Yrjö Vasari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yrjö Vasari (7. toukokuuta 1930 Kuopio5. tammikuuta 2010 Oulu) oli suomalainen kasvitieteilijä ja professori.[1]

Kuopiossa syntyneen Vasarin perhe muutti pian Viipuriin ja talvisodan jälkeen Helsinkiin. Isä oli lääkäri. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta 1948 ja aloitti biologian opinnot Helsingin yliopistossa, pääaineena kasvitiede. Hän tutki Kuusamon kasvistoa ja valmistui kandidaatiksi 1955. Väitöskirja käsitteli Kuusamon jääkaudenjälkeisen ajan kasvillisuushistoriaa ja valmistui 1962. Hän opiskeli myös geologiaa ja paleontologiaa ja toimi assistenttina sekä kasvitieteen perusopetuksen että geologian ja paleontologian laitoksilla ja Suomen Akatemian nuorempana tutkijana. Hän työskenteli usein yhdessä puolisonsa Annikki Vasarin kanssa.[1]

Vasari siirtyi 1962 Oulun yliopistoon, jossa hän hoiti sekä kasvitieteen että kvartäärigeologian apulaisprofessuureja. Hänet nimitettiin kasvitieteen apulaisprofessoriksi 1969. Hän palasi Helsingin yliopistoon kasvitieteen ruotsinkieliseksi professoriksi 1981. Hän jäi eläkkeelle 1993.[1]

Vasari oli Professoriliiton puheenjohtaja 1985–1988.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A study of the vegetational history of the Kuusamo district (north east Finland) during the late-Quaternary period, Yrjö Vasari. Societas zoologica-botanica Fennica Vanamo, 1962. – (Annales botanici Societatis zoologicae-botanicae Fennicae Vanamo, ISSN 0365-0960; 33, 1.). – Väitöskirja Helsingin yliopisto.
  • Late- and post-glacial macrophytic vegetation in the lochs of Northern Scotland. Societas pro fauna et flora Fennica, 1968. – (Acta botanica Fennica; 80.).
  • Pohjoismaat, Kirj. Henrik Ekholm, Heikki Niemelä, Annikki Vasari, Yrjö Vasari & Lyyli Virtanen. Weilin + Göös, 1971
  • Climatic changes in arctic areas during the lst ten-thousand years: a symposium held at Oulanka and Kevo, 4-10 October, 1971, Y. Vasari, H. Hyvärinen, S. Hicks. Oulun yliopisto, 1972 – (Acta Universitatis Ouluensis. ISSN 0355-3191; 3.). – (Nordia; 1972, 2.). ISBN 951-42-0004-7.
  • Kuusamon luonto ja sen kehitysvaiheet, Yrjö Vasari. Kuusamon kunta, 1978
  • Kuusamon historia. 1, Seppo Ervasti ja Yrjö Vasari. Kuusamon kunta, 1978 ISBN 951-99155-0-8.
  • Palaeohydrology of the temperate zone: proceedings of Working Session of Commission on Holocene-Inqua (Eurosiberian subcommission) Hailuoto – Oulanka – Kevo, 28.8.-6.9.1978, ed. by Y. Vasari, M. Saarnisto, M. Seppälä. University of Oulu: 1979 – (Acta Universitatis Ouluensis. ISSN 0355-3191; no. 82.). ISBN 951-42-0695-9.
  • Suoseura ry:n opintoretkeily Kuusamoon 14.–16.9.1989, koonnut Yrjö Vasari ja Eino Lappalainen. Geologian tutkimuskeskus, turvetutkimusyksikkö, 1989
  • Luonnon armoilla, toim.: Margit Koskinen. Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1999. – (Oppimateriaaleja, Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, ISSN 0784-0640; 84.). (kasettisarja 1–8 ja ohjaajan opas) Yrjö Vasari: V: Ehtyykö luonto? "

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Rauno Ruuhijärvi: In memoriam professori Yrjö Vasari.[vanhentunut linkki] Geologi lehti 3/2010, viitattu 13.6.2017
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.