Bernard Montgomery
| Bernard Law Montgomery | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. marraskuuta 1887 Lontoo |
| Kuollut | 24. maaliskuuta 1976 (88 vuotta) Alton, Hampshire |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Iso-Britannia |
| Palvelusvuodet | 1908–1958 |
| Komentajuudet |
8. armeija 21. armeijaryhmä |
| Taistelut ja sodat |
I maailmansota II maailmansota |
| Sotilasarvo | sotamarsalkka |
| Kunniamerkit |
KG[1] GCB DSO |
 Nimikirjoitus |
|
Bernard Law Montgomery (Montgomery, Alameinin 1. varakreivi, Monty) (17. marraskuuta 1887 Lontoo – 24. maaliskuuta 1976 Alton, Hampshire) oli brittiläinen sotamarsalkka, joka tunnetaan parhaiten osallistumisestaan toisen maailmansodan merkittäviin taisteluihin liittoutuneiden puolella.
Varhaiset vuodet ja ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Montgomery syntyi Lontoossa 1887. Opiskeltuaan St. Paulin koulussa ja Sandhurstin kuninkaallisessa sotilasakatemiassa hän liittyi vänrikin arvoisena upseerina Kuninkaallisen Warwickshiren rykmentin 1. pataljoonaan vuonna 1908 palvellen aluksi Intiassa. Ylennys luutnantiksi seurasi vuonna 1910. Ensimmäinen maailmansota alkoi elokuussa 1914, jolloin hän siirtyi rykmenttinsä mukana Ranskaan, jossa osallistui Monsin vetäytymistaisteluihin. Hän haavoittui vaikeasti Ypresissä 13. lokakuuta 1914 osallistuessaan hyökkäykseen saksalaisten hallussaan pitämään Méterenin kylään, jossa Montgomery sai tarkka-ampujan luodin oikean keuhkonsa läpi ja toisen osuman polveensa. Hän sai Distinguished Service Order -kunniamerkin toiminnastaan. Toivuttuaan alkuvuodesta 1915 hän toimi koulutusvaiheessa olleiden 112. prikaatin ja 104. prikaatin esikuntapäällikkönä. Länsirintamalle Montgomery palasi 33. divisioonan esikuntaupseerina vuoden 1916 alkupuolella. Hän osallistui muun muassa Sommen ja Arras'n taisteluihin. Kesällä 1917 Montgomery siirrettiin 2. armeijaan kuuluneen IX armeijakunnan esikuntaan. Sodan päättyessä everstin arvon saavuttanut Montgomery palveli 47. divisioonan (2. lontoolainen) esikunnassa ja hoiti käytännössä sen esikuntapäällikön tehtäviä.
Vuonna 1921 Montgomery komennettiin esikuntaupseeriksi prikaatiin Corkissa, jossa Irlannin itsenäisyyssotaa käytiin kiivashenkisesti. Vaikka IRA oli tappanut Montgomeryn serkun, hänen toimintaansa sodassa ei pidetty yhtä brutaalina kuin esimerkiksi samalla alueella toimineen Arthur Percivalin. Montgomery ei nähnyt ongelmia hallituksen politiikassa, mutta henkilökohtaisesti hän piti konfliktia mahdottomana voittaa ja piti brittijoukkojen vetäytymistä ainoana järkevänä ratkaisuna.
Ensimmäisen maailmansodan päätyttyä monet lupaavat nuoret upseerit, jotka olivat ylenneet normaalia virka-astettaan ylemmäksi, palautettiin takaisin virkaansa vastaavaan arvoon ja asemaan, joten Montgomery siirrettiin takaisin 1. Kuninkaalliseen Warwickshiren pataljoonaan vuonna 1925 komppanianpäälliköksi (kapteeni). Montgomeryn täytyi nyt yletä uudestaan upseerinarvoissa. Hän avioitui Elizabeth Carverin kanssa vuonna 1927 ja lopulta hänet ylennettiin 1. Kuninkaallisen Warwickshiren pataljoonan everstiluutnantiksi vuonna 1931 palvelemaan brittien Palestiinassa, Egyptissä ja Intiassa. Hänet ylennettiin everstiksi ja nimitettiin kouluttajaksi Intian armeijan sotilasoppilaitokseen Quettassa Intiassa. Montgomery säilytti, kuten oli tavallista, yhteyden vanhaan rykmenttiinsä ja hänestä tuli vuonna 1947 rykmentin kunniaeversti. Vuonna 1937 hänestä tuli 9. prikaatin komentaja ja samana vuonna hänen vaimonsa menehtyi sairauteen. Seuraavana vuonna hänet ylennettiin kenraalimajuriksi ja hän sai komentoonsa 8. divisioonan Palestiinassa.
Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdistynyt kuningaskunta julisti sodan natsi-Saksalle 3. syyskuuta 1939, kaksi päivää sen jälkeen kun Saksa oli hyökännyt Puolaan. Montgomery oli tuolloin juuri ottanut vastaan 3. divisioonan komentajuuden ja hänet divisioonansa kanssa lähetettiin Belgiaan osana Brittiläistä siirtoarmeijaa (BEF). Saksalaiset hyökkäsivät Alankomaihin 8. toukokuuta 1940 ja BEF joutui lopulta vetäytymään Dunkerquen ympäristöön, jossa BEF ja ranskalaiset joukot evakuointiin Isoon-Britanniaan Operaatio Dynamossa 26. toukokuuta alkaen. Montgomery määrättiin II armeijakunnan komentajaksi evakuoinnin aikana ja hän oli yksi yli 330 000 brittiläisestä ja ranskalaisesta sotilaasta, jotka evakuoitiin onnistuneesti Dunkerquesta operaation päättymiseen 4. kesäkuuta mennessä.
Pohjois-Afrikka ja Italia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pian Britanniaan paluunsa jälkeen hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi ja oltuaan erilaisissa tehtävissä kotisaarilla, hänet nimitettiin 8. armeijan komentajaksi Pohjois-Afrikassa elokuussa 1942 sen jälkeen kun alun perin tehtävään nimitetty William Gott oli kuollut, kun hänen koneensa oli ammuttu alas matkalla Kairoon.
Montgomeryn toimet siirtyessään 8. armeijan komentajaksi närkästyttivät syvästi Auchinleckia ja hänen poistuvaa esikuntaansa. Montgomery ilmoitti ottaneensa 8. armeijan komennon 12. elokuuta 1942 vastoin saamiaan ohjeita, kun hänet oli lähetetty tutustumaan armeijaan. Ilmoituksella ei ollut todellista vaikutusta, sillä ei hän olisi voinut tehdä sen enempää kuin ollessaan tuleva komentaja ja hän poistui 8. armeijan esikunnasta välttääkseen vastalauseet.[2] Montgomery onnistui nopeasti kohottamaan 8. armeijan moraalia, muun muassa mustamaalaamalla edeltäjänsä Auchinleckin. Montgomeryn vähättelevä ja ajoittain loukkaava asenne muita kohtaan vaikutti epäsuotuisasti mielipiteisiin hänen kyvyistään ja persoonallisuudestaan. Hänellä tuntui olevan enemmän vetovoimaa alaisinaan oleviin tavallisiin sotilaisiin kuin useisiin niistä upseereista, jotka toimivat suoraan hänen kanssaan. Montgomery yritti sinnikkäästi esiintyä joukoille niin usein kuin mahdollista vieraillen eri yksiköissä ja tehden itseään tunnetuksi miehille.
Alam Halfan taistelussa, joka alkoi 31. elokuuta 1942, Erwin Rommelin joukot yrittivät puhkaista brittien rintamalinjan ja saartaa suurimman osan 8. armeijaa. Ultra-tiedustelun avattua tiedot Rommelin suunnitelmista hyökkäys torjuttiin ja läpimurrot pysäytettiin ennen kohteita. Taistelun jälkeen Montgomerya arvosteltiin siitä, ettei hän hyökännyt vetäytyviä saksalaisia vastaan. Kuitenkin yksi Montgomeryn vahvuuksia komentajana oli se, että hän ymmärsi joukkojensa suorituskyvyn rajat. Hänen arvionsa mukaan 8. armeija ei olisi pystynyt voittamaan saksalaisia liikkuvassa, vakiintumattomassa mekanisoidussa taistelussa vaan ryhtyminen sellaiseen taisteluun antaisi saksalaisille yliotteen.
Vaikka Winston Churchill erotti Auchinleckin, koska tämä ei ollut tarpeeksi hyökkäävä, Montgomerylle Churchill antoi enemmän aikaa kuin Auchinleck oli pyytänyt sen hyökkäyksen valmisteluun, joka aloitti El Alameinin taistelun. Ennen kuin Montgomery otti komennon, Pohjois-Afrikan taistelut olivat olleet kokonaisuutena tuloksettomia; kumpikin osapuoli voitti taisteluja, mutta ei onnistunut saamaan ratkaisevaa yliotetta. Montgomery oli havainnut tämän eikä aikonut taistella ennen kuin pystyisi saamaan selvän voiton. Montgomery kannatti tarkkaa suunnittelua ja joukkojensa harjoittelua, jotka myös saivat käyttöönsä enemmän panssareita kuin Auchinleckin aikana. Kun El Alameinin taistelu alkoi, 8. armeijalla oli käytössä 500–700 [2][3] kappaletta viimeisintä mallia olevia yhdysvaltalaisia tankkeja.
Kun brittien siihen mennessä suurin tykistökeskitys toisessa maailmansodassa alkoi 23. lokakuuta, Montgomery on varma siitä että hän tulisi voittamaan, ei joukkojen liikuttelulla vaan taktisella yllätyksellä ja sitä seuraavalla väsytystaistelulla. Montgomery kuvasi tätä termillä ”tappamisottelu” (killing match). Brittien ilmaherruus, tykistöylivoima ja saksalaisten jatkuva polttoainepula käänsivät taistelun lopputuloksen väistämättä liittoutuneiden voitoksi. Rommel aloitti joukkojensa vetäytymisen 2. marraskuuta, mutta Adolf Hitler kielsi perääntymisen ja käski pitää rintamalinjat ”voitto tai kuolema” -käskyllään. Tämä ei ollut mahdollista ja motorisoidut joukot määrättiin vetäytymään[4], mutta motorisoimattoman jalkaväen 25 000 miestä joutui antautumaan[2]. Tämä oli briteille sodan ensimmäinen suuri voitto maalla.
Montgomery sai ritarin arvon ja ylennettiin kenraaliksi. Montgomeryn myöhempi hidas ja tasainen eteneminen kun saksalaiset vetäytyivät satoja kilometrejä kohti Tunisiassa olevia tukikohtiaan ei ollut vaikuttavaa, mutta siinä käytettiin brittiarmeijan logistista- ja tulivoimaylivoimaa samalla kun vältettiin liikkuvuutta vaativia taisteluja. Samalla se antoi liittoutuneille vaikutelman, että sota Pohjois-Afrikassa oli kääntynyt heidän menestyksekseen. Montgomery piti aloitteen, hyökäten ylivoimalla sopivaksi katsomalla hetkellään ja samalla Rommel vetäytyi samaan tahtiin kohti Tunisiaa, mutta oli koko ajan sivustakoukkausten uhkaama.[2][4]
Liittoutuneiden seuraava suurhyökkäys oli operaatio Husky, maihinnousu Sisiliaan. Montgomeryn ja yhdysvaltalaisten komentajien väliset jännitteet alkoivat juuri Sisilian operaation aikana. Montgomery onnistui muuttamaan maihinnoususuunnitelmaa varovaisempaan suuntaan. Liittoutuneiden sisäiset jännitteet kasvoivat, kun yhdysvaltalaiset komentajat Eisenhower, Patton ja Bradley loukkaantuivat Montgomeryn asenteiden ja mahtailun vuoksi. He olivat närkästyneitä hänelle, mutta samalla arvostivat hänen taitojaan kenraalina. Montgomery jatkoi 8. armeijan komennossa maihinnousuissa Italian mantereelle. Pian tämän jälkeen hänet kutsuttiin takaisin Britteinsaarille osallistumaan operaatio Overlordin, Normandian maihinnousun, suunnitteluun. Montgomeryn vastuulle tuli 21. armeijaryhmän komentajan tehtävät ennen Normandian maihinnousua ja tätä yhtymää hän komensi Euroopan sodan loppuun.
Normandia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Montgomeryn rooli Operaatio Overlordin suunnitelmien muuttamisessa oli tärkeä, sillä hän ei kelpuuttanut ensimmäistä suunnitelmaa vaan vaati hyökkäyksen laajentamista. Lopputuloksena oli viiden divisioonan vahvuinen maihinnoususuunnitelma, joka ei kuitenkaan ollut yksin Montgomeryn ansiota, sillä jo kuukausia ennen hänen ehdotustaan hyökkäystä oli haluttu vahventaa.[5] Kuten ottaessaan 8. armeijan komennon, niin nytkin Montgomery matkusti säännöllisesti eri yksiköissään kohottamassa moraalia ja valvomassa koulutuksen edistymistä. Voi hyvin olla, että juuri koulutuksesta huolehtiminen oli hänen suuria vahvuuksiaan.
Normandian maihinnousun aikana ja useita kuukausia sen jälkeen Montgomery komensi kaikkia liittoutuneiden maajoukkoja Normandiassa: brittiläisiä, kanadalaisia ja yhdysvaltalaisia. Brittiläiset joukot juuttuivat Caenin kaupungin ulkopuolelle. Montgomeryn alkuperäisen suunnitelman mukaan Caen olisi pitänyt vallata jo ensimmäisenä päivänä, mutta tuo tärkeä kaupunki vallattiin vasta puolessa välissä elokuuta. Tämä herätti kritiikkiä sekä yhdysvaltalaisten että brittiläisten ylempien upseerien taholta, erityisesti SHAEF:n varakomentaja Arthur Tedderiltä.
Montgomeryn Normandian taistelujen johtaminen on luultavasti eniten kiisteltyjä aiheita hänen taisteluistaan. Normandiassa brittiläinen 2. armeija taisteli idässä pääasiassa avoimella seudulla, mutta sillä oli vastassa pääosa saksalaisista panssareista mukaan lukien suurin osa länsirintaman Waffen-SS-panssaridivisioonista. Yhdysvaltain 1. armeija lännessä taas taisteli hyvin vaikeassa maastossa (bocage), mutta vähemmän laadukkaita saksalaisia joukkoja vastaan. Montgomeryn alkuperäinen suunnitelma perustui liittoutuneiden tasaiseen etenemiseen, jossa tarkoituksena oli vallata Caen ensimmäisenä päivänä ja läpimurto idässä. Kun tänä suunnitelma epäonnistui, Montgomery ja hänen alaisensa improvisoivat useita operaatioita kuten Villers-Bocage, operaatio Epsom, operaatio Charnwood, operaatio Goodwood ja operaatio Cobra. Kampanjan edetessä Montgomeryn lausunnot taisteluista olivat ennemminkin syynä kiistoihin kuin hänen toimintansa komentajana. Hänen myöhemmälle väitteelleen, että hänen tavoitteensa olisi ollut sitoa pääosa saksalaisista panssarijoukoista Caenin lähistölle, jotta yhdysvaltalaiset joukot olisivat voineet suorittaa läpimurron, ei löydy tukea todisteista. Kuitenkin Montgomeryn komentamat liittoutuneiden joukot aiheuttivat ratkaisevan tappion saksalaisille, tuhoten heidän joukkonsa Normandiassa, valtasivat Pariisin ja saartoivat suuren määrän saksalaisia Falaisen motissa ja loivat pohjan nopealle etenemiselle Saksan rajalle.
Montgomeryn toimintaa Normandian maihinnousussa on kritisoineet monet, jotka moittivat hänen suunnitelmiaan mielikuvituksettomiksi ja liian jäykiksi. Asia ei ole näin yksipuolinen vaan jättää huomioimatta eri osapuolten vahvuuksia ja heikkouksia. Montgomery oli hyvin menestyksekäs tarkoin suunnitelluissa ylivoimalla suoritetuissa hyökkäyksissä kuten El Alamein. Hänen puolustajansa osoittavat yhdeksi varovaisuuden syyksi sen, että hän johti pääasiassa briteistä ja kanadalaisista koostuvia joukkoja. Hän oli tietoinen, että nämä joukot olivat rajalliset, eikä niitä voinut täydentää helposti, joten niitä ei pitänyt uhrata tarpeettomasti. Hänen yhdysvaltalaiset vastinkappaleensa Bradley ja Patton sen sijaan pystyivät käyttämään Yhdysvaltain lähes loputonta miehistöreserviä.
Siirto maajoukkojen komentajuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lopulta yhdysvaltalaisten joukkojen lukumääräinen ylivoima Euroopassa teki poliittisesti mahdottomaksi sen, että maajoukkojen komentaja olisi ollut brittiläinen. Eisenhower otti itselleen maajoukkojen komentajan tehtävän jatkaen edelleen myös ylipäällikkönä ja Montgomery palautettiin 21. armeijaryhmän komentajaksi. Montgomery suuttui katkerasti tästä muutoksesta vaikka siitä oli sovittu jo ennen maihinnousua. Winston Churchill ylennytti Montgomeryn sotamarsalkaksi kuin korvaukseksi tästä.
Montgomeryn myrskyisä persoonallisuus ja tahdittomuus läpi sodan melkein johti repeämiin liittoutuneiden ylijohdossa. Huomattavin näistä johti Eisenhowerin päätökseen yhden hyökkäyslinjan strategiasta Ruhrin alueelle, joka ilmeni Operaatio Market Gardenina. Operaation tuloksena oli 1. laskuvarjodivisioonan tappio Arnhemin ulkopuolella. Brittiläisen kenraaliluutnantti Frederick Browningin väitetään sanoneen suunnitelmat ensimmäistä kertaa nähdessään: ”Minusta tässä voi olla yksi silta liikaa.” Tästä ei kuitenkaan ole todisteita. Montgomery väitti silti, että kaikki taistelut sujuivat hänen suunnitelmiensa mukaisesti vastakkaisista todisteista huolimatta, jopa väittäen että operaatio oli ollut 90 % menestys.
Montgomery pystyi luomaan lojaalisuutta esikunnassaan ja joukoissaan. Nämä miehet puolustivat häntä innokkaasti vielä sodan jälkeenkin, kuten brittiläinen sotahistorioitsija Richard Holmes sai havaita, kun hän oli kriittinen Montgomeryä kohtaan. Kuitenkin hän myös aiheutti paljon inhoa joidenkin brittiupseerien keskuudessa, jotka ehkä olivat perinteisempiä, eivätkä pitäneet hänen itsekorostuksestaan ja mahtailevasta asenteesta ja pitivät hänen persoonallisuuttaan vastenmielisenä.
Montgomery piti 7. tammikuuta 1945 lehdistötilaisuuden, jossa hän vähätteli yhdysvaltalaisten kenraalien osuutta liittoutuneiden voitossa Ardennien taistelussa, jossa hän sai alaisuuteensa kenraali Courtney Hodgesin 1. armeijan, joka oli tilapäisesti irrotettu Yhdysvaltain 12. armeijaryhmästä. Tämä herätti kiistaa ja närkästystä yhdysvaltalaisten taholta, joiden mielestä Montgomery pidätti joukkojaan taistelusta liian kauan, eikä myöskään pannut merkille, että yhdysvaltalaiset hoitivat pääosan taistelutoiminnasta.
Myöhempi elämä ja polemiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan jälkeen Montgomerystä tehtiin 1. Alameinin varakreivi vuonna 1946. Hänen maineensa tahriintui kaksi vuosikymmentä kuoleman jälkeen, kun vuonna 1999 paljastuneissa aiemmin salaisissa papereissa oli todisteita rasismista vuosilta 1947–1948, jolloin hän toimi maavoimien komentajana. Tuona aikana hänet määrättiin pitämään salaisina näkemyksensä, jotka olivat vastoin Britannian virallisesta linjaa ja edustajat tarkastivat, että hänen julkiset esiintymisensä pysyvät linjassa.
Montgomeryn muistelmat ovat joidenkin mielestä olleet liian kriittiset sodanaikaisia kollegoja kohtaan. Hänen hatara ystävyytensä Eisenhowerin kanssa päättyi muistelmien julkaisuun.
Vuonna 1967 Montgomery herätti huomiota kampanjoimalla homoseksuaalisuuden laillistamista vastaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, mutta myöhemmin on hänen elämäkertansa kirjoittaja on esittänyt epäilyn, että Montgomery itse olisi ollut ”tukahdutettu homoseksuaali”.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ London Gazette: (Supplement), 3.12.1946, nro 37807, s. 5945. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.1.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c d Barnett, Correlli: The Desert Generals. Cassell, 1999. ISBN 0-304-35280-2. (englanniksi)
- ↑ Liddell Hart, B.H.: History of the Second World War. Da Capo, 1999. ISBN 0-306-80912-5. (englanniksi)
- ↑ a b Rommel, Erwin: The Rommel Papers. Da Capo, 1953. ISBN 0-306-80157-4. (englanniksi)
- ↑ Hastings, Max: Overlord. Pan, 1999. ISBN 0330390120. (englanniksi)
- ↑ Hall, Sarah: Letters show Monty as 'repressed gay' The Guardian. 26.2.2001. Viitattu 5.6.2019 (englanniksi).
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Montgomery, Bernard Law: Sodankäynti kautta aikojen. (A History of Warfare, 1968.) Toimitus: John Hadfield & George Speaight. Suomentanut Tauno Kuosa. Porvoo Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-00649-1.
- Sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat. The Memoirs of Field-Marshal the Viscount Montgomery of Alamein, K. G. (1958). Suomentanut Kivilahti, Toivo J.. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1959.
| Edeltäjä: Alan Brooke |
Maavoimien komentaja (CIGS) 1946–1948 |
Seuraaja: William Slim |
| Edeltäjä: - |
Alameinin varakreivi 1. varakreivi |
Seuraaja: David Bernard Montgomery |
| ||||||||||||||||||||||||||
