Alex Rautio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleks Rautio noin vuonna 1907.

Alex (Aleksanteri, Aleksis) Rautio (sukunimi vuoteen 1882 Akkanen; 29. marraskuuta 1857 Viipuri28. huhtikuuta 1916 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä.

Raution vanhemmat olivat postikuriiri Markus Akkanen ja Eva Karolina Rams. Hän kävi yläalkeiskoulun ja toimi sitten apteekkialalla, samoin kuin kirjanpitäjänä 1878–1882. Näyttelijänä Rautio oli Suomalaisessa teatterissa 1882–1904 ja Kansallisteatterissa 1904–1916. Näyttämötaiteilijana hän suoriutui myös laulurooleista. Hänen näyttelemiään osia olivat muun muassa Hoppulainen Minna Canthin näytelmässä Murtovarkaus, Aapeli Aleksis Kiven näytelmässä Kihlaus, Iivari Kiven näytelmässä Nummisuutarit sekä Huotari Teuvo Pakkalan näytelmässä Tukkijoella. Kotimaisten kansannäytelmien ohella hän osallistui myös muunlaisten teosten esittämiseen, näytellen esimerkiksi Bertelin osan näytelmässä Regina von Emmeritz sekä Henrik Ibsenin näytelmissä Kansan vihaaja Aslakin osan ja Villisorsa Ekdahlin osan.

Rautio esiintyi ensimmäisessä suomalaisessa näytelmäelokuvassa Salaviinanpolttajat (1907), samoin kuin 1911 kuvatussa elokuvassa Anna-Liisa, jota ei kuitenkaan koskaan esitetty filminegatiivien tuhouduttua.

Alex Rautio oli vuodesta 1883 naimisissa näyttelijä Katri Raution kanssa. Heidän poikansa oli lastenohjelmistaan tunnetuksi tullut Markus Rautio eli Markus-setä.