Tämä on lupaava artikkeli.

Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1904 – miesten maraton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maraton
Kesäolympialaisissa 1904
Thomas Hicks avustajineen
Thomas Hicks avustajineen
Kisapaikka St. Louis
Kilpailupäivä(t) 30. elokuuta 1904
Kilpailijoita 32
Joukkueita 4
Mitalistit
Gold medal olympic.svg Kultaa Yhdysvallat Thomas Hicks
Silver medal olympic.svg Hopeaa Yhdysvallat Albert Corey
Bronze medal olympic.svg Pronssia Yhdysvallat Arthur Newton
← 1900 1908 →

Vuoden 1904 kesäolympialaisten maraton juostiin St. Louisin olympialaisissa 30. elokuuta 1904. Sen lähtö ja maali olivat Francis Fieldin olympiastadionilla St. Louisissa.[1] Maratonin kilpailumatka ei ollut vielä sen alkuvuosina vakiintunut, ja St. Louisissa se juostiin 40 kilometrin (24,85 mailin) mittaisena.[2] Matkaan lähti 32 juoksijaa neljästä maasta, mutta heistä vain 14 selvisi maaliin asti. Yhdysvaltain juoksijat ottivat Thomas Hicksin johdolla kolmoisvoiton.[1] Vaativien olosuhteiden, huonojen järjestelyjen ja erinäisten kilpailussa tapahtuneiden sattumusten vuoksi vuoden 1904 olympiamaratonia pidetään yhtenä kaikkien aikojen omituisimmista urheilukilpailuista.[3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

St. Louisin olympialaiset järjestettiin osana maailmannäyttelyä, ja myös maratonkilpailua ympäröi kaupungin karnevaalihenki, jonka johdosta puitteet juoksukilpailulle eivät olleet optimaaliset. Maraton ja muutkin olympiatapahtumat jäivät pitkälti maailmannäyttelyn ohjelman varjoon, johon kuului myös omia urheilutapahtumia.[3]

Kilpailupäivänä St. Louisissa oli kuuma ja lämpötila nousi 32 °C:een, kosteusprosentti oli 90. Maratonin reitillä oli seitsemän mäkeä, jotka olivat 30–90 metriä korkeita ja joissakin oli pitkät nousut. Päällystämättömistä kaduista koostunutta reittiä ei suljettu kilpailun ajaksi, vaan juoksijat juoksivat pölyisillä teillä autojen seassa joutuen väistelemään kaupungin liikennettä. Monin paikoin tielle oli levitetty kivimurskaa, joka teki pinnasta epätasaisen. Eräs kilpailun järjestäjistä kuvaili reittiä ”vaikeimmaksi, jota ihmisen on koskaan pyydetty juoksevan”.[3][1]

St. Louisin olympialaisten pääjärjestäjä James Sullivan käytti maratonjuoksua tutkiakseen tarkoituksellista nestehukkaa, joka oli siihen aikaan suosittu tutkimuskohde. Hän päätti minimoida reitin varrelle asetettavat juomapaikat, jotta nestehukan rajoja ja vaikutuksia voitaisiin tarkkailla. Reitin varrella olikin vain kaksi juomapaikkaa, vesitorni hieman ennen kymmentä kilometriä ja kaivo 19 kilometrin jälkeen. Juoksijoiden rinnalla kulki tutkimukseen liittyen valmentajien ja tarkkailijoiden autoja, jotka nostivat ilmaan vielä lisää pölyä.[3]

Kilpailijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset tummaihoiset afrikkalaiset olympiaurheilijat, Len Taunyane ja Jan Mashiani.
Andarín Carvajal maratonin lähtöpaikalla arkivaatteissaan, baretissaan ja polvien kohdalta leikatuissa housuissaan.

Kilpailuun ilmoittautui 40 juoksijaa, mutta vain 32 heistä lähti matkaan. Suurin osa kilpailun osanottajista oli yhdysvaltalaisia. Joukossa oli kolme Bostonin maratonin voittajaa, Sammy Mellor, John Lordon ja Mike Spring. Edellisessä, vuoden 1900 olympiamaratonissa viidenneksi sijoittunut Arthur Newton oli myös mukana. Ennakkosuosikkien joukkoon luettiin myös kokenut maratoonari Thomas Hicks. Yhdysvaltain edustajia lukuun ottamatta parhaat maratoonarit eivät olleet St. Louisissa mukana. Lopuista osallistujista suurin osa oli keskimatkan juoksijoita, jotkut eivät edes kilpatason juoksijoita.[1][3]

Yhdysvaltain edustajiin kuului myös Frederick Lorz, joka teki päivät töitä muurarina ja oli siksi harjoitellut vain öisin. Hän lunasti olympiapaikkansa Amateur Athletic Unionin sponsoroimassa erityisessä viiden mailin kilpailussa.[3] Ranskalainen Albert Corey, jolla ei ollut tarvittavia henkilöllisyyspapereita, merkittiin niin ikään virallisesti Yhdysvaltain edustajaksi.[4]

Muiden kilpailijoiden joukossa oli muun muassa kymmenen kreikkalaista, joista kukaan ei ollut aiemmin juossut maratonia.[3] Etelä-Afrikkaa edustivat maan parhaaksi kestävyysjuoksijaksi kutsuttu Bertie Harris sekä Jan Mashiani ja Len Taunyane. Tswana-heimoon kuuluvat Mashiani ja Taunyane olivat saapuneet St. Louisiin maailmannäyttelyä varten. He olivat osallistuneet toiseen buurisotaan lähettijuoksijoina, ja maailmannäyttelyssä he olivat muiden sodan veteraanien kanssa mukana sotanäytöksessä, joka kuului maailmannäyttelyn antropologiseen ohjelmaan. He osallistuivat myös ”heimolaisille” järjestettyihin urheilukilpailuihin, joissa menestyttyään järjestäjät pyysivät heitä mukaan maratonille. Paljain jaloin juosseet Mashiani ja Taunyane olivat olympiahistorian ensimmäiset tummaihoiset afrikkalaisurheilijat.[5]

Kuubaa maratonilla edusti postinkantaja Felix ”Andarín” Carvajal. Hän oli kerännyt rahat olympiamatkaansa järjestämällä kotimaassaan juoksunäytöksiä ja juoksemalla Kuuban päästä päähän. Hän matkusti laivalla New Orleansiin, jossa hävisi kaikki rahansa crapsissa. Rahattomana hän joutui matkustamaan New Orleansista St. Louisiin liftaten ja kävellen, eikä matkan aikana saanut syödäkseen kuin kohtaamiensa ihmisten tarjoamaa ruokaa sekä hedelmiä matkan varrelle osuneista tarhoista. Hän ehti kilpailupaikalle vasta kilpailupäivänä ja joutui juoksemaan arkikengissä, pitkissä housuissa ja pitkähihaisessa paidassa, päässään baretti.[1][6] Eräs kanssaurheilija etsi sakset ja auttoi Carvajalia leikkaamaan housujen lahkeet polvien kohdalta poikki.[3]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hicks juoksemassa kilpailun johdossa 32 kilometrin kohdalla.
Voittaja Hicks istumassa autossa maratonin jälkeen.

Kilpailun lähtö ja maali sijaitsivat Francis Fieldin olympiastadionilla. Maailmannäyttelyn johtokunnan puheenjohtaja David R. Francis ampui lähtölaukauksen kello 15.03. Alussa kilpailua johti Frederick Lorz, mutta hän keskeytti 14 kilometrin kohdalla, ja kärkeen nousivat Arthur Newton ja Sammy Mellor. Pian sen jälkeen Mellorin vauhti hidastui kävelyksi ja Thomas Hicks alkoi ottaa kärkeä kiinni. Mellor piristyi myöhemmin jälleen ja johti kilpailua 22,5 kilometrin kohdalla, perässään Newton, Hicks, Albert Corey ja William Garcia.[1][3]

Kilpailun edetessä pölyiset tiet ja raskaat olosuhteet alkoivat vaatia veronsa. Garcia kaatui reitin varteen, ja hänet vietiin sairaalaan sisäisen verenvuodon vuoksi. Runsas pöly oli peittänyt hänen ruokatorvensa ja naarmuttanut hänen vatsalaukkuaan, ja hänen arveltiin olleen noin tunnin sisällä kuiviin vuotamisesta. Hän vietti useita päiviä sairaalassa henkihieverissä, mutta toipui lopulta. John Lordon sai oksentelukohtauksen ja keskeytti kilpailun. Myös kärjessä ollut Mellor kärsi krampeista, joutui vaihtamaan juoksusta kävelyyn ja lopulta keskeyttämään.[3][1]

Kärjen takana juossutta Taunyanea alkoi kesken matkan jahdata lauma kulkukoiria, ja hän joutui juoksemaan niitä pakoon 1,5 kilometriä maratonin reitiltä sivuun. Kuubalainen Carvajal eteni kelpo vauhtia, vaikka pysähtyikin välillä juttelemaan katsojien kanssa huonolla englannilla. Matkan varrella hän huomasi autossa istuvan perheen, joka söi persikoita. Hän pyysi heiltä persikkaa, ja kun he kieltäytyivät, hän nappasi kaksi ja söi ne juostessaan. 29 kilometrin kohdalla nälkäinen ja janoinen Carvajal pysähtyi matkan varrella olleelle omenatarhalle syömään omenoita. Ne osoittautuivat kuitenkin pilaantuneeksi, ja vatsanväänteistä kärsivän Carvajalin oli käytävä makuulle ja otettava nokoset.[3][6]

Mellorin keskeytyksen myötä kärkeen noussut Hicks alkoi niin ikään uupua. Häntä oli 16 kilometrin kohdalta lähtien seurannut kaksihenkinen huoltoryhmä, joilta hän aneli vettä. Huoltajat kieltäytyivät ja antoivat hänelle vain pesusienen, jonka lämpimällä vedellä Hicks sai huuhdeltua suunsa. Kun matkaa oli jäljellä 11 kilometriä, huoltajat syöttivät hänelle strykniiniä ja munanvalkuaisia.[3] Pian sen jälkeen hänet ohitti Lorz, joka oli keskeytettyään tullut autokyydillä kohti maalia, kunnes auto oli rikkoutunut 30 kilometrin jälkeen. Lorz oli automatkan aikana ehtinyt toipua ja ajatteli pilailla liittymällä takaisin kilpailuun.[4]

Lorz saapui ensimmäisenä maaliin, kun aikaa oli kulunut 3 tuntia 13 minuuttia. Hän sai suuret suosionosoitukset kotiyleisöltä, joka riemuitsi yhdysvaltalaisjuoksijan voittoa. Presidentti Rooseveltin tytär Alice Roosevelt laski voittajan seppeleen Lorzin päähän ja oli juuri antamassa tälle kultamitalia, kun stadionille saapui tieto siitä, että Lorz oli tosiasiassa taittanut suurimman osan kilpailumatkasta autolla. Suosionosoitusten vaihtuessa buuaukseksi hymyilevä Lorz selitti järjestäjille kyseessä olleen vain pilan. Siitä huolimatta hänelle annettiin tempauksen johdosta elinikäinen kilpailukielto, joka tosin kumottiin muutaman kuukauden kuluttua.[3][4]

Hicksin vointi oli entisestään huonontunut, mutta kuultuaan Lorzin diskauksesta hän pakottautui jatkamaan matkaa. Huoltojoukot antoivat hänelle lisää strykniiniä ja munanvalkuaisia sekä brandya ja kastelivat hänet lämpimällä vedellä. Hicks piristyikin, mutta alkoi loppumatkasta hallusinoida ja kuvitteli maaliin olevan yhä matkaa 32 kilometriä. Hän aneli huoltajiltaan syötävää ja juotavaa, ja hänelle annettiin lisää brandya ja valkuaisia. Stadionille tullessaan hän yritti juosta, mutta kykeni vain raahautumaan työläästi eteenpäin. Lopulta huoltajat kantoivat hänet maaliin kannatellen häntä ilmassa, kun hänen jalkansa liikkuivat edes takaisin.[3]

Hicksin voittoaika 3.28.53 on olympiahistorian huonoin. Hän oli maaliin saapuessaan niin huonossa kunnossa, että neljä lääkäriä hoiti häntä tunnin ennen kuin hän oli riittävän hyvävointinen edes poistumaan stadionilta. Hicks laihtui kilpailun aikana neljä kiloa. Yhdysvallat otti kilpailussa kolmoisvoiton, kun Albert Corey saapui maaliin toisena ja Arthur Newton kolmantena. Ylimääräisestä lepotauostaan huolimatta Carvajal sijoittui neljänneksi, ja koirien jahtaamaksi joutunut Taunyane tuli maaliin yhdeksäntenä. Matkaan lähteneistä 32 juoksijasta vain 14 selvisi maaliin.[3][1][4]

Lopputulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Urheilija Aika
1  Thomas Hicks (USA) 3.28.53
2  Albert Corey (USA) 3.34.52
3  Arthur Newton (USA) 3.47.33
4  Andarín Carvajal (CUB) ei tiedossa
5  Dimitrios Veloulis (GRE) ei tiedossa
6  David Kneeland (USA) ei tiedossa
7  Harry Brawley (USA) ei tiedossa
8  Sidney Hatch (USA) ei tiedossa
9  Len Taunyane (RSA) ei tiedossa
10  Christos Zechouritis (GRE) ei tiedossa
11  Harry Devlin (USA) ei tiedossa
12  Jan Mashiani (RSA) ei tiedossa
13  John Furla (USA) ei tiedossa
14  Andrew Oikonomou (GRE) ei tiedossa
 Edward P. Carr (USA) DNF
 Georgios Drosos (GRE) DNF
 Robert Fowler (USA) DNF
 John Foy (USA) DNF
 William Garcia (USA) DNF
 Kharilaos Giannakas (GRE) DNF
 Bertie Harris (RSA) DNF
 Thomas J. Kennedy (USA) DNF
 John Lordon (USA) DNF
 Ioannis Loungitsas (GRE) DNF
 Georgios Louridas (GRE) DNF
 Samuel Mellor (USA) DNF
 Frank Pierce (USA) DNF
 Petros Pipiles (GRE) DNF
 Guy Porter (USA) DNF
 Michael Spring (USA) DNF
 Georgios Vamkaitis (GRE) DNF
 Frederick Lorz (USA) 3.13.00 DSQ
 Louis Crancer (USA) DNS
 John Daly (GBR) DNS
 William Heritage (USA) DNS
 John Kennedy (USA) DNS
 Konstantinos Lontos (USA) DNS
 William Meyer (USA) DNS
 Billy Sherring (CAN) DNS
 Dimitrios Tsokas (GRE) DNS

Lähde: [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Marathon - Men Olympedia. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  2. Logman, Jeré: The Marathon’s Random Route to Its Length 20.4.2012. The New York Times. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h i j k l m n o Abbott, Karen: The 1904 Olympic Marathon May Have Been the Strangest Ever 7.8.2012. Smithsonian Magazine. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  4. a b c d Cronin, Brian: Sports Legend Revealed: A marathon runner nearly died because of drugs he took to help him win 10.8.2010. Los Angeles Times. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  5. O’Toole, Sean: Story of South Africa’s first black Olympians keeps us guessing 7.7.2016. Mail & Guardian. Viitattu 22.10.2020. (englanniksi)
  6. a b Oller Oller, Jorge: El andarín Carvajal, campeón de los pobres 28.7.2011. Cuba Periodistas. Viitattu 22.10.2020. (espanjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]