Ulkosorkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuva 1: Ulkosorkka.

Ulkosorkka eli kaksi puolipolvea on solmu, joka muodostetaan tekemällä kaksi polvea eli siansorkka köyden itsensä ympäri. Se on erittäin kestävä ja hyvä solmu, kun köysi solmitaan kiinni johonkin esineeseen, kuten kiinnityslenkkiin, ja halutaan sen myös pysyvän kiinni. Ulkosorkka pitää, vaikka köyden kiintopäässä ei olisi tasaista tai ei ollenkaan vetoa. Se on myös helppo avata.[1]

Solmun teko aloitetaan viemällä köyden irtopää kiinnityslenkistä läpi tai kiertämällä se jonkin muun kiinnikkeen, kuten puun tai kiven ympäri. Köyden irtopäähän pitää jättää tarpeeksi pituutta. Seuraavaksi köyteen tehdään puolipolvi viemällä köyden irtopää kiintopään yli ja ympäri ja pujottamalla se läpi näin muodostuneesta silmukasta. Toinen eli lukitseva puolipolvi tehdään samaan suuntaan kuin ensimmäinen ja se tulee ensimmäisen ulkopuolelle. Solmu kiristetään vetämällä myös köyden kiintopäästä niin, että solmu asettuu kiinteään kosketukseen kiinnikkeeseensä.

Toisin kuin esimerkiksi paalusolmu, ulkosorkan silmukka kiristyy kuormitettaessa. Tästä ominaisuudesta on hyötyä, kun halutaan että silmukka ei liiku kiinnityskohteen suhteen, vaikkapa ripustettaessa riippumattoa puuhun.

Varmistettu ulkosorkka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvan 1 ulkosorkassa köysi on kierretty kiinnikkeen ympäri vain kertaalleen. Käytännössä on kuitenkin parempi tehdä kiinnikkeen ympäri toinenkin kierros. Köysi kuluu silloin vähemmän ja solmu on myös helpompi avata.[1] Näin tehtyä solmua voidaan kutsua nimellä varmistettu ulkosorkka. Se on erinomainen solmu veneen kiinnittämiseen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Snyder, Paul & Snyder, Arthur: ”Ulkosorkka”, Veneilijän solmukirja, s. 20. Alkuteoksesta Handling Ropes & Lines Afloat suomentanut Lars Rosenberg. Helsinki: Tammi, 1974. ISBN 951-30-2626-4 (nidottu).
  2. Murto, Matti: Solmuopas : Veneilijän luotettavat solmut. (Taitettu vihkonen lehden välissä) Vene (lehti), . Yhtyneet Kuvalehdet.