Juoksujalkaiset
| Juoksujalkaiset | |
|---|---|
_3.jpg) Ruskojuoksiainen (Lithobius forficatus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Tuhatjalkaiset Myriapoda |
| Luokka: |
Juoksujalkaiset Chilopoda Latreille, 1817[1] |
| Lahkot[2] | |
|
|
| Katso myös | |
Juoksujalkaiset (Chilopoda) on niveljalkaisten luokka. Ne sekoitetaan usein kaksoisjalkaisiin (Diplopoda), jotka kuitenkin ovat kasvinsyöjiä. Yhdessä ne kuuluvat tuhatjalkaisten (Myriapoda) alajaksoon. Juoksujalkaisiin kuuluu 24 heimoa, joista tunnetaan yhteensä yli 3 100 lajia, mukaan lukien 6 fossiilista lajia.[3][4] Kokonaislajimääräksi on arvioitu noin 7 000[5].
Tuntomerkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juoksujalkaiset ovat litteitä, useista jaokkeista muodostuvia eläimiä, joiden vartalon kussakin jaokkeessa on yksi pari raajoja. Ryhmän erityisenä piirteenä ensimmäinen raajapari on muuntunut pään sivuille osoittaviksi, paksuiksi ja koukkumaisiksi leukaraajoiksi (forcipulae), joiden kärjessä olevaan kynteen tulee tiehyt myrkkyrauhasesta. Vaikka leukaraajat eivät sijaitse päässä, ne toimivat kiinteästi yhdessä eläimen suuosien kanssa. Leukaraajojen väliin eläimen vatsapuolelle jää leukaraajojen tyvilevy, jonka kärkiosan muoto on usein tärkeä lajinmääritystuntomerkki. Täysikasvuisen juoksujalkaisen raajaparien lukumäärä vaihtelee lajista riippuen 15:stä 181:een määrän ollessa aina pariton. Nuorilla yksilöillä raajoja voi olla vähemmän.[6][7]
Silmät muodostuvat erillisistä pistesilmistä, joita on lajista riippuen nollasta kuuteensataan kappaletta, tavallisesti joitakin kymmeniä. Pistesilmät voivat olla keskenään erikokoisia. Pään etuosassa on pitkät tuntosarvet ja suuosat muodostuvat yhdestä parista voimakkaita yläleukoja sekä kahdesta parista alaleukoja. Eläimen iho läpäisee hyvin kosteutta ja juoksujalkaiset ovat alttiita kuivumiselle. Ilmeisesti osa hapenotosta tapahtuu suoraan ihon läpi, vaikka lähes kaikissa jaokkeissa onkin hengitysputkien aukot. Verenkierto on avoin ja ruumiinnesteen pitää liikkeessä selkäpuolen pitkä, putkimainen sydän.[6]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juoksujalkaiset ovat petoja. Ne saalistavat tavallisesti pieniä selkärangattomia, mutta suurimmat lajit jopa pieniä nisäkkäitä, liskoja, sammakkoeläimiä sekä muita selkärankaisia[7]. Lajit ovat aktiivisia pääasiassa yöllä tai hämärän aikaan, jolloin ilmankosteus on korkea. Juoksujalkaiset liikkuvat maastossa etsien saalista ja hyökkäävät sen kimppuun nopealla syöksyllä. Saatuaan saaliin kiinni, eläin upottaa terävät leukaraajansa siihen ja ruiskuttaa myrkkyä. Omia saalistajiaan vastaan juoksujalkaiset puolustautuvat pakenemalla hyvin nopeasti, mutta osalla lajeista on lisäksi esimerkiksi myrkkyrauhasia, limaa tuottavia rauhasia tai ne pelottavat uhkaajaansa tuottamalla ääntä.[6]
Juoksujalkaiset viihtyvät maaperässä, lahoavassa kasviaineksessa tai kuorten raoissa, joissa ilmankosteus pysyy korkeana. Osa lajeista on hyvin erikoistuneita elinympäristönsä suhteen.[6]
Lisääntyminen tapahtuu yleensä suvullisesti, mutta joukossa on myös neitseellisesti lisääntyviä lajeja. Parittelun yhteydessä koiras joko siirtää spermapaketin suoraan naaraan sukuaukkoon tai laskee sen maahan ja ohjaa naaraan poimimaan sen. Munien lukumäärä vaihtelee ja joillakin lajeilla naaras hoitaa munia. Toukat ovat aluksi raajattomia, mutta kaikkien raajojen aiheet ovat olemassa jo tuolloin. Kehitys täysikasvuiseksi kestää 2–4 kuukautta ja sukukypsäksi 4–12 kuukautta. Pohjoismaisilla lajeilla kokonaiselinaika lienee useimmiten 2–3 vuotta.[6]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juoksujalkaisia tavataan napaseutuja ja Saharan sisäosia lukuun ottamatta kaikkialla maailmassa. Lajisto on runsain lämpimillä alueilla.
Suomessa tunnetaan 21 lajia, joista muutamat elävät ainoastaan kasvihuoneissa. Lajeista isojuoksiainen (Geophilus electricus) ja tammijuoksiainen (Brachygeophilus truncorum) on vuoden 2010 kansallisessa uhanalaisarvioinnissa luokiteltu vaarantuneiksi (VU). Lisäksi viherjuoksiaisen (Geophilus carpophagus) ainoa tunnettu esiintymispaikka on tuhoutunut ja laji on luokiteltu Suomesta hävinneeksi (RE).[8]
Uskomuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juoksujalkaisista on monia kansanuskomuksia. Vanhan pohjoisamerikkalaisen sanonnan mukaan kun ihmisen hampaat näkyvät, juoksujalkainen laskee ne, minkä jälkeen hampaat putoavat yksitellen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Chilopoda Taxonomicon. Viitattu 29.6.2011. (englanniksi)
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): ”Eläinkunnan luokittelu”, Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2123. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5. (suomenkielisten nimien lähde)
- ↑ Minelli, Alessandro: Class Chilopoda, Class Symphyla and Class Pauropoda. In: Zhang, Z.-Q. (Ed.) Animal biodiversity: An outline of higher-level classification and survey of taxonomic richness. Zootaxa, 2013, 3148. vsk, s. 157–158. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ Zhang, Zhi-Qiang: Phylum Arthropoda. In: Zhang, Z.-Q. (Ed.) Animal Biodiversity: An Outline of Higher-level Classification and Survey of Taxonomic Richness (Addenda 2013). Zootaxa, 2013, 3703. vsk, nro 1, s. 1–82. doi:10.11646/zootaxa.3703.1.6. ISSN 1175-5334. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.11.2017. (englanniksi)
- ↑ http://web.archive.org/web/20010306071837/http://www.mnhn.fr/assoc/myriapoda/KEYCLE.HTM
- ↑ a b c d e Nationalnyckeln till Sveriges Flora och Fauna. Mångfotingar – Myriapoda ISBN: 978-91-88506-53-5 s. 97–169
- ↑ a b http://bugguide.net/node/view/20
- ↑ Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ITIS: Chilopoda (englanniksi)
- Chilobase: a web resource for Chilopoda taxonomy. (englanniksi)
- Tree of Life Web Project (englanniksi)