Yhdysvaltain alkuperäiskansat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alkuperäisasukkaiden osuus väestöstä piirikunnittain vuoden 2010 laskennassa. Tummin vihreän sävy vastaa yli yhtä prosenttia.

Yhdysvaltain alkuperäiskansat (The American Indian and Alaska Native population) ovat alkuperäiskansoja Yhdysvaltojen manneralueella. Yhdysvaltojen väestönlaskennassa ei Havaijin alkuperäisasukkaita tai Tyynenmeren saarelaisia lasketa tähän ryhmään, vaan heillä on oma ryhmänsä.[1]

Tunnustetun alkuperäiskansan aseman oli vuonna 2022 saanut Yhdysvalloissa 574 kansaa. Nämä kansat ovat oikeutettuja saamaan valtion rahoitusta ja palveluja.[2]

Vuoden 2020 väestönlaskennassa 3,7 miljoonaa yhdysvaltalaista ilmoitti identifioituvansa Yhdysvaltain intiaaniksi tai Alaskan alkuperäisasukkaaksi. Lisäksi 5,9 miljoonaa ilmoitti olevansa sekä tätä ryhmää että myös jotain toista ryhmää. Ainakin osittain Yhdysvaltain alkuperäisasukkaisiin katsoo siis kuuluvansa yhteensä 9,7 miljoonaa yhdysvaltalaista eli 2,9 prosenttia maan koko väestöstä. Tämä merkitsee 87 prosentin kasvua kymmentä vuotta aikaisempaan lukemaan, joka oli 5,2 miljoonaa. Alkuperäisasukas–valkoinen-yhdistelmä kasvoi 1,4 miljoonasta 4 miljoonaan.[1]

Osavaltioittain suurimmat alkuperäisasukkaiden osuudet ovat Alaskassa (14,8 prosenttia), New Mexicossa (8,9 prosenttia) ja Etelä-Dakotassa (8,4 prosenttia).[1]

Alkuperäisasukkaat saavat Yhdysvalloissa nauttia muillekin vähemmistöille säädettyä positiivista erityiskohtelua urakkasopimuksissa liittovaltion kanssa. Koska ei-intiaanit ovat käyttäneet tätä oikeutta väärin tekeytymällä intiaaneiksi, nykyisin erityiskohtelua urakkasopimuksissa saavat vain virallisesti tunnustettujen intiaaniheimojen kirjoilla olevat jäsenet. Koska rotusyrjintä on korkeimman oikeuden ja joidenkin alempien tuomioistuimien tulkinnan mukaan Yhdysvaltain perustuslain vastaista, intiaanit ja alkuperäisasukkaat määritellään virallisissa yhteyksissä usein poliittisesti eli heimojäsenyyden kautta, minkä ansiosta heille voidaan suoda laillisesti etuoikeuksia. Eri yhteyksissä on kuitenkin käytössä erilaisia virallisia määritelmiä, joista joihinkin kuuluu myös verenperimä tai henkilön oman yhteisön käsitys henkilön etnisyydestä. Intiaanin määritelmät nojaavat muita Yhdysvaltain rotuvähemmistöjä enemmän muihin kriteereihin kuin henkilön omaan kokemukseen omasta identiteetistä. Yksinomaan intiaaneja koskevia erityisoikeuksia ovat esimerkiksi liittovaltion intiaanietuudet, etusija työllistämisessä, vapautus osavaltion määräysvallasta sekä mahdollisuus tuomita liittovaltion tai heimon eikä osavaltion tuomiovallan mukaan.[3]

Yhdysvaltain alkuperäiskansoilla on vaihtelevat pääsykriteerit uusille jäsenille. Useimmat tunnustetut kansat vaativat jonkin tietyn prosentin ”intiaaniverenperimää”. Vaaditun verenperimän alaraja on useimmilla kansoilla vähintään 1/16, eli yksi intiaani-isoisoisovanhempi. Geneettisen sukututkimuksen antamia etnisyystuloksia viralliset heimot eivät tiettävästi hyväksy jäsenyyshakemuksen perusteeksi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c 2020 Census: Native population increased by 86.5 percent Indian Country Today. 13.8.2021. Viitattu 24.12.2022.
  2. Federally Recognized Indian Tribes and Resources for Native Americans usa.gov. 7.1.2022. Viitattu 24.12.2022.
  3. Bernstein, David E.: Classified: The Untold Story of Racial Classification in America, s. 104–108. Bombardier Books, 2022. ISBN 978-1-63758-173-5.
  4. Proving Native American Ancestry Using DNA DNAeXplained.com. 18.12.2012. Viitattu 24.12.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]