Tämä artikkeli käsittelee sumopainin korkeinta arvoa. Yokozuna oli myös showpainija Rodney Anoa'in käyttämä paininimi.
Yokozuna Asashōryū kuvassa keskellä
Yokozuna (横綱, suomennetaan usein sanalla suurmestari) on korkein arvo, jonka sumopainija voi saavuttaa. Arvoa voi pitää hallussaan useampikin aktiivinen sumopainija. Yokozuna ja toiseksi korkein arvo ōzeki (大関, suomennetaan usein sanalla mestari) ovat arvoja, joita ei voi menettää yhden tappiollisen turnauksen johdosta. Yokozunan ja ōzekin arvot on vuodesta 1951 lähtien myöntänyt Japanin ammattisumoliitto. Yokozunan arvoa ei voi menettää lainkaan, mutta jos yokozuna menestyy heikosti, hänen odotetaan vetäytyvän aktiivisesta ottelemisesta.
Suurmestariksi korottamisesta päätti perinteisesti kumamotolainen Yoshida Tsukasan suku. Yoshida Zenzaemon oli vuonna 1789 suvun päämies ja Edossa (nykyisessä Tokiossa) toimiva ammattisumopromoottori hänen myöntäessään mestareille Tanikaze ja Onogawa oikeuden (yokozuna menkyo, 横綱免許) tulla esitellyksi yleisölle erillään muista painijoista pitäen samalla yllään seremoniallista suurmestarin vyötä, tsunaa (綱). Yoshida pyrki tällä tavoin nostamaan ōzumōn arvostusta varsinkin valtaapitävien keskuudessa. Käytäntö ei kuitenkaan ottanut tuulta purjeisiinsa ja kuluikin yli 40 vuotta ennen kuin seuraava vastaava oikeus myönnettiin Ōnomatsulle.
Lähes koko 1800-luvun ajan suurmestarin arvo pysyi alisteisena mestarin arvolle. Suurmestari oli vain mestari, jolla oli Yoshidojen myöntämä oikeus esittää erityinen seremonia dohyōlle noustessaan. Vasta suurmestari Nishinoumi I:n vaatimuksesta toukokuussa 1890 suurmestarit alettiin merkitä mestareista erilleen virallisissa rankinglistoissa. Vuonna 1900 yhdeksäntenä suurmestarilisenssin saanut (ja 12. yokozunaksi laskettu) Jinmaku Kyugoro pystytytti viisi vuotta asian puolesta kampanjoituaan suurmestareille 20-tonnisen muistopaaden Tomioka Hachimangūn pyhätön alueelle ilman Yoshidan suvun myötävaikutusta.
Tuolloinen sumoliitto hyväksyi 1909 suurmestarin arvon erillisyyden mestarin arvosta. Yoshidan suku taipui samaan vasta tammikuussa 1951, jolloin muodostettiin erityinen neuvoa-antava komitea, Yokozuna Shingi Iinkai (横綱審議委員会), ammattisumoyhteisön ulkopuolella olevista miehistä, joiden tehtävänä on arvioida suurmestareiksi tarjolla olevien mestareiden, tsunatorien, kelpoisuutta suurmestareiksi. Yoshidan suvun asema on enää seremoniallinen, jos sitäkään.
Tällä hetkellä (kesäkuussa 2007) aktiivisia yokozunia on kaksi. He ovat mongolialaiset Dolgorsuren Dagvadorj (Долгорсүрэн Дагвадорж), jonka ottelunimi (shikona) on Akinori Asashōryū, ja toukokuussa 2007 ylennetty Munkhbat Davaajargal (Мөнхбатын Даваажаргал), jonka ottelunimi on Shō Hakuhō. He ovat järjestyksessä 68. ja 69. yokozunat.