Yhdysvaltain rotumellakat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Washingtonin kaupungissa oli mustien mielenosoituksia ja mellakoita, kun Martin Luther King murhattiin 1968.

Yhdysvaltain rotumellakat ovat yleisnimitys mellakoille, joissa enimmäkseen afroamerikkalaiset eli mustat mellakoivat kohdistaen vihansa yleensä valkoisiin.lähde?

Monen mellakaksi yltyneen mielenosoituksen syy on ollut valkoisen poliisin todellinen tai väitettylähde? liiallinen ja perusteeton väkivalta mustia kohtaan. Mellakan syynä voi olla myös valkoisten poliisien osoittama halveksunta mustia kohtaan, tai muiden valkoisten, kuin poliisien, mustiin kohdistama väkivalta. Monesti mustien aloittama rauhallinen protesti muuttuu mellakaksilähde?.

Mellakoiden perimmäisenä syynä on pidetty valkoisten mustiin kohdistavaa syrjintää ja siitä johtuvia mustien huonoja oloja. Mustat kokevat poliisin epäoikeudenmukaiseksi. Yhdysvaltain poliisi käyttää herkästi voimaaselvennä. Nuoria mustia miehiä on paljon työttöminämilloin?. Mustien köyhyys ei yksinään selitä mellakoita.

Vuosina 1963–1968 Yhdysvalloissa oli monilla paikkakunnilla mustien mellakointia.

Vuosina 2014–2015 Yhdysvalloissa on ollut monia mellakoita, joiden syynä on ollut hallitsematon poliisiväkivalta.

Rotuerottelun purkaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orjuus poistettiin Yhdysvalloissa 1800-luvulla, mutta tummaihoisten ihmisten syrjintä jäi lakienkin tasolla voimaan. Lakien mukaan mustat olivat tasa-arvoisia, mutta heidät pyrittiin erottelemaan valkoisista. Valkoiset syrjivät mustia työnhaussa, joten mustat syrjäytyivät valkoisia useammin.

1950-luvulla osa Yhdysvaltain hallintoa ja mustat kansalaisoikeusaktivistit alkoivat vaatia rotuerottelun purkamista. Korkeimman oikeuden liberaali puheenjohtaja Earl Warren ja musta kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther King ajoivat etnisten ryhmien välistä tasa-arvoa. Valkoiset vastustivat väkivalloinkin vuoden 1954 koulu-uudistusta, joka salli mustille koulunkäynnin ja yhteiset koulukuljetukset valkoisten kanssa. Vuoden 1957 kansalaisoikeuslaki johti asteittaiseen rotuerottelun purkamiseen. Silti etelän valkoinen väestö vastusti muun muassa äänioikeuden laillistamista mustille, käyttäen myös väkivaltaa. Väkivaltaisin oli valkoisten ylivaltaan pyrkivä Ku Klux Klan -järjestö, joka murhasi ja pahoinpiteli mustan kansalaisoikeusliikkeen johtohahmoja.

Mellakoiden syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osasyitä mellakoinnille ovat köyhyys, jengiytyminen, kansalaisoikeusliike ja radikalismi, mutta ne eivät yksistään selitä mellakoita.

Mellakoiden välitön laukaisija on ollut Yhdysvaltain poliisin käyttämä todellinen tai kuviteltu liika väkivalta. Yhdysvaltain poliisi on Suomen poliisia kovakouraisempi ja väkivaltaisempi. Tämä johtuu osin siitä, että Yhdysvalloissa on yleinen, laaja oikeus omistaa aseita. Niinpä poliisi käyttää kovempia otteita. Monesti poliisin väkivaltatilanteista lähtee mustien keskuudessa huhuja liikkeelle.

Monet mellakoista ovat olleet kuumalla säällä heinä-elokuussa.selvennä

Kun etelän mustia muutti 1900-luvun alku- ja keskivaiheilla pohjoisen suurkaupunkeihin, jotkut niiden kaupunginosista slummiutuivat. Sosiaaliset ongelmat, kuten rikollisuus, työttömyys ja köyhyys olivat asuinalueilla yleisiä[1]. Köyhyys ei yksinään selitä mellakoita, vaan pikemminkin tyytymättömyys oloihin ja tapahtumiinselvennä.

Toisaalta monet muutkin kansalaisoikeusliikkeet nostivat päätään juuri 1960-luvulla ja kansalaisaktivismi oli Yhdysvalloissa voimakasta.

Mellakat 1900-luvun alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa oli pitkin 1900-lukua silloin tällöin mellakoiksi yltyneitä mielenosoituksia, muun muassa Atlantassa vuonna 1906, Chicagossa 1919, Tulsassa 1921, New Yorkin Harlemissa 1935 ja 1943 sekä Detroitissa 1943.

Birmingham 1963[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1963 mustat kansalaisoikeusaktivistit järjestivät Birminghamissa ja muissa kaupungeissa satoja rauhallisia mielenosoituksia.

Alussa rauhanomaiset mielenosoitukset muuttuivat Birminghamissa aikaa myöten väkivaltaisiksi. Poliisi vastasi mielenosoituksiin muun muassa kyynelkaasulla, vesitykillä ja tuliaseillaselvennä. Lopettaakseen väkivallan presidentti John F. Kennedy lupasi kansalaisoikeudet etelän mustille. Vuoden 1964 lain mukaan rotuerottelu päättyi, mutta todellisuudessa afroamerikkalaisten asema säilyi yhä huonona.

Rochester ja Harlem 1964[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. heinäkuuta 1964 eräs valkoihoinen mies suuntasi Harlemissa vesiletkun huonosti käyttäytyviin tummaihoisiin nuoriin. Yksi heistä, 15-vuotias poika, alkoi ajaa miestä takaa. Poliisi saapui paikalle ja poika hyökkäsi päin valkoista poliisia, joka ampui hänet kuoliaaksi. 300 pojan koulutoveria protestoi tappoa.[2]

Afroamerikkalaiset kokoontuivat pojan hautajaisiin. Poliisijohtaja yritti rauhoittaa heitä lupaamalla, että ampuminen tutkittaisiin[3]. Mustat vastasivat heittelemällä pulloja ja kiviä. Poliisi yritti hajottaa väkijoukon hakkaamalla pampuilla ja ampumalla jatkuvasti ilmaan. Seuraavina päivinä mellakointi jatkui verisenä. Poliisi ampui kovilla. 22. kesäkuuta 1000 mellakoijaa otti yhteen poliisin kanssa. Mellakoijien määrä kasvoi 4 000:ksi. Yksi mellakoija kuoliselvennä, 118 haavoittui ja poliisi pidätti 465.

Rochesterissa syntyi parin viikon sisään poliisiväkivallasta katujuhlien keskellä väkivaltainen mellakka. Levisi huhuja, että poliisikoira olisi purrut lasta ja että poliisi olisi lyönyt raskaana olevaa naista. Ns ”hyvät pojat”selvennä heittelivät kiviä ikkunoista sisään. Myöhemmin mellakkaan tuli varttuneempia. Pidätetyistä mellakoijista suurin osa oli 20–40-vuotiaita työssä käyviä ihmisiä ilman merkintää poliisin kirjoissa, ja 15 % valkoisia[4].

Wattsin mellakka Los Angelesissa 1965[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1965 Wattsin mellakoiden aikana mustat mellakoijat polttivat valkoisten omistamia rakennuksia.

Yhdysvalloissa oli monia rasisminvastaisia mielenosoituksia ja mellakoita 1965–1968. Ensimmäinen 1960-luvun lopun suurista mellakoista oli vuonna 1965 Wattsin kaupunginosassa, Los Angelesissa Kaliforniassa. Watsissa afroamerikkalaisten keskimääräinen taloudellinen asema oli parempi kuin monien muiden Yhdysvaltain suurkaupunkien slummeissa[5]. Watts oli väljästi rakennettu viihtyisä alue, ja Los Angelesin 650 000 hengen suuruisella mustalla väestöllä oli korkeampi tulotaso ja työllisyysaste sekä alempi rikollisuusaste kuin muualla mustien asuttamalla suurkaupungin alueella. Kaupungin asukkaista 17 % oli mustia, heitä oli suunnilleen yhtä suuri osuus kaupunginvaltuustossa[6]. Afroamerikkalaisia oli paljon myös poliisin joukossa.

11. elokuuta 1965 moottoripyörällä ajanut poliisi pysäytti nuoren mustan miesajajan, joka vaikutti ajotapansa perusteella juopuneelta. Pidätys näytti alussa sujuvan asiallisesti. Paikalle saapui pian mustan miesajajan äiti[7]. Syntyi kamppailu ja poliisi pidätti miehen, mistä parisataapäinen väkijoukko raivostui[8]. Poliisi lähti paikalta ja odotti väkijoukon hajaantuvan. Vihaisista teineistä ja nuorista miehistä koostuva väkijoukko kasvoi kuitenkin tuhathenkiseksi[8].

Pidätyspaikalle saapui lisää poliiseja ja myös musta väkijoukko, joka haukkui poliiseja. Yksi musta sylki poliisin päälle ja poliisi pidätti hänet. Nopeasti levisi huhu, jonka mukaan poliisit olisivat pahoinpidelleet raskaana ollutta naista[9]. Mustat kostivat väitetyn pahoinpitelyn pysäyttämällä tapaamansa valkoisten ajajien autot, ja pieksämällä ajajat. Poliiseja saapui lisää paikalle. Seuraavana päivänä mustat alkoivat ryöstellä kauppoja, ja sivusta katselijat toistelivat suositun rhythm & blues -levyjuontaja Nathaniel ”Magnificent” Montaguen kertosäettä ”Burn baby burn”, ”polta baby polta”. Mellakoijat pysäyttivät palokunnan. He hyökkäsivät myös mustien omistamiin kauppoihin. Poliisi ja mellakoiden johtohahmot yrittivät yhdessä pysäyttää mellakan, mutta turhaan. Kansalliskaartin sotilaat saapuivat 3. mellakkapäivänä 13. elokuuta. Myös Martin Luther King saapui paikalle ja halusi pysäyttää mellakan, mutta musta väkijoukko heitteli häntäkin erilaisilla esineillä.

34 ihmistä kuoliselvennä viiden päivän mellakoissa, tuhat haavoittui. Poliisi pidätti yli 3000 mellakoijaa. Mellakoijia oli reilut 30 000 ja 70 000 ihmistä oli tukemassa heitä passiivisesti. Mellakoijat ryöstivät, vaurioittivat tai tuhosivat ainakin 977 rakennusta. Poliisin avuksi tuli 4 000 kansalliskaartin sotilasta.

Vuoden 1967 mellakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1967 valkoiset rikkoivat mustien ikkunoita, sytyttivät koteja tuleen ja pahoinpitelivät heitä[10]. Kesän 1967 aikana oli 164 mellakkaa, joiden yhteydessä kuoli 83 ihmistäselvennä.

23. heinäkuuta 1967 valkoinen poliisi sulki Detroitissa laittoman baarin ja pidätti kaikki juhlijat varhaisina sunnuntaiaamun pikkutunneilla. Pettyneet mustat alkoivat ryöstellä 12. kadulla. Alivoimainen poliisi uskoi aluksi ryöstelyn pysähtyvän itsestään. Riemuitseva väkijoukko ryntäili ryöstelemään, paikalla oli karnevaalia muistuttava tunnelma[11][12]. Seuraavana iltana joku sytytti tulipalon, eikä väkijoukko päästänyt palokuntaa paikalle. Mellakointi laajeni myös muihin kaupunginosiin.

Sala-ampumista esiintyiselvennä. Syntyi yksi Yhdysvaltain historian pahimmista mellakoista. Myös merkittävä määrä valkoisia osallistui mellakkaan.

Kansalliskaarti ja armeija kutsuttiinselvennä pysäyttämään levottomuuksia. Kymmeniä kuoliselvennä. Mellakoijat ryöstivät yli 2 500 kauppaa.

Harlem 1968[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1968 mustat ja vasemmistolainen Students for a Democratic Society -liike marssivat yhdessä, koska he vastustivat uuden voimistelulaitoksen rakentamista Harlemin asuinalueelle. Poliisit löivät heitä pampulla.[13] Poliisiväkivallasta seurasi Harlemissa mellakoita, jotka levisivät nopeasti moniin suuriin pohjoisen ja etelän kaupunkeihin[14]. Mustien keskuuteen syntyi väkivaltainen vastarintaliike Black Power.

Martin Luther Kingin murhasta johtuneet mellakat 1968[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Martin Luther King murhattiin vuonna 1968, mistä seurasi valtava mellakoiksi yltynyt mielenosoitusaalto. King itse oli vastustanut väkivaltaa ja pyrkinyt aina hillitsemään myös mustien väkivaltaa.

125 kaupungissa oli levottomuuksia, muun muassa Chicagossa, Baltimoressa ja pääkaupunki Washingtonissa.

Chicagossa mustat ryöstivät pääosin valkoisten omistamia kauppoja ja sytyttivät polttopulloilla rakennuksia tuleen. Chicagon rähinöinnin kukistaminen vei 34 mustan ja 5 valkoisen hengenselvennä. Mellakointia torjumaan saapui 10 500 poliisia ja 6 700 Illinoisin kansalliskaartin sotilasta. Saapuneita poliiseja sala-ammuttiin, mutta heitä ei kuollut. Nuorille asetettiin ulkonaliikkumiskielto ja aseiden myynti kiellettiin. Poliisi ja kansalliskaarti sai luvan käyttää kyynelkaasua ja ampua kuoliaaksi polttopulloa heittelevät mellakoijat, sekä vammauttaa ryöstäjiä.[15] Myös Baltimoressa oli suuri mellakka, jossa ryöstettiin tai poltettiin tuhat kauppaa. Kuusi kuoliselvennä, 700 haavoittui. Kansalliskaarti ja armeija toimivat. Poliisi pidätti 5 800 ihmistä.

Washington DC:ssä rauhanomainen mielenosoitus muuttui nopeasti suureksi rähinäksi.

Kingin murhan aiheuttamat mellakat hiipuivat melko nopeasti. Osasyynä tähän oli se, että Kingin tavoite rotuerottelun poistosta oli pitkälti toteutunut. Silti mustien sosioekonominen asema ei parantunut.

Los Angelesin mellakat 1992[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 1991 ehdonalaista suorittanut Rodney King pakeni poliisia juovuksissa autollaan, mutta pysähtyi kun huomasi paon mahdottomaksi. Pidätyksessä valkoiset poliisit raahasivat mustan Kingin ulos autosta, ja hakkasivat tämän pampuilla lähes hengiltä. Tapahtuma tallentui videolle, joka esitettiin televisiossa.[16]. Poliisit haastettiin oikeuteen, mutta tuomioistuin vapautti heidät. Mustat osoittivat mieltään. Mielenosoitukseen saapui mellakoivaa mustaa väkeä. Mellakoijat polttivat autoja ja rakennuksia, sekä ryöstelivät. Aseistettujen mustien ryöstelijöiden ja itseään puolustavien korealaistaustaisten yhdysvaltalaisten välillä oli ammuskelua. Poliisi lähetti paikalle vahvistuksia. Kansalliskaarti ei saanut ajoissa aseita ja ammuksia ja viipyi sen takia ainakin vuorokauden. Armeija, kansalliskaarti ja liittovaltion poliisi saivat tilanteen hallintaansa vasta 3.–4. päivänä. 54 kuoliselvennä, yli 2 000 haavoittui.

2010-luvun mellakat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 2014–2015 afroamerikkalaiset osoittivat mieltään ja mellakoivat vastalauseena sille, että poliisi tappoi aseettomia tummaihoisia. Mellakoita oli Fergusonissa, Baltimoressa ja New Yorkissa.

Elokuussa 2014 poliisi tappoi Fergusonissa aseettoman mustan nuoren miehen, Michael Brownin. Brown oli varastanut savukkeita ja hyökännyt poliisin kimppuun. Erilaisia huhuja liikkui surmasta. Surma ja poliisin epäkunnioittava käytös laukaisivat mielenosoitukset ja kymmenpäiväiset mellakat. Valamiehistö vapautti valkoihoiset poliisit marraskuussa, mikä käynnisti uudet mellakat[17].

Keväällä 2015 poliisi paiskasi Baltimoressa pidättämänsä mustan Freddie Grayn poliisiauton takaosaan sillä seurauksella, että pidätetty sai niin vaikeat vammat, että vajosi koomaan ja kuoli. Hänen kuolemastaan ja hautajaisistaan alkaneet mellakat levisivät Philadelphiaan. Baltimoressa yli kymmenen poliisia loukkaantui. Kansalliskaarti kutsuttiin apuun pysäyttämään levottomuudet.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • USA – siirtokunnasta kansakunnaksi – johdatus Yhdysvaltain historiaan , s. 244. Markku Henriksson, Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-496-0.
  • Yhdysvallat – uuden maailman jättiläinen, Reino Kero, Otava Keuruu 1991
  • Kansojen historia osa 23, Carl Grimberg & Erling Bjöl, 3. uudistettu laitos, WSOY 1985, s. 15
  • Otavan suuri ensyklopedia, Osa 10 Turgenev, s. 8038

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]