Cristian Mungiu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cristian Mungiu
Cristian Mungiu vuonna 2012.
Cristian Mungiu vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt27. huhtikuuta 1968
Iași, Romania
Ammatti elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, -tuottaja
Ohjaaja
Palkinnot
  • Kultainen palmu 2007
  • Cannes, paras käsikirjoitus 2012
  • Cannes, paras ohjaaja 2016
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Cristian Mungiu (s. 27. huhtikuuta 1968[1] Iași, Romania) on romanialainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja.[1]

Mungiu palkittiin vuonna 2007 Kultaisella palmulla elokuvasta 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Yli vuorten (După dealuri) oli vuonna 2012 kilpailusarjassa. Sen tapahtumat sijoittuvat ortodoksiseen nunnaluostariin.[2]

Vuonna 2022 valmistunut R.M.N. – Kylmä talvi kuvaa rasismin valtaan joutunutta kylää. Työntekijäpulasta kärsivä leipomo tuo srilankalaisia työntekijöitä töihin, kun paikallisia työttömiä ei kiinnosta työnteko. Elokuvan päähenkilö Matthias on palannut Saksasta ja hoitaa sairasta isäänsä eikä ota kantaa, toisin kuin hänen entinen rakastettunsa, leipomon omistaja Csilla. Kriitikko Pertti Avola vertaa elokuvaa kiittäen Mungiun aiempaan tuotantoon ja sanoo, että se "on yhtä suoraviivaisen vaikuttava ja kerronnaltaan pakottoman ilmava kuin Mungiun aiemmatkin ohjaustyöt".[3]

Mungiuta on luonnehdittu ohjaajana tekijäksi, jolle jokainen kuvakulma on filosofinen kysymys. Hän käyttää musiikkia ja leikkauksia säästeliäästi, ja toiminta esitetään kuvan sisällä. Hän näyttää tapahtumat ikään kuin näyttämöllä ja jättää katsoan arvioitavaksi mikä on merkittävää.[2]

  1. a b Cristian Mungiu Elonetissä.
  2. a b Lehtonen, Veli-Pekka: Romanialaisohjaaja yrittää ylittää itsensä. Helsingin Sanomat 20.5.2012, s. C3,
  3. Pertti Avola, Muukalaisviha leviää monikulttuurisessa kyläyhteisössä Helsingin Sanomat 9.3.2023, viitattu 9.3.2023

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.