Zsitvatorokin rauha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sopimuksen muistomerkki Radvaň nad Dunajomissa Slovakiassa.

Zsitvatorokin rauha oli Osmanien ja Habsburgien välillä solmittu niin sanotun 15-vuotisen sodan päättänyt rauhansopimus 11. marraskuuta 1606. Suurempia muutoksia valtakuntien rajoihin sopimus ei tuonut.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Habsburgien ja Osmanien valtakunnanvälinen 15-vuotinen sota alkoi vuonna 1593.[1] Sota oli aluksi ollut hyvin suosiollinen Itävallan keisarillisille.[2] Lopulta kuitenkin molemmat osauolet olivat ottaneet voittoja ja kärsineet tappioita ilman, että kumpikaan olisi kuitenkaan saavuttanut ratkaisevaa voittoa. Osmanien onneksi Transsilvanian ruhtinas István Bocskai oli nostattanut Habsburgien vastaisen kapinan, mikä tasoitti ajoittain heikkojen osmanien asemaa.[1]

Sopimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bocskai ja Habsburgit saavuttivat syyskuussa 1606 niin sanotun Wienin rauhan, joika kompromissiratkaisuna velvoitti Habsburgit tunnustamaan Bocskain Transsilvanian ruhtinaana ja ruhtinaskunnan riippumattoman aseman. Sen sijaan ajatuksesta Osmanien tukemasta Unkarin kuningaskunnasta luovuttiin. Bocskai ryhtyi sitten välittämään neuvotteluja Osmanien ja Habsburgien välillä.[2] Kolmen osapuolen neuvottelut alkoivat 29. lokakuuta 1606. Keisari Rudolf II:ta edusti Ernst Molart, sulttaani Ahmed I:stä Budan beglerbegi Ali ja Bocskaita paroni István Illéházy. Neuvottelut käytiin veneillä Žitavan (unk. Zsitva) ja Tonavan yhtymäkohdalla. Nimi Zsitvatorok tarkoittaa Zsitvan suuta. Neuvottelujen lopputuloksena oli sopimus, joka allekirjoitettiin 11. marraskuuta 1606.[1]

Sopimusken oli sen ehtojen mukaan tarkoitus olla voimassa seuraavat 20-vuotta. Se sisälsi useita eri kohtia joista joitakin tärkeimpiä olivat 1. kielto hyökätä osapuolten linnoille ja ottaa vankeja, 2. jo otetut vangit oli vapautettava, 3. keisarin tuli maksaa osmaneille kertaluontoisesti 200 000 floriinia ja 4. Nógrádin seudulla vallatuja osmanilinnoituksia ei palautettaisi, mutta he säilyttivät Esztergomin hallinnan ja Kanizsan alueen kohtalosta päätettäisiin myöhemmin.[1] Kaiken kaikkiaan valtakuntien rajat pysyivät sodan jälkeen suurin piirtein ennallaan.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d P. J. Bearman, Th. Bianquis, C. E, Bosworth, E. van Donzel ja W. P. Heinrichs: The Encyclopedia of Islam New Edition, s. 545-546. Volume 11 W–Z. Leiden: Koninklijke Brill, 2002. ISBN 90 04 12756 9. (englanniksi)
  2. a b c Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 86-90. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.