Wormhoutin verilöyly

Wormhoutin verilöyly oli toisen maailmansodan aikainen sotarikos, joka tapahtui 28. toukokuuta 1940 Wormhoutin ja Esquelbecqin alueella Ranskan pohjoisosassa Dunkerquen evakuoinnin yhteydessä.

Tapahtumassa SS-joukot, erityisesti Leibstandarte SS Adolf Hitler -divisioonan toisen pataljoonan sotilaat, surmasivat noin 80–90 brittiläistä ja muutaman ranskalaisen sotavangin. Verilöyly liittyi kiivaisiin taisteluihin, joissa liittoutuneiden joukot pyrkivät hidastamaan Saksan hyökkäystä ja mahdollistamaan joukkojen evakuoinnin Dunkerquesta.

Tausta ja tapahtumien kulku

Taistelut ennen verilöylyä

Wormhoutin verilöyly tapahtui Dunkerquen evakuoinnin aikana, jolloin britti- ja ranskalaissotilaat taistelivat hidastaakseen Saksan joukkojen etenemistä. Noin 100 brittiläistä sotilasta, pääasiassa 2. Royal Warwickshire -rykmentistä, Cheshire Regimentistä ja Royal Artillerystä, puolusti Wormhoutin aluetta noin viiden tunnin ajan huonoin varustein ja niukoin ammuksin. Heidän rohkea vastarintansa mahdollisti arviolta 360 000 liittoutuneiden sotilaan evakuoinnin Dunkerquen kautta. Leibstandarte SS Adolf Hitler -divisioonan ensimmäinen pataljoona kärsi raskaita tappioita brittijoukoille, ja divisioonan komentaja Sepp Dietrich haavoittui taisteluissa. Toisen pataljoonan komentaja, hauptsturmführer Wilhelm Mohnke, sai käskyn hyökätä Wormhoutin brittipäämajaan.

Verilöylyn toteutus

Kun britit antautuivat ammusten loppuessa, noin 90–100 sotilasta, mukaan lukien muutama ranskalainen sotavanki, otettiin vangiksi ja marssitettiin La Plaine au Bois’n lähellä sijaitsevalle maatilalle. Vangit suljettiin pieneen lantalaan, johon SS-sotilaat heittivät käsikranaatteja ja avasivat tulen. Osa briteistä osoitti poikkeuksellista rohkeutta: kaksi upseeria heittäytyi kranaattien päälle suojellakseen tovereitaan, ja kapteeni James Lynn-Allen pelasti haavoittuneen sotamies Bert Evansin, mutta menetti itse henkensä. Selviytyneet vietiin ulos ladosta ja ammuttiin pienissä ryhmissä, useimmat selkään. Verilöylyssä kuoli välittömästi noin 80 sotilasta, yhdeksän kuoli myöhemmin haavoihinsa, ja vain kuusi selvisi. Lato poltettiin tapahtuman jälkeen.

Verilöylyn vastuuhenkilöt

Tapahtumasta on pidetty päävastuullisena hauptsturmführer Wilhelm Mohnkea, joka toimi Leibstandarte SS Adolf Hitler -divisioonan toisen pataljoonan komentajana. Mohnke antautui Neuvostoliitolle Berliinissä toukokuussa 1945, oli vangittuna vuoteen 1955 asti ja kuoli Länsi-Saksassa vuonna 2001 ilman oikeudellisia seuraamuksia. Vaikka Britannian, Kanadan ja Saksan viranomaiset tutkivat tapausta vuodesta 1944 alkaen, oikeudenkäyntiä ei nostettu riittämättömien todisteiden vuoksi.

Selviytyjien kertomukset

Selviytyjien, kuten sotamies Bert Evansin, todistukset ovat olleet keskeisiä tapahtuman muiston säilyttämisessä. Evans selviytyi verilöylystä kapteeni Lynn-Allenin uhrauksen ansiosta, vietti lopun sodan vankina ja kuoli vuonna 2013. Selviytyjien kertomukset ja historialliset tutkimukset ovat pitäneet verilöylyn historian ja uhrien muiston elossa.

Muistomerkki ja muistojuhlat

Verilöylyn tapahtumapaikalle La Plaine au Bois’n alueelle, Esquelbecqin ja Wormhoutin kylien väliin, on pystytetty muistomerkki. Muistokumpu vihittiin käyttöön 24. toukokuuta 2004, ja se rakennettiin alkuperäisen lammen materiaalista ja maasta. Kumpu tarjoaa panoraamanäkymän laaksoon ja Mont Casselille, ja sen yhteydessä on opastustaulu, joka kuvaa brittien asemia ja saksalaisten joukkojen liikkeitä. Esquelbecqin sotilashautausmaalla lepäävät uhrien jäännökset, ja kirkkoon on lahjoitettu muistoesineitä uhrien kunniaksi. Vuosittain järjestettävät muistojuhlat ja seppeleenlaskut ylläpitävät tietoisuutta tapahtumasta. Muistomerkki ja siihen liittyvä näköalapaikka rahoitettiin pääosin Crédit Agricole du Nord -pankin tuella.

Vaikutus ja perintö

Wormhoutin verilöyly on jäänyt historioitsijoiden ja veteraanien muistiin esimerkkinä toisen maailmansodan aikaisista sotarikoksista. Vaikka tapahtuma jäi ilman oikeudellisia seuraamuksia, muistomerkki, selviytyjien kertomukset ja vuosittaiset muistojuhlat varmistavat, että uhrien uhraukset eivät unohdu. Tapahtuma korostaa myös Dunkerquen evakuoinnin merkitystä liittoutuneiden selviytymiselle sodan alkuvaiheessa.