Yūki Ōgimi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yūki Ōgimi

Yūki Ōgimi (aik. Yūki Nagasato, s. 15. heinäkuuta 1987) on japanilainen jalkapalloilija, joka edustaa sarjatasolla saksalaista VfL Wolfsburgia. Hän on pelipaikaltaan hyökkääjä.[1]

Ōgimi on pelannut Japanin naisten maajoukkueessa 123 maaottelua ja tehnyt niissä 54 maalia. Ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi huhtikuussa 2004.[1] Yūki Nagasato -nimisenä hän voitti maailmanmestaruuden vuonna 2011 sekä kuului Japanin joukkueeseen myös MM-kilpailuissa 2007 ja kesäolympialaisissa 2008. MM-kisoissa 2007 hän teki ainoan maalin alkulohko-ottelussa Argentiinaa vastaan, olympialaisissa 2008 Japanin toisen maalin puolivälieräottelussa Kiinaa vastaan sekä MM-kisoissa 2011 Japanin ensimmäisen maalin alkulohko-ottelussa Uutta-Seelantia vastaan. MM-kisojen 2011 loppuottelussa hän tuli kentälle vaihtopelaajana ja oli ainoa japanilaislaukoja, joka ei onnistunut maalinteossa Japanin 3–1-voittoon päättyneessä rangaistuspotkukilpailussa.[2] Lontoon 2012 kesäolympialaisissa Ōgimi saavutti olympiahopeaa. Hän oli olympialaisissa Japanin paras maalintekijä tehtyään yhden maalin niin puolivälierä-, välierä- kuin loppuottelussakin.[3] Vuoden 2015 MM-kisoissa Ōgimi on ennen loppuottelua pelannut täyden peliajan kaikissa Japanin otteluissa ja teki maalin alkulohko-ottelussa Ecuadoria vastaan.[2]

Ōgimi siirtyi vuonna 2015 saksalaisseura Wolfsburgiin.[4] Aiemmin hän edusti eurooppalaisseuroista saksalaista 1. FFC Turbine Potsdamia ja englantilaista Chelseaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Yūki Ōgimin MM2015-profiili FIFA. Viitattu 2.7.2015. (englanniksi)
  2. a b Yūki Ōgimi FIFA. Viitattu 2.7.2015. (englanniksi)
  3. http://www.fifa.com/womensolympic/teams/team=1883723/index.html
  4. Ogimi: Der VfL holt die Weltmeisterin sofort 2.1.2015. Wolfsburger Allgemeine. Viitattu 30.6.2015. (saksaksi)


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.