II/JR 12 (jatkosota)

Jalkaväkirykmentti 12:n II pataljoona (II/JR 12) oli jatkosodan 6. divisioonan Jalkaväkirykmentti 12:n pataljoona.

Perustaminen

Jalkaväkirykmentti 12:n II Pataljoona (II/JR 12) muodostettiin Savukoskella Sallaan ja Kemijärvelle sijoitetun välirauhan aikaisen 12. prikaatin palveluksessa olleista varusmiehistä. Pataljoonaan kuului esikunta, esikuntakomppania, kolme kiväärikomppaniaa, konekiväärikomppania ja kevyt kranaatinheitinjoukkue. Kokonaisvahvuus oli 1022 miestä ja kunkin komppanian määrävahvuus 205 miestä ja 15 hevosta. Pataljoonankomentajaksi tuli majuri Ali Koskimaa.

6. divisioonan joukot keskitettiin hyökkäysryhmitykseen kesäkuun loppuun 1941 mennessä valtakunnan rajan läheisyyteen Sallan ja Kuusamon kuntien rajalle Oulankajoen molemmin puolin. II pataljoona ryhmitettiin hyökkäyksen alkuvaiheessa Kuusamon alueelle III armeijakunnan reserviksi.

Eteneminen kohti Kiestinkiä

Pataljoona ei osallistunut lainkaan Sallan taisteluihin, sillä se liitettiin heti sodan alussa Kuusamosta Uhtuan ja Kiestingin suunnan joukkoihin. Pataljoona määrättiin rintaman oikealle siivelle selvittämään etenemismahdollisuuksia Uhtuan suuntaan. Pistojärvi, Tiiro ja Ohtajärven alue liitettiin pataljoonan vastuualueeksi. Täällä liikkui kuitenkin vihollisen vahvoja partio-osastoja, joiden kanssa pataljoona joutui lukuisiin yhteenottoihin. Pataljoona taisteli aluksi Pistojoella.

Ennakkotietojen mukaan Pistojärvellä olisi 50–60 ja Tiirossa 100 miehen vahvuiset kenttävartiojoukot, joita ei kuitenkaan kohdattu. Etelässä noin 30 km:n päässä oli Vuonninen, jossa käyneiltä partioilta oli saatu tietoa, että alueella olisi vihollisen joukkoja jopa pataljoonan vahvuinen osasto. Mutta sinne oli matkaa tiettömien erämaataipaleiden taakse. Mutta yhteenottoja alkoi tulla ja vihollisen joukkoja ilmestyi myös Pistojärven saloille runsaasti. Ajan mittaan tuo alue muodostui pataljoonalle erittäin työlääksi ja vaikeaksi. Pataljoonan tappiot Pistojärvellä olivat 63 kaatunutta ja 88 haavoittunutta.

Pataljoona sai 9.8.1941 käskyn ottaa rintamavastuun Louhen radan suunnassa ja hyökätä rautatien ja maantien yhtymäkohtaan. Se lähti Pistojärveltä samana päivänä kiireesti rekka-autoilla kohti Kiestinkiä. Koska tehtävä vaikutti kuitenkin liian vaativalta nuorelle ja kokemattomalle pataljoonalle, se alistettiin everstiluutnantti Jussi Turtolan Jalkaväkirykmentti 53:lle. Tämän tehtävä oli sama eli jatkaa etenemistä rautatien suunnassa ja vallata rautatien ja maantien yhtymäkohta. Turtola antoi 11.8. aamuyöllä pataljoonalle käskyn vallata Vaskijärven ja Joutsenjärven välinen kannas, jonne oli matkaa noin 10 km. Syntyi yhteenottoja ja vihollisia kaatui radan varteen 30 loppujen vetäytyessä ja ilmoittaessa suomalaisten saapumisesta alueelle. Pataljoona jäi ruokatauolle, kun eteen tuli yllättäen vihollisen panssarijuna. Panssarijuna alkoi ampua 6-tuumaisella tykillä radan varressa olleita suomalaisia. Suurin osa pataljoonasta painui matalaksi ratapenkan viereen ja pelastui. Osa joutui pakokauhuun nousten seisomaan ja joutuen surman suuhun. Panssarijuna vetäytyi, jolloin radalle asennettiin kasapanokset, joilla yritettiin tuloksetta katkaista kiskot. Panssarijuna palasi uudelleen. Kiskot olivat kuitenkin onneksi vääntyneet sen verran, että juna pysähtyi.

Osa pataljoonasta kiersi vihollisasemat idän kautta ja eteni rautatien ja maantien risteysalueelle. Metsästä löytyi vihollisen elintarvikemakasiini, josta saatiin kipeästi kaivattua muonaa. Kaksi kertaa pataljoona torjui vihollisen hyökkäyksen muonavarastolle. Varasto onnistuttiin pitämään 10 tuntia. Vihollisen vastahyökkäykset pakottivat saman päivän illan kuluessa pataljoonan vetäytymään maantieltä. Se pääsi 24 km:n päähän ns. Kapustnajoen kohdalle, jossa taistelut jatkuivat. Siellä tuli eteen pistoraide johon eteneminen pysähtyi.

Kiestingin motti

Pääartikkeli: Kiestingin motti

Turtolan jalkaväkirykmentti 53 oli samaan aikaan jäänyt II pataljoonasta noin 5 km länteen mottiin. Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkeen Turtolan rykmentti hajosi ja joutui vetäytymään itään Kapustnajokea kohti ja länteen kohti Kiestinkiä. Pataljoona ei ollut tuolloin Turtolan rykmentin mukana eikä vielä silloin ollut joutunut välittömästi kosketuksiin vihollisen kanssa, tämän katkaistua maantien ja rautatien. Heillähän oli ollut Turtolan käsky edetä Kapustnajoelle. Mutta siellä hyökkäsi Neuvostoliiton 88. divisioonaan kuuluneet 2 rykmenttiä idästä ja pohjoisesta pataljoonan asemia vastaan.

Kun vihollinen oli onnistunut katkaisemaan huoltoyhteydet Turtolan rykmentin taistelussa, olivat joukot todellisuudessa jääneet mottiin, myös II/JR 12, pulaa alkoi olla ruoasta ja ammuksista. II/JR 12:n vahvuudesta menetettiin 24 kaatunutta ja 50 haavoittunutta. Kaatuneita ei enää saatu pois radanvarresta vaan ne haudattiin tilapäishautoihin radan varteen. Tilanne alkoi käydä tukalaksi, eikä 12.8. tilanne muuttanut motin elämää, mutta ammuspula uhkasi jo II/JR 12:a. JR 53 joka oli luoteessa, oli onnistunut lähettämään kaikki sen liikenevät ammukset Jänkäjääkäreille. Se ei ollut paljon, yksi laatikko kiväärin patruunoita ja 6 kpl konepistoolin lippaita. Hätätila vaati hälytyksen ja lentokone pudotti vasta illalla ammuspaketit motissa olevalle II/JR 12:lle.

Tilanne Kapustnajoella pääsi muodostumaan vaikeaksi. Tappiot vaikuttivat miesten mieliin, kun he joutuivat näkemään, kuinka miehiä alkoi kaatua vierestä. 14.8. oli Kiestingin Kapustnajoen motin vaikein päivä. II/JR 12:n rintama oli murtumaisillaan. Yhteydet omiin joukkoihin olivat poikki ja vihollinen lähestyi kohti päärataa.

Tiedustelu oli selvittänyt, että saksalaiset olivat edenneet jo 17 km:n kohdalle panssarit kärjessä, mutta matkaa auttamaan II/JR 12:ta oli liikaa.

Turtola oli, huomattuaan mottitilanteen, lähtenyt muutaman miehen kanssa tiedustelemaan vetäytymisrettiä taaemmaksi Kapustnajoen suuntaan, jossa linjassa oli II/JR 12, joka ei ilmeisesti tiennyt Turtolan rykmentin jääneen mottiin. Maastontiedustelijat törmäsivät kuitenkin vihollispartioon ja Turtola kaatui syntyneessä taistelussa.

Vetäytyminen Kiestingin motista

Rykmentin 53 komentajaksi tullut everstiluutnantti Selinheimo päätti, että motista oli murtauduttava. Selinheimon joukot vetäytyivät aluksi samaisen Kapustnajoelle rautatien itäpuolelle valmisteltuihin asemiin. Työssä oli myös miehiä II/JR 12:sta. Muu osa miehistä piti vielä asemia tässä vaiheessa rautatien länsipuolella.

Nyt tieto oli jo kulkeutunut eteenpäin ja motissa oli myös II/JR 12. Selinheimo tiesi, että vaarallisin saarrostusuhka kohdistui II/JR 12:een. Hän lähetti tämän avuksi erään Mikkosen komppanian JR 53:sta ja tilanne selvisi josksikin aikaa. Kaksi venäläispataljoonaa oli kuitenkin jo hyökkäämässä luoteesta kohti rautatietä ilmeisenä tarkoituksenaan pussittaa II/JR 12 ja Mikkosen komppania. Hyökkäys torjuttiin. Miehet alkoivat olla kuoleman väsyneitä eivätkä enää kestäisi uusia hyökkäyksiä. Selinheimo päätti vetää joukot etelään ja länsipuolelle. II/JR 12:lle Selinheimo antoi käskyn yrittää pitää vihollista kiinni niin kauan että muut joukot pääsevät irtautumaan. II/JR 12 onnistui tehtävässä ja seuraavana päivänä sekin irtautui.

Kiestingin motissa kaatui kaiken kaikkiaan noin 1700 miestä. II/JR 12 menetti näissä Kiestingin taisteluissa, yhteensä, noin 180 meistä.

II/JR 12 osallistui Kiestingin kylän ja Jelettijärven Ahvenlahden välisellä alueella käytyihin taisteluihin huhti-toukokuussa 1942. Kolme viikkoa kestänyt taistelu päättyi lopulta suomalaisten voittoon. Vihollisia kaatui noin 1500 miestä ja sotavankeja saatiin 676. Suomalaisia kaatui 444. JR 12 lähti tämän jälkeen Kiestingistä marssimalla Hyrynsalmelle, jonne tuli matkaa noin 360 km ja sieltä junalla Nurmeksen Porokylään. II/JR 12 tuli Porokylään vasta marraskuussa 1942, koska se oli ollut taas erillistehtävissä Röhön suunnan erämaataisteluissa.

Porokylästä II/JR 12 siirrettiin junakuljetuksilla Käppäselkään ja siitä hiihtäen Äänisjärven rannalle Äänisniemen Tulvojan lohkolle, joka sijaitsee Petroskoin ja Karhumäen puolessa välissä. Tämä vaihe kesti kesäkuun puoliväliin 1943 saakka. 16.1.1943 pataljoona lähti marssimaan Karhumäen ja Poventsan kautta Vienan kanavalle, jossa oltiin lähes vuoden verran.

Kohti Ihantalaa ja Ihantalan taistelu

Kannaksen suurhyökkäyksen alettua 9.6.1944 ylipäällikkö Mannerheim pyrki irrottamaan kaikki käytettävissä olevat reservit ja niin ryhdyttiin Itä-Karjalan joukkoja siirtämään Karjalan kannakselle.

II/JR 12 marssi ensin 100 km Kontupohjaan, josta se vietiin (muun JR 12 rykmentin kanssa) junalla Jääsken asemalle. Sieltä suunnattiin Kilpeenjoelle ja parin päivän palautumisen jälkeen Ihantalaan. II/JR 12 osallistui JR 12:n mukana Ihantalan taisteluun. II/JR 12 taisteli juuri Ihantalan tienristeyksessä.

2.7. Ihantalan lounaiskulmassa suoritettiin asemissa vaihtoja niin, että II/JR 12 tilalle linjoihin tuli 11 K. 3.7. Aamulla tapahtuneen voimakkaan hyökkäyksen yhteydessä II/JR 12 piti asemansa, mutta komentaja majuri von Essen haavoittui. JR 12:n II pataljoonan komentaja everstiluutnantti A. Airimo kaatui Ihantalassa 21.7.1944. Suomalaisten tappiot Ihantalassa olivat JR 12:n osalta kadonneita ja kaatuneita 108, haavoittuneita 647, yhteensä 771 miestä.

Kaiken kaikkiaan II/JR 12 osallistui jatkosodan aikana seuraaviin taisteluihin: Pistojärvi, Kuusiniemi, Kiestinki, Louhen maantie, Lohilahti, Lohijärvi, Ahvenlahti, Röhö, Äänisniemi, Vienan kanava, Hiisjärvi ja Ihantala.

Lapin sota

II/JR 12 osallistui Lapin sotaan.

JR 12 siirrettiin Pohjoiseen. II/JR 12 määrättiin lähtemään Puolangalta Taivalkoskelle. Näljängän vaaroilla esteeksi tulivat saksalaisten asettamat miinoitukset. Niiden purkaminen viivytti etenemistä. Murroksen purkamiseen keksittiin keino. Kaksi kuorma-autoa kiinnitettiin toisiinsa hinausvaijereista ja jatkoköysillä hinausmatkaa jatkettiin niin että tielle kaadetut murrospuut liitettiin yhteen ja autolla vedettiin murrokset hajalleen. Joskus miinat laukeilivat jo hinauksessa. Tielle nousivat miinat poistettiin ja tehtiin vaarattomiksi. Matka jakui Posiolle ja Ranualle ja edelleen Rovaniemelle. JR 12 :n kaikki pataljoonat olivat koossa ja etenivät kuraisella tiellä räntä-sateessa kohti Rovaniemeä. Ranuan ja Rovaniemen välillä hyökkäsivät rykmentin marssivia joukkoja kohti saksalaisten Stuka-pommittajia saaden aikaan tappioitakin. Hyökkäyksessä kaatui useita miehiä ja haavoittui yli 20. Rovaniemen jälkeen JR 12 jatkoi matkaa kohti Sodankylää.

TAPPIOT

II/JR 12 tappiot Kiestingin, Vienan kanavan ja Ihantalan (380) taisteluissa ja Lapin sodassa olivat noin (kaatuneet, kadonneet) tämä ei ole tarkka luku

Lähteet

• G. Mannerheim Mustelmat II osa, Kustannusosakeyhtiö Otava 1953
• Ville Tikkanen, Jänkäjääkärin sota, Keuruu 2003
• Rovaniemen veteraanit 1939–1945, Gummerus Jyväskylä 2005, luku "Rovaniemen miesten sotataipaleilta", kirj. Mikko Virrankoski.
• Jatkosodan hyökkäystaisteluja 1941, Ari Raunio-Juri Kilin, Keuruu 2007.