Ypäjän kahakka
Ypäjän kahakka oli vuoden 1917 maatalouslakkojen aikana Ypäjällä 9. elokuuta tapahtunut välikohtaus, joka oli yksi lukuisista Suomen sisällissotaa edeltäneistä väkivaltaisuuksista. Se oli ensimmäinen kuolonuhrin vaatinut tapaus, jossa molemmat osapuolet olivat suomalaisia.[1] Tapahtumien kulusta ei ole tarkkaa tietoa, sillä osapuolten kertomukset eroavat toisistaan ja välikohtauksesta syntyi välittömästi kaksi täysin erilaista tarinaa.[2]
Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ypäjän maatalouslakko alkoi 9. heinäkuuta 1917. 32 päivää kestäneeseen lakkoon osallistui lähes 300 torpparia sekä satoja maatyöläisiä.[3] Lakon loppuvaiheessa tilanne kärjistyi Ypäjänkylässä sijainneella August Karon tilalla lakkovahtien estettyä maataloustöiden tekemisen, jonka vuoksi Karo kutsui illalla 8. heinäkuuta paikalle naapuripitäjän Metsämaan poliisikonstaapelin F. H. Heinosen. Välikohtaus syntyi seuraavana aamuna, kun talon pihalle oli jälleen kerääntynyt lakkovahteja.[4][5][6] Maatyöläisten ohella paikalla oli myös Ypäjän asemanseudulle majoitettuna ollutta venäläistä sotaväkeä.[7] Kun pihaan kerääntyneille lakkolaisille selvisi, ettei Heinonen ollut paikalla virkansa puolesta vaativat he tätä poistumaan. Kolme lakkokomitean jäsentä sekä paikalla ollut loimaalainen Simo Saarikko menivät sisälle taloon, jonka jälkeen Saarikko sai surmansa Heinosen ampumasta luodista. Tapahtumien kulusta ei ole tarkkaa tietoa, koska osapuolten kertomukset ovat ristiriitaiset.[8]
Välikohtauksen jälkeen nimimies A. U. Tiesmäki saapui nopeasti paikalle selvittämään välikohtausta. Lakkolaisten vaatimuksista huolimatta nimismies ei kuitenkaan vanginnut Heinosta ja Karaa, minkä johdosta väkijoukko otti heidät vangiksi ja sitoi köysillä. Heidät vapautettiin vasta myöhään illalla, jolloin nimisimies vangitsi Heinosen.[4] Turun Sanomat väitti Saarikon kuoleman jälkeen, että Ypäjälle oli saapunut vieraspaikkakuntalaisia, jotka olivat vallanneet liian maltillisena pitämänsä lakkokomitean. Uusi lakkokomitea oli muodostettu vain kolme päivää aikaisemmin. Karon taloon tunkeutuneista uuden lakkokomitean jäsenistä Emil Mäkinen asui pysyvästi paikkakunnalla, Kustaa Pirttimäki oli ollut Ypäjällä töissä jo vuoden ja ainoastaan Joel Hinkki oli saapunut paikkakunnalle vasta lakon aikana. Loimaan Kauhanojalta kotoisin ollut Saarikko oli isänsä kertoman mukaan ollut viimeksi linnoitustöissä Helsingissä, jonka jälkeen hän oli ollut työttömänä maaliskuun lopusta lähtien. Saarikko ei ollut lakkokomitean jäsen, vaan oli saapunut paikalle neuvomaan lakkolaisia toimittuuaan aikaisemmin Loimaan maatalouslakon järjestäjänä.[9]
Saarikon hautajaisista 17. elokuuta muodostui mielenosoitus, johon osallistui lukuisia lähiseudun työväenyhdistyksiä ja jopa parituhatta ihmistä. Saattajat marssivat lippuineen torvisoittokunnan johdolla Ypäjänkylän työväentalolta noin 10 kilometrin matkan Ypäjän kirkolle.[8][10]
Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tapausta käsiteltiin useampaan otteeseen Humppilan välikäräjillä syyskuussa 1917. Oikeuden puheenjohtajana toimi Kurt Kaira, Saarikon omaisia edusti Kaapo Murros ja Heinosen puolustusasianajajana oli Arvo Linturi. Osapuolten näkemykset tapahtumista erosivat täysin, eikä porstuassa tapahtuneelle ampumiselle ollut ulkopuolista silminnäkijää. Heinosen mukaan neljä lakkoilijoiden edustajaa tuli taloon vaatiakseen häntä poistumaan alkaen välittömästi uhkailemaan häntä. Tällöin Heinonen väitti ryhtyneensä ajamaan heitä pois kumipampulla varustautuneena, jonka jälkeen lakkolaiset hyökkäsivät hänen päälleen porstuassa. Heinonen sanoi saaneensa esille revolverinsa, joka hänen mukaansa laukesi käsikähmän yhteydessä, kun lakkolaiset yrittivät vääntää sitä pois hänen kädestään. Lakkoilijoiden mukaan taas Heinonen ja Kro hyökkäsivät välittömästi heidän kimppuunsa pamppujen kanssa. Muutaman iskun annettuaan Heinonen astui taaksepäin, otti esiin revolverinsa ja ampui Saarikkoa.[4]
Käräjäoikeus katsoi päätöksessään, että Heinonen oli tarttunut aseeseen joko peloittaakseen hyökkääjiä tai hätävarjelukseksi, jonka jälkeen se oli lauennut. Koska oikeus ei löytänyt todisteita, että Heinonen oli tarkoituksella surmannut Saarikon, hänet päästettiin vapaaksi. Heinonen puolestaan vaati lakkolaisille rangaistusta pahoinpitelystä, koska nämä olivat tapahtuman jälkeen vanginneet hänet ja sitoneet köysiin, mutta oikeus hylkäsi Heinosen vaatimukset.[8]
Viimeisen käsittelyn aikana 29. syyskuuta käräjätalon pihamaalle kokoontui useita satoja suojeluskuntalaisia ja työväen järjestyskaartilaisia. Joidenkin tietojen mukaan paikalla oli yli 2 000 mielenosoittajaa, jotka vaativat suojeluskuntalaisia vastuuseen Saarikon kuolemasta. Käräjäpaikalla oli jälleen myös venäläistä sotaväkeä.[7] Yli 200 suojeluskuntalaista oli saapunut käräjille aina Ulvilasta saakka. Suojeluskunnat olivat tuolloin vasta syntymässä, mutta he käyttivät käräjäpaikalla jo omaa tunnustaan eli sinisellä S-kirjaimella varustettua käsivarsinauhaa. Minkäänlaista yhteenottoa ei kuitenkaan syntynyt.[8]
Historioitsija Viljo Rasilan mukaan tapauksen omituisuuksiin liittyy lääninlääkärin suorittama ruumiinavaus. Lääninlääkäri suoritti normaalin ruumiinavauksen, mutta teki raporttiin kaksi kuukautta myöhemmin lisäyksen, jonka mukaan Saarikko olisi ampumahetkellä ollut kumarassa asennossa ja näin syöksymässä Heinosen kimppuun, jolloin tapaus voitiin katsoa itsepuolustukseksi.[5]
Metsämaan punakaarti surmasi kostona F. H. Heinosen sisällissodan aikana helmikuussa 1918.[11]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rasila, Viljo: Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe : Suomen torpparikysymys vuosina 1909–1918, s. 269-271. Historiallisia tutkimuksia 81. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura ; Kirjayhtymä, 1970.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Varho, Esko: Nälkä, pelko ja vihapuhe eli miksi Suomessa alkoi sata vuotta sitten sisällissota – vuoden 1917 opetukset 27.1.1917. Yle Uutiset. Viitattu 4.12.2021.
- ↑ Varho, Esko: Helsingin Fabianinkadulla ammuttiin elokuussa 1917, ja silloin porvarit vielä auttoivat työläismiliisiä – Kun Suomesta tuli Suomi osa 8 2.9.2017. Yle Uutiset. Viitattu 4.12.2021.
- ↑ Rasila 1970, s. 275.
- ↑ a b c Ypäjän lakkomellakat oikeudessa. Uusi Suometar, 11.9.1917, s. 8. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.12.2021.
- ↑ a b Rasila, Viljo: Kolme tarinaa, s. 45-46. Helsinki: Books on Demand, 2020. ISBN 978-952-80191-9-0.
- ↑ Soikkanen, Hannu: Kansalaissota dokumentteina 1 : mielipiteiden muovautuminen kohti kansalaissotaa, s. 52-54. Helsinki: Tammi, 1967.
- ↑ a b Rasila 1970, s. 279.
- ↑ a b c d Rasila 1970, s. 269-271.
- ↑ Rasila 1970, s. 278.
- ↑ Ypäjän porvareiden veriuhrin hautaus. Hämeen Voima, 25.8.1917, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 4.12.2021.
- ↑ Niemelä. Jari: Suur-Loimaan historia III. Alastaro, Loimaa, Loimaan kunta, Mellilä ja Metsämaa 1900-luvulla, s. 25. Loimaa: Suur-Loimaan historiatoimikunta, 2003. ISBN 951-96316-2-3.