Tämä on lupaava artikkeli.

Lentolaivue 34

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämän artikkelin johdanto ei ole riittävän hyvä johdatus artikkelin aiheeseen.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin johdantoa. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Lentolaivue 34
Laivueen muistopatsas Kymin lentokentällä.
Laivueen muistopatsas Kymin lentokentällä.
Toiminnassa 10. lokakuuta 1934 – 1. tammikuuta 1938
27. maaliskuuta 1940 – 1. lokakuuta 1941
23. tammikuuta 1943 – 1. elokuuta 1958
Valtio  Suomi
Puolustushaarat ilmavoimat
Sodat ja taistelut jatkosota

Lentolaivue 34 oli Suomen ilmavoimien lentolaivue, joka perustettiin ensimmäisen kerran 10. lokakuuta 1934. Laivue lakkautettiin ja perustettiin uudelleen kolme kertaa, lopullisesti se lakkautettiin 1. elokuuta 1958. Laivue osallistui jatkosodan ilmasotatoimiin saavuttaen 345 ilmavoittoa ja menetti taistelutoimissa 18 konettaselvennä.

1934–1938[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentolaivue 34:n 1930-luvulla käyttämä Blackburn Ripon.
Lentolaivue 34:n 1930-luvulla käyttämä VL Sääski.

Ilmavoimien vuoden 1933 organisaatiouudistuksessa siirryttiin lento-osastoihin perustuvasta järjestelmästä numeroituihin laivueisiin. Viipurin Turkinsaaressa ollut lentoasema 4:n lentolaivue nimettiin ilmavoimien komentajan päiväkäskyllä 10. lokakuuta 1934 lentolaivue 34:ksi. Majuri Arvo Nisosen komentaman laivueen pääkalustona oli Blackburn Ripon -meritoimintakoneet, joiden rinnalla se käytti myös Hansa- ja Sääski-koneita.[1] Llv 34 lakkautettiin ilmavoimien uudelleenjärjestelyssä 1. tammikuuta 1938, jolloin kalusto ja osa henkilöstöstä siirrettiin lentolaivue 14:ään.[2]

1940–1941[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan päätyttyä lentolaivue 34 perustettiin uudelleen 27. maaliskuuta 1940. Se alistettiin samalla päivämäärällä perustetulle lentorykmentti 3:lle ja oli tarkoitus varustaa Fokker D.XXI -kalustolla.[3] Fokkereita ei kuitenkaan laivueelle saatu, ja se varustettiin Polikarpov I-15bis -koneilla.[4] Kapteeni Olavi Ehrnroothin komentama, täydennyslentorykmentille 22. kesäkuuta 1941 alkaen alistettu laivue vastasi henkilöstön kouluttamisesta, ja se oli sijoitettuna välirauhan aikana Parolan lentokentälle. Jatkosodan liikekannallepanon yhteydessä lakkautettavaksi määrätty laivue jatkoi toimintaansa 1. lokakuuta 1941 asti. Hävittäjälentäjien täydennyslentotoiminta keskittyi yhteen lentolaivueeseen,[5] jonka mukaisesti LLv 34 liitettiin ensin samana päivänä lakkautettuun täydennyslentolaivue 25:een (T-LLv 25),[6] jonka henkilöstö ja kalusto liitettiin edelleen Vesivehmaalta toimineeseen T-LLv 35:een.[5]

1943–1958[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentolaivue 34:n Messerschmitt-koneita Malmilla vuonna 1943.

Kolmannen kerran laivue perustettiin 23. tammikuuta 1943. Majuri Olavi Ehrnroothin komentama ja lentorykmentti 3:lle alistettu laivue sai käyttöönsä Saksasta hankitun Messerschmitt Bf 109 G-2 -kaluston. Majuri Ehrnroothille annettiin valtuudet valita parhaina pitämänsä ohjaajat sekä tekninen henkilökunta muista laivueista, tämä herätti kuitenkin jonkin verran vastustusta.[7] Valittujen ohjaajien saavuttua lopulta Uttiin helmikuun ensimmäisen viikon aikana, lähti majuri Ehrnroothin johtama komennuskunta noutamaan laivueelle tulevaa kalustoa Saksasta 10. helmikuuta 1943. Saksassa suoritetun tyyppikoulutuksen jälkeen ohjaajat lensivät 16 ensimmäistä Messerschmittiä Suomeen, saapuen perille 13. maaliskuuta 1943. Laivueen tukikohdaksi määrättiin Utti, tehtävänään Kouvola-Kotka -alueen suojaus vihollisen ilmahyökkäyksiltä. Yksi lentue vuorollaan päivysti Malmin lentokentällä tehtävänään pääkaupungin suojaus.[8] Laivueen ensimmäisen ilmavoiton saavutti lentomestari Ilmari Juutilainen, ampuessaan alas Pe-2-koneen 24. maaliskuuta 1943. Laivueen komentajan, majuri Ehrnroothin, saatua surmansa lento-onnettomuudessa 27. maaliskuuta, uudeksi komentajaksi määrättiin lentolaivue 30:n komentaja majuri Eino Luukkanen.[9] Luukkasen johtama komennuskunta nouti kauppasopimukseen kuuluvat loput 14 Messerschmittiä Saksasta toukokuussa, ollen perillä Malmilla 16. toukokuuta 1943.

Laivue siirtyi 2. elokuuta 1943 Kymin lentokentälle, josta se suoritti torjuntalentoja muun muassa Kotkaan suuntautuneita ilmahyökkäyksiä vastaan. 14. helmikuuta 1944 laivueen nimeä täsmennettiin lisäämällä nimeen toimintaa kuvaava etuliite, jolloin uudeksi nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 34.[10] 2. lentue luovutettiin 6. maaliskuuta koneineen ja ohjaajineen lentolaivue 30:lle, ja tämän vuoksi laivue toimi sodan loppuajan vain kahdella lentueella. Huhtikuussa 1944 laivue vastaanotti Messerschmitt Bf 109 G-6 -koneet luovuttaen samalla vanhan kalustonsa lentolaivue 24:lle.[10] Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua laivue siirtyi ensin 12. kesäkuuta 1944 Immolaan, josta se siirtyi Lento-osasto Kuhlmeyn tieltä Lappeenrantaan 16. kesäkuuta. Viimeiseen sodanaikaiseen tukikohtaansa, Taipalsaareen, laivue siirtyi 23. kesäkuuta 1944. Laivue saavutti jatkosodassa Messerschmitt-kalustolla 346 ilmavoittoa menettäen 30 lentokonetta, joista ilmataisteluissa 13, ilmatorjunnan alasampumina 5, onnettomuuksissa 7 sekä teknisen vian takia 5 konetta.[11] Nykytutkimuksen arvioiden mukaan kuitenkin vain noin 33-45 % ilmavoittoväitteistä olisi ollut todellisia pudotuksia. (Hannu Valtonen, C.F. Geust, Stenman-Keskinen, Rune Rautio, Jukka Raunio, Juri Rybin)

Aselevon astuttua voimaan 4. syyskuuta 1944, ilmavoimien esikunta määräsi laivueen pääosan (laivueen esikunta sekä 1. ja 3. lentue) siirtymään Selänpään lentokentälle. Seuraavana päivänä perustettiin laivueen Taipalsaareen jääneistä osista helmikuusta 1944 lähtien lakkautettuna ollut 2. lentue. Laivueen oli määrä osallistua Lapin sotaan osana lentoryhmä Sarkoa, tämän vuoksi laivue sai käskyn siirtää maaorganisaationsa 3. lokakuuta Ouluun, josta edelleen 11. lokakuuta Kemiin. Ryhmän komentaja eversti Sarko antoi 18. lokakuuta laivueen lentävälle portaalle käskyn siirtyä Kemiin, huono lentosää esti kuitenkin siirron. Laivueen komentaja majuri Luukkanen lensi Kemiin 21. lokakuuta, suorittaen sieltä yhden tutustumislennon 26. lokakuuta. Laivueen siirto Kemiin ja osallistuminen sotatoimiin peruuntui muuttuneen yleistilanteen ja ilmavoimien rauhanajan vahvuuteen saattamisen johdosta.[12]

Laivue saatettiin rauhanajan vahvuuteen loka-marraskuun 1944 aikana muun muassa kotiuttamalla siinä palvelleet reserviläiset. Ilmavoimien lentolaivueet nimettiin 4. joulukuuta 1944 uudelleen, ja Uttiin siirtyneen laivueen nimeksi tuli hävittäjälentolaivue 33. Laivue jatkoi lentorykmentti 3:n toisen laivueen, HLeLv 31:n, kanssa koulutusta kalustonaan Messerschmitt Bf 109 G-6 -koneet.[13] Ilmavoimien lentorykmentit nimettiin 1. joulukuuta 1952 lennostoiksi, jolloin lentorykmentti 3:sta tuli 3. lennosto. Samassa yhteydessä hävittäjälentolaivue 33:n uudeksi nimeksi tuli hävittäjälaivue 33. Viimeiset lennot MT-kalustolla lennettiin vuoden 1954 aikana, jonka jälkeen laivueella oli kalustona Valmet Vihurit. Karjalan lennostoon kuulunut laivue lakkautettiin 1. tammikuuta 1957 lähtien perustettavan kuljetus- ja tiedustelulentueen tieltä 1. elokuuta 1958.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari; Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 6 – Messerschmitt Bf 109 G. Helsinki: Tietoteos, 1976. ISBN 951-9035-23-0.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari; Niska, Klaus: Suomen ilmavoimien historia 15 – Meritoimintakoneet. Tampere: Apali, 1995. ISBN 952-5026-03-5.
  • Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 18 – Lentorykmentti 3. Espoo: Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-1-5.
  • Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat II 1928–40. Espoo: Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Keskinen; Partonen; Stenman 2006 s. 197.
  2. ↑ Keskinen; Stenman; Niska 1995 s. 10.
  3. ↑ Keskinen; Stenman 2001 s. 3.
  4. ↑ Keskinen; Stenman 2001 s. 6.
  5. ↑ a b Keskinen, Kalevi & Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 28: LeSK, s. 90. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2008. ISBN 978-952-99743-4-4.
  6. ↑ Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat III 1941, s. 202–203. Espoo: Kari Stenman, 2007. ISBN 978-952-99743-1-3.
  7. ↑ Keskinen; Stenman 2001 s. 54.
  8. ↑ Keskinen; Stenman ; Niska 1976 s. 16
  9. ↑ Keskinen; Stenman 2001 s. 55.
  10. ↑ a b Keskinen; Stenman; Niska 1976 s. 50.
  11. ↑ Keskinen; Stenman; Niska 1976 s. 58.
  12. ↑ Valtonen, Hannu: Pohjoinen ilmasota - Suomeen liittyvät sotatoimet syksystä 1944 kevääseen 1945, s. 95–109. Jyväskylä: Keski-Suomen ilmailumuseo, 1996. ISBN 951-95688-4-0.
  13. ↑ Keskinen; Stenman 2001 s. 102.
  14. ↑ Utin lentotukikohta Kymenlaakson ilmakilta ry. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 24.3.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Soiri, Tuomo: Iskulaivue - Kymen torjuntahävittäjät Etelä-Suomen ja meririntaman puolustuksessa 1943-1944. Anjalankoski: WSOY, 2004. ISBN 951-0-17184-0.
  • Soiri, Tuomo: Mersut tulevat - Hävittäjälaivue 34:n Messerschmittit Etelä-Suomen ja meririntaman puolustuksessa kevätkesällä 1943. Anjalankoski: Apali, 2004. ISBN 952-5026-38-8.
  • Stenman, Kari: Mersulaivue - Lentolaivue 34 sodassa. Espoo: Koala, 2012. ISBN 978-952-99743-7-5.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lentolaivue_34&oldid=20724818”