Winnemucca (Nevada)
| Winnemucca | |
|---|---|
Winnemucca Humboldtin piirikunna kartalla |
|
![]() |
|
|
|
|
| Valtio | Yhdysvallat |
| Osavaltio | Nevada |
| Piirikunta | Humboldt |
| Väestö | |
| Väkiluku (2020) | 8 431 |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Winnemucca on kaupunki ja Humboldtin piirikunnan hallinnollinen keskus Yhdysvaltojen Nevadan pohjoisosassa. Sen asukasluku vuonna 2020 oli 8 431.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Winnemucca sijaitsee Yhdysvaltojen Nevadan osavaltion pohjoisosassa Humboldtin piirikunnassa[1] Humboldtjoen varrella lähellä paikkaa, jolla joki kääntyy kohti lounasta Santa Rosa-vuorten ja Winnemucca Mountainin eteläpuolella.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaisia matkailijoita alkoi liikkua alueella 1820-luvulla. Tiettävästi ensimmäinen eurooppalainen nykyisen Winnemuccan alueella oli Hudson’s Bay Companyn turkismetsästäjä Peter Skene Ogden vuonna 1828. Bartleson–Bidwel-retkikunta kulki paikan läpi vuonna 1841 ja myöhemmin paikan kautta kulki myös muita siirtolaisia kohti länttä. 1850-luvulla eräs ranskalainen siirtolainen perusti nykyisen kaupungin alueelle kauppa-aseman ja paikka tuli tunnetuksi nimellä Frenchman's Ford. 1860-luvulla alueelle rakennettiin lähiseudun rautakaivoksien kuljetuksia palvellut kanava, jsota johdettiin myös kasteluvettä maanviljelyä varten. Kanavaa rakentamaan paikalle oli vuonna 1862 muuttanut Frank Baud, yksi kaupungin perustajista. Hän perusti paikalle hotellin ja joen yli tullisillan. Baudin kuollessa vuonna 1868 hänen perinnlöllään perustettiin paikkakunnan ensimmäinen koulu. Samana vuonna paikka valittiin Central Pacific Railroad-rautatien risteyskohdaksi. Vuonna 1870 paikalla asui 290 henkilöä ja vuonna 1872 siitä tuli Humboldtin piirikunnan hallinnollinen keskus. Paikka sai näihin aikoihin myös nykyisen nimensä paiute-päällikkö Winnemuccan mukaan.[1] Kaupunki muodostettiin hallinnnollisesti vuonna 1913.[2]
19. syyskuuta 1900 Winnemuccassa tehtiin tunnetuksi tullut pankkiryöstö. Kolme miestä ryöstivät paikallisen First National Bankin ja he pakenivat jäämättä kiinni. Aikanaan suositun teorian mukaan yksi ryöstäjistä oli Butch Cassidy, mutta teoria on myöhemmin osoitettu vääräksi. 1970-luvulla alueelta löydettiin mikroskooppista kultaa. Kullan hinnan kasvaessa sen hyödyntämisestä tuli taloudellisesti kannattavaa ja kaupungin asukasluku alkoi kasvaa nopeasti 1980-luvlta alkaen.[1]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Winnemuccan asukasluku oli Yhdysvaltojen vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan 8 431. Vuonna 2010 asukasluku oli 7 396. Vuonna 2020 asukkaista 68 % oli valkoisia, 28,9 % latinoja, 2,6 % aasialaisia ja 1,6 % intiaaneja. 10,8 % oli syntynyt ulkomailla ja 17,9 % puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia. Kotitalouksien keskimääräiset vuotuiset tulot vuosina 2020–2024 olivat 81 824 dollaria ja henkilöä kohden 37 779 dollaria. 14 % eli köyhyysrajan alapuolella.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 Peter Marschall: Winnemucca Online Nevada Encyclopedia. 2010. Nevada Humanities. Viitattu 5.7.2026. (englanniksi)
- 1 2 Origin of Place Names : Nevada (pdf) (s. 39) 1941. The Nevada State Writers Project. Viitattu 5.7.2026. (englanniksi)
- ↑ Winnemucca city, Nevada; United States Quickfacts. United States Census Bureau. Viitattu 5.7.2026. (englanniksi)
