Zoltán Kővágó

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Zoltán Kõvágó)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Zoltán Kővágó
Zoltán Kővágó
Maa:  Unkari
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Ateena 2004 kiekonheitto
EM-kilpailut
      Hylätty Helsinki 2012 kiekonheitto

Zoltán Kővágó (s. 10. huhtikuuta 1979) on unkarilainen kiekonheittäjä.[1]

Kővágó voitti 1998 Annecyssä nuorten maailmanmestaruuden kiekonheitossa tuloksella 59,36. Hän osallistui Edmontonin MM-kisoihin 2001, mutta karsiutui. Seuraavana vuonna hän heitti seitsemänneksi Münchenin EM-kisoissa tuloksella 63,63. Pariisin MM-kisoissa 2003 hän karsiutui, mutta seuraavana vuonna Ateenan olympialaisissa hän voitti olympiahopeaa tuloksella 67,04. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa toinen. Kővágó sijoittui Helsingin MM-kisoissa 2005 kymmenenneksi ja myöhemmin samana vuonna IAAF:n yleisurheilufinaalissa kolmanneksi.[1]

Kővágó sijoittui Osakan MM-kilpailuissa 2007 yhdeksänneksi, mutta karsiutui Pekingin olympialaisissa 2008 loppukilpailusta. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän oli kuudes tuloksella 65,17.[1] Barcelonan EM-kilpailuissa 2010[2] ja Daegun MM-kilpailuissa 2011 hän karsiutui loppukilpailusta.[1] Helsingin EM-kilpailuissa 2012 hän sijoittui alun perin kolmanneksi tuloksella 66,42, mutta hänet hylättiin myöhemmin dopingrikkomuksen takia.

Kővágó kieltäytyi dopingtestistä ennen vuoden 2012 Lontoon olympialaisia[3], ja sai kahden vuoden kilpailukiellon[4].

Kővágó karsiutui loppukilpailusta Zürichin EM-kilpailuissa 2014 ja Pekingin MM-kilpailuissa 2015. Hän sijoittui 2016 kuudenneksi Amsterdamin EM-kilpailuissa ja seitsemänneksi Rio de Janeiron olympialaisissa. Hän karsiutui loppukilpailusta Lontoon MM-kilpailuissa 2017 ja Berliinin EM-kilpailuissa 2018.[1][4]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Zoltán Kővágó Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Barcelona 2010: Discus Men Qualification - Qualification Group B European Athletics. (englanniksi)
  3. Neljä dopingurheilijaa joutui lähtemään Lontoosta hs.fi. 26.7.2012. Arkistoitu 28.7.2012. Viitattu 30.7.2012.
  4. a b Zoltán Kővágó Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.