Winnaretta Singer

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Winnaretta Singerin omakuva noin vuodelta 1885.

Winnaretta Eugénie Singer (vuodesta 1893 ruhtinatar de Polignac; 8. tammikuuta 1865 Yonkers, New York, Yhdysvallat26. marraskuuta 1943 Lontoo, Iso-Britannia) oli pääosan elämästään Ranskassa asunut yhdysvaltalais-ranskalainen miljoonaperijä, taiteilija ja taidemesenaatti, joka tuki taloudellisesti monia eurooppalaisia säveltäjiä ja taiteilijoita, erityisesti aikansa modernien taidesuuntausten edustajia. Hän perusti Fondation Singer-Polignac -taidesäätiön.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe ja avioliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Winnaretta Singerin isä oli ompelukoneen kehittäjänä tunnettu amerikanjuutalainen keksijä Isaac Singer, joka loi miljoonaomaisuuden perustamallaan Singer-ompelukonetehtaalla. Hänen äitinsä oli ranskalainen Isabella Eugenie Boyer, jonka on huhuttu olleen Vapaudenpatsaan kasvojen mallina. Perhe asui vuodesta 1866 Pariisissa Ranskassa ja vuodesta 1870 Englannissa. Isaac Singerillä oli 16 avioliitosta syntynyttä ja 6 aviotonta lasta, joiden kesken hänen omaisuutensa jaettiin hänen kuoltuaan vuonna 1875, jolloin Winnaretta oli 10-vuotias. Perhe palasi Pariisiin vuonna 1878, jossa äiti Isabella nai luxemburgilaisen herttuan.[1] Winnaretta sai oikeuden päättää perintöosuudestaan täytettyään 21 vuotta.[2]

Singerillä oli kaksi lapsetonta avioliittoa, jotka oli tosin tarkoitettu vain julkisivuksi, sillä hän oli lesbo, mikä oli tuolloin yleisesti tiedossa seurapiireissä. Äiti valitsi hänen ensimmäisen puolisonsa, vanhaan aatelissukuun kuuluneen ruhtinas Louis de Scey-Montbéliardin. He menivät naimisiin vuonna 1887, mutta eivät tulleet lainkaan toimeen keskenään ja erosivat vuonna 1891. Liitto mitätöitiin virallisesti seuraavana vuonna. Vuonna 1893 Singer nai vielä mahtavampaan Polignacin ruhtinassukuun kuuluneen, itseään yli 30 vuotta vanhemman Edmond de Polignacin, joka oli myös säveltäjä ja kulissiavioliittoa kaivannut homoseksuaali. Tämä liitto oli huomattavasti ensimmäistä onnellisempi, koska puolisot jakoivat yhteisen kiinnostukseen taiteeseen ja musiikkiin, mutta ruhtinas Polignac kuoli jo vuonna 1901.[1]

Oma taiteilijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singerin kiinnostus taiteeseen ja musiikkiin heräsi jo lapsuudenkodissa ja hän tutustui äitinsä pitämässä salongissa tunnettuihin säveltäjiin. Hän opiskeli Pariisissa taidemaalari Félix-Joseph Barriasin johdolla, mutta kiinnostui pian enemmän impressionistisesta suuntauksesta, joka oli vielä tuolloin taidepiirien epäsuosiossa. Singerin maalauksia oli esillä Pariisin salongissa useasti vuosina 1885–1890.[1]

Toiminta mesenaattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singer (keskellä) ystäviensä kanssa vuonna 1901. Takarivissä ensimmäisenä vasemmalta hänen puolisonsa ruhtinas Edmond de Polignac, kolmantena kirjailija Marcel Proust.

Singerin eli ruhtinatar Polignacin taloudellisesti tukemia säveltäjiä olivat muun muassa Gabriel Fauré, Emmanuel Chabrier, Erik Satie ja Igor Stravinsky. Singer piti vuodesta 1890 Pariisin avenue Henri-Martinin varrella suurta yksityistä salonkia, josta tuli tunnettu avantgarde-henkisten taiteilijoiden, kirjailijoiden, säveltäjien ja muusikoiden kohtaamispaikka.[1] Siellä kantaesitettiin muun muassa Faurén Clair de lune sekä Manuel de Fallan kamariooppera Mestari Pedron nukketeatteri.[1][3] Muita vakiovieraita olivat kirjailijat Marcel Proust ja Oscar Wilde, runoilija Paul Valéry sekä säveltäjät Maurice Ravel ja Claude Debussy.[1] Ravel omisti tunnetun sävellyksensä Pavane pour une infante défunte Singerille.[3] Vuodesta 1908 Singerillä oli toinen kuuluisa salonki Lontoossa, jossa hän asui pitkiä aikoja.[1]

Singer tuki suurilla summilla impressaario Sergei Djagilevin johtamaa Ballets russes -balettiseuruetta erityisesti vuoden 1908 esityskaudella, joka merkitsi useiden venäläisen baletin suurten nimien läpimurtoa Länsi-Euroopassa.[1] Singerin rahoittamia tilaustöitä olivat muun muassa Stravinskyn oopperat Renard, Oedipus Rex ja Perséphone, Darius Milhaudin ooppera Les Malheurs d’Orphée, Satien lauluteos Socrate, Nicolas Nabokovin ooppera Job, Kurt Weillin 2. sinfonia sekä Francis Poulencin konsertot pianolle ja uruille.[1][3] Singer tuki myös taidemaalareita, kuten Jacques-Émile Blanchea, Josep Maria Sertiä ja Romaine Brooksia, ja esiintyviä muusikkoja kuten Clara Haskilia ja Renata Borgattia. Hän rahoitti musiikkipedagogi Nadia Boulangerin orkesterin perustamisen.[1]

Singerin henkilökohtaiseen ystäväpiiriin kuuluivat myös muun muassa säveltäjä Ignacy Paderewski, taidemaalari John Singer Sargent (ei sukua) sekä kirjailijat Ezra Pound, Jean Cocteau ja Colette.[1] Säveltäjä Faurén kanssa Singerillä oli vuosikymmeniä jatkunut hyvin tiivis ystävyys, joka Faurén puolelta saattoi olla myös romanttinen.[2] Singerin naispuolisia rakastajattaria olivat ainakin edellämainitut Romaine Brooks ja Renata Borgatti sekä säveltäjä Ethel Smyth, kirjailija Violet Trefusis ja puutarha-arkkitehti Alvilde Lees-Milne.[4] Singerin salongissa esiintyneellä tanssija Isadora Duncanilla oli sittemmin suhde hänen veljensä Paris Singerin kanssa.[1]

Singerin lahjoitusvaroilla perustettiin vuonna 1911 Royal Society of Literaturen Polignac-palkinto ja vuonna 1928 Singer-Polignac-säätiö, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi tuli hänen vanha ystävänsä, entinen Ranskan presidentti Raymond Poincaré. Ensimmäisen maailmansodan aikana Singer teki lahjoituksia myös Ranskan armeijalle ja Marie Curien radium-tutkimukseen. Myöhemmin Singer lahjoitti Collège de Francelle rahaa tieteellisiin tutkimuksiin, arkeologisiin kaivauksiin ja historiallisten rakennusten restaurointiin, sekä Pelastusarmeijalle asunnottomien yömajoihin Pariisiin.[1]

Toisen maailmansodan puhjetessa syksyllä 1939 Singer oli matkalla Englannissa ja päätti jättää palaamatta Ranskaan. Hän asui viimeiset vuotensa Lontoossa, jossa kuoli sydänkohtaukseen 78-vuotiaana marraskuussa 1943. Hänet haudattiin sukuhautaan Englannin Torquayssa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Singer, Winnaretta (1865–1943) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 22.7.2018.
  2. a b Georg Predota: Winnaretta Singer - The Muse of Modern Music (englanniksi) Interlude 21.10.2017. Viitattu 22.7.2018.
  3. a b c Janet Horvath: The Great Women Artists Who Shaped Music XIX: Winnaretta Singer, Princess de Polignac (englanniksi) Interlude 15.5.2016. Viitattu 22.7.2018.
  4. Georg Predota: Princesse Edmond de Polignac – The Queen of Paris’s Lesbian Community! (englanniksi) Interlude 4.11.2017. Viitattu 22.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]