Yhdystie 1130

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdystie 1130
Kauklahdenväylä, Lapinkyläntie, Evitskogintie, Lappersintie
Maa Suomi
Tieluokka yhdystie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Alkupiste Kivenlahti
Päätepiste Virkkala
Päällyste asfaltti
Kuva sillalta Mankin ja Kauklahden väliltä.

Yhdystie 1130 on Espoon Kivenlahdesta Lohjan Virkkalaan johtava Suomen tieverkon osuus.

Tie levennetään lähivuosinamilloin? nelikaistaiseksi, kaksiajorataiseksi tieksi Kehä III:n ja Länsiväylän välillä noin kahdeksan kilometrin matkallalähde?. Tämä osuus on nimeltään Kauklahdenväylä. Kehä III:lta eteenpäin tie on ensin nimeltään Lapinkyläntie ja sitten Evitskogintie. Siuntion kirkonkylältä Virkkalaan tieosuus on nimeltään Lappersintie, jonka varrella sijaitsee Lappersin kylä.

Tiellä on eräs historiallinen merkitys, sillä Porkkalan vuokraamisen takia kantatie 51 linjattiin kulkemaan vuokra-alueen pohjoispuolitse Kivenlahdesta Kauklahden, Lapinkylän ja Siuntion kirkonkylän kautta Virkkalaan. Nykyisin tie on yhdystietä 1130.