Yhdyskuntahyönteiset
Ulkoasu
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Yhdyskuntahyönteisiksi nimitetään niitä pistiäisiä, jotka ovat järjestäytyneet yhdyskunniksi. Yhdyskuntahyönteisiä ovat muurahaiset, termiitit, kimalaiset, mehiläiset ja ampiaiset.
Hierarkia ja lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdyskuntahyönteisten hierarkiaan kuuluu vähintään kolme eri kastia. Seuraavassa on kuvaus muurahaisyhteiskunnan kasteista.
- Kuningatar on lisääntymiskykyinen naaras, jonka jälkeläisiä kaikki muut yhdyskunnan jäsenet ovat. Joillain lajeilla voi olla useampia kuningattaria samassa pesässä.
- Koiraat ovat haploideja. Ne syntyvät suvuttomasti kuningattaren jälkeläisinä. Koiraiden ainoa tarkoitus on hedelmöittää uudet kuningattaret. Niitä kutsutaan kuhnureiksi, ja ne kuolevat tehtävänsä jälkeen.
- Naaraat ovat syntyneet suvullisesti kuningattaren ja tämän edesmenneen puolison liitosta. Työläiset ovat muuten tavallisia naaraita, mutta niitä on toukka-asteella ruokittu eri tavalla, jolloin niistä on tullut lisääntymiskyvyttömiä. Työläiset hoitavat kaikki pesän käytännön asiat.
Joillain muurahaisilla on työläiskasteja, jotka ovat erikoistuneet muun muassa taistelemiseen tai vartijoiksi.