Silkkitie
Silkkitie oli joukko yhteenliittyneitä kauppareittejä, jotka kulkivat Aasian halki Kiinan Xi’anista Syyrian Antiokiaan ja muihin Lähi-idän ja Euroopan kohteisiin. Silkkitien kautta kuljetettiin silkkiä ja muita kauppatavaroita, kuten norsunluuta, kultaa ja jalokiviä pääasiassa karavaaneilla.
Varsinainen kaupanteko Silkkitiellä tapahtui välittäjien kautta. Karavaanit koostuivat Silkkitien varrella asuvista kansoista. Kiinalaiset eivät itse rahdanneet suosittua silkkiään Roomaan, vaan myivät sen intialaisille, jotka myivät sen taas eteenpäin. Kiinalaisilla ja roomalaisilla ei ollut suoria kauppakontakteja.
Silkkitien juuret perustuvat Aleksanteri Suuren valloituksiin 300-luvulla eaa. ja etenkin Kiinan pyrkimyksiin saada poliittista ja sotilaallista valtaa Keski-Aasiassa toisella vuosisadalla eaa., mikä johti kauppasuhteiden syntyyn lännen ja idän välillä. Reittien käyttäminen silkinvientiin alkoi roomalaisten kiinnostuttua silkistä ajanlaskun ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen. Silkkitien kukoistuskausi oli Tang-dynastian aikana n. 600–700 jaa. Silkkitie taantui Mongolivaltakunnan hajaantumisen jälkeen 1300-luvulla ja hiipui lopullisesti 1400-luvulla Kiinan ja Euroopan välisten merireittien löytymisen myötä.
Nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimeä Silkkitie (saks. Seidenstraße) käytti ensimmäisenä saksalainen maantieteilijä Ferdinand von Richthofen vuonna 1877.[1][2]
Reitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silkkitie koostui useista risteilevistä ja polveilevista reiteistä ja poluista. Koska maassa ei yleensä näkynyt valmista reittiä, matkaajat palkkasivat aina matkan varrelta paikallisia oppaita etappien välille. Jos jokin reitti osoittautui vaikeakulkuiseksi, matkaajat vaihtoivat sen toiseen. Reitit kulkivat kaupunkien välillä. Monet kaupungit olivat puoli-itsenäisiä kaupunkivaltioita, joiden hallitsijat valvoivat kauppaa sekä ostivat tavaraa.[3]
Silkkitie alkoi Kiinasta Shaanxin maakunnasta Xi’anista, joka oli Kiinan pääkaupunki 206 eaa. – 25 jaa. Sieltä reitti kulki länteen Lanzhoun poikki ja jatkoi Kiinan muurin länsiosien myötäisesti Gansun käytävän kautta Dunhuangiin. Siellä reitit haarautuivat. Pohjoinen pääreitti kulki Tienšan-vuorten eteläreunaa pitkin ja Taklimakanin autiomaan pohjoispuolitse, kulkien Hamin, Turfanin, Korlan, Kuchan ja Aksun keidaskaupunkien kautta Kašgariin autiomaan länsipuolelle. Sen pohjoispuolella kulki vielä toinen reitti, joka kiersi Tienšan-vuoret pohjoisen kautta Almalikin, Balasagunin, Taškentin, Samarkandin ja Buharan kautta. Eteläinen reitti kulki Taklimakanin eteläpuolitse Charkhlikin, Cherchenin, Niyan, Keriyan, Hotanin ja Yarkantin kautta Kašgariin.[4]
Kašgarista Silkkitie jatkui Pamir-vuoriston ohi joko pohjois- tai eteläpuolelta. Kauppiaat käyttivät pohjoista reittiä Samarkandiin ja Buharaan tai eteläistä reittiä Balkhiin nykyisessä Afganistanissa ja sieltä Merviin. Mervistä reitit veivät Bagdadin kautta Välimeren ja Mustanmeren rannikkokaupunkeihin ja muualle Lähi-itään, kuten Damaskokseen, Antiokiaan, Konstantinopoliin ja Trabzoniin.[5] Satamista kauppatavara laivattiin lopuksi Välimeren yli.[6]
Olosuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silkkitien Keski-Aasian vuoristoinen ja aavikkoinen osuus oli ilmastollisesti hyvin vaativa. Talvi kestää alueella kahdeksan kuukautta, lämpötilat vaihtelevat –40 asteesta +40:een, alueella sataa alle 200 mm vuodessa ja tuuli on voimakasta ja puhaltaa hienoa hiekkaa ilmaan. Vettä oli vaikea saada, ja karavaanit saattoivat joskus joutua kulkemaan kolmekin vuorokautta kaivojen välillä. Reittiä vaani myös paljon ryöväreitä. Eläimiä seudulla on vain vähän, lähinnä kameleita, aaseja, antilooppeja, gaselleja, villilampaita ja susia, jotka kaikki pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja ruoanhaussa. Lintuja on vähän. Silkkitien keskiosat olivat karuudestaan huolimatta etnisesti, uskonnollisesti ja kielellisesti hyvin monimuotoiset.[7]
Kulkeminen ja kauppatavarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silkkitietä matkattiin keskiajalla yleensä hevos- ja kamelikaravaaneilla. Koko matkan varrelle Turkista Kiinaan asti rakennettiin suuria tienvarsimajataloja eli karavaaniseraljeja ihanteellisesti yhden päivämatkan eli 30–40 kilometrin välein. Karavaaniseraljeissa kauppiaat paitsi lepäsivät ja söivät, myös kävivät kauppaa paikallisten tai toistensa kanssa ja harjoittivat kulttuurinvaihtoa.[1]
Harvat kauppiaat kulkivat Silkkitietä päästä päähän, vaan useimmat matkasivat vain noin 500 kilometrin matkaa edestakaisin oman kotikaupunkinsa ja toisen kaupungin välillä. Kauppaa käytiin suurimmaksi osaksi kaupungista toiseen. Pitkänmatkan karavaanit, joissa oli satoja eläimiä, olivat harvinaisia, ja silloin kyse oli yleensä valtioiden välisestä lähettiläiden vaihdosta.[8]
Silkkitietä pitkin kuljetettiin silkin lisäksi monenlaista muutakin tavaraa, kuten kemikaaleja, mausteita, metallia, satuloita ja nahkatuotteita, lasia ja paperia. Silkkitiellä kuljetetun tavaran määrä oli melko pieni. Sitä suurempi merkitys Silkkitiellä oli ajatusten, teknologioiden ja taiteellisten aihelmien välittäjänä.[9]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Varhaiset kauppayhteydet hellenistisenä aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euroopan, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan välillä on ollut kauppayhteyksiä jo hyvin varhaisina aikoina, samoin Kiinan ja Keski-Aasian. Ensimmäinen merkittävä askel kohti lännen ja Kaukoidän yhdistävää kauppareittiä otettiin kun Makedonian Aleksanteri Suuri tunkeutui 300-luvulla eaa. syvälle Keski-Aasiaan ulottaen valtakuntansa lähes nykyisen Kiinan rajoille. Kun yksi Aleksanterin entisistä kenraaleista, Ptolemaios, nousi valtaan Egyptissä, alkoivat helleenit harjoittaa kauppaa Mesopotamiaan, Intiaan ja Itä-Afrikkaan maayhteyksien ja Punaisenmeren satamiensa kautta. Kauppaan osallistuivat monet välikädet, kuten nabatealaiset ja muut arabit. Kreikkalaisten valta Keski-Aasiassa kesti kolme vuosisataa ja laajeni edelleen idemmäksi etenkin Euthydemusin kaudella. Kreikkalaisten arvellaan lähettäneen retkikuntia aina Kiinan Turkestaniin asti.
Kiinalaiset avaavat Silkkitien[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraava askel otettiin n. 130 eaa. Kiinan Keski-Aasiaan suuntaamien lähetystöjen myötä. Keisari Wudi lähetti "Suuren matkailijan" Chang Chienin tugaanien luokse tarkoituksena solmia heidän kanssaan liitto hunneja vastaan. Tämä ei onnistunut, mutta Chienin vaiheikas matka toi keisarille tietoja alueen vauraista ja aiemmin tuntemattomista kuningaskunnista, kuten Ferganasta, Baktriasta ja Parthiasta. Kiinalaiset pyrkivät niiden kanssa kauppasuhteisiin. He olivat erityisen kiinnostuneita ferganalaisten hallussa olleista kookkaista ja voimakkaista hevosista, joita kutsuttiin "taivaallisiksi hevosiksi". Kiinalaiset lähettivät kymmeniä lähetystöjä näihin maihin ja aina Seleukidien hallitsemaan Syyriaan saakka.
Varsinaisesti Silkkitie syntyi viimeisellä esikristillisellä vuosisadalla Kiinan Han-dynastian pyrkimyksistä vahvistaa reittiä Intiaan ja länsimaailmaan. Näihin pyrkimyksiin kuuluivat sekä siirtokunnat Tarimin altaassa, jotta kauppasaattueita voitaisiin suojella rosvoilta, että diplomaattisuhteiden luominen naapurivaltioihin. Merellinen Silkkitie avautui Kiinan hallitseman Jiaozhin (nykyisin Vietnamin alueella, Hanoin lähellä) kautta. Se laajeni Intian ja Sri Lankan satamien kautta roomalaisten Egyptin ja nabatealaisten Punaisenmeren satamiin asti.
Kauppakaravaanit kulkivat Keski-Aasian autiomaan reunoja keitailta toisille, mutta olivat alttiita alueen paremmin tunteville rosvoille. Kaupan välittäjiksi syntyikin kaupunkeja, jotka sijaitsivat usein keitaiden lähellä. Aavikon laajeneminen ja eroosio uhkasivat näitä asutuksia alati, joten ne vaativat jatkuvaa asutusta ja huoltoa. Monet kaupungit ja asutuskeskukset tyhjenivät ja hautautuivat ajan saatossa hiekkaan, ja niistä jäivät muistuttamaan vain paikalliset tarinat hiekkaan hautautuneista kaupungeista. Alueen vaikeakulkuisuuden vuoksi vasta 1900-luvun tutkimusmatkailijat, kuten Sven Hedin, löysivät monet niistä kulttuuriaarteineen.
Silkkikaupan kasvu Rooman aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Rooman ja Kiinan väliset yhteydet
Pian Rooman vallattua Egyptin 30 eaa., säännölliset kontaktit ja kauppayhteydet Intian, Kaakkois-Aasian, Kiinan, Lähi-idän, Afrikan ja Euroopan välillä lisääntyivät selvästi. Tuotteita, teknologioita ja ajatuksia alkoi levitä maanosista toisiin. Intensiivinen kauppa Kiinan ja Rooman imperiumin välillä alkoi pian silkin voimalla, johon roomalaiset olivat hullaantuneet. Kauppa oli säännöllistä, organisoitua ja näiden aikakautensa suurvaltojen suojelemaa. Silkkikaupan välittäjinä toimivat parthialaiset.
Silkki, jonka roomalaiset luulivat kasvavan puissa, herätti Roomassa myös vastustusta. Sitä pidettiin säädyttömänä, koska sen ei katsottu peittävän vartaloa tarpeeksi. Silkin suosio johti myös valtakunnasta poispäin suuntautuvaan kultavirtaan. Rooman senaatti laati tuloksetta asetuksia, jotka sääntelivät silkinkäyttöä moraalisin ja taloudellisin perustein.
Myöhemmän Han-dynastian kronikka kertoo, että ensimmäinen roomalainen lähettiläs matkusti Kiinaan merellisen reitin kautta vuonna 166. Hänen jälkeensä tuli useita roomalaisia lähetystöjä.
Keski-Aasian talous- ja kulttuurivaihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Buddhalaisuus alkoi kulkeutua Silkkitietä pitkin Kiinaan ja sieltä edelleen Japaniin ja Koreaan noin viimeiseltä esikristilliseltä vuosisadalta alkaen. Aleksanteri Suuren valloitukset olivat synnyttäneet nykyisen Pakistanin–Afganistanin-alueelle ns. grekobuddhalaisen kulttuurin, jossa intialaiset ja kreikkalaisperäiset vaikutteet sekoittuivat. Koska suoran tien Intiasta Kiinaan esti Himalajan vuoristo, oli Kaukoitään levinnyt buddhalaisuus juuri tätä kreikkalaisväritteistä muotoa. Esimerkiksi tapa kuvata Buddhaa ihmishahmoisena on kreikkalaista vaikutusta: vanhempi traditio ei voinut ajatella jumalaksi korottautuneen Buddhan kuvaamista ihmiseksi. Muita Silkkitien kautta Kiinaan levinneitä uskontoja olivat manikealaisuus ja harhaopiksi Bysantissa nimetty kristinuskon muoto nestoriolaisuus.
Kushan keisarikunta, joka sijaitsi Intian niemimaan koillisosissa, oli kulttuurivaihdon keskus. Kushan synnyttämästä kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta ovat todisteina toiselle vuosisadalle ajoittuvat aarrelöydöt, jotka sisältävät runsaasti esineitä kreikkalais-roomalaisesta, kiinalaisesta ja intialaisesta kulttuuripiiristä.
Kauppa lännen ja idän välillä kehittyi myös meritse päätepisteinään Aleksandria Egyptissä ja Kanton Kiinassa. Silkkitie edusti varhaista poliittista ja kulttuurista integraatiota kaupan kautta. Kukoistuskautenaan Silkkitie loi kansainvälisen kulttuurin, joka yhdisti niinkin kaukaisia kansoja kuin unkarilaisia, armenialaisia ja kiinalaisia.
Silkkitien vauraudet loivat uuden mahdollisuuden alueen paimentolaisille ryöstäjinä tai kauppaa suojelevina palkkasotureina ja monista paimentolaisheimoista tuli taitavia sotureita. Silkkitie synnytti osaltaan monia paimentolaislähtöisiä sotilasmahteja, kuten Kasaarien imperiumin ja Mongolivaltakunnan.
Silkkitien huippukohta koettiin Tang-dynastian aikana 700-luvulla. Tällöin Chang'an kasvoi jopa kahden miljoonan asukkaan metropoliksi, jonka asukkaissa olivat edustettuina kaikki aikansa ammatit ja useat kansallisuudet. Tang-dynastian jälkeisen viiden dynastian ajan poliittisen hajaannuksen aikana Silkkitie taantui. Song-dynastia yhdisti Kiinan uudelleen, mutta Silkkitie ei enää saavuttanut Tang-dynastian aikaista loistoaan.
Mongoliaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolien ekspansio yli Aasian vuosina 1215–1360 toi poliittista vakautta ja herätti Silkkitien uudestaan. 1200-luvun lopulla venetsialaisesta Marco Polosta väitetään tuli yksi ensimmäisiä Silkkitien kautta Kiinaan matkustaneita eurooppalaisia. Häntä seurasivat Kaukoitään useat kristityt lähetyssaarnaajat. Ylellisyystavarat liikkuivat Kiinasta länteen välikädeltä toiselle, joten niiden hinta nousi korkeaksi.
Monet tekniset innovaatiot näyttävät saapuneen Kaukoidästä Eurooppaan näihin aikoihin. Niihin kuuluvat muun muassa painotekniikka ja ruuti. Kiinalaiset ja islamilaiset kartat lienevät inspiroineet ensimmäisiä käyttökelpoisia maailmankarttoja, kuten Da Virgan ja Fra Mauron karttoja. Kiinalaiset džonkit saattoivat antaa mallin suurempien laivojen rakentamiselle Euroopassa. Nämä keksinnöt edesauttoivat renessanssin syntyä.
Mongolien valtakunnan hajaantuminen aiheutti kuitenkin myös Silkkitien poliittisen, kulttuurisen ja taloudellisen hajaannuksen. Silkkitien poliittiset voimapiirit muuttuivat kiinteämmäksi ja yhteydet niiden välillä vähenivät. Turkmeeniheimot sulkivat Silkkitien läntisen pään taantuvalta Bysantilta ja kylvivät siemenet turkkilaiselle kulttuurille, joka kulminoitui myöhemmin osmanien valtakuntana. Osaltaan kiinteiden, alueellisten valtioiden muodostumiseen vaikutti musta surma, joka oli tuhoisa paimentolaisväestölle, osaltaan ruudin tuottama sotilaallinen voima, joka vahvisti kiinteitä valtioita.
Silkkitien käyttö silkinkuljetukseen päättyi vuoteen 1400 mennessä.
Löytöretket: Eurooppa tavoittelee Aasiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Silkkitien katoaminen oli tärkeimpiä tekijöitä, jotka motivoivat eurooppalaisia etsimään uutta reittiä Kiinaan. Valtavat voitot odottivat sitä, joka kykenisi muodostamaan suoran kauppayhteyden Aasiaan. Kristoffer Kolumbuksen vuoden 1492 Amerikan löytöretken alkuperäinen motiivi oli uuden Silkkitien luominen. Aluksi eurooppalaisille oli suuri pettymys havaita, että Aasian ja Euroopan välissä oli uusi manner.
Pyrkimys tehdä suoraa kauppaa Kiinan kanssa oli myös Portugalin motiivi sen ekspansiossa Afrikan taakse vuoden 1480 jälkeen. Sitä seurasivat hollantilaiset ja englantilaiset 1600-luvulla.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Silkkitie, Japanin television tuottama dokumenttisarja
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hansen, Valerie: The Silk Road: A New History. Oxford University Press, 2012. ISBN 9780195159318. (englanniksi)
- Wood, Frances: The Silk Road: Two Thousand Years in the Heart of Asia. Berkeley and Los Angeles: University of California Press, 2002. ISBN 0-520-24340-4. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hopkirk, Peter: Silkkitie. (alkuperäisteos Foreign Devils on the Silk Road: The Search for the Lost Treasures of Central Asia 1980). Karisto, 1996. ISBN 9512336014.
- Hedin, Sven: Aasian karavaaniteillä. Suomentanut Tauno Karilas. WSOY, Karavaani-sarja, 1962.