Luettelo Porin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luettelo Porin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä sisältää Porin kaupungin alueella julkisissa paikoissa sijaitsevia pysyviä patsaita, veistoksia, muistomerkkejä- ja laattoja sekä muita taideteoksia. Mukana on vuosien 1918 ja 1939–1944 sotien hautamuistomerkkejä. Yksityishaudoilla olevia muistomerkkejä on sisällytetty luetteloon, mikäli ne ovat tunnetun taiteilijan töitä tai ovat jonkin yhteisön tai yhdistyksen pystyttämiä. Porin kaupunkiin on liitetty Porin maalaiskunta sekä Ahlaisten, Noormarkun ja Lavian kunnat.

Porin julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näytä koordinaatit OSM-kartalla
Vie koordinaatit GeoJSON-muodossa

Sekä Porin että kuvanveistäjä Emil Cedercreutzin ensimmäinen julkinen veistos on vuonna 1920 paljastettu Äestäjä. Sitä pidetään Cedercreutzin merkittävänä teoksena.[1] Näkyvä on myös Reposaaren kirkon puistossa vuonna 1930 paljastettu Wäinö Aaltosen Torpedovene S2:n muistomerkki. Sen jälkivalos paljastettiin myös Turussa vuonna 1967 nimellä Myrsky. Porin maskotti on Kauko Räikeen vuonna 1961 paljastettu Rumpalipoika. Pertti Mäkisen kolmihenkinen Toriparlamentti (1992) on kokoontunut Porin kauppatorille ja Per Kirkebyn tiilirakenteinen Porin portti (1993) on Eteläpuistossa. Ensimmäinen naisveistäjän tekemä teos Porissa on Kerttu Horilan Keramiikkareliefi Sampolassa vuodelta 1981.

Eräs Porin sankaripatsaista on Aimo Tukiaisen laaja panoraaman kaltainen henkilösommitelma Keski-Porin kirkon lähellä (1952).

Porin seinämaalauksia ovat puolalaisen katutaiteilijan m-cityn nimetön teos Porin Gallen-Kallelankadulla vuodelta 2012 ja Otto Majan suuri seinämaalaus Seinämaalaus (2013) Postitalon seinässä. Kerttu Horilan Mairen (2010) viereen moni on asettunut istumaan ja se on tunnettu selfie-kaveri. Kesällä 2016 Maire nostettiin pois paikaltaan, suojaan töhrijöiltä.[2]

Julkiset taideteokset ja muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä luettelo on osa valtakunnallista Suomen julkisten taideteosten ja muistomerkkien luettelointia. Luettelossa on pysyvästi julkisilla paikoilla olevia taideteoksia, muistomerkkejä ja muistolaattoja sekä hautausmailla olevia yleisiä muistomerkkejä ja patsaita. Luettelossa ei mainita rakennusten sisällä ja suljetuilla sisäpihoilla olevia julkisia teoksia eikä yksittäisten hautojen veistoksia. Teokset ovat luettelossa nimensä mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Sijaintipaikka on puiston, aukion, rakennuksen tai muun vastaavan nimi ja/tai katuosoite. Alue tarkoittaa kaupunginosaa/kunnanosaa, taajamaa, kylää, osa-aluetta tai asuinaluetta. Karttalinkki osoittaa teoksen sijaintipaikan kymmenien metrien tarkkuudella. Paljastusvuosi on teoksen julkistuksen tai paljastuksen vuosi sijaintipaikalla (suluissa on mainittu valmistumisvuosi, jos se poikkeaa huomattavasti paljastusvuodesta). Luettelossa on 191 kohdetta.

Julkinen teos Paikka Alue Kartalla Tekijä Paljastusvuosi Kuva WD
Aalto[3][4] Kaupunginsairaalan piha Päärnäinen 61.4859°N, 21.7692°E Hiironen, EeroEero Hiironen 1980
Ahlaisten punaisten muistomerkki[5][6] Ahlaisten uusi hautausmaa, Katavistonkuja Ahlainen 61.6786°N, 21.6166°E 1940-luku
Ajan liekki[7] Pihlavan terveysaseman vieressä Pihlava 61.5588°N, 21.6122°E Kerola, OnniOnni Kerola 2002
Akseli Gallen-Kallelan patsas[7][8] Pohjoispuisto Linna 61.4873°N, 21.7927°E Nieminen, HeikkiHeikki Nieminen 1965
Anders Anderssonin muistolaatta[9] Anderssonin hauta Vanhalla hautausmaalla Päärnäinen 61.4851°N, 21.7801°E 1963
Ankkuri, Reposaari Reposaaren kirkon puisto, Kirkkokatu 2 Reposaari 61.6087°N, 21.4516°E 1925
Ankkuri, Teljä[10] Satakunnan museon puisto Teljä 61.4899°N, 21.7902°E
Ankkuri, Porilaisen merenkulun ja satamien muistomerkki[11] Kirjurinluodon kärki Kirjurinluoto 61.4919°N, 21.7934°E 1994
Ankkuri, Hanhipuisto[12] Hanhipuisto Kirjurinluoto 61.4922°N, 21.7802°E
Ankkuri, Kivinin sataman muistomerkki[10] Kyläsaaren kylätalon piha, Mörtintie 4 Kyläsaari 61.5365°N, 21.6718°E 2021 (1995)
Ankkuri, Karjaranta[12] Karjarannantien ja Makasiininrannan risteys Karjaranta 61.4897°N, 21.7815°E
Antti Ahlströmin muistomerkki Noormarkun ruukki, Isokoivukuja 6 Noormarkku 61.5942°N, 21.8776°E 2001
Aurinkokello[13] Sibeliuspuisto Itätulli 61.4841°N, 21.8041°E Poikien ammattikoulun oppilaat 1930
Aurinkolähde[14] Asuntomessualue (karttalinkki likimääräinen) Karjaranta 61.4908°N, 21.7624°E Vallinoja, MirjaMirja Vallinoja 2018
Bass String Wings[15] Jyrki Kankaan aukio, Kapellimestarinkatu Kirjurinluoto 61.4923°N, 21.7876°E Isorättyä, Pekka ja TeijaPekka ja Teija Isorättyä 2022
Charlotta-sillan muistolaatta Porin sillan eteläpää Linna 61.4903°N, 21.7997°E 1966
Dioriittiperhe[16] Kuninkaanhaan koulun piha, Kuninkaanhaanaukio 8 Kuninkaanhaka 61.4796°N, 21.8075°E Koivusalo, JussiJussi Koivusalo 1961
Eetu Salinin muistomerkki[7][17] Itäpuisto, Isolinnankadun risteyksen lähellä Karhunpää 61.485°N, 21.799°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1955
Egerin ystävyyskaupungin muistolaatta[10] Kävelykadun kiveys Teljäntorin edustalla Karhunpää 61.4842°N, 21.7969°E 1998
Eino Grönin lapsuudenkodin muistolaatta[9] Kirkkokatu 8 Reposaari 61.6096°N, 21.4495°E
Elin Danielson-Gambogin muistomerkki[18] Noormarkun Klubin puisto, Laviantie 14 Noormarkku 61.5921°N, 21.8764°E Karkku-Hohti, AnjaAnja Karkku-Hohti 2011
Emil von Qvantenin muistolaatta Pohjoispuisto 8 Linna 61.4861°N, 21.7925°E
Erkki Rajalan nimikirjaimet[12] Liisankadun katukivetys Sokoksen edustalla Karhunpää 61.4839°N, 21.7972°E
F. A. Juseliuksen muistoreliefi[7][8] Yrjönkatu 7:n porttikäytävä Linna 61.488°N, 21.7986°E Tapper, KainKain Tapper 1961
Gustaf Svensbergin muistokivi[10] Kalevanpuisto 13:a edustalla Päärnäinen 61.4815°N, 21.7758°E Olavi Koskinen
Hacklinin muistomuuri[5][19][20] Reposaaren kirkon puisto, Kirkkokatu 2 Reposaari 61.6084°N, 21.4518°E Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen 1952
Harjakankaan taistelun muistomerkki[21][22][23] Laviantien ja Patsaskujan risteys, n. 200 m ennen Paluksentietä Noormarkusta tullessa Noormarkku, Harjakangas 61.5578°N, 21.9704°E Vaarne, AaroAaro Vaarne 1938
Heimosoturien muistomerkki (Vienan-Karjalassa ja Aunuksessa kaatuneiden muistomerkki)[5][24][25] Keski-Porin kirkon puisto, Hallituskatu 1a Linna 61.4892°N, 21.7998°E Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz 1921
Helikopteritoiminnan aloittamisen muistolaatta[13] Porin lentoasema Tiilimäki 61.4686°N, 21.7923°E
Hj. Nortamon patsas[7][26] Porin Teatterin seinusta Teljä 61.4891°N, 21.7924°E Liipola, YrjöYrjö Liipola 1946 (1938)
Hopeahäät[7][17] Päärnäisten sairaskodin sisäpiha Päärnäinen 61.4865°N, 21.7712°E Konttinen, HeikkiHeikki Konttinen 1976
Hyppy[27] Satakunnan museon pääsisäänkäynnin yläpuolella Teljä 61.4899°N, 21.7909°E Mäkilä, JarmoJarmo Mäkilä 2017
Hävittäjälentolaivue 21:n muistomerkki[13] Porin lentoasema Tiilimäki 61.4687°N, 21.7916°E
Ihmiselämää[7][28] Kouvonraitti 5, Sampolan palvelukeskus Sampola 61.4664°N, 21.841°E Horila, KerttuKerttu Horila 1981
Ilkka Lipsasen syntymäkodin muistolaatta[29] Antinkatu 6 Linna 61.4886°N, 21.7968°E 2008
Ilmatorjuntatykki[12] Konepajanranta 2, Sampo-Rosenlewin katolla Isosanta 61.4922°N, 21.8075°E
Ilmavoimien Porin tukikohdan menehtyneiden lentäjien muistomerkki[30] Porin lentoasema Tiilimäki 61.4688°N, 21.7916°E 2009
Iso sade[31] Satakunnan ammattikorkeakoulun rakennuksen sisäänkäynnin edustalla, Satakunnankatu 23 Riihiketo 61.4777°N, 21.7904°E Haapala, TapioTapio Haapala 2019 (2007)
Istuva poika[7][17] Päärnäistenkatu 26, 400-vuotiskodin piha Päärnäinen 61.4812°N, 21.7749°E Räike, KaukoKauko Räike 1973
Itkevä tyttö[7] Porin tyttölyseon piha Malminpää 61.4851°N, 21.7868°E Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz 1928/2006
Itsenäisyyden 60-vuotisjuhlakuusi[9] Cygnaeuksen koulun puisto Malminpää 61.482°N, 21.7906°E 1977
Johan Filip von Schantzin muistokivi[10] Rosenlew-museon puisto Aittaluoto 61.4891°N, 21.8122°E
Juhana-herttuan patsas[32] Hallituskatu 9a, Raatihuoneen edustalla Linna 61.4894°N, 21.7944°E Saari, SofiaSofia Saari 2008
Juhana-herttuan reliefi[32] Kaupungintalon piha, Selim Palmgrenin kadun puolella Linna 61.4887°N, 21.7946°E Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz 1931/2008
Juhana Karhun vaakuna[33] Antinkatu 12 Linna 61.4857°N, 21.7955°E Multicolored Dreams 2016
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki Kultakäkönen[7][34] Keski-Porin kirkon puisto, Hallituskatu 1a Linna 61.4891°N, 21.8011°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1955
Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi, Lavia[35] Lavian kirkon hautausmaa, Tampereentie 18 Lavia 61.595°N, 22.5993°E 1960
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki, Noormarkku (veistos aiemmin osa Hiitolan vuoden 1918 sankaripatsasta)[36][37] Sankaripatsaan veistososa uuden jalustan päällä Noormarkun hautausmaalla; Vanha Vaasantie 1 Noormarkku 61.5977°N, 21.8629°E Halonen, EemilEemil Halonen (veistos) 1989 (1920)
Karjalan kunnaitten muistoksi Hanhipuisto Kirjurinluoto 61.4926°N, 21.7806°E 1991
Kasvu[7][17] Kasvihuoneenkatu 1-3, Uudenkoiviston vanhustentalon sisäpiha Uusikoivisto 61.4735°N, 21.8036°E Sakki, TerhoTerho Sakki 1974
K. A. Tavaststjernan muistolaatta[10] Annankatu 12 Teljä 61.4867°N, 21.7883°E
Kehrä[38] Valtatien 8 ja valtatien 23 risteys[39][40] Noormarkku, Söörmarkku 61.5611°N, 21.8117°E Paavilainen, ReijoReijo Paavilainen ja Pertti Mäkinen ?
Keihäänheittäjä[7][41] Porin stadionin pääsisäänkäynti Isomäki 61.4756°N, 21.773°E Kallio, KalervoKalervo Kallio 1966
Kelpo Gröndahlin muistolaatta[42] Kelponpuisto Reposaari 61.6098°N, 21.4529°E 2008
Koliahteen joukkosurman muistomerkki[43] Koliahde, Finpyyntie (yhdystie 2555) Noormarkku 61.5548°N, 21.8844°E
Kolmiyhteys[10] Noormarkun kirjaston pihassa Noormarkku 61.5932°N, 21.8692°E Antti Jokinen 2008
Korjaustelakan muistolaatta[10] Kokemäenjoen ranta, Konepajanranta Isosanta 61.4917°N, 21.8055°E
Kukkatie[44] Kiertoliittymä Länsiväylä-Tuorsniementie Tuorsniemi 61.4811°N, 21.7226°E Mollu Heino, Katja Tuomala ja Vähärauman koulun 6B-luokan oppilaat 2019
Kuoppakaupungin muistolaatta Vesitorni Päärnäinen 61.4848°N, 21.7804°E 2002
Kurki[7][17] Liinaharjan vanhainkoti Liinaharja 61.4854°N, 21.7316°E Hutri, ArmasArmas Hutri 1971
Kymmenen mustavarista/New Jersey[33][45] Porin veden pumppaamorakennus, Makasiinitori Karjaranta 61.4897°N, 21.7831°E Seppälä, SallaSalla Seppälä ja Seppälä, TuuliTuuli Seppälä 2014
Kölvattnet (Vanavesi)[46] Mikaelsgården, Mikonkatu 20-22 Malminpää 61.4839°N, 21.7879°E Mäkinen, PerttiPertti Mäkinen 2009
Lattomeren vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki[47] Lattomeren hautausmaa, Lattomerentie 461 Lattomeri 61.4067°N, 21.7795°E 1959
Lavian punakaartilaisten hautamuistomerkki[48][49] Lavian hautausmaa, Kirkkopolku 18 Lavia 61.5994°N, 22.594°E 1953
Lehmäaiheisia sermejä[50] Asuntomessualue (paikka epäselvä) 61.4916°N, 21.7542°E Mulo, AnnaAnna Mulo 2018
Lempi[51] Rosenlew-museon edusta Aittaluoto 61.4895°N, 21.8117°E Taideteollisen korkeakoulun opiskelijat 2008
Lokki[7][52] Porin taidemuseon edusta Linna 61.4902°N, 21.7945°E Kivijärvi, HarryHarry Kivijärvi 1987
Lottien ja sotilaspoikien muistokivi[9] Cygnaeuksen koulun puisto Karhunpää 61.482°N, 21.7907°E
Maali Yhdystie 2660:n viereisellä pyörätiellä[10] Hyvelä 61.5227°N, 21.8035°E Veijo Setälä 1998
Maire[53] Eetunaukio Linna 61.4852°N, 21.7978°E Horila, KerttuKerttu Horila 2010
Masto[12] Satamapuisto Reposaari 61.6131°N, 21.4465°E
Menehtyneiden kalastajien muistomerkki Reposaaren kalasatama (paikkalinkki kalasatamaan) Reposaari 61.606°N, 21.455°E 2010
Menneiden sukupolvien ja unohdettujen vainajien muistomerkki[54] Käppärän hautausmaa, Kellarikuja 2 (paikkalinkki hautausmaalle) Käppärä 61.4875°N, 21.7609°E Nordman, KajKaj Nordman ja Unto Salo 1985
Meren kivet[55] Reposaaren hautausmaa, Satamapolku Reposaari 61.6073°N, 21.4537°E Vaahtera, OlaviOlavi Vaahtera ja Toivo Henriksson
Meren musiikkia[33] Antinkatu 37 Riihiketo 61.4806°N, 21.7927°E Lehtinen, LauraLaura Lehtinen, Sara Multanen ja Maikki Rantala 2016
Merikappelin muistomerkki[56] Kappeliluoto Reposaari 61.6291°N, 21.442°E
Merimiina, Raivaajaveteraanien muistomerkki[57] Satamapuisto Reposaari 61.613°N, 21.4478°E 2000
Merisuojeluskunnan ja Lotta Svärdin muistolaatta[9] Reposaaren koulu, Kirkkokatu 31 (Kaivokadun puolella) Reposaari 61.6127°N, 21.4439°E
Muualle haudattujen muistolle Noormarkun hautausmaa Noormarkku 61.597°N, 21.8636°E
Muualle haudattujen ortodoksien muistoristi Käppärän hautausmaa Käppärä 61.4867°N, 21.7611°E
Naapuruuden tammi[12] Maantiekatu, Vanhan hautausmaan edusta Päärnäinen 61.4846°N, 21.7779°E 2008
Neuvostosotilaiden muistomerkki[58] Tiedepuiston takana Vähärauma 61.4946°N, 21.7221°E 1983
Niitty/ Siivekkäät[59] Satakunnan keskussairaalan Lasten- ja naistentalon sisäänkäynti (E-rakennus) Tiilimäki 61.4727°N, 21.7779°E Laura Lehenkari 2015
Noormarkun punaisten muistomerkki[60] Noormarkun hautausmaa, Vanha Vaasantie 1 Noormarkku 61.5985°N, 21.8674°E 1946
Nuorukainen ja ankkuri (Werner Hacklinin hautamuistomerkki)[7] Reposaaren hautausmaa, Satamapolku Reposaari 61.607°N, 21.4547°E Kallio, KalervoKalervo Kallio 1963
Nälkävuosien muistokivi[61][62][63] Lavian kirkon hautausmaa, Tampereentie 18 Lavia 61.5949°N, 22.5983°E 1967
Palokuja[64] Hallituskatu 5:n ja 7:n välinen kuja Linna 61.4893°N, 21.796°E Andersson, Jan-ErikJan-Erik Andersson 2015
Pirttijärven muistomerkki[65][66] Pirttijärventien ja Hautalahdentien risteys Ahlainen, Pirttijärvi 61.7337°N, 21.7302°E
Pois nukkuneiden muistolle[55] Reposaaren hautausmaa, Satamapolku (paikkalinkki hautausmaalle) Reposaari 61.6074°N, 21.4535°E 1993
Polyfonia[7][34] Eteläranta Linna 61.4902°N, 21.7978°E Hiltunen, EilaEila Hiltunen 1987
Porigami[67] Otavankatu 8 Teljä 61.4864°N, 21.7903°E Milla Vuorinen 2020
Porin ammattikoulujen muistolaatta[9] Rautatienpuistokatu 5 Karhunpää 61.4805°N, 21.7938°E
Porin ensimmäisen paloaseman muistolaatta[9] Porin VPK:n talo, Itäpuisto 13 Karhunpää 61.4859°N, 21.7931°E Ketonen, MikkoMikko Ketonen 2003
Porin entisten kirkkojen muistomerkki[13] Satakunnan museon edusta, Hallituskatu 11 Teljä 61.4898°N, 21.7914°E 1938
Porin ilmavalvonnan 1939–1944 muistolaatta Vesitorni, Maantiekatu Päärnäinen 61.4848°N, 21.7803°E
Porin lyhytaaltoasema ja veistospuisto Radioasemantie Väinölä 61.465°N, 21.8574°E T.E.H.D.A.S. 2011 alkaen
Porin lyseon teloitusten muistomerkki[68][10] Porin Lyseon sisäpiha, Annankatu 5 Teljä 61.4884°N, 21.788°E 1933
Porin lyseon 100-vuotismuistolaatta[9] Annankatu 1 Teljä 61.4884°N, 21.7887°E 1995
Porin palon 1852 muistolaatta[69] Porin Teatterin seinä, Hallituskatu 14 Teljä 61.4895°N, 21.7924°E 1967
Porin perinnetykki 76 K 02[70] Rautatienpuistokatu 7 (Summan puisto) Riihiketo 61.48°N, 21.7929°E 1990
Porin portti[7] Eteläpuisto Karhunpää 61.4852°N, 21.7917°E Kirkeby, PerPer Kirkeby 1993
Porin raatihuoneen sinkkiveistokset[71] Raatihuone Linna 61.4896°N, 21.7938°E 1891
Porin sotasairaalan muistolaatta 1[9][72] Rautatienpuistokatu 5 Karhunpää 61.4805°N, 21.7939°E
Porin sotasairaalan muistolaatta 2[72] Sairaalantie 3 61.4736°N, 21.7813°E
Porin sotasairaalan muistolaatta 3[72] Luvianpuistokatu 1 61.4816°N, 21.7869°E
Porin suojeluskunnan ja Lotta Svärdin muistolaatta[73] Karhulinnan pohjoispuolella, Tasavallankatu 2 61.482°N, 21.7913°E
Porin triviaalikoulun muistolaatta Hallituskatu 18, Porin Oluttehdas Teljä 61.4898°N, 21.7898°E 1968
Porin työväentalon muistoreliefi[7][17] Annankatu 13 Malminpää 61.486°N, 21.7877°E Elomaa, AarneAarne Elomaa 1973
Porin VPK:n 150-vuotismuistomerkki[74] Porin VPK:n talon (Itäpuisto 13) edustalla Itäpuistossa Karhunpää 61.4858°N, 21.7932°E Saari, SofiaSofia Saari 2013
Porisontti[75] Alikulkutunneli Porttaali, ääni- ja valotaideteos Riihiketo 61.4767°N, 21.7872°E Taidekollektiivi SWart ja Tapani Rinne 2021
Poritiisi[76] Alikulkutunneli Porttaalin läheisyydessä Riihiketo 61.4764°N, 21.7863°E Laura Lehenkari 2019
Potkuri[12] Eikanpuisto Reposaari 61.609°N, 21.4548°E 2008
Pumppuhuone[12] Pumpputori Päärnäinen 61.4849°N, 21.7706°E 1995
Punaisten uhrien muistomerkki[77] Keski-Porin kirkon kirkon puisto, Hallituskatu 1a Linna 61.4893°N, 21.7998°E Heino, MarjoMarjo Heino 2018
Punakaartilaisten hauta[78] Viinamoision mäki Lavia, Niemenkylä 61.6645°N, 22.5408°E 1949
Purjeenlaskija ja taivaallinen sanansaattaja Käppärän hautausmaan iso kappeli Käppärä 61.4872°N, 21.7622°E Vikainen, JussiJussi Vikainen 1960
Puuvene[12] Kirkkokadun ja Satamapuiston risteys Reposaari 61.6149°N, 21.4395°E
Pyörät[10] Kouvonraitin ja Iskonraitin välinen puisto Sampolantien päässä Sampola 61.4649°N, 21.8454°E Nordman, KajKaj Nordman 1972
Päivänkierto[7][52] Satakunnan keskussairaalan edusta Tiilimäki 61.4733°N, 21.7813°E Somma, OssiOssi Somma, Pertti Mäkinen ja Reijo Paavilainen 1990
Raatihuoneenpuiston suihkulähde[79] Raatihuoneenpuisto Linna 61.4888°N, 21.7934°E Laaksovirta, JaakkoJaakko Laaksovirta 1938
Rannikkotykistön muistolaatta[80] Ankkurikadun varrella Linnakepuiston tuntumassa Reposaari 61.6068°N, 21.4432°E 2015
Reposaaren konepajan muistomerkki Eikanpuisto, Reelingin varrella Reposaari 61.609°N, 21.4548°E 2008
Reposaaren loma-asuntomessujen muistolaatta Eikanpuisto Reposaari 61.609°N, 21.4549°E 2008


Reposaaren siestan muistolaatta[81] Kirkkokatu 5 Reposaari 61.6097°N, 21.4497°E Kovanen, VernaVerna Kovanen ja Seppälä, KristaKrista Seppälä 2017
Reposaaren vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki[82] Reposaaren hautausmaa, Satamapolku Reposaari 61.6073°N, 21.4538°E 1949[83]
Riian kaupungin onnittelulaatta[10] Porin kaupungintalon sisäpiha Linna 61.489°N, 21.7951°E 2008
Risto Rytin koulukortteerin muistolaatta[10] Eteläpuisto 11 (Liisankadun puoli) Malminpää 61.4848°N, 21.7909°E 1993
Risto Rytin rintakuva[84] Puistojen risteys Teljä 61.4861°N, 21.7922°E Saari, SofiaSofia Saari 2009
Roar!!![85][33] Porilaistenkatu 2 Riihiketo 61.4802°N, 21.792°E TwoSeven, JussiJussi TwoSeven 2015
Rojohoppe-talon muistolaatta[10] Nortamonkatu 3 Linna 61.4866°N, 21.7984°E 1963
Rosenlewin tehtaiden pommituksessa kuolleiden hautamuistomerkki[54] Käppärän hautausmaa, Kellarikuja 2 (paikkalinkki hautausmaalle) Käppärä 61.4869°N, 21.7612°E 1940
Rumpalipatsas[7][86] Itäpuisto (paikka tarkemmin) Karhunpää 61.4854°N, 21.7955°E Räike, KaukoKauko Räike 1961
Sampakosken taistelun muistomerkki[87] Niemenkyläntie 10 Lavia, Niemenkylä 61.6821°N, 22.5507°E Mäkinen, PerttiPertti Mäkinen 1998
Sankarihautamuistomerkki, Ahlainen[88][5][34] Ahlaisten hautausmaa, Kirkkokuja Ahlainen 61.676°N, 21.6205°E Rosola, YrjöYrjö Rosola 1949
Sankarihautamuistomerkki, Keski-Porin kirkko[7][34] Keski-Porin kirkon puisto, Hallituskatu 1a Linna 61.4889°N, 21.8°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1952
Sankarihautamuistomerkki, Lassila
Isänmaan puolesta[89]
Lassilan kirkko, Lassilan hautausmaa, Paavolankorventie 10 Noormarkku, Lassila 61.619°N, 22.2366°E Bryggman, ErikErik Bryggman 1951
Sankarihautamuistomerkki, Lattomeri
Isänmaan puolesta[90]
Lattomeren hautausmaa, Lattomerentie 461 Lattomeri 61.4064°N, 21.7795°E 1952
Sankarihautamuistomerkki, Lavia[91] Lavian kirkon hautausmaa, Tampereentie 18 Lavia 61.5948°N, 22.5987°E Wirkkala, IlmariIlmari Wirkkala 1949
Sankarihautamuistomerkki, Noormarkku [92] Noormarkun hautausmaa, Vanha Vaasantie 1 Noormarkku 61.5973°N, 21.8635°E Bryggman, ErikErik Bryggman 1951
Sankarihautamuistomerkki, Reposaari[19] Reposaaren kirkon puisto, Kirkkokatu 2 Reposaari 61.6084°N, 21.4515°E Aaltonen, MattiMatti Aaltonen ja Irma Aaltonen 1951
Satakunnan karhu[7][93] Raatihuoneenpuisto, Hallituskatu 9 vastapäätä Linna 61.4893°N, 21.7937°E Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz 1938
Seikkailija[59] Satakunnan keskussairaalan Lasten- ja naistentalon piha (E-rakennus) Tiilimäki 61.4728°N, 21.7768°E Haapala, TapioTapio Haapala 2015
Seinämaalaus, Kaupunginkirjasto[94] Kaupunginkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12 Teljä 61.4872°N, 21.7915°E Seppälä, TuuliTuuli Seppälä 1998
Seinämaalaus, Kettuseinä[95] Väinölän päiväkoti, Joukahaisentie 10 Väinölä 61.4697°N, 21.8584°E Kujansuu, ArjaArja Kujansuu, Taina Perkiö ja Länsi-Porin koulun oppilaat 2000
Seinämaalaus, Lauantai-ilta[14][50] Asuntomessualue Karjaranta 61.4916°N, 21.7653°E Ruuskanen, EssiEssi Ruuskanen 2018
Seinämaalaus, Länsi-Porin koulu[95] Länsi-Porin koulun sadekatos, Aatuntie 6 (Vähäraumantien puolella) Vähärauma 61.4874°N, 21.7408°E 2012
Seinämaalaus, m-City[96][33][45] Gallen-Kallelankatu 6 (Antinkadun kulma) Linna 61.4867°N, 21.7955°E m-city 2012
Seinämaalaus, Onnenkivi[95] Onnenkiven päiväkoti, Päretie 4 - Purettu Pihlava 61.558°N, 21.6123°E Setälä, VeijoVeijo Setälä ja päiväkodin lapset 2011
Seinämaalaus, Paljastuu tiiliverhoilun alta[33][45] Liisankatu 11 Karhunpää 61.4845°N, 21.7937°E Selonen, SiljaSilja Selonen, Kuusiniemi, RiikkaRiikka Kuusiniemi ja Karijärvi, PäiviPäivi Karijärvi 1989
Seinämaalaus, Pohjatuulen portti[95] Pohjatuulen päiväkoti, Messukatu 2 (remontissa 2023) Pormestarinluoto 61.5044°N, 21.7896°E Setälä, VeijoVeijo Setälä ja päiväkodin lapset 2015
Seinämaalaus, Postitalo[97][33][45] Postitalo, Valtakatu 4 Linna 61.4876°N, 21.7991°E Maja, OttoOtto Maja 2013
Seinämaalaus, Swing[94] Isolinnankatu 20, Säveltäjänkadun puolella Itätulli 61.485°N, 21.7997°E Meriruoho, LauraLaura Meriruoho 1998
Seinämaalaus, Veturitallit[95] Veturitallit, Veturitallinkatu Karjaranta 61.4873°N, 21.7751°E Porin kaupungin Nuorten työpaja 2012
Selim Palmgrenin rintakuva[7][98] Raatihuoneenpuisto, Valtakatu, Pohjoispuiston risteyksen lähellä Linna 61.4884°N, 21.7936°E Leppänen, LauriLauri Leppänen 1955
Selim Palmgrenin syntymäkodin muistolaatta[10] Pohjoispuisto 2 (Valtakadun puolella) Linna 61.4881°N, 21.7937°E Huittinen, RaimoRaimo Huittinen ja Karihaara, OlaviOlavi Karihaara 1995
Siluetti[99] Kiertoliittymä Valajankatu-Vanhasahankatu-Hyväntuulentie 61.4982°N, 21.8036°E Söderberg, TapaniTapani Söderberg 2019
Sirkusteltta-aihio[99] Kiertoliittymä Uusikoivistontie-Tavaratie-Presidentinpuistokatu 61.4779°N, 21.8011°E Lehto, IrmaIrma Lehto 2016
Sori siitä 5. - 6.7.2014[100] Kirjurinluoto, Taavi-sillan pään lähellä Kirjurinluoto 61.4919°N, 21.7927°E 2017
Sotakorvaustoimitusten muistolaatta[10] Porin Konepaja (nyk. Sampo-Rosenlew), Konepajanranta Isosanta 61.4924°N, 21.8047°E 2002
Sukkula[7][101] Pohjoisranta 11C–11D vastapäätä Isosanta 61.4921°N, 21.799°E Tapper, KainKain Tapper 1958
Summan taistelun muistomerkki[7][8] Rautatienpuistokatu 7 (Summan puisto) Riihiketo 61.4802°N, 21.7926°E Nykopp, PenttiPentti Nykopp 1958
Suojeluskuntalaisten ja lottien muistolaatta[5] Ahlaisten hautausmaa, Kirkkokuja Ahlainen 61.6754°N, 21.6205°E
Suomen ensimmäisen itsepalvelumyymälän muistolaatta[9][102] Isolinnankatu 9 Linna 61.4859°N, 21.7995°E 2010
Suomi 100 -vuoden juhlapuu[103] Hanhipuisto Kirjurinluoto 61.4914°N, 21.7835°E 2017
Taiteen tammi[7][104] Keskusaukio Riihiketo 61.4815°N, 21.797°E Sakki, TerhoTerho Sakki 1968 Q22337645}
Toriparlamentti[105] Kauppatori Linna 61.4866°N, 21.7972°E Mäkinen, PerttiPertti Mäkinen 2008
Torpedovene S2:n muistolaatta[106] Kirkkokatu 5 Reposaari 61.6097°N, 21.4497°E
Torpedovene S2:n muistomerkki[7][107] Reposaaren kirkon puisto, Kirkkokatu 2 Reposaari 61.6085°N, 21.4519°E Aaltonen, WäinöWäinö Aaltonen 1930
Toverihaudan muistomerkki[5][108] Käppärän hautausmaa, Kellarikuja 2 Käppärä 61.4871°N, 21.7596°E 1938
Trygve ja Harry Ahlströmin  muistomerkki[109] Noormarkku, Kartano, Isokoivukuja 6 Noormarkku 61.5946°N, 21.8772°E 2005
Tukinuittaja ja Puun kaatoon[110] Noormarkun ruukki Noormarkku 61.5925°N, 21.8845°E Emil Cedercreutz 1920 / 2016
Turun komppanian taistelupaikan 14.-16.3.1918 muistomerkki[111] Isoahteentie 109 Ahlainen, Lamppi 61.6634°N, 21.7454°E 2015
Tyttö, lintu ja kala[7][34] Käppärän hautausmaa, Kellarikuja 2 Käppärä 61.4876°N, 21.7606°E Tukiainen, AimoAimo Tukiainen 1954
Työelämä-teossarja (Uraputki, Pudokas, Huokoistaminen)[112] Eteläpuistossa kolme osaa Itsenäisyydenkadun ja Mikonkadun välillä Malminpää / Karhunpää 61.4826°N, 21.7905°E Sipiläinen-Salo, PirjettaPirjetta Sipiläinen-Salo 2014
Ukk'ram - Salaperäinen alus[113] Finpyyntie 18 Noormarkku 61.5895°N, 21.8734°E Gullichsen, AlvarAlvar Gullichsen 2015
Ulkomaalaisten merimiesten hautamuistomerkki[55] Reposaaren hautausmaa (paikkalinkki hautausmaalle) Reposaari 61.6069°N, 21.4544°E
Vampire-suihkuhävittäjien muistomerkki[114] Porin lentoasema Tiilimäki 61.4688°N, 21.793°E Tienhaara, MarkoMarko Tienhaara 2013
Vanhan Turuntien muistomerkki[115] Vanhan hautausmaan (os. Muistokatu 3) aidan vieressä, Vanhan Turuntien (nyk. Maantiekadun) puolella hautausmaata Päärnäinen 61.4847°N, 21.7769°E 1997
Vankeudessa kuolleiden SKP:n jäsenten hautamuistomerkki[5] Käppärän hautausmaa, Kellarikuja 2 (paikkalinkki hautausmaalle) Käppärä 61.4867°N, 21.7647°E
Vapaussodan v. 1918 valkoisten muistomerkki, Lassila[116] Lassilan kirkon kirkkotarha, Paavolankorventie 10 Noormarkku, Lassila 61.619°N, 22.2367°E 1920
Vapaussodan v. 1918 valkoisten muistomerkki, Lavia[117][118] Lavian kirkon hautausmaa, Tampereentie 18 Lavia 61.5949°N, 22.5995°E 1920
Vapaussodan v. 1918 valkoisten muistomerkki, Pori[7][34] Keski-Porin kirkon puisto, Hallituskatu 1a Linna 61.4894°N, 21.8002°E Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz 1920
Veteraanikivi, Ahlainen[119] Ahlaisten kirkolla, Sandöntien ja Keikvedentien risteyksessä Ahlainen 61.6751°N, 21.6208°E
Veteraanikivi, Karhunpuisto[10] Karhunpuisto Riihiketo 61.4823°N, 21.7831°E Olavi Karihaara 1995
Veteraanikivi, Lavia[120][121] Veteraanipuisto, entinen Lavian kunnantalo, Keskustantie 2 Lavia 61.5967°N, 22.583°E 1991
Veteraanikivi, Noormarkku[122] Kulttuuritalo Myllykartanon puutarhassa, Finpyyntie 7 Noormarkku 61.5948°N, 21.8663°E
Vetovoima[7][123] Raumansillan kupeessa Kirjurinluoto 61.4912°N, 21.7856°E Ynnä+-taiteilijaryhmä 1999
Voiton kivi[124] Isomäen jäähalli, Metsämiehenkatu 21 Isomäki 61.4735°N, 21.7672°E 2013
Väinö Tannerin muistoreliefi (Valtiomies)[7] Itäpuisto (paikka tarkemmin) Karhunpää 61.4854°N, 21.7959°E Juva, KariKari Juva 2006
Yön kahdeksan hetkeä, valotaideteos[95] Eteläranta 10 Teljä 61.4903°N, 21.7923°E Haaslahti, HannaHanna Haaslahti 2013
Äestäjä[7][125] Cygnaeuksen koulun puisto Riihiketo 61.482°N, 21.7902°E Cedercreutz, EmilEmil Cedercreutz 1920

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kartta Porin kaupunginosista (vasemman laidan valikosta ”valitse kartalla näkyvät tiedot” valitaan ”aluejaot” ja ”kaupunginosat”)
  • Tuomisto, Antero: Suomalaiset sotamuistomerkit. Suomen sotahistoriallinen seura, 1998. ISBN 952-9872-05-4.
  • Marko Onnela, et al.: Suomen muistomerkit. Osa II: Satakunta. 95 sivua. Nousiainen: Väriteos Henna, 1994. ISBN 951-97134-1-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Äestäjä (1912) Harjavalta. Emil Cedercreutzin museo. Arkistoitu 23.9.2016. Viitattu 3.7.2016.
  2. Meritähti, Päivi: Porin rakastetuin patsas pakeni hulinaa – Maire tarkkailee tapahtumia katolta Yle, Uutiset, Kulttuuri. 13.7.2016. Oy Yleisradio Ab. Viitattu 14.7.2016.
  3. Eero Hiirosen kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 24.7.2013.
  4. Suomen muistomerkit, s. 46
  5. a b c d e f g Porin ev.lut. seurakuntayhtymä – Sankarihaudat Viitattu 24.7.2017.
  6. Punaisten muistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  7. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af Veistosvaellus (PDF) Porin taidemuseo. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 24.7.2013.
  8. a b c Suomen muistomerkit, s. 42
  9. a b c d e f g h i j Reliefit Pikkukarhuu. Arkistoitu 3.8.2018. Viitattu 3.8.2018.
  10. a b c d e f g h i j k l m n o p q Suominen, Antti: Porin muistomerkkejä Porilaisen marssi -blogi. 17.9.2012. Blogspot.com. Viitattu 25.7.2013.
  11. Kokemäenjoen käyttötieto (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  12. a b c d e f g h i Muistomerkit Karhukaupunki. Arkistoitu 3.8.2018. Viitattu 3.8.2013.
  13. a b c d Porin muistomerkkejä Viitattu 25.7.2013.
  14. a b Tuuli riepottaa Karjarannan taiteilijoita: Kori 25 metrin korkeudessa heiluu niin paljon, että muraalitaiteilija lähes kaatuu Satakunnan Kansa 12.6.2018 (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. Jyrki Kankaan muistomerkki kuvaa lennokasta ja rohkeaa ajattelijaa Yle Uutiset. 17.6.2021. Viitattu 6.7.2022.
  16. Suomen muistomerkit, s. 41
  17. a b c d e f Suomen muistomerkit, s. 45
  18. Danielson-Gambogi sai muistomerkin Noormarkkuun 21.10.2011. Yle Uutiset. Viitattu 24.7.2013.
  19. a b Pori, Reposaaren hautausmaa Sotasampo. Viitattu 31.12.2017.
  20. Tuomisto 1998:211.
  21. Tuomisto 1998:129.
  22. Roselius, Aapo: Isänmaallinen kevät – vapaussotamyytin alkulähteillä, s. 69. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 951-31582-1-7.
  23. Porin muistomerkkejä 17.9.2012. Antti Suominen. Viitattu 10.7.2017.
  24. Anna Sirola: Puhukoon paatinen pylväs, s. 278. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6.
  25. Tuomisto 1998: 155, 158.
  26. Suomen muistomerkit, s. 38
  27. Kuvaja, Sini: Jarmo Mäkilän ensimmäinen ulkoilmateos symboloi elämää – hyppy tulevaisuuteen vaatii rohkeutta 7.10.2017. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 29.9.2018. Viitattu 29.9.2018.
  28. Suomen muistomerkit, s. 47
  29. Dannyn lapsuudenkoti Porissa sai muistolaatan 17.7.2008. Turun Sanomat. Viitattu 25.7.2013.
  30. 70 vuotta ensilennosta 2.9.2009. Uusi Pori. Viitattu 25.7.2013.
  31. Haapala, Tapio: Tapio Haapala CV Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 27.11.2022.
  32. a b Juhana-herttua saa patsaan ja reliefin Poriin 1.2.2008. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 15.1.2010. Viitattu 25.7.2013.
  33. a b c d e f g Sini Kuvaja: Tässä on Porin paras seinämaalaus – voittoon ylsi yllättäen maalauksista vanhin; Satakunnan Kansa 2.6.2017
  34. a b c d e f Suomen muistomerkit, s. 50
  35. Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi Lavia-seura. Viitattu 1.1.2018.
  36. Sirola, Anna: Puhukoon paatinen pylväs, s. 336. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6.
  37. Noormarkun Karjala-Seura ry /Kannelta soittava tyttö -pronssiveistos; Karjalanliitto.fi
  38. Kuvaja, Sini: Söörmarkun risteyksen Kehrä-veistoksen värityksestä väännettiin kättä – ei saanut muistuttaa liikaa liikennemerkkiä Satakunnan Kansa. 26.1.2022. Viitattu 27.1.2022.
  39. Anttila, Maija & Juhantalo, Liisa. Taidetie Pori-Kankaanpää. Teoksessa: Ville Turunen, Johanna Roslund & Susanna Virkki (toim.): Satakunnan tiet. Kinttupoluista tulevaisuuden likennekäytäviin, s. 18-19. Pori: Satakuntaliitto, 2017. ISBN 978-952-5862-66-9 (sähköinen). Teoksen verkkoversio (viitattu 30.12.2017).
  40. Taidetie on jäänyt oman onnensa nojaan 9.6.2012. Yle Satakunta. Viitattu 30.12.2017.
  41. Suomen muistomerkit, s. 43
  42. Olympiavoittaja Kelpo Gröndahlille muistolaatta Reposaaren nimikkopuistoon 4.7.2008. Rakentaja.fi. Arkistoitu 29.6.2020. Viitattu 3.8.2018.
  43. "1918 lumi oli punaista" Blogspot.com/Reetta V. Viitattu 25.7.2013.
  44. Kukkatie. Mollu Heino Taiderakentamisessa.fi-sivusto. Rakennustietosäätiö RTS sr. Viitattu 31.7.2023.
  45. a b c d Julkisia seinämaalauksia Porissa; Porin taidemuseo 2014
  46. Svenska Kulturfonden i Björneborg firade 90 år 10.11.2009. Yle Åboland. Viitattu 25.7.2013.
  47. Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  48. Punaisten hautamuistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  49. Lavian hautausmaa Porin seurakuntayhtymä. Viitattu 31.12.2017.
  50. a b Sini Kuvaja: Asuntomessut korjaa puutteen, joka usein vaivaa sisustuslehdissä esiteltyjä koteja – kaksi messukohdetta ovat erityisen kiinnostavia taiteen ystävän näkökulmasta; Aamulehti 28.7.2018 (Arkistoitu – Internet Archive)
  51. Rosenlew-museon kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  52. a b Suomen muistomerkit, s. 51
  53. Meikkausta vaille valmis oleva Maire valloittaa Porin ensi viikolla 28.6.2010. Yle Satakunta. Viitattu 25.7.2013.
  54. a b Porin ev.lut. seurakuntayhtymä – Käppärän hautausmaa (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  55. a b c Porin ev.lut. seurakuntayhtymä – Reposaaren hautausmaa (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  56. Museoviraston kulttuuriympäristörekisteriportaali (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  57. Merimiina 2009. Suomen sotamuistomerkit 1939–1945. Viitattu 3.8.2018.
  58. Neuvostoarmeijan 319 sotilasta 16.5.2010. Geocaching.com. Viitattu 25.7.2013.
  59. a b Arvola, Tuula: Satakunnan sairaanhoitopiirin uuden Lasten- ja naistentalon taidekokoelma 2015, s. 4–5. Pori: Satakunnan sairaanhoitopiiri, 2015. Issuu.com.
  60. Punaisten muistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  61. Nälkävuosien muistokivi Lavia-seura. Viitattu 1.1.2018.
  62. Pitkäjärvi, Pekka: Nälkävuosien 1866-1868 muistomerkki. Lawiaa, 2008. Lavia-Seura.
  63. Andrew G. Newby: Finland’s “Great Hunger Years” Memorials: A Sesquicentennial Report.1 (s. 197) Helsinki Collegium for Advanced Studies. Viitattu 29.12.2017.
  64. Fire alley Jan-Erik Andersson. Viitattu 30.9.2018.
  65. Sivula, Anna (päätoim.), Anni Ruohomäki & Riina Haanpää (toim.): Kuunarin kryssi. Merikarvialaisten historiaa 1860-luvulta 2000-luvulle, s. 243-244. Merikarvia: Merikarvian kunta, 2017. ISBN 978-952--93-9764-8.
  66. Roslund, Johanna: Satakunnan tiestö 100 vuotta sitten - nostokohteet Satakuntaliitto. Viitattu 30.12.2017.
  67. Rakennustieto: Porigami. Milla Vuorinen Taide rakentamisessa. 2021. Rakennustietosäätiö RTS sr. Viitattu 18.11.2021.
  68. Tuomisto 1998: 121.
  69. Pori-seuran kuvagalleria[vanhentunut linkki] Viitattu 25.7.2013.
  70. Porin seudun tykistökilta (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  71. Harvinainen operaatio: Porin raatihuoneen kattoveistokset jättävät vahtipaikkansa 15.3.2012. Yle Satakunta. Viitattu 25.7.2013.
  72. a b c Sotasairaalat; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
  73. Suojeluskunta ja Lotta Svärd; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
  74. Muistomerkki kääntää katseet 11.6.2013. Satakunnan Viikko. Arkistoitu 31.12.2017. Viitattu 7.8.2018.
  75. Porin kaupunki: Valo- ja ääniteos Porisontti avautuu Porttaalitunnelissa 22.9.2021. Porin kaupunki. Arkistoitu 18.11.2021. Viitattu 18.11.2021.
  76. Porin kaupunki: Värikäs Poritiisi-teos ihastuttaa Porttaalissa 9.1.2020. Porin kaupunki. Arkistoitu 5.2.2020. Viitattu 18.11.2021.
  77. Porin 1918 punaisten puolen vainajat siunattiin sata vuotta myöhemmin – Piispa Kalliala: ”Toisten ihmisyyden peittivät kauhistuttavassa määrin pelko ja viha”; Demokraatti 18.7.2018
  78. Punakaartilaisten hauta Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  79. Porin kaupunki – Raatihuoneenpuisto (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.7.2013.
  80. Muistolaattahanke RT:n entisille toimipaikoille; Rannikkotykistön perinneyhdistys ry (Arkistoitu – Internet Archive)
  81. Vainela, Marja-Kristiina: Reposaaren siesta teki lähtemättömän vaikutuksen taiteilijakaksikkoon 5.10.2017. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 3.8.2018. Viitattu 3.8.2018.
  82. Vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden muistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  83. Porin evl. seurakuntakeskus
  84. Mauno Koivisto paljastaa Rytin patsaan Porissa 12.5.2009. Savon Sanomat. Viitattu 25.7.2013. [vanhentunut linkki]
  85. Ryynänen, Riitta: Karhu nousi seinälle Porissa Maaseudun tulevaisuus. 27.8.2015. Viestilehdet Oy. Arkistoitu 2.8.2018. Viitattu 18.5.2017.
  86. Suomen muistomerkit, s. 40
  87. Sampakosken taistelun muistomerkki Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  88. https://hotarju.kuvat.fi/kuvat/Sankarihautausmaat/Ahlainen/ (Arkistoitu – Internet Archive) Juha Hotari, Ahlaisten kirkon sankarihaudat kesällä 2010
  89. Pori, Lassilan hautausmaa Sotasampo. Viitattu 31.12.2017.
  90. Pori, Lattomeren hautausmaa Sotasampo. Viitattu 31.12.2017.
  91. Pori, Lavian hautausmaa Sotasampo. Viitattu 31.12.2017.
  92. Pori, Noormarkun hautausmaa Sotasampo. Viitattu 31.12.2017.
  93. Suomen muistomerkit, s. 36
  94. a b Julkisia seinämaalauksia Porissa 2014. Porin taidemuseo. Arkistoitu 18.4.2016. Viitattu 2.8.2018.
  95. a b c d e f Porin taideteokset ArcGIS-tietokanta. Viitattu 2.8.2018.
  96. Porin keskustaan valtava seinämaalaus 12.4.2012. Satakunnan Kansa. Viitattu 25.7.2013. [vanhentunut linkki]
  97. Paulig ja katutaiteilija Otto Maja yhteistyössä – Porin Postitalon seinä uusiksi! 14.7.2013. Paulig Café. Viitattu 25.7.2013. [vanhentunut linkki]
  98. Suomen muistomerkit, s. 39
  99. a b Verronen, Maarit: Turvaa ja taidetta - tarinoita liikenneympyröistä, s. 147. Aviador, 2021. ISBN 9789527347980.
  100. Vallin, Harri: Salaperäinen simpukkateos on taideopiskelijan salaa Poriin sijoittama lopputyö: ”Ettei vastaavaa koskaan tapahtuisi” Satakunnan Kansa. 18.4.2017. Alma Media. Arkistoitu 17.8.2017. Viitattu 18.5.2017.
  101. Suomen muistomerkit, s. 49
  102. Kautto, Maarit: Suomen ensimmäinen itsepalvelumyymälä avattiin Porissa 9.2.2010. Uusi Aika. Arkistoitu 25.7.2018. Viitattu 25.7.2018.
  103. Punkari, Anu: Kuvat: Presidenttipari vitsaili istuttaessaan tammea Kirjurinluodolla: "Tämähän on kuin kotona" 12.7.2017. MTV3. Arkistoitu 3.8.2018. Viitattu 3.8.2018.
  104. Suomen muistomerkit, s. 44
  105. Toriparlamentti-patsas paljastetaan Porin Päivän lauantainaLaura 16.9.2008. Uusi Aika. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 25.7.2013.
  106. Reposaari Porilaisen marssi. 27.9.2012. Blogspot.com. Viitattu 9.7.2020.
  107. Suomen muistomerkit, s. 37
  108. Toverihauta Punaisten muistomerkit. Työväenmuseo Werstas. Viitattu 31.12.2017.
  109. Suku on sittenkin paras talouselama.fi.
  110. Kuvaja, Sini: Cedercreutzin patsaat nousivat Noormarkkuun lähes sadan vuoden viiveellä 5.6.2016. Satakunnan Kansa. Viitattu 15.5.2021.
  111. Jouko Fossi: Turun komppanian Lampin taistelun muistolaatta paljastettiin. Parivartio, 3/2015 18.6.2015 s. 12.
  112. Veistokset Pikkukarhu. Arkistoitu 3.8.2018. Viitattu 3.8.2018.
  113. Porin taidemuseon vuosikertomus 2015 2015. Porin taidemuseo. Arkistoitu 30.5.2016. Viitattu 19.5.2017.
  114. Suihkukoneaika alkoi Suomessa 60 vuotta sitten - Vampire palasi taivaalle 23.1.2013. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 26.1.2013. Viitattu 25.7.2013.
  115. Museovirasto – Vanhan Turuntien muistomerkki (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 26.7.2013.
  116. Anna Sirola: Puhukoon Paatinen Pylväs, s. 274. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6.
  117. Valkoisten muistokivi Lavian hautausmaalla Lavia-seura. Viitattu 1.1.2018.
  118. Anna Sirola: Puhukoon Paatinen Pylväs, s. 266. Väyläkirjat, 2017. ISBN 978-952-7168-35-6.
  119. Ahlaisten sotaveteraanikivi; Suomen sotamuistomerkit 1939-1945
  120. Tuomisto 1998:315.
  121. Kesälavialainen 20 vuotta sitten. Meillähän on oma Lavialiitti. (Tyrvään Sanomien liite) Kesä-Lavialainen, 12.07.2011, s. 6. Lions Club Lavia. Näköislehti Lehtiluukku-palvelussa (maksullinen). Viitattu 1.1.2018.
  122. Heervä, Tuuli: Katso myös video: Upea yllätys huipensi Noormarkun juhlaillan Luoteisväylä. 18.11.2017. Arkistoitu 1.1.2018. Viitattu 31.12.2017.
  123. Ympäristötaideteos Vetovoima poistetaan 15.4.2014. Satakunnan Kansa. Arkistoitu 20.4.2014. Viitattu 31.5.2014.
  124. Voiton kivi paljastettiin Porin Ässien mestaruuden kunniaksi 14.11.2013. Yle Uutiset. Viitattu 9.6.2014.
  125. Suomen muistomerkit, s. 35

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]