Wincenty Witos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wincenty Witos
Wincenty Witos
Wincenty Witos
Puolan pääministeri
Presidentti I hallitus Józef Piłsudski
II hallitus Stanisław Wojciechowski
III hallitus Stanisław Wojciechowski
Edeltäjä I hallitus Władysław Grabski
II hallitus Władysław Sikorski
III hallitus Aleksander Skrzyński
Seuraaja I hallitus Antoni Ponikowski
II hallitus Władysław Grabski
III hallitus Kazimierz Bartel
Henkilötiedot
Syntynyt 22. tammikuuta 1874
Wierzchosławice, Tarnów
Kuollut 30. lokakuuta 1945 (61 vuotta)
Krakova
Ammatti maanviljelijä
Tiedot
Puolue Puolan talonpoikainen kansanpuolue (lyh. PSL) "Piast"
Uskonto roomalaiskatolinen

Wincenty Witos (22. tammikuuta 1874 Wierzchosławicessa lähellä Tarnówia Galitsiassa30. lokakuuta 1945 Krakova) oli puolalainen Toisen tasavallan talonpoikaispoliitikko. Hän oli uransa aikana vangittuna niin puolalaisten, saksalaisten kuin neuvostoliittolaisten toimesta.[1]

Wincenty Witos syntyi galitsialaiseen talonpoikaperheeseen. Vuosina 1895-97 hän palveli Itävallan armeijassa, sillä hänen kotiseutunsa oli osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa. Vuonna 1895 hän oli liittynyt paikalliseen talonpoikaispuolueeseen, jonka johtoryhmään hänet valittiin vuonna 1903. Vuosina 1908-1914 Witos toimi Galitsian paikallisessa parlamentissa Lwówissa. Vuonna 1909 hänestä oli tullut synnyinpaikkansa Wierzchosławicen pormestari, jossa roolissa hän kohosi alueen näkyväksi talonpoikaisjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän oli aina vuoteen 1931 asti.[1]

Vuonna 1913 Talonpoikainen kansanpuolue (lyh. PSL) (puol. lyhenne PSL), jossa Witos oli johtoryhmässä, jakautui. Vuonna 1914 hänet valittiin jakautumisen tuloksena syntyneen Puolan talonpoikaisen kansanpuolue (lyh. PSL) "Piast"in varapuheenjohtajaksi. Hänestä oli tullut aiemmin 1911 Wienissä istuneen keisarillisen Itävallan parlamentin jäsen. Tässä tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1981 eli Itävalta-Unkarin hajoamiseen asti.[1]

Käynnistyneen ensimmäisen maailmansodan aikana Witos tapasi Puolan itsenäisyysliikkeen aktiiveja eli Ignacy Paderewskin ja Jędrzej Moraczewskin, jotka olivat itsenäisyysliikkeen keulakuvan Józef Piłsudskin kannattajia. Piłsudski johti tällöin juuri muodostettuja Puolan asevoimia, jotka tukivat keskusvaltojen eli keisarillisen Saksan ja Itävalta-Unkarin sotaponnisteluja. Vähitellen Puolan talonpoikainen kansanpuolue (lyh. PSL) "Piast" ja sen johtaja Witos alkoivat siirtyä enemmän toisen sotivan osapuolen eli ympärysvaltojen kannattajaksi. Tällöin Witoskin liittyi Roman Dmowskin johtamaan itsenäisyyttä ajavaan Kansalliseen Liigaan vuosiksi 1917-1918.[1]

Vuonna 1916 Witosista oli tullut "Piast"in puheenjohtaja. Hänestä tulikin Puolan itsenäistyessä 28. syyskuuta 1918 Puolan väliaikaisen hallituksen jäsen. Se julistikin Krakovassa Länsi-Galitsian Itävalta-Unkarin aikaisen puolalaisalueet itsenäiseksi. Jälleensyntyneessä itsenäisessä Puolassa Witos oli Puolan parlamentin eli sejmin jäsen vuosina 1919-1930. Neuvosto-Venäjän puna-armeijan hyökätessä Puolaan heinäkuussa 1920 puolalaiset muodostivat kansallisen kokoomushallituksen pääministerinään Wincenty Witos. [2]

Puolan armeija marsalkka Piłsudskin johdolla saavutti voiton puna-armeijasta, ja itsenäisen Puolan rakenustyö saattoi alkaa. Witosin ensimmäinen hallitus istui reilun vuoden syyskuuhun 1921 muutaman ministerin erottua hallituksesta ja Witosin hallituksen näin menetettyä sejmissä enemmistön. Witos muodosti toisen hallituksensa toukokuussa 1923, joka istui saman vuoden lopulle joulukuuhun 1923. Tässä toisessa hallituksessaan hän joutui kutsumaan armeijaa apuun mielenosoitusten kukistamisessa, ja tämä vei hänen ja hallituksen kannatuksen. Witosin kolmas hallitus oli lyhytikäinen, sillä sen noustua valtaan marsalkka Piłsudskin johdolla toukokuussa 1926 tehty vallankaappaus syrjäytti Witosin. Sen jälkeen valtaan nousi Piłsudskin johdolla Sanacja-liike, joka antoi kuitenkin vähäisemmillä valtaoikeuksilla toimivan sejmin kokoontua. Witos oli vuosina 1929-30 oppositioliikkeen näkyvin hahmo, ja niinpä hänet vangittiin. Vankeuden jälkeen vapauduttuaan vuonna 1933 Witos siirtyi naapurimaahan Tšekkoslovakiaan. Helmikuussa 1936 hän oli mukana maasta poislähteneiden sanacja-vastaisten kokoontumisessa Sveitsissä, jossa oli Witosin lisäksi mukana mm. itsenäisyyden alun pääministeri Ignacy Paderewski sekä kenraalit Władysław Sikorski ja Józef Haller.[1]

Wincenty Witos palasi takaisin kotimaahansa Puolaan vuoden 1939 alussa, kun natsi-Saksa miehitti Tšekkoslovakian. Hän joutui vankeuteen uudelleen, kun saksalaiset olivat syyskuussa 1939 hyökänneet Puolaan ja miehittäneet maan. Saksalaiset tarjosivat hänelle mahdollisuutta muodostaa yhteistyöhallitus, josta Witos kuitenkin kieltäytyi. Vakavan sairauden vuoksi Witos päästettiin kuitenkin vapaaksi vankeudesta. Tällöin hän muutti asumaan synnyinseudulleen Wierzchosławiceen ollen kuitenkin Gestapon valvonnassa.[1]

Wincenty Witosin, sotien välisen ajan pääminiteri, patsas Varsovassa. Lisäksi hänestä on patsaat Tarnówissa ja Kielcessä.

Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Witosilla oli suunnitelmia paeta Lontooseen, mutta se ei toteutunut. Venäläisten vallattua Puolan maaliskuussa 1945 he painostivat Witosia liittymään Neuvostoliitossa perustetun Puolan Kansallisneuvoston (puol. ' Krajowa Rada Narodowá (KRN) ' jäseneksi. Hänelle tarjottiin mahdollisuutta osallistua Moskovassa käytäviin uuden jälleenluodun Puolan hallituksen perustamisneuvotteluihin, joista hän kieltäytyi. Hänet tosin valittiin Kansallisneuvoston varapuheenjohtajaksi, mutta hän ei ottanut käytännössä osaa sen toimintaan. Sen sijaan hän oli lännessä maanpaossa olleen Stanisław Mikołajczykin kanssa perustamassa uutta Puolan talonpoikaista kansanpuoluetta (lyh. PSL). Mikołajczyk, entinen Lontoon pakolaishallituksen pääministeri, osallistui itse Moskovan neuvotteluihin ja oli mukana kommunistien kanssa yhteistyössä muodostetussa hallituksesa varapääministerinä. Witosin poliittinen ura oli tässä vaiheessa kuitenkin ohi, sillä hän kuoli jo lokakuussa 1945.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Wincenty Witos (1874-1945) 31.7.2016. dzieje.pl. Viitattu 14.10.2019. (puolaksi)
  2. Salis 1966: 112.