Yksityisyys

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yksityisyys tarkoittaa luonnollisen henkilön oikeutta suojautua ulkopuoliselta puuttumiselta. Se voi tarkoittaa myös niitä käytännön mahdollisuuksia, joiden avulla henkilö kykenee suojautumaan ulkopuolisten puuttumiselta.[1] Oikeutta yksityisyyteen pidetään yhtenä ihmisoikeuksista ja siitä määrätään ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 12. artiklassa.[2]

Yksityisyys internetissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2013 tietovuotaja Edward Snowden sanoi Channel 4 -tv-kanavan lähetyksessä, että "meillä on taskuissamme laitteita, jotka seuraavat kulkuamme kaikkialle. Tänään syntyvä lapsi kasvaa ilman mitään käsitystä yksityisyydestä." Snowdenin mukaan nykymaailmassa varttuvat eivät ymmärrä, mitä merkitsee yksityinen hetki tai tallentamaton ajatus. "Tämä on ongelma, koska yksityisyydellä on väliä. Yksityisyys auttaa meitä määrittelemään sen, keitä me olemme ja keitä me haluamme olla", Snowden sanoi.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa yksityisyys on perustuslain turvaama oikeushyvä. Sen läheisoikeuksia on muun muassa kotirauha ja kirjesalaisuus. Yksityisyyden arvostus perusoikeutena on kasvanut 2000-luvulla ja asiaan liittyvä lainsäädäntö on herättänyt huomiota.lähde?

Yksityisyyden suojasta säädetään tarkemmin esimerkiksi yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa (759/2004).[3]

Yksityisyyden käsitettä ei ole Suomessa määritelty missään laissa tai säädöksessä. Ensimmäisen kerran yksityisyyden käsite omaksuttiin vuoden 1988 henkilörekisterilakiin. Henkilötietolain perusteluissa todetaan yksityisyyden suojan voivan ilmetä eri tilanteissa eri tavoin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Suomelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut v. 2014 Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artiklassa turvattua oikeutta yksityiselämän kunnioittamiseen oli loukattu.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. MOT Tietotekniikan liiton ATK-sanakirja, Yksityisyys
  2. Yksityis- ja perhe-elämän suoja Ihmisoikeudet.net. Arkistoitu 4.9.2014. Viitattu 12.9.2013.
  3. Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Finlex
  4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio yksityiselämän kunnioitusta koskevassa asiassa (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]