Wikipedia:Kahvihuone (käytännöt)/Arkisto 95

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Replacement filing cabinet.svg Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua. Luettelo kaikista arkistoista löytyy hakemistosta.

Taas vuosiartikkeleista. Kuukausiartikkelit käyttöön?[muokkaa wikitekstiä]

Vuosiartikkelit suomenkielisessä Wikipediassa (etenkin 2000-2012) ovat täynnä epämerkittäviä, nopeasti unohtuvia uutisia. Artikkeleihin lisättävien tapahtumien merkittävyydelle kun ei löydy tätä parempaa ohjeistusta, ja tuloksena mitkä lie kaksi haavoittunutta poikineet ampumatapaukset amerikkalaisissa pikkukylissä peittävät vuoden oikeasti merkittäviä tapahtumia. Onhan tästä merkittävyyskynnyksestä keskusteltu jo aiemminkin, mutta suuria muutoksia ei ole saatu aikaan (etenkään, koska uusia pikku-uutisia lisätään sivujen jatkoksi lähes päivittäin). Artikkelien sisällön tarkastelu lause lauseelta onkin hankalaa ja aikaa vievää.

Ehdottaisinkin, että suomenkielisessä Wikipediassa otettaisiin en-wikin malliin käyttöön kuukausiartikkelit, joita onkin jo useammassa kieliversiossa. (luettelo, esimerkki). Artikkeli toteutettaisiin helposti siirtämällä niiden sisällöksi kuukausiosiot em. vuosiartikkeleista, ja syntyisi aivan siedettävän kokoisia tapahtumalistauksia. Vuosiartikkeliin jäljelle jätettäsiin olennaisimmat tapahtumat. Tiedän toki, että uutisarkisto on olemassa, mutta ehkä tapahtumat sopisivat muutaman mallinen kautta paremmin artikkelinimiavaruuteen. Lisäksi uutisarkistoon ei lisätä lähteitä. --Tiiliskivi (keskustelu) 7. tammikuuta 2013 kello 20.10 (EET)

Mielummin tosiaan näin, että tietoa siirretään ala-artikkeleihin kuin että sitä poistetaan surutta. Tapahtumien merkittävyydenkin pitäisi perustua ensi kädessä lähteisiin. Jos esimerkiksi Mitä missä milloin tai en:The World Almanac and Book of Facts käsittelee uutisarkistossaan jotain uutista, niin kyllä sen luulisi Wikipediaankin mahtuvan. --Jannex (keskustelu) 8. tammikuuta 2013 kello 16.02 (EET)
Mielestäni alaartikkelit vain huonontaisivat tilannetta. Itse siivoilin juuri vuosia 2003–2008, tätä tulisi jatkaa. Vuosiartikkelien ongelma ei ole, että ne olisivat liian pitkiä. Ne ovat huonosti kirjoitettuja, sekalaisia nippelitietokokoelmia (malliesimerkkejä siitä, minkä Wikipedia:Mitä Wikipedia ei ole kieltää), lähteitä ei ole, ja silloinkin kun lähteitä on, ne ovat yleensä yksittäisiä uutisia eivätkä yleislähteitä. Vuosistahan on saatavilla yleislähteitä, kuten Mitä Missä Milloin -kirjat, yksittäisistä kuukausista ei. Minun ratkaisuehdotukseni: ensihätään raakataan rankalla kädellä pois kaikki, mikä ei vaikuta kovin merkittävältä, mikä on ilmaistu epäselvältä tai vaikuttaa epämääräiseltä jne. Pidemmän päälle otetaan käteen Mitä Missä Milloin ym. sellaiset kirjat ja kirjoitetaan vuosista niiden pohjalta kunnolliset artikkelit.
Tiivistäminen usein parantaa artikkeleita. Ks. vaikka Keskustelu:Syyrian sisällissota: jos artikkeli on kirjoitettu huonosti, sen jakaminen ala-artikkeleihin voi olla vain ongelman lakaisua maton alle. – Kuohatti 9. tammikuuta 2013 kello 08.33 (EET)
Turhimpia pikkujuttuja ja sellaisia jotka ovat useaan kertaan noista voi ihan mielellään poistaa. Noiden sivujen listamaisuuden huonoudesta olen eri mieltä. Noita käytetään nimenomaan siksi, että ne ovat sekalaisia listoja jutuista joita on tehty aikana X, koska ne ovat suurin piirtein ainoita paikkoja internetissä joista saadaan tuonkaltaisia koosteita. Jos mietin, että miten itse noita parantaisin niin säästäisin listat, mutta pyrkisin tekemään sivuille lyhyen johdannon josta käy ilmi vuoden tärkeimmät tapahtumat. Yritin tuota 2009-artikkelissa, mutta näemmä johdanto yhdistettiin muuhun listaan parin vuoden jälkeen. diff --Zache (keskustelu) 9. tammikuuta 2013 kello 09.17 (EET)
Niin siis en tarkoittanut (jos viittasit minun kommentiini), että vuosiartikkeleista pitäisi tehdä mitään muuta kuin listamaisia. Kronologisen tapahtumaluettelon lisäksi artikkeleihin voi tietty kirjoittaa vuoden tapahtumista myös teemoittain.
Johdantojen tekeminen olisi todella hyvä muutos. Ehkä tuohon suhtauduttiin karsaasti, koska vuosiartikkeleille on vakiintunut tietty formaatti? Tai sitten niitä ei mielletä samalla tavalla artikkeleiksi kuin muita artikkeleita? Joka tapauksessa nostin nyt tuohon 2009-artikkeliin aiemmin kirjoittamasi tiivistelmän sivun alalaidasta (otsikon "Muuta" alta) johdantoon. – Kuohatti 11. tammikuuta 2013 kello 15.32 (EET)
Tuo johdanto tosiaan näyttää hyvältä idealta tuoda vuosien tärkeimpiä tapahtumia esille. En kuitenkaan sanoisi kuukausiartikkeleita ongelman maton alle lakaisemiseksi, vaan ihan järkeväksi ratkaisuksi. Epämerkittävyyksien poistamisesta (etenkään ilman selkeää merkittävyyskäytäntöä) voipi nimittäin tulla loppuunsaattamaton ikuisuusprojekti...
Jos kuukausiartikkeleita ei oteta käyttöön, vuosiartikkelin rakenteessa on edelleen parantamista. Urheilutapahtumat omaan osioonsa, ja musiikki/elokuva/peliosioita täytettäisiin pelkkien pääartikkelinkkien sijaan merkittävimmillä tapahtumilla (esim. euroviisut, uuden konsolin julkistaminen jne.) Myös 2013 -artikkelin sotkeentuminen turhuuksilla tulisi estää heti alkuunsa. Pyrin itsekin pistämään vuosien siivoukseen efforttia. --Tiiliskivi (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 22.35 (EET)
Kaipa se on mielipideasia, että milloin artikkeli on liian pitkä ja milloin ei. Pisimmäksi ovat varmaan paisuneet samana vuonna kirjoitetut artikkelit eli artikkelit 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, 2010, 2011 ja 2012. Henk. koht. näkemykseni on, että mikään noista ei ole liian pitkä. Jokaisen lukee melko nopeasti, luetteloita kun ovat, eikä muokkaustilassakaan tullut minkään kohdalla valitusta, että artikkeli on suuri, harkitse jakamista osiin. – Kuohatti 21. tammikuuta 2013 kello 16.20 (EET)

Luokkien uudelleenohjaaminen[muokkaa wikitekstiä]

Saako luokkia uudelleenohjata tähän tapaan Luokka:Sidney Lumet’n ohjaamat elokuvat? Ainakaan en-wikissä niitä ei saa tehdä, vaan sieltä löytyy oma mallineensa, jota ei taida täältä (vielä) löytyä. 91.155.210.216 12. tammikuuta 2013 kello 23.27 (EET)

Suoranaisesti ei ole kielletty, mutta kaikki on taidettu poistaa systemaattisesti. Varsinaista tarvetta luokkien uudelleenohjauksille ei ole, kuin ehkä tilapäisesti luokkien siirtojen yhteydessä ja epäilen, että kaikki työkaluohjelmat eivät toimisi oikein ohjausten kanssa. --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 00.10 (EET)
Huonona puolena on myös se, että uo-luokkiin voi luokitella sivuja normaaliin tapaan, koska Mediawiki ei tunnista uo-luokkia, eikä näin osaa ohjata artikkeleita luokittumaan oikeaan luokkaan (mutua - en jaksa sen kummemmin testata - edit: näin käy). Lisäksi, koska tuollainen ohjaus tehdään kirjoittamalla #OHJAUS [[Luokka:abc]], niin se luokittuu samalla kyseiseen luokkaan ja näkyy siinä luokassa tyhjänä alaluokkana (tosin kaksoispisteen lisääminen kohdeluokan alkuun voisi ehkä auttaa tähän - edit: auttaahan se). Ainakin näistä syistä tulisi tarpeeseen tuo monesta muustakin wikistä löytyvä Category redirect -malline, jos siis täällä joskus katsotaan uo-luokat tarpeellisiksi ja niitä alkaisi tulla enemmänkin. Tällä hetkellä niitä näyttäisi olevan vain kolme. 91.155.210.216 27. tammikuuta 2013 kello 13.46 (EET) - edit: 91.155.210.216 28. tammikuuta 2013 kello 18.24 (EET)

Tähän liittyen vielä pienenä huomiona ylläpidolle, että Haku-toiminnolla löytyi vuodesta 2005 täällä ollut Luokka:Teknistieteelliset_yliopistotutkinnot luokka -> artikkeli -ohjaus, joka pitäisi varmaankin poistaa nimiavaruuden ylittävänä ohjauksena. 91.155.210.216 27. tammikuuta 2013 kello 13.46 (EET)

Poistettu. Jafeluv (keskustelu) 27. tammikuuta 2013 kello 14.18 (EET)

Minä tein tuon Sidney Lumetin elokuvien luokan uudelleenohjaussivun siten että korjasin luokan nimen ja jätin tämän entisen nimen uudelleenohjaukseksi. Kyllä sen voi poistaa. --Savir (keskustelu) 27. tammikuuta 2013 kello 14.15 (EET)

Se taisi olla niin että kun vaihdoin luokan nimen, jätin ohjaussivun sitä varten että iw-botit osaisivat wikittää uudelleen erikielisistä wikeistä (mikä onkin nyt tapahtunut). Niin kai ne tällaisissa tapauksisa ajan myötä tekevät? --Savir (keskustelu) 27. tammikuuta 2013 kello 14.25 (EET)
Luokkia uudelleennimetessä pitää kopioida uudelleennimettävän luokan muun sisällön ohella myös iw:t uuteen luokkaan ja poistattaa vanha luokka, niin botit yleensä hoitavat iw-linkkien korjaamisen. 91.155.210.216 27. tammikuuta 2013 kello 14.43 (EET)

Nyt kun nuo kaksi em. uo-luokkaa on poistettu, jäljelle jää enää Luokka:Dnepropetrovskin_alue - edit: poistettu Enempää en ainakaan onnistunut löytämään. 91.155.210.216 27. tammikuuta 2013 kello 14.43 (EET) - edit: 91.155.210.216 8. helmikuuta 2013 kello 16.30 (EET)

Löytyi näitä sittenkin vielä toistakymmentä lisää:
91.155.210.216 28. tammikuuta 2013 kello 18.24 (EET) - edit: 91.155.210.216 8. helmikuuta 2013 kello 16.30 (EET)

Urheilijoiden kansalaisuuden luokittelu[muokkaa wikitekstiä]

Kysyin käyttäjältä Lax urheilijoiden kansalaisuuden luokittelusta ja kävi ilmi, ettei minkäänlaista käytäntöä ole olemassa. Kopioin tähään suoraan keskustelun:

En nyt äkkiseltään muista tällaista keskustelua, joten kysytään Wikipedian johtavalta urheiluihmiseltä. Onko näistä Jugoslavian ja Neuvostoliiton alueiden entisistä urheilijoista olemassa joku käytäntö, jonka mukaan heidät luokitellaan? Pitäisikö mm. Ivo Daneu lisätä luokkiin Luokka:Slovenialaiset koripalloilijat sekä Slovenialaiset koripallovalmentajat? Omassa päässäni olen perustellut nämä niin, että jos peliuransa aikana on edustanut esimerkiksi Jugoslaviaa ja lopettanut uransa 1991, niin pelaaja on tällöin ainoastaan luokiteltava jugoslavialaiseksi urheilijaksi. Esimerkiksi Krešimir Ćosić on luokiteltu päinvastaisesti. Eihän Dušan Ivkovićiakaan luokitella Serbialaiseksi koripalloilijaksi?

Toivottavasti ymmärsit horinoistani sen punaisen langan...--Jamppa4720 (keskustelu) 25. tammikuuta 2013 kello 23.28 (EET)

Käsittääkseni tuosta ei ole olemassa selvää käytäntöä. Olen vastaavaan törmännyt luokitellessani virolaisia neuvostoaikaisia koripalloilijoita (esim. Jaak Lipso ja Joann Lõssov). Laitoin nuo myös virolaiskoripalloilijoiden ja virolaisten olympiamitalistien luokkaan. Tuossa minulla oli henkisenä tukena lähdeteokseni eli virolaiset olympiamitalistit esittelevä kirja, joka esitteli kyseiset hemmot virolaisina olympiamitalisteina. Joku käyttäjä esitti tuolloin lievän eriävän mielipiteensä luokittelusta mutta ei ruvennut sen enempää kinastelemaan tai luokkia poistelemaan. Asiaa voisi ajatella myös niin, että jos koripalloilija on uransa päätyttyä, vuoden 1991 jälkeen saanut esim. Slovenian kansalaisuuden, pitäisi hänet joko suoraan tai aliluokkien kautta luokitella slovenialaisten henkilöiden luokkaan, ja tuntuisi aika kököltä laittaa hänet suoraan tuohon luokkaan. Silloin luokittelu slovenialaisiin koripalloilijoihin voisi olla perusteltu. Ja onhan meillä tällä hetkellä esim. Luokka:Katalonialaiset jalkapalloilijat, vaikka Katalonia ei ole missään vaiheessa jalkapallohistoriaa ollut itsenäinen, eli samaan tyyliin voisi Jugoslavian aikaisen slovenialaispelaajan luokitella sekä jugoslavialaiseksi että slovenialaiseksi. --Lax (keskustelu) 26. tammikuuta 2013 kello 13.35 (EET)
Olin tuo eriävän mielipiteen esittänyt henkilö, mutta en alkanut kinasteleen sen enempää, koska molemmissa kannoissa on tietty ideansa. Onhan kyseiset henkilöt tietysti myös virolaisia ja edellä mainitut koripalloilijat slovenialaisia. Luokitushan ei tosiaan täysin mene kansalaisuuksia mukaan vaan myös osittain kansallisuuksien mukaan, joten eiköhän nuo voi luokitella oman kansallisuutensakin mukaan. --PtG (keskustelu) 26. tammikuuta 2013 kello 15.17 (EET)
Minä olen artikkeleja tehdessäni luokitellut sen mukaan, mitä maita edustivat kilpailu-urallaan. Mutta kuten yllä mainittu, liittyy tähän ongelmia. Jotenkin urheilijan etnisyydenkin tulisi selvitä. Jos käytetään samaa luokittelua kansalaisuudelle ja kansallisuudelle, tulee joskus sekaannuksia. Esim. Mo Farah pitäisi laittaa myös somalialaisiin kestävyysjuoksijoihin, vaikka mies ei ole sen maan paidassa kilpaillut ikinä eikä hänellä ole muita siteitä maahan kuin syntymäpaikka. Eli jotenkin tämä edustamansa kansalaisuus tulisi asettaa etusijalle luokittelussa. --Jannex (keskustelu) 28. tammikuuta 2013 kello 15.06 (EET)

Artikkelien huomautukset-osio[muokkaa wikitekstiä]

Onko suomenkielisessä Wikipediassa vastinetta englanninkielisen Wikipedian joistain artikkeleista löytyvälle footnotes-osiolle?--Shaft (keskustelu) 27. tammikuuta 2013 kello 13.07 (EET)

Ei taida olla mitään yleisesti käytettyä vastinetta. Teknisessä mielessä saat toteutettua tuon ryhmittelemällä huomautukset omaksi (viite)ryhmäkseen oman otsikkonsa alle (ks. ohjeet). --Zache (keskustelu) 27. tammikuuta 2013 kello 13.48 (EET)

Äänestyskommentit[muokkaa wikitekstiä]

Perinteisesti äänestyskommentteihin on voinut kirjoittaa jokseenkin mitä tahansa, mutta viime aikoina tapa on karannut käsistä. Tästä esimerkkinä Wikipedia:Poistoäänestykset/Pappagallo, jossa ainakin poistoa vastustavan puolen äänestyskommentit 11-14 eivät anna ulkopuolisille kovin hyvää kuvaa Wikipedian päätöksenteosta. Lisää esimerkkejä [1][2][3][4][5]. Pitäisiköhän jatkossa tiukentaa suhtautumista äänestyskommentteihin? (samantyyppistä kommentointia löytyy usein myös merkittävyyskeskusteluissa, joten niihinkin voisi ehkä puuttua). Muissa kahvihuoneissa on spekuloitu merkittävyyskäytännön vaikutusta uusien käyttäjien muokkausmotivaatioon. Motivaatiota tuskin parantaa, että artikkeleiden merkittävyyttä arvioidaan pahimmillaan täysin käsittämättömällä tajunnanvirralla. --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 10.00 (EET)

No merkittävyyskeskusteluissa asia on sikäli aika selvä, että se on keskustelu ja jos kommentit eivät mitenkään liity käsiteltävään artikkeliin niin ne voi jättää huomiotta. Samaan tapaan kuin mitä lupaava arviointi -keskusteluissakin. Äänestyksissä ei ole ollut mitään perustelupakkoa, mutta niissäkin voitaisiin kyllä pitää asialinjaa. Vaikka siten, että jos joku jättää puhtaan tajunnanvirta/vitsiperustelun, niin kerrotaan ensin, että äänet pitäisi perustella asiallisesti (tai olla perustelematta kokonaan) ja kysytään haluaako äänestäjä muokata kommenttiaan. Jos ei halua, niin hylätään ääni. --Zache (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 10.38 (EET)
Äänellä ei ole perustelupakkoa, mutta tarkoittaako se tosiaankin sitä, että äänestyskommenttiin voi kirjoittaa mitä tahansa? Merkittävyyskeskustelustahan tuollaiset kommentit voisi poistaa häiriköintinä. --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.01 (EET)
Siis en kannata sitä, että äänestyskommentteihin saisi kirjoittaa mitä tahansa. Äänestyskommenttien pitäisi olla asiallisia ja liittyä äänestyksen aiheeseen. --Zache (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.36 (EET)
Mutta Pappagallon tapauksessa lähinnä sillä on merkitystä onko sattunut itse syömään kyseisellä tuotemerkillä myytävää jäätelöä vaiko ei, tai onko nähnyt jossain sen jäätelöbaarin tai kuullut joltain että on syönyt tai käynyt. Puntarissa painaa tunnettuus eikä mikään muu eli kysymys kuuluu oikeastaan: tunnetko Pappagallon? Jos itse tuntee Pappagallon, niin tällöin vastustaa poistoa melko varmasti. --Hartz (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 10.51 (EET)
Tämän keskustelun aiheena ei ole Papagellon merkittävyys, vaan minkälaisen kuvan Wikipedian merkittävyysarvioinnista antaa erityisesti ulkopuolisille esim. sinun äänestyskommenttisi "Jätski on hyvä. Sorbetti parempaa." --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 10.57 (EET)
Tuo oli vain tapani ilmaista, että olen maistanut useita laatuja eli että minulle Pappagallo on riittävän tuttu ja siksi artikkelin arvoinen. En voi sille mitään, jos jotkut heittivät lekkeriksi ja ryhtyivät vitsailemaan. Myönnän kuitenkin sen, että äänestyksissä tunnelma on väsynyt ja ihmiset varmaankin vain pyrkivät piristämään itseään ja toisiaan vitseillä, ikään kuin että kuka laittaa paremmaksi tai toisin sanoen hullummaksi. Nykyään perusteluissa ei liene mitään erityisiä sääntöjä, ja perusteluna voi olla käytännössä mitä tahansa tai ei mitään. Tämä liittynee sananvapauteen ja äänestyksissä saa olla puolesta tai vastaan (kaksi vaihtoehtoa) ja ääntä ei tarvitse perustella, mutta ilmeisesti perusteluja pidetään suotavina. Se että voidaanko perusteluista vaatia tietynlaisia, joissain rajoissa olevia, on kimurantti kysymys, koska sananvapautta ei oikeastaan voi rajoittaa eikä kannata pyrkiä rajoittamaan, vaikka jotkut ilmeisesti haluaisivat laittaa muut johonkin muottiin (voisi silti olla vielä puolesta tai vastaan). Naurunalaiset perustelut tekevät lähinnä hallaa sellaisia kirjoittaville käyttäjille, koska ne alentavat käyttäjän uskottavuutta kunnollisena ja luotettavana muokkaajana, mutta toisaalta hyvällä huumorintajulla saa kavereita ja tuotua iloa muille. Joidenkin mukaan työnteon tulee olla hauskaa. --Hartz (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.12 (EET)
Myönnän itsekin kirjoittaneeni kommentteihin joskus ties mitä, eli siinä mielessä en heitä ensimmäistä kiveä. Äänen perustelupakkoa en kannata. Ei sotketa sananvapautta Wikipediaan – tämä on yksityinen weppisivusto, jonka omistaja päättää viime kädessä mitä täällä saa kirjoittaa. --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.19 (EET)
Jos ei ole äänen perustelupakkoa, tällöin ei voi olla vaatimuksia perustelulle (sen muodolle ja/tai sisällölle) kun myös perustelematon ääni on sallittu. Kuitenkin voidaan sanoa, että perustelu olisi suotava (eli kannustetaan ilmaisemaan perusteluja). Lisäksi voitaisiin sanoa, että jos ei ole mitään asiallista perustelua, epäasiallinen perustelu kannattaisi jättää kirjoittamatta, koska "poistoäänestys ei ole vitsailua varten" (tjsp.). Se että ohjestettaisiin, että epäasialliset perustelut kannattaisi jättää ilmaisematta poistoäänestyksen luonteen vuoksi on suurin rajoite tai ohje jonka itse voin kuvitella, ja tuo vertautuu siihen miksi hautajaisissa ei kannata vitsailla (tilanteen luonteen vuoksi; osoittaakseen kunnioitusta tilannetta kohtaan). --Hartz (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.35 (EET)
Sen lisäksi että nuo kommentit antavat oudon kuvan, ne eivät rakenna yleistä mielikuvaa siitä mikä on sopiva aihe ja mikä ei. En-wikin äänestyskäytäntö on tästä syystä mielestäni selkeästi parempi. --Harriv (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.25 (EET)
Tämä koskee tietenkin myös perustelemattomia ääniä. "Tajunnanvirtaperusteluiden" kanssa välillä jää vastuu lukijalle ymmärtää onko peruste kirjoitettu vain kirjoittamisen ilosta vai onko siinä jotain ideaakin takana. --Harriv (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.37 (EET)
Näyttäisi olevan järjestelmällistä äänestysten häiriköintiä. Englanninkielisessä Wikipediassa on parempi käytäntö, jossa merkityksettömiä "ääniä" ei oteta huomioon. –Makele-90 (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 15.04 (EET)

Sellainen täsmennys yleisesti, että poistoäänestys ei ole merkittävyysarviointi. Merkittävyys on yksi Wikipedian käyttämistä poistoperusteista ja merkittävyysarvioinneissa arvioidaan artikkeleita nimenomaan siltä kannalta. Poistoäänestyksissä haetaan yhteisön mielipidettä sille, soveltuuko aihe Wikipediaan ja näkökulmia on muitakin kuin merkittävyys. --Zache (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.09 (EET)

Uusien käyttäjien ja ulkopuolisten silmissä nuo kaikki ovat samaa soppaa. --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.13 (EET)
Zache voisi kertoa oman ajatuksensa siitä mikä poistoäänestys on ja minkä perusteella ja miten poistettavaksi ehdotettua artikkelia tulisi arvioida. Sille soveltuuko aihe Wikipediaan, merkittävin kriteeri on nimenomaan merkittävyys. Muutenkin poistoäänestys on vain merkittävyyskeskustelun jatke, kun yksimielisyyttä merkittävyydestä ei ole saavutettu artikkelin keskustelusivulla. Olenko aivan väärässä? --Hartz (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.21 (EET)
Tuo nyt ei pidä ollenkaan paikkaansa, sillä Zache on täysin oikeassa soveltuvuudesta puhuessaan ainakin listojen homoudesta, cp-vammaisista, breakdance-liikkeistä ja energiajuomista suhteen - ei niiden merkittävyyttä arvioida (vaikka niihin merkittävyys-mallineita lätkitäänkin), vaan niiden soveltuvuutta Wikipediaan. Samoin Salatut elämät herättää niin suuria anti- ja sympatioita, että siinä ei ole kysymys mistään merkittävyydestä, vaan siitä, onko hyvä ihminen joka vastustaa roskakulttuuria, vai onko käytännön ihminen, joka näkee, että roskakulttuuri on niin suosittua tässä maailmassa, että kohtuuden nimissä siitä pitää tasapuolisessa tietosanakirjassa kertoakin. Iivarius (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.37 (EET)
Artikkelin poistaminen ja artikkelin vieminen poistoäänestykseen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Lainaus sivulta Wikipedia:Merkittävyys: "Merkittävyys Wikipediassa on kriteeri, jonka avulla arvioidaan artikkeliaiheiden soveltuvuutta Wikipediaan ja sitä myötä sisällyttämistä tai poistamista: Wikipedia-artikkelin tulee olla aiheeltaan merkittävä tai ”merkinnän arvoinen”. Merkittävyys ei ole sama asia kuin tunnettuus, kuuluisuus, suosio tai tärkeys, vaikka nämä asiat voivatkin vaikuttaa merkittävyyteen ollessaan huomattavan laajoja. Merkittävyydellä arvioidaan ainoastaan artikkelin aiheen soveltuvuutta tietosanakirjaan; se ei suoraan rajaa artikkelin sisältöä. Artikkelin hetkellinen tila, keskeneräisyys tai lähteiden puute eivät välttämättä tarkoita, että artikkeli ei olisi aiheeltaan merkittävä. Viime kädessä artikkeliaiheiden merkittävyydestä päättää Wikipedian muokkaajayhteisö poistoäänestyksen avulla. Tällä hetkellä poistoon vaaditaan 70 prosentin kannatus ja äänestysten myötä muodostuneita suuntaviivoja on kirjattu ylös yleistä kiinnostusta varten." --Hartz (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.50 (EET)
Tuon sattumalta ja vahingossa käytännöksi ajautuneen mielipidekirjoituksen osaan valitettavasti varsin hyvin ulkoakin. Muuten on sanottava, että tätä lukuunottamatta kommenttisi ovat erinomaisia ja järkeviä, erityisesti tuo kehottaminen ja hautajaisvertaus. Iivarius (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.52 (EET)
Ei Wikipedia:merkittävyys ollut mielipidekirjoitus. Lähin mitä se oli tuolloin on ohje. --Zache (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 12.23 (EET)
No siis poistoäänestykset ovat merkittävyysarviointeja huomattavasti vanhempi systeemi jossa haettiin yhteisön näkemystä sille sopiiko artikkelin aihe Wikipediaan. Merkittävyys on ehkä yleisin poistoperuste, mutta poistoperusteluita voi olla muitakin. Esimerkiksi ihan arvoperustainen näkemys siitä, että soveltuvatko listat homoista Wikipediaan. Toinen nykyään yleinen merkittävyydestä riippumaton seikka lienee, että pystyykö artikkelin aiheen lähteistämään. Silloin kun merkittävyysarviointi esiteltiin, niin poistoäänestykset olivat tukehtua niiden suureen määrään (hitauteen, byrokraattisuuteen ja vakavaan klikkiytymiseen inklusionistien ja deletionistien välillä) ja uskoakseni kaikki ovat siitä yhtä mieltä, että silloinen systeemi oli huono. Merkittävyyskeskustelut ratkaisivat monessa mielessä nuo ongelmat ja ne korvasivat hyvin nopeasti poistoäänestykset merkittävyysarviointien osalta. Samalla, koska merkittävyysarvioinnit olivat yhteisön kannalta monessa mielessä ylivoimaisia poistoäänestyksiin nähden, niin merkittävyysarvioinnista tuli yleisin poistotapa joka edelleen loi pohjan sille että sitä pidetään lähes synonyyminä ainoalle säilytys- ja poistoperusteelle. Valitut termit ja työkalut loivat tuossa todellisuutta ja mikäli arvioinnin nimi olisi ollut esimerkiksi soveltuvuusarviointi, niin Wikipedian poistoperusteet olisivat muotoutuneet toisennäköisiksi. -—Zache (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 12.23 (EET)

Hauskaa olla moninkertaisena esimerkkinä. Voin sanoa, että minun perusteluni olisivat ratkaisevasti erilaisia, jos joskus olisin onnistunut kääntämään vastakkaisen mielipiteen edustajan mielipiteen puolelleni perustelemalla. Sitä ei vain ole tapahtunut, koska muokkaajat ovat poteroissaan. Merkittävyyskeskusteluissa yleensä jaksan yrittää perustella maalaisjärjellä - ja siellä se joskus palkitaankin, kun ihmiset eivät ole niin muokkausnäkökantojensa vankeja, vaan esimerkiksi tiedon jäsentely- ja järjestelyperusteista voidaan keskustella. Poistoäänestykset ovat, kuten Hartz totesi, väsyneisyyden manifestejä, ja ne karnevalisoituvat joka tapauksessa, sillä aina on paikalla vakaumuksellisia deletionisteja, joiden mukaan mikään ei kuulu Wikipediaan. Silti niihin on osallistuttava, jotta tietoa ei poistettaisi, mutta niissä ei koskaan saa aikaiseksi yhtään mitään järkevillä kommenteilla. Sen sijaan karnevalisoimalla saattaa joskus onnistua synnyttämään äänestysinnon, jolloin ihmiset äänestävät oikein. Iivarius (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.43 (EET)

Esimerkit ovat sinun muokkauksistasi, koska sieltä niitä helpoiten löytyi ja ne ovat järjestään ääritapauksia: kommenteilla ei ole mitään yhteyttä käsiteltävän aiheen tai oikeastaan minkään muunkaan kanssa. --Otrfan (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.46 (EET)
Niillä on varsin paljon yhteyttä minun persoonaani ja tapaani ilmaista asioita. Sit vois keskustella olennaisista asioista tän jälkeen (Ja joo, siis minun kommenttini ovat oikein hyviä esimerkkejä, kiitos vain.): Iivarius (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.49 (EET)
Mielestäsi siis nykykäytäntö on huono, mutta ainoa kommenttisi esimerkiksi merkittävyyskäytäntöön on tämä? Tähän kun yhdistetään huuhaaperustelut, niin näkökulmasi ymmärtämisyritykset ovat varsin tuskallisia, jos ei tyydy helpoimpaan ratkaisuun. --Harriv (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.52 (EET)
Kas kummaa, itse olen vähentänyt äänestyksiin osallistumista siitä samasta syystä, jonka Iivarius tuossa esittelee. Vaikka kuinka kertoisi järkiperusteluita siitä, että jokin asia ei ole tietosanakirjamielessä merkittävä, niin aina löytää juuri sopiva määrä inklusionisteja, joiden mielestä jokaisella on oikeus kirjoittaa Wikipediaan artikkeli omasta koirastaan. --PtG (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 11.53 (EET)

Tämä on kai vähän niin kuin tuo kohteliaisuus ylempänä, että ehdottomasti suositeltavaa mutta vaikea sitovasti ennalta määritellä. Eli paljonhan on asioita, jotka ovat suositeltavia ja toivottavia ja yhtä lailla paljon on niitä, jotka eivät ole, ja hyvin suurella joukolla käyttäjiä on erilaisia persoonallisia tai omaksuttuja tapoja kommunikoida, jotka voivat ärsyttää muita käyttäjiä, ketä mikäkin. Ja joillekin taas on suotu selkeän ja tiiviin ilmaisun lahja, joka tuottaa tehokasta ja kitkatonta kommunikointia ilman eri toimenpiteitä.

Ja joissain äänestyksissähän myös käytäntö on, että ääni annetaan ilman kommentteja. Mutta joissain taas kommentit on sallittu. Ja on varmaan hyväkin, että näin on, koska ainakin itse näen, että tämä on hyvä tapa esittää perusteluja kootusti ja jäsennetysti.

Mutta että onko äänestysperusteluun mahdollisesti sisältyvä vitsi huono vai hyvä (mistä tässä nyt kai väännetään), on ehkä aika vaikea ellei mahdoton kysymys ratkaista. Tokihan turhan vitsailun välttämisen ja pelkistetyn kommunikoinnin voi johonkin kirjata toivottaviksi asioiksi, mutta milloin vitsailu on turhaa lienee aika mahdoton yksiselitteisesti ennalta määritellä. Tietysti, jos joku käyttäjä nyt äityy aivan mahdottomuuksiin, asiaa voidaan tarkastella tapauskohtaisesti, mutta tässä en nyt ehkä näkisi tämän kynnyksen vielä välttämättä ylittyneen. (Voihan esimerkiksi olla, että kielitieteilijä Iivariuksen vitsit ovat niin älykkäitä, että ne menevät meiltä tavallisilta pulliaisilta yli hilseen.)--Urjanhai (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 15.47 (EET)

Mielestäni poistoäänestystä parodisoivat äänestyskommentit ovat häiriköintiä. Jos ei pidä poistoäänestyskäytännöstä, ei pitäisi osoittaa mieltä äänestämällä. Se ei ole rakentavaa. Yleisesti äänestyskommenttien sisältöön liittyen: Vaikka muokkaaja ei olisi samaa mieltä toisen osapuolen kanssa, ei juttua tarvitse vetää läskiksi. Jos käyttää perusteluna sitä, että omaa argumentointia ei edes oteta huomioon, niin tulisi ottaa huomioon, että asiaan liittymättömät äänestyskommentit eivät ainakaan auta, vaan yleensä pahentavat tilannetta. Vastapuoli saattaisi jopa haluta ymmärtää ja kunnioittaa toisen mielipidettä, mutta siitä tulee vaikeaa, jos toisen osapuolen kommentit ovat asiaan liittymätöntä sanahelinää. Asiassa pysyminen on myös hyvää käyttäytymistä.--Olimar 13. tammikuuta 2013 kello 17.40 (EET)

tyyliset höpötyskommentit voi poistaa artikkelikeskusteluista, koska ne eivät liity merkittävyyskeskusteluun eivätkä mitenkään vie artikkelia eteenpäin. Jos joukkoon jotakin heittää asian sivustakin, pitäisi edes osan kommentoinnista liittyä aiheeseen ja artikkeliin. --Aulis Eskola (keskustelu) 23. tammikuuta 2013 kello 19.41 (EET)

Ei äänestyskommentteja mielestäni kannata ainakaan säännöillä lähteä rajaamaan. Päästään vain ongelmasta toiseen kun aletaan tulkitsemaan mikä on ollut asiallinen kommentti, mikä parodiaa, viisastelua, vitsailua. Jos käyttäjä jatkuvasti viljelee höpöhöpökommentteja niin ensimmäisenä kannattaisi kehottaa käyttäjää ryhdistäytymään. Kaikkia käytössääntöjä ei tarvitse kirjallisena olla. Huumori on sinänsä kiva ja piristävä asia, mutta pelkän kirjallisen viestinnän kautta on joskus vaikea tietää onko kommentti tarkoitettu vakavasti vai vitsinä. Jos vitsin vitsikkyys on tulkinnanvaraista, niin silloin on viisaampaa jättää vitsit sikseen. --Erantala (keskustelu) 1. helmikuuta 2013 kello 11.00 (EET)
Aika huonoa huumoria jos käy trollaamassa pitkin äänestyksiä. Oli se kiellettyä tai ei. Pitäisiköhän tästä lähtien osallistua joka ikiseen poistoäänestykseen ja aina kannattaa poistoa ja äänestyskommentiksi laittaa aina "Poika meni kauppaan ja lapio"… –Makele-90 (keskustelu) 1. helmikuuta 2013 kello 11.17 (EET)

Kuntien entiset vaakunat[muokkaa wikitekstiä]

Onko jossain saavutettu konsensus, että kuntien entiset vaakunat, jotka ovat jääneet vaille käyttöä, poistetaan kunta-artikkeleista. Ainakin Pieksämäen, Mynämäen ja Kaarinan kohdalla on toimintaa esiintynyt. -Htm (keskustelu) 1. helmikuuta 2013 kello 18.14 (EET)

Kyselin juuri samaa ko. muokkaajan keskustelusivulla. Ainakaan itse en näe niiden poistolle syytä. Tieto niistä ja myös kuva on nähdäkseni ihan kiinnostava ja hyödyllinen. --Urjanhai (keskustelu) 1. helmikuuta 2013 kello 19.33 (EET)
EI pidä poistaa. Tässä on muutenkin varsin sekalainen tunnelma: Varsinais-Suomen maakunnan kuntien vaakunat väittää, että Mynämäen nykyinen vaakuna olisi hyväksytty 24.3.1960, mikä on väärin, sillä tuolloin hyväksyttiin entisen Mynämäen vaakuna... Nykyisen Mynämäen vaakuna hyväksyttiin 1.1.2007 (uuden kunnan perustaminen), jota ennen se oli hyväksytty Mietoisten vaakunaksi 16.10.1961... En tiedä, miten tämän voisi ratkaista, mutta noissa eri luetteloissa on potentiaalisesti paljon väärää tietoa.--Nedergard (keskustelu) 3. helmikuuta 2013 kello 16.41 (EET)
Ei minunkaan mielestäni ole mitään syytä poistaa. Hyödyllistä lisätietoa, etenkin kun monien entisten kuntien vaakunat ovat olleet käytössä vuosikymmeniä. Tekijänoikeussyistä niitä ei tietenkään tarvitse poistaa, mutta ehkä poistoja tehnyt käyttäjä ajatteli niin. --Pxos (keskustelu) 3. helmikuuta 2013 kello 18.46 (EET)

Rikokset henkilöartikkeleissa[muokkaa wikitekstiä]

Pitäisi varmaan sopia yhtenäinen käytäntö, milloin rikos on riittävän merkittävä mainittavaksi. Menisikö raja siinä, että sakkotuomio ei ole merkittävä mutta vankeustuomio (ehdollinen tai ehdoton) on? --Vesahjr (keskustelu) 4. helmikuuta 2013 kello 10.14 (EET)

Ennemminkin siltä kannalta että onko rikos (tai tuomio) merkittävä henkilön artikkelissa esiteltävän elämän kannalta. Eli uutinen tuomiosta ei pelkästään mielestäni ole syy selostaa asiaa henkilön koko elämästä kertovassa artikkelissa, mutta jos tapaus liittyy merkittävissä määrin henkilön uraan tai julkisuus on niin suurta että henkilö yhdistetään yleisesti tapaukseen, niin silloin asiasta on syytä kertoa tietosanakirjassa. Tämmöinen rajaus ei ole kovin yksiselitteinen tai mekaaninen, mutta mielestäni rajaa ei voi vetää kovin ehdottomasti. On myös muistettava Wikipedia:Artikkelit elävistä henkilöistä ja Wikipedia:Neutraali_näkökulma#Reiluus_ja_sympaattinen_s.C3.A4vy. --Harriv (keskustelu) 4. helmikuuta 2013 kello 10.59 (EET)
Eikö tässä riitä ihan normaali merkittävyyskäytäntö. Jos rikoksesta löytyy lähteitä, niin silloin se voidaan mainita. Toki jonkin tangokuninkaan ylinopeussakkoja ei ole pakko kaikkia listata, mutta esim Kaikkosen vaaliraharikos on ehdottomasti kerrottava. --Erantala (keskustelu) 4. helmikuuta 2013 kello 12.52 (EET)
Lähteiden löytyminen <> merkittävyys. Yksittäinen ylinopeus on harvoin merkittävää, mutta esim. Teemu Selänteen artikkelissa voisi ihan hyvin mainita hänen kolarointinsa Kummolan kaa, mistä hän saikin ennätykselliset sakot. Kaikkonenkin on ihan selvä tapaus. --Lax (keskustelu) 4. helmikuuta 2013 kello 14.36 (EET)
Niin, tulisi miettiä myös lähteiden laatua. Jossain seiskassa tai paikallislehdessä julkaistu tuomio ei missään nimessä ole merkittävä, mutta jos tuomio on päässyt luotettaviin lähteisiin, eli esim. tietosanakirjoihin, elämänkertaan tai suuriin uutispalveluihin, en näe syytä jättää sitä mainitsematta. Sanomattakin on selvää, että kaikki tällaiset tarvitsevat hyvät lähteet taakseen. Mielellään siis painettua sanaa, ei nettilähteitä, sillä ne katoavat ennemmin tai myöhemmin verkosta. --Jannex (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 16.16 (EET)
Jos unohdetaan ns. keltainen lehdistö niin pääsee hyvillä lähteillä pääsee aika pitkälle. Negatiiviset asiat on kuitenkin syytä lähteistää hyvin, mieluummin usealla hyvällä lähteellä. --Harriv (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.55 (EET)
Kun tämäntapaisista ns. eettisistä kysymyksistä on usein pitkiäkin perusteltuja ohjeita muissa isommissa wikeissä (esim. en-wikissä) niin mahtaako siellä olla jotain linjauksia tämän suhteen (siis niin kuin vain malliksi ja pohdinnan pohjaksi meille). --Urjanhai (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 16.25 (EET)
Lueskelin en-wikin käytäntöjä, ja siellä tuntui olevan järkevänlaiset ohjeet. Tässä tiivistettynä omat tulkintani. Lähteet: en:Wikipedia:Biographies_of_living_persons, erityisesti en:Wikipedia:Biographies_of_living_persons#Persons_accused_of_crime, en:Wikipedia:Notability_(events)#Criminal_acts ja en:Wikipedia:Notability_(people)#Crime_victims_and_perpetrators
  1. Käytetään vain luotettavia lähteitä ja valitaan niistä selkeät faktat. Vaikka luotettava lähde uutisoisi huhuista, ei niistä välttämättä kannata mainita Wikipediassa.
  2. Ei käytetä primäärilähteitä, eli oikeuden pöytäkirjoja, vaan aina sekundäärilähteitä.
  3. Negatiivisista ja mahdollisesti herjaavista asioista tulisi olla useita luotettavia lähteitä. Toisaalta jos useita hyviä lähteitä on, myös negatiivisista asioista pitää mainita Wikipediassa neutraalin näkökulman nimissä.
  4. Rikosasioissa tulisi mainita ainoastaa tuomioista, ei epäilyistä tai syytteen nostamisesta, elleivät ne ole saaneet suurta näkyvyyttä luotettavissa lähteissä.
  5. Jos joku rikollinen on tunnettu vain yhdestä rikoksesta ja itse rikoksesta on artikkeli, ei yleensä tarvita omaa artikkeliaan rikollisesta.
Onko lisättävää/kommentoitavaa? Mielestäni hyvin perusteltuja ohjeita. --Jannex (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.18 (EET)
Oikeastaan se, että mikäli kerrotaan jostain tapahtumasta niin esimerkiksi oikeuden pöytäkirjat ovat todennäköisesti faktojen, selkeyden ja neutraaliuden kannalta parhaimpia lähteitä mitä on saatavilla eikä niitä kannata ainakaan kategorisesti kieltää lähteenä. --Zache (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.42 (EET)
Ehkä suositukselle sekundäärilähteiden käytöstäkin on sentään perusteensa.--Urjanhai (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.45 (EET)
Perustellaan merkittävyys sekundäärilähteillä ja tarkistetaan sekundäärilähteissä olevat tiedot oikeuden pöytäkirjoista, niin hyvä tulee. --Lax (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.48 (EET)
Ei tässä ole mitään syytä tukeutua primäärilähteisiin. Pelkillä sekundäärilähteillä pitää pystyä kirjoittamaan. Sekundäärilähteiden esittämiä asioita voi tarkistaa primäärilähteistä, jos joku sen näkee tarpeelliseksi, mutta pääsääntöisestihän tähän ei ole mitään tarvetta jos käytetyt sekundäärilähteet ovat hyvälaatuisia.. Gopase+f (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.50 (EET)
Kuten Lax ja Gopase+f, pelkkien primäärilähteiden käyttö ei tämän tyylisissä faktoissa ole järkevää, ellei kunnon sekundäärisiälähteitä ole tarjolla. --Harriv (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 17.55 (EET)
Aika harvassa oikeusjutussa on parempia sekundaarilähteitä kuin mitä primäärilähteet ovat. Otetaan esimerkiksi tuo jyväskylän puukotustapaus jossa poliisin tiedotteet ovat olleet ylivoimaisesti parhaita tiedonlähteitä mitä tässä on nyt tullut vastaan. Mukaan luettuna ne uutiset jotka ovat kirjoitettu niiden tiedotteiden pohjalta. Enkä tässä ole sanomassa, etteikö sitä että kuuluuko jokin asia artikkeliin vai pitäisi arvioida jollain muulla kriteerillä (itse ehdotan otsalohkoa) kuin primäärilähteellä vaan sitä että primäärilähteitä on pystyttävä jatkossakin käyttämään. Täällä on kuitenkin ollut keskustelua aikaisemmin siitä, että ne kiellettäisiin kokonaan. --Zache (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 18.25 (EET)
Ovatkohan nuo poliisin tiedotteet edes varsinaisesti primäärilähteitä? --Urjanhai (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 18.29 (EET)
Jos poliisi julkaisee poliisilta tulevaa tietoa, niin kyllä kyseessä on primäärilähde. --Otrfan (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 19.14 (EET)
Primäärilähteitä ei voi käyttää merkittävyyden perusteluun, eli siihen mitä sisällytetään artikkeliin ja mitä ei. Se päätös pitää ulkoistaa tiedon tuottajan ja Wikipedian ulkopuolelle, jotta saadaan jotain kasvoja tiedon julkaisijalle. Jos media ei reagoi johonkin poliisin tiedotteeseen mitenkään, niin ei pidä Wikipediankaan. --6. helmikuuta 2013 kello 12.38 (EET)~

Ohjeistus uusiksi puhtaalta pöydältä[muokkaa wikitekstiä]

Yleinen näkemys lienee, että wikipedian käyttämisen ohjeistus voisi olla parempaakin. Tämän ikuisuusaiheen ratkaisuksi on perustettu projekti, jonka puitteissa tämä on tarkoitus hoitaa. Aiheesta on aloitettu keskustelu: Ohjeistus puhtaalta pöydältä teoriassa. Kirjatkaa näkemyksenne sinne mielellään 2013-02-10 mennessä.. --Usp (keskustelu) 5. helmikuuta 2013 kello 21.03 (EET)

Metasivu pois?[muokkaa wikitekstiä]

Metasivuja on käytetty mallineiden ei-mallinekoodi -sisällön tallentamiseen ja lisäksi lähinnä testiluontoisesti metaluokkitteluun. Sitten käyttöön oton aihe on elänyt lähinnä hiljaiseloa. Koko metasivu-projektia ajoi aikoinaan lähinnä kaksi käyttäjää, joista allekirjoittanut toinen ja toinen on ilmeisesti wikilomalla, jolla allekirjoittanutkin oli mutta on palannut jossain määrin. Lisäksi on kehitetty ja on kehitteillä ratkaisuja, jotka hoitavat asiat, joita varten metasivu alunperin otettiin käyttöön.

Ehdotan siis, että metasivujen vähäinenkin käyttö lopetetaan välittömästi kaikilta osin paitsi mallineiden osalta. Mallineiden osalta metasivu voidaan korvata mallineen alasivulla, mutta se ole kovinkaan kiireellistä. --Usp (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 06.15 (EET)

ja tarkennetaan sen verran, että ehdotus vastaa hyvinpitkälti nykytilaa. Metasivut eivät ole käytössä missään muualla kuin mallineiden ohjeissa ja uudet mallineohjeet ovat jo jonkin aikaa menneet alasivuiksi. Vanhat ohjeet ovat saaneen olla metasivuina, koska ne toimivat ihan hyvin eikä kellään ole ollut innostusta lähteä muuttelemaan niitä. . --Zache (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 09.40 (EET)
ja suurin kysymys lienee, että mitä tehdään noille metasivuun liittyneille projekti ja ohjesivuille. Ainakin osan voisi kääräistä arkistoitu-tagiin jotta se on ihan selvää etteivät ne ole enää käytössä ja luokitella sivut johonkin historialliset asiat luokkaan. --Zache (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 10.01 (EET)
Sopii hyvin, sillä piilotettu luokka ajaa metasivun alkuperäisen tarkoituksen hyvin. Alun perin koko metasivuideahan luotiin vastustamaan sitä, että artikkelien keskustelusivuja alettiin käyttää metainformaation kokoamispaikkana. Nykyisin metatieto voidaan lisätä suoraan artikkeliin piilotetuilla luokilla, joten keskustelusivut saavat jäädä ainoaan oikeaan käyttötarkoitukseensa, eli keskusteluun. --Jannex (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 12.34 (EET)

Kannatan kaikkien metasivun poistoa/käytöstäpoistoa. Metasivut ovat tavalliselle käyttäjälle (=ilman ylemmän tason opintoja ohjelmoinnista) erittäin hankalia (itse mukaan lukien) ja niiden upottaminen ko. sivulle on tavalliselle käyttäjälle jokseenkin mahdotonta. Jos metasivut halutaan säilyttää myös mallineille, niiden luomiseen on tehtävä selkeät ja idioottivarmat ohjeet - nykytilanteessa näin ei ole ja siksi moni malline ilman ohjetta. Jo pelkästään Wikipedia:Metasivu tuottaa koodia, josta tavallinen käyttäjä ei tajua mitään.  –Kommentin jätti Nedergard (keskustelu – muokkaukset) 6. helmikuuta 2013 kello 12.58‎ (EET)

Kaikki tuntuu olevan liikuttavan yksimielisiä asiasta. Mielestäni kuitenkin ne mallineet, joiden ohjeet ovat metasivulla, niin antaa olla. Ei siis kannata ryhtyä mihinkään projektiin, jossa ohjeita siirrettäisiin metasivulta alasivulle. --Erantala (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 13.15 (EET)

Kannatan myös metasivujen poistoa. Mitä vähemmän Wikipediassa on sellaisia ratkaisuja, joiden käyttämiseen pitäisi perehtyä viikkotolkulla tai pyytämällä apua suurin piirtein ylläpidolta, sen parempi. Mallineohjeiden siirtäminen metasivulta alasivulle on myös järkevää tehdä vähitellen sitä mukaa kun niitä tulee eteen. Keskustelusivujen käyttö metainformaation säilyttämiseen on järkevää ja helppoa, englanninkielisessä Wikipediassa näin tehdään ja ei siitä mitään haittaa ole. Päinvastoin, kaikki lisätieto löytyy aina samasta paikasta yhden napinpainalluksen takaa myös tavallisille lukijoille, jotka eivät ole käyneet sitä sysop-kurssia numero kolme (operoiva methan). --Pxos (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 18.15 (EET)

Miksi metainfo pitäisi tunkea keskustelusivulle, kun se voi olla artikkelissakin? En-wikin virheitä ei kannata kopioida tänne. --Jannex (keskustelu) 6. helmikuuta 2013 kello 19.01 (EET)

Tiedostojen luokittelu[muokkaa wikitekstiä]

Onko kuvien ym. luokittelusta artikkeleille tarkoitettuun luokkaan olemassa mitään käytäntöä? Catscanin mukaan täältä löytyy 99 tiedostoa, jotka on luokiteltu johonkin Luokka:Pääluokat-luokan alaluokista. Esimerkkinä vaikkapa Luokka:Juice Leskisen kappaleet -luokan äänisitaatit. 91.155.210.216 12. tammikuuta 2013 kello 23.27 (EET)

Katsottiin tämän sitten olevan ok tai ei, niin ainakin sitaattioikeudellisia tiedostoja sisältäviin luokkiin pitäisi (vai pitääkö?) lisätä __NOGALLERY__, joka muuttaa luokkaan luokitellut tiedostot pelkiksi linkeiksi tiedostojen sivuille. 91.155.210.216 27. tammikuuta 2013 kello 13.50 (EET)
Hmm, muistaakseni tiedostojen luokitukseen ei ole ollut mitään muuta varsinaista käytäntöä kuin että pääsääntöisesti fiwikiin tallennetut tiedostot ovat luokiteltu ainoastaan mallineiden (esimerkiksi lisenssimallinne) kautta tulevien luokkien avulla. Kuvien osalta on lisäksi ohjeistettu ettei kuvia luokitella fiwikissä noita mallineluokkia lukuun ottamatta mitenkään ja sen valvominen noudattaako kukaan noita ohjeistuksia on ollut tietääkseni hyvin minimaalista. Jos viitsit pistää niihin luokkiin joissa on sitaattikuvia/-musiikkia __NOGALLERY__-tageja niin siitä vaan. Todennäköisesti paras ratkaisu olisi, että kuvien kohdalla poistat pääluokituksissa olevan luokan ja ääninäytteissä pistät nogalleryn. --Zache (keskustelu) 27. tammikuuta 2013 kello 14.09 (EET)
Ok. Ei asia nyt niin paljon kiinnosta, että alkaisin noita sen enempää korjailla - jääköön siis ehkä vielä joskus aktivoituvan Käyttäjä:Joku muun kontolle. Kysymys vaan nousi mieleeni törmättyäni artikkeliluokkaan, johon noita sitaattikuvia oli luokiteltu. 91.155.210.216 8. helmikuuta 2013 kello 16.34 (EET)

Wikipedia:Häivytysoikeudet[muokkaa wikitekstiä]

Sivun Wikipedia:Häivytysoikeudet teksti on jäänyt ajastaan jälkeen. Vaikka itse käytäntöosio on ajan tasalla, sivulta löytyy työkalun käyttöä kuvaavia tietoja, joiden voitaisiin sanoa olevan enemmänkin historiallista aineistoa kuin tätä päivää. Syynä tähän on se, että aiemmin Wikipediassa käytettiin häivytysten tekemiseen MediaWikin Oversight-laajennusta, joka oli ilmeisesti tarkoitettukin vain väliaikaiseksi ratkaisuksi. Nykyisin tuon laajennuksen on korvannut MediaWikin ydinkoodissa mukana oleva piilottaminen (engl. RevisionDelete), johon kuuluvaa suppression-ominaisuutta häivyttäjät käyttävät piilottaessaan aineistoa näkyvistä kaikilta muilta kuin häivyttäjiltä. Nykyiseen häivytysjärjestelmään ei liity vastaavia ongelmia kuin aiemmin käytössä olleeseen laajennukseen. Enwikin sivu Wikipedia:Oversight sanoo muun muassa: ”RevisionDelete-järjestelmä – – korjaa useita ongelmia, joita oversightiin liittyi (mukaan lukien muokkausten nimeämisen virheelliselle tekijälle ja toiminnon peruuttamattomuuden)”. Päivitin jo fiwikin tietoja lokimerkintöjen suhteen mutta kaikkea vanhentunutta tietoa en uskaltanut lähteä omatoimisesti heivaamaan.

Yllä esitetyn perusteella ehdotan, että nykyisestä Wikipedia:Häivytysoikeudet-sivusta poistetaan kokonaan osio Käyttö (alkaa: ”Kun häivytysoikeuksilla varustettu käyttäjä katselee” ja päättyy: ”On mahdollista, että järjestelmää muutetaan tulevaisuudessa niin, että poistettujen versioiden kohdalla on näkyvissä selvästi havaittavissa oleva merkintä.”) Tämä maaliskuussa 2008 enwikistä kääntämäni osuus ei nimittäin koske nykyisin käytössä olevaa järjestelmää vaan käytöstä poistunutta Oversight-laajennusta ja on siksi harhaanjohtava. Enwikin Wikipedia:Oversight-käytäntösivusta koko edellä mainittu pätkä poistettiin jo vuonna 2009. –Ejs-80 14. helmikuuta 2013 kello 23.52 (EET)

Minun puolestani uusi häivyttäjä voi tehdä kaikki tarpeelliseksi katsomansa päivitykset sivulle, joka käsittelee häivytystyökaluja. Kukaan muuhan ei voi asiaa kuitenkaan kunnolla tietää, joten siitä vaan. Käyttö-osion sisällön pitäisi vastata todellista käyttöä eikä tilannetta vuodelta 2008. --Pxos (keskustelu) 15. helmikuuta 2013 kello 19.36 (EET)
Kuten Pxos. Vain häivyttäjät voivat muokata sivua, koska muilla ei ole tietoa työkalusta. Jos kukaan häivyttäjistä ei vastusta, muokkaus on OK.--Nedergard (keskustelu) 15. helmikuuta 2013 kello 19.53 (EET)
Ihan noin radikaalia rajausta en ajatellut, että vain häivyttäjät voivat sivua muokata. Aiheesta voi saada tietoa muullakin tavoin, vaikkapa dokumentaation kautta, ja ei-häivyttäjät ovat tehneet sivulle tarpeellisia päivityksiä ennenkin. Toinen kohta, jonka nyt huomaan vaativan korjausta, on pysyvästä piilottamisesta puhuminen sivun alussa (EDIT: korjattu). Nykyisin häivytykset on teknisesti mahdollista peruuttaa (homma toimii siis samalla periaatteella kuin normaali, kaikille ylläpitäjille saatavilla oleva piilottaminenkin). –Ejs-80 16. helmikuuta 2013 kello 11.41 (EET) EDIT: –Ejs-80 16. helmikuuta 2013 kello 12.41 (EET)
Sivulla häivytyspyyntöohjeissa on ensimmäisenä virkkeenä: "Jos uskot, että jonkin sivun tietty versio pitäisi ja olisi häivytysoikeuksia koskevan käytännön mukaan luvallista häivyttää, lähetä tieto jollakin alla mainituista tavoista ---". Osio lienee suunnattu tavallisille lukijoille, jotka haluavat jonkun tiedon piiloon, joten heidän harteilleen ei pitäisi kasata vaatimusta käytäntöjen tulkitsemisesta. Se seikka, voidaanko joku tieto käytännön mukaisesti ("olisi luvallista") häivyttää, kuuluu häivyttäjien ratkaistavaksi. Häivytyspyynnöt tuskin mitenkään merkittävästi lisääntyvät, mikäli muotoilua kevennettäisiin esimerkisi seuraavaksi: "Jos olet sitä mieltä, että joku artikkelissa oleva tieto pitäisi piilottaa muilta lukijoilta tai häivyttää myös ylläpitäjiltä, lähetä häivytyspyyntö ---." --Pxos (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 03.23 (EET)

Epäasiallisuus keskustelusivulla[muokkaa wikitekstiä]

Wikipedian säännöissä ilmeisesti sanotaan, että pelkkä alatyylinen kielenkäyttö ei ole peruste kommentin poistamiselle keskustelusivulta. Minusta täällä on tekstiä, joka saattaa olla kiihotusta kansanryhmää vastaan. Olisiko perusteltua siivota keskustelusivua?--Vesahjr (keskustelu) 15. helmikuuta 2013 kello 20.09 (EET)

Siivosin ainakin räikeimmän silmiin osuneen kohdan. Sivuja voi siivota kuka tahansa. Myös artikkelin kehittämiseen liittymättömät jutut voi poistaa havaittaessa. --Harriv (keskustelu) 15. helmikuuta 2013 kello 20.15 (EET)
Poistin toisen kohdan, jossa esitetty väite ei ole totta. Nämä jäävät kuitenkin näkymään artikkelin historiaan, olen ymmärtänyt että on olemassa jokin tapa, jolla siivotaan teksti kokonaan näkymättömiin?--Vesahjr (keskustelu) 15. helmikuuta 2013 kello 20.21 (EET)
Ylläpitäjät voivat piilottaa version koodisisällön, yhteenvedon, tekijän tunnuksen/IP-osoitteen tai minkä tahansa yhdistelmän näistä mikäli kyseessä on erityisen räikeä asiattomuus, tekijänoikeusrikkomus, kunnianloukkaus, erityisen loukkaava käyttäjänimi tai henkilötietojen levittäminen (tai sisäänkirjautumattoman käyttäjän IP-tunnus, piilotetaan pyynnöstä). --Pitke (keskustelu) 15. helmikuuta 2013 kello 20.35 (EET)
Siivota saa kuka tahansa, paitsi jos ei saa? Keskustelu: Jarkko Niemisen kausi 2013 näyttää ainakin olevan suojattu siivoamiselta. Iivarius (keskustelu) 18. helmikuuta 2013 kello 19.16 (EET)
Kyseistä keskustelusivua ei ole millään tavalla suojattu muokkaamiselta. Toivottavasti siihen ei edes tule tarvetta. --Pxos (keskustelu) 18. helmikuuta 2013 kello 23.13 (EET)
Mutta kyseiseltä keskustelusivulta siivottu artikkelin kehittämämiseen liittymätön asiaton huomautus on palautettu kerta kerran jälkeen takaisin. Joten sitä ei mitä ilmeisimmin saa siivota. Iivarius (keskustelu) 19. helmikuuta 2013 kello 22.50 (EET)
Keskustelua aiheesta on näköjään käyty täällä. Ei kai tuota keskustelua voida pitään minään lopullisena konseksuksena, vaan varmaan siihen saa kuka tahansa lausua mielipiteensä (ja on kai suotavaakin, varsinkin jos on eri mieltä jonkun siihen osallistuneen näkemyksestä tai menettelystä).--Urjanhai (keskustelu) 20. helmikuuta 2013 kello 00.31 (EET)
Ja kysymys kai onkin mielenkiintoinen: eli tulisiko tuon kommentin antaa olla vai tulisiko se poistaa? --Urjanhai (keskustelu) 20. helmikuuta 2013 kello 00.52 (EET)

Wikipedia:Osittainen suojaus[muokkaa wikitekstiä]

Kirjoittelin osittainen suojaus -ohjetta uusiksi, koska se ei minusta oikein vastannut defacto käytäntöjä. (vanha versio, uusi versio)

Suurimmat puutteet tuossa olivat se, että useimmiten osittaista suojaamista nimenomaan käytetään pitkäaikaisena suojauksena toistuvan vandalismin yhteydessä joka oli asia jonka tuo ohje kielsi. (esimerkki: Justin_Bieber, James Hirvisaari jne)

Toinen seikka jossa ohje on/oli ristiriidassa suojauksen käytön kanssa on sen käyttö tilanteissa joissa käyttäjät eivät pääse yhteisymmärrykseen artikkelin sisällöstä ja on käynnissä esimerkiksi ip-käyttäjien välinen muokkaussota jolloin myös aika usein käytetään osittaista suojausta täyden suojauksen sijaan. Näissä pitää huomata se, että ohje yhä kieltää kiistanalaisten artikkeleiden suojaamisen ja nykytilanne on se, että ainakin itse suojaan aika helposti sellaisia kiistanalaisia artikkeleita joihin tulee toistuvasti ja lähes ainoastaan sellaisia ip-muokkauksia jotka kumotaan. (esim susi) --Zache (keskustelu) 16. helmikuuta 2013 kello 07.05 (EET)

Semiautomaattinen muokkaus AWB:llä[muokkaa wikitekstiä]

Kts. Keskustelu Wikipediasta:Botit#Semiautomaattinen muokkaus AWB:llä. -- Usp (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 13.24 (EET)

Artikkelimallin päivitys[muokkaa wikitekstiä]

Katso ensin mistä on kyse, sitten katso Wikipedia:Artikkelimalli/artikkeli/päivitys ja kommentoi tai ehdota uusia päivityksiä. -- Usp (keskustelu) 19. helmikuuta 2013 kello 20.12 (EET)

Putous sivun keskikatsojamäärän luvut[muokkaa wikitekstiä]

Minulle ohjeistettiin ystävällisesti, että kirjoittaisin tänne seuraavasta asiasta.

Putous sivulle on päivitetty jokaiselta kaudelta keskikatsojamäärä. Finnpanelin sivulla ilmoitetaan joka viikko katsotuimmista ohjelmista keskikatsojamäärä ja viikkoa myöhemmin päivitetään edelliselle viikolle keskikatsojamäärä 7 vrk:n aikana. Hiukan ihmettelen sitä kovasti kun tänne päivitetään ensin lauantain esityspäivän keskikatsojamäärä. Mutta sitten saatetaan myöhemmin mennä muuttamaan tämä keskikatsojamäärä ---> 7 vrk:n aikana keskikatsojamääräksi. Kysyin Finnpanelilta, että mitä tämä keskikatsojamäärä 7 vrk:n aikana oikein tarkoittaa ja sain heiltä vastauksen sähköpostiini. Tässä on vastaus...

"Keskikatsojamäärä 7 vrk:n aikana" tarkoittaa että katsojaluku sisältää myös kyseiselle lähetykselle myöhemmin kertyneen katselun, eli käytännössä kyse on siitä että osa porukasta on tallentanut lähetyksen esim. digiboksin kovalevylle ja katsonut ohjelman myöhemmin omalla ajallaan. Kyse ei siis ole sunnuntain uusinnan katsojamäärästä, sunnuntaina esitetyn ohjelman katsojaluku raportoidaan erikseen.

Joten kannattaisiko täällä Wikipediassa/Putous sivulla sopia ja ottaa käyttöön yhtenäinen käytäntö näitten katsojalukujen suhteen? Eli laitettaisiinko jatkossa aina tämä lauantain esityspäivän katsojaluvut.

Tapsa-69 (keskustelu) 19. helmikuuta 2013 kello 22.48 (EET)

Merkittävyys kyseenalaistettu -artikkelin siirto käyttäjäsivulle[muokkaa wikitekstiä]

Lauri Ferdinand Säippä siirrettiin käyttäjän alasivuksi, jotta käyttäjälle olisi aikaa muokata artikkeli sellaiseen kuntoon, että se mahdollisesti olisi merkittävä. Mistähän lähtien täällä harrastetaan tällaista? Merkittävyyskeskustelua voi jatkaa, mutta artikkelin säilyttäminen lähes kahdeksi viikoksi on aika erikoikoista. Tästähän voi jopa kehkeytyä uusi käytäntö, jollei sitä lopeteta heti alkuunsa...--Nedergard (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.11 (EET)

Näköjään tästä lähtien. Ajatuksena oli käsittääkseni, että tehtäisiin copypaste "siirto" käyttäjän alasivulle eikä ohjausta. Siinä ei pitäisi olla mitään väärää. Se meni nyt noin, mutta voi sen muuttaa. -Htm (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.18 (EET)
Kai nyt työversion saa pitää alasivulla kunnes se on valmis pääavaruuteen, mutta ohjausta pääavaruuteen ei kyllä kuulu jättää. Muuten lukija voi eksyä artikkelilinkistä käyttäjän alasivulle ja erehtyä luulemaan että kyseessä on varsinainen artikkeli. Copypaste-siirtoja artikkelimateriaalista ei tule tehdä koskaan, koska se hävittää muokkaushistorian. Jafeluv (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.32 (EET)
Saa toki, kunnes sen siirtää artikkeliavaruuteen. Nyt mentiin päinvastoin. Poistouhan alla ollut artikkeli "pelastettiin" käyttäjäsivulle. Minulle tämä logiikka ei aukea. Jos tämä sallitaan yhdelle, niin silloin myös kaikille, jotka merkittävyys-keskustelussa uhkaavat joutua vasaran alle...--Nedergard (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.38 (EET)
Uh? Luulin, että tarkoitettiin nimenomaan että olisi hyvä että artikkelin aloittaja siirtää materiaalinsa itse. Tässä oli kyse artikkelista, joka oli merkittävyyskeskustelussa tammikuun lopusta lähtien ja sen jälkeen ei ollut tapahtumia kuin keskustelusivulla. Varsin todennäköisesti artikkeli olisi copypastattu poistolokiin kohta.-Htm (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.42 (EET)
Ja nyt ymmärsin mitä Jafeluf tarkoitti. -Htm (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.46 (EET)
Olisipa kauheaa, jos Wikipediaan tulisi uusi käytäntö. Ei sillä sitäpaitsi tekisi edes mitään, kun vanhoistakin löytyy oikein hyvää luettavaa, muun muassa Wikipedia:Älä pure uusia tulokkaita. --Pxos (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 16.59 (EET)
En tässä nyt purrut uutta tulokasta, vaan ihmettelin vanhojen käyttäymistä ja ehdotuksia, jollaista en ole aikaisemmin kokenut... Pitäisiköhän tästä ihan oikeasti tehdä käytäntö? Uusien artikkelien hautomo?--Nedergard (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 18.15 (EET)
On epämerkittäviä artikkeleita joskus aiemminkin siirretty tilapäisesti käyttäjien alasivuiksi joko jatkokehittelyä varten tai jotta käyttäjä ehtii kopioida kirjoittamansa materiaalin talteen. Eipä siinä liene mitään ongelmaa, kunhan joku sitten joskus muistaa poistaa sivut. Itse olen ollut tosin vähän nihkeä epämerkittävien aiheiden tallentamiseen käyttäjän alasivuiksi, erityisesti sen jälkeen kun yksi käyttäjä loi kokonaisen sivuston käyttäjäsivunsa alle. --Otrfan (keskustelu) 17. helmikuuta 2013 kello 17.24 (EET)

Artikkeli on nyt poistettu kokonaan. Palautin sen teknisesti ensin takaisin vanhalle nimelle, jotta sen muokkaushistoria ja keskustelusivun muokkaushistoria on tarvittaessa helposti palautettavissa, mikäli joku todella luo artikkelin uudestaan. --Pxos (keskustelu) 3. maaliskuuta 2013 kello 01.36 (EET)

Häiriköivä muokkaustyyli[muokkaa wikitekstiä]

Keskustelua aiheesta voi jatkaa ehdotuksen keskustelusivulla

Replacement filing cabinet.svg Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.
Suomenkielisessä Wikipediassa ei taida olla ihan vastaavaa käytäntösivua kuin en:Wikipedia:Disruptive editing. Toisinaan täällä onnistutaan jatkamaan sellaisia vähemmän rakentavia muokkauksia vuodesta toiseen. Ehkä aiheesta olisi syytä olla oma sivunsa. Mielipiteitä? --ilaiho (k) 17. helmikuuta 2013 kello 18.48 (EET)
Onko aiheesta jo esseilty joskus, Luokka:Wikipedian mielipidekirjoitukset? -- Usp (keskustelu) 18. helmikuuta 2013 kello 09.01 (EET)
Ehkä vähän kysymyksen ohi voi todeta, että joskus kumoamisten muokkausyhteenvedoissa ja keskusteluissakin näkee käytettävän sanaa "vandalismi" kun kyseeessä kuitenkin on pikemminkin juuri tuo "häiriköivä muokkaustyyli" (joka itse asiassa on syynä myös esimerkiksi monen pitkäaikaisen, innokkaan muokkaajan estoihin). Eli jos muokkaaja itsee uskoo parantavansa wikipediaa, vaikka enemmistön käsityksen mukaan kyseessä onkin huononnus, niin puhuminen "vandalismista" on ainakin käsitteellisesti epätarkkaa, ja juuri tuota eroa tuo ohje taitaa noin hyvin hätäisesti vilkaistuna valaista.--Urjanhai (keskustelu) 18. helmikuuta 2013 kello 12.45 (EET)
Tuosta oli näköjään linkki toiseen ohjeeseen en:Wikipedia:Civility jonka vastine fi:Wikipedia:Kohteliaisuus oli meillä hylätty (noin jälkikäteen ja muistamatta enää keskusteluja en oikein enää hahmota miksi).--Urjanhai (keskustelu) 18. helmikuuta 2013 kello 12.54 (EET)
Kissa kiertää kuumaa puuroa. Ihmettelen, ettei Kohteliaisuutta ole saatu käytännöksi. Se on sentään netiketin perusjuttu ja jos fi-wiki-yhteisö ei edes pysty siitä sopimaan... Syvä huokaus. --Nedergard (keskustelu) 20. helmikuuta 2013 kello 21.16 (EET)
Ei se paljosta kiinni ollut: Wikipedia:Kahvihuone_(käytännöt)/Arkisto21#Ehdotus_uudeksi_k.C3.A4yt.C3.A4nn.C3.B6ksi:_Kohteliaisuus. Nyt on 5 vuotta lisää kokemusta Wikipedia-yhteisöstä, lopputulos voisi olla eri. --Harriv (keskustelu) 21. helmikuuta 2013 kello 00.03 (EET)
Ei muuta kuin kääntämään. Sitten on vastaava sivu. Wikipedia:Älä häiriköi esittääksesi kantasi on ehkä tämän alalaji. --Harriv (keskustelu) 18. helmikuuta 2013 kello 23.00 (EET)
Aloitin käännöksen sivulla Wikipedia:Häiriköivä muokkaustyyli. --ilaiho (k) 20. helmikuuta 2013 kello 20.29 (EET)

Mietinpä tässä, miksi nimen omaan pysyvä esto on mainittu erikseen. Onko kyseessä aiemmin tuntematon käytäntö? Kommenttipyynnöilläkin saadaan toisinaan tuloksia. Ja onhan meillä välityslautakunta. Mutta pääsääntöisesti riittänee että yksi ylläpitäjä arvioi tapauskohtaisesti kannattaako estää tai suojata ja muukin käyttäjä voi tehdä kommenttipyynnnön tai ilmoittaa ylläpidolle. --Höyhens (keskustelu) 21. helmikuuta 2013 kello 15.03 (EET)

Työn alla oleva sivu on (keskeneräinen) käännös englanninkielisestä Wikipediasta. Kyseisen käytännön mukaan häiriköivä käyttäjä voidaan estää pysyvästi, jos lievemmät toimenpiteet eivät tehoa. Toki myös pehmeämpiä keinoja on käytettävissä.
Motiivini tälle ehdotukselle on se, että minusta vaikuttaa siltä, ettei käytännön kuvaamalle toiminnalle oikein ole nimeä, mikä vaikeuttaa päätöksentekoa. Esimerkiksi käyttäjän Watti tapauksessa olisin toivonut hieman ripeämpää ja jämäkämpää toimintaa. Nyt tilanne sai pitkittyä ja kärjistyä aika kauan. --ilaiho (k) 22. helmikuuta 2013 kello 11.18 (EET)

Keskustelua aiheesta voi jatkaa ehdotuksen keskustelusivulla

Voiko henkilökuvaa käyttää jossa henkilö on 2 vuotias[muokkaa wikitekstiä]

Voiko henkilökuvaa käyttää jossa henkilö on 2 vuotias, esimerkkinä olisi Jorma Terentjeff, hänen kirjassaan olisi kuva hänestä 2 vuotiaana.--Musamies (keskustelu) 21. helmikuuta 2013 kello 15.27 (EET)

Ei kai siinä mitään periaatteellista estettä ole, ja voisi olla ihan asiallistakin, jos artikkelissa kerrotaan henkilön lapsuudesta. Mutta toisaalta kaksivuotiaan tulevan teollisuusneuvoksen naama voisi näyttää vähän huvittavalta vaikkapa mallineessa.--Tanár 21. helmikuuta 2013 kello 22.17 (EET)
Ei mitään ongelmaa sinänsä, mutta tosiaan en ainakaan ainoana kuvana käyttäisi. --PtG (keskustelu) 21. helmikuuta 2013 kello 22.32 (EET)
Joissakin artikkeleissa (varhais)lapsuuskuvia on käytetty, ensimmäisenä osuivat silmiin Albert Einstein ja Adolf Hitler. Nämä ovat kuitenkin "hieman" merkittävämpiä henkilöitä, ja myös lapsuusajasta on tekstiä. Terentjeffin artikkeliin vastaava kuva ei oikein istu. --Ryhanen (keskustelu) 21. helmikuuta 2013 kello 23.11 (EET)
Lapsuudenkuvalla kyseinen artikkeli alkaisi vaikuttaa pilalta. Sen sijaan laajassa artikkelissa, jossa on kerrottu henkilöhistoria alusta alkaen ja on kuva henkilöstä aikuisena, lapsuudenaikainen kuva voi olla asiallinen lisä. --Abc10 (keskustelu) 22. helmikuuta 2013 kello 09.02 (EET)

Tiia Ilmanen[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli Tiia Ilmanen on siirretty nimelle Tiia Haverinen, koska hän on muka mennyt naimisiin. Missään kunnollisessä lähteessä ei mainita sellaista, joten Wikipediaan turha tunkea tuollaista tietoa. Onko tosiaan käytäntöjen mukaista lisätä henkilöartikkeleihin kaikenlaista huuhaatietoa? --Lähteitäartikkeliin (keskustelu) 24. helmikuuta 2013 kello 17.02 (EET)

Ei ole. Vaikka sattuisi jotain kautta olemaankin tieto esim. naimisiinmenosta tai nimen muuttumisesta, niin tällaisia tulee lisätä artikkeleihin vain jos tiedolle on esittää kelvollinen luotettava lähde. Elävien henkilöiden kohdalla tämä on erityisen tarkkaa.--Urjanhai (keskustelu) 24. helmikuuta 2013 kello 18.57 (EET)
Siirsin takaisin. Jos tieto sattuisi olemaan oikea ja jos luotettava lähde sattuisi löytymään, niin tiedon voi palauttaa lähteistettynä. Lisäksi jokaisen fi-Wikipedian sivun alalaidassa olevassa linkissä "Ongelma artikkelissa" kerrrotaan miten pitää menetellä, jos haluaa mahdollisesti yksityisyyttä loukkaavan tiedon kokonaan piiloon myös artikkelien ja keskustelujen sivuhistoriasta.--Urjanhai (keskustelu) 24. helmikuuta 2013 kello 19.09 (EET)

Yleinen wikiluokitusjärjestelmä[muokkaa wikitekstiä]

Lupaavien artikkeleiden kohdalla on ollut ongelmana se, että nykyinen listamuotoinen wikipedia:Lupaavat artikkelit -sivu ei kaikessa laajuudessaan varsinaisesti auta löytämään artikkeleita ja sitä on hankala ylläpitää. Ratkaisuna tähän on lupaavien artikkeleiden keskustelusivulla pohdittu kymmenluokituksen tyyppistä luokkahierarkiaa jonka perusteella voitaisiin edelleen automaattisesti ylläpitää teemasivuja ja arvioituja artikkeleita voitaisiin selata hakutyökalun avulla.

Pääpiirteittäin luokkahierarkian periaatteena on ollut, että jokainen lupaava artikkeli on sijoitettuna yhteen luokkahierarkian luokista ja hierarkian luokat ovat ainoastaan yhdessä yläluokassa. Luokitusten nimissä on pyritty mahdollisimman pitkälle seuraamaan yleisimpiä kymmenluokitusjärjestelmiä (yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmät, Yleinen kymmenluokittelu) jotta niissä käytettyjä luokituksia voidaan käyttää esimerkkinä ja jotta luokituksia voidaan hyödyntää vertailtaessa fiwikin sisältöä muihin tietoarkistoihin.

Tämän hetkinen tilanne luokituksessa on, että luokkahierarkia on pääpiirteissään muotoutunut ja joihinkin luokkiin on luokiteltu artikkeleita. Luokkahierarkian suurimpia kysymysmerkkejä ovat, että luokitellaanko kaikki henkilöihin liittyvät artikkelit biografioiden alle (ks. keskustelu) vai suoraan aihepiireihin liittyviin luokkiin ja olen pidättäytynyt luokittelemasta henkilöitä. Lisäksi hierarkia on keskeneräinen ja alatasoilla on luokkia joihin nykyisellään tulee turhan paljon artikkeleita ja niiden alle tulee vielä täsmällisempiä luokkia.

Mikäli joku on kiinnostunut osallistumaan luokkahierarkian kehittämiseen tai lupaavien artikkeleiden luokitteluun, niin pienoisohjelmista löytyy kaksi oleellista pienoisohjelmaa. LinkClassifier-pienoisohjelma värittää ne lupaavat artikkelit jotka ovat luokiteltuna yleisen wikiluokitusjärjestelmän alle tumman vihreiksi jolloin sillä on helppo nähdä mitkä artikkelit ovat jo luokiteltuna. Toinen pienoisohjelma on Yleisen Wikiluokitusjärjestelmän aputyökalu joka tekee tällä hetkellä ainoastaan pieniä ulkoasukorjauksia.

Linkkejä

--Zache (keskustelu) 26. helmikuuta 2013 kello 06.19 (EET)

Keskustelusivullasi tätä jo hieman kommentoinkin. Pidän ongelmallisena sitä, että noin 2000 lupaavaa artikkelia varten luodaan kokonainen uusi luokkahierarkia, joka on päällekkäinen nykyisen 300 000 artikkelia käsittävän luokituksen kanssa. Ongelma tulee erityisesti siitä, että lupaavat artikkelit edustavat artikkelien parhaimmistoa ja niistä otetaan mallia muihin. Asiaan perehtymätön ei esimerkiksi tiedä miksi Luokka:72.24 Uskonnolliset rakennukset ei kelpaa ei-lupaavaan artikkeliin ja mitä eroa sillä on luokkaan Luokka:Uskonnolliset rakennukset. Nykyisessä luokituksessa on ongelmia, koska eponyymiluokista ei ole saatu konsensusta, mutta en näe ratkaisuna sitä että pientä artikkelijoukkoa vaten luodaan uusi systeemi, joka ei ole yhteensopiva muiden kieliversioiden kanssa. --Jisis (keskustelu) 28. helmikuuta 2013 kello 01.54 (EET)
Lisäsin luokkasivuille selitystekstin siitä mistä luokissa on kyse. Joka tapauksessa luokkahierarkia muodostuu piilotetuista luokista, niin mitä todennäköisimmin, niin asiaan perehtymättömät eivät edes tiedä luokkahierarkian olemassaolosta. Jos joku lykkii hierarkiaan sinne kuulumattomia artikkeleita tai vastaavasti mikäli hierarkiasta poistetaan sinne kuuluvia artikkeleita, niin en pidä sitä ongelmana, koska ne pystytään havaitsemaan aika helposti.(vrt nykyinen systeemi) Eli en itse näe, että tämän kaltaiset käytännönongelmat ovat mitenkään suuria.
Asian syvällisempi puoli tuossa tosiaan on tuo, että tässä luodaan pääluokituksen kannalta rinnakkainen luokkahierarkia jonka ajatuksena on, että mikäli se on toimiva niin se sisältäisi lupaavien artikkeleiden lisäksi muut arvioidut artikkelit. Luokituksen jonka hyvät ja huonot puolet ovat hyvin samankaltaisia kuin vaikka tynkäluokitusten. Huonot puolet ovat siinä, että se on aihepiiriltään päällekkäinen pääluokituksen kanssa ja samalla vaivalla kuin tuota säädetään niin voitaisiin yrittää korjata pääluokitusta. Hyvät puolet ovat siinä, että se on huomattavasti täsmällisemmin määritelty kuin pääluokitus ja sillä voidaan toteuttaa asioita joita pääluokituksella ei voida saavuttaa.
Yksi syy pääluokituksen ongelmiin ovat mainitsemasi eponyymiluokat ja toinen iso seikka on se, että luokkien sisältö itsessään on aika väljästi rajattuja eli ne eivät muodosta mitenkään yksiselitteisiä kokonaisuuksia. Kolmas on, että pääluokituksen ongelmien kiertäminen tai korjaaminen on sen verran ison työn takana etten varsinaisesti usko niihin liittyvien muutosten tapahtuvan lähitulevaisuudessa tai edes lähivuosina. Vastaavasti pääluokituksesta irrallisella luokkahierarkialla pystytään ratkaisemaan suurin osa pääluokituksiin liittyvistä ongelmista ja sellaisen pystyy toteuttamaan muutama henkilö vielä kohtuullisen helposti. --Zache (keskustelu) 28. helmikuuta 2013 kello 05.19 (EET)
Wikidata-hankkeessa on käsittääkseni yhtenä tulevaisuuden visiona korvata suurin osa luokista Wikidatassa määritellyillä ominaisuuksilla. Kun esimerkiksi Matti Nykänen on nyt luokassa Luokka:Suomalaiset mäkihyppääjät, jatkossa hänen Wikidata-sivullaan olisi vastaavat ominaisuudet, jotka sitten kai näytettäisiin jonkinlaisina dynaamisina luokkina Wikipedian puolella. Sinne onkin näköjään lisätty jo Nykäsen kansallisuus ja urheilijuus; vain urheilulaji puuttuu. Tämän vision toteuttamiseen kuluu kyllä jonkin verran aikaa ja tupakkaa. --Silvonen (keskustelu) 28. helmikuuta 2013 kello 08.51 (EET)

Suomenkielisen Wikipedian Roska-termistä pikapoistoissa[muokkaa wikitekstiä]

Keskustelu nro n on avattu sivulle Keskustelu_Wikipediasta:Roska#Termimuutoksia. --Pxos (keskustelu) 14. helmikuuta 2013 kello 01.49 (EET)

Siirretään keskustelu käytäntökahvihuoneeseen, koska muutin alkuperäistä ehdotustani ja koska keskusteluilla on tapana laajeta.

Ehdotan nyt, että muutos tehdään vähitellen hieman samaan tapaan kuin aiemmat muutokset, jossa pelkkä "roska"-termi on vähitellen korvattu muulla muotoilulla. Ensiksi voisi muuttaa mallineen {{Roskaa}} nimen ja roskaa-poistonapin nimen ja sen tuottaman vakiotekstin. Ehdotan, että mallineen ja poistonapin nimeksi tulee jo aiemmin maaliskuussa 2012 keskustelussa hyväksi havaittu "pikapoisto" ja että painonapin tuottamaksi tekstiksi muokkausyhteenvetoon tulee "Merkitty poistettavaksi välittömästi" entisen "Merkitty roskaksi" sijaan.

Muutosehdotus ei ulotu vielä varsinaiselle sivulle Wikipedia:Roska, jonka nimi ja muotoilut säilyvät ennallaan toistaiseksi. Roska-termi toimii vielä yleisenä linkkinä, ja mallineen linkit johtavat edelleen WP:Roskaa-sivulle kuten ennenkin. Siirtymävaiheen aikana käytössä on kaksi mallinetta: vanha malline "Roskaa", johon on totuttu, ja uusi malline "Pikapoisto", jota kehotetaan käyttämään. Sopiva siirtymävaihe voisi olla maaliskuu, joten mikäli tähän ehdotukseen ei tule voimakasta vastustusta, ajattelin ruveta toteuttamaan muutosta vähitellen.

--Pxos (keskustelu) 26. helmikuuta 2013 kello 19.11 (EET)

Kannatan. --Harriv (keskustelu) 26. helmikuuta 2013 kello 19.15 (EET)
Kerrotko nyt vielä selkeästi, mikä ehdotus on?--Nedergard (keskustelu) 28. helmikuuta 2013 kello 23.51 (EET)
En. Tuon selkeämmin en osaa tuota mallinemuutosta kuvailla, ja muutos on jo toteutettu, joten ehdotuksen toteutuminen näkyy nyt katsomalla mallinetta {{Pikapoisto}}. Yleisemmin ottaen ehdotuksen kantava periaate on "roska"-termin käytöstä luopuminen suomenkielisessä Wikipediassa. Mallinemuutos ei varsinaisesti ole käytäntömuutos. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 00.13 (EET)
Lisäksi mallineeseen "Roskaa" on niin paljon linkkejä, että se tulee luultavasti vielä useiden vuosien ajan toimimaan samalla tavalla kuin "Pikapoisto". Jos välttämättä haluaa käyttää vanhaa muotoa kirjoittamalla sen käsin muodossa {{Roskaa|Tarpeeton|Y7}}, se toimii vallan mainiosti. Käyttäjälle muutos näkyy lähinnä ainoastaan tuossa muokkausnappulassa, jonka teksti on muuttunut. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 00.30 (EET)
Okei. Ehdotukseni on periaatemuodossa roska-sanan poistaminen käytöstä suomenkielisestä Wikipediasta ja sen korvaaminen neutraalimmilla ilmaisuilla ja ehdotukseni ilmentymä on kaikkien roskaa-sanaa käyttävien käytäntösivujen, mallineiden ja muiden Wikipedia-sivujen muuttaminen siten, ettei niissä esiinny termiä roskaa. Tarkemmin on vaikea sanoa, mihin kaikkeen muutosehdotus vaikuttaa, koska sivuja on satamäärin. Idean ajatus näkyy maaliskuun 2012 keskustelussa, ja tämä on pääosin tuossa saavutetun konsensuksen toimeenpanemista vuoden myöhässä. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 01.42 (EET)

Malline ja painonappi[muokkaa wikitekstiä]

Mallineen ja muokkausnäkymän alapuolella olevan painonapin nimi on nyt "Pikapoisto". Sekä malline että painonappi toimivat täsmälleen samalla tavalla kuin vanha malline "Roskaa", joka on edelleen toimiva ja jota voi vanhasta muistista käyttää rinnakkain uuden mallineen kanssa. Nappi tuottaa artikkeliin uuden mallineen {{Pikapoisto}} ja kirjoittaa automaattiseen muokkausyhteenvetoon tekstin "Merkitty poistettavaksi välittömästi" entisen tekstin "Merkitty roskaksi" sijasta. Vaikka roskaa-malline tullaan jossain vaiheessa muuttamaan ohjaussivuksi, ymmärtääkseni sen toiminnallisuus tulee säilymään jatkossa, koska se ohjaa suoraan uuteen mallineeseen ja koska wikipediassa tällaiset uudelleenohjaukset ovat ennenkin toimineet (vrt. Malline:M, joka on toimiva ohjaus sivulle Malline:Malline). --Pxos (keskustelu) 27. helmikuuta 2013 kello 23.35 (EET)

Wikipedian käytäntösivu[muokkaa wikitekstiä]

Seuraava vaihe olisi jättää "Luokka:Roskaa" rauhaan, mutta muuttaa wikipedian käytäntösivua Wikipedia:Roska. Mikähän sen uusi nimi voisi olla? Koska mallineen uusi nimi on "Pikapoisto", voisi olla loogista korvata mahdollisimman pitkälle sanan "roska" eri ilmentymät termillä "pikapoisto", jolloin käytäntösivun nimeksikin tulisi melko luontevasti "Wikipedia:Pikapoisto".

(vertaa engl. "Wikipedia:Criteria for speedy deletion" = "Nopean poistamisen ehdot/kriteerit"; ruots. "Wikipedia:Snabbraderingar" = "Nopeat poistot"; saks. "Wikipedia:Schnelllöschantrag" = "Pikapoistopyyntö"; ransk. "Wikipédia:Critères de suppression immédiate" = "Välittömän poiston kriteerit"; ital. "Wikipedia:Cancellazioni immediate" = "Välittömät poistot")

Sanaa "kriteerit/edellytykset/ehdot" on turha laittaa sivun nimeen, koska lyhyt nimi on aina parempi. Rupean vähitellen muuttamaan "roska"-sanoja käytäntösivulla, mutta muutan sivun nimeä vasta konsensuksen jälkeen. Yleisesti ottaen "roska" on korvattu ilmaisuilla "pikapoisto", "välitön poisto" tai "poistettava[ksi] välittömästi" eri leipätekstissä. --Pxos (keskustelu) 28. helmikuuta 2013 kello 23.15 (EET) Kommenttia muutettu palautteen perusteella. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 00.44 (EET)

Erityiseltä sivulta Wikipedia:Pikapoisto voi nyt käydä katsomassa ehdotustani. Punaisella taustavärillä on Wikipedia:Roska -käytäntösivun nykyinen muotoilu ja vihreällä taustavärillä tekstiin ja samalla käytäntöön ehdottamani muutokset. Käytäntösivun nimeksi ehdotan muotoa Wikipedia:Pikapoisto, ja sivulla voi tarvittaessa laajemmin selittää että "pikapoisto" = "välitön poisto", mikäli tarpeen. SAMALLA ehdotan myös, että koska käytäntösivu muuttuu, kaikki käytäntöön viittavat roska-termit eri sivuilla muutetaan vastaavasti toiseen muotoon, mutta näistä minun on mahdotonta tehdä tarkempaa ehdotusta, koska sivuja on niin monta. Pääperiaatteena on poistaa roska terminä ja sen mukaan tekisin muutokset. WP:Roska-sivun johdantoa voi mielellään muotoilla paremminkin. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 04.10 (EET) Lisäksi toiminnallisuuden säilyttämisen takia myös WP:Roska sivu on siirrettävä ensin copypastella uudelle nimelle. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 04.30 (EET) Muutettu 2. maaliskuuta 2013 kello 00.37 (EET).

Ei tämä herätä akuuttia vastustusta. Luon rinnakkaissivun Wikipedia:Pikapoisto ja rupean muokkaamaan sitä. Siirrän siihen myös viittauksia muilta sivuilta. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 18.19 (EET)

Käytäntösivu on nyt siirretty nimelle Wikipedia:Pikapoisto, ja tärkeimmät linkit on korjattu johtamaan suoraan uudelle sivulle. Vanha sivu sekä sen keskustelusivu jäävät uudelleenohjauksiksi uuteen sivuun. Kaikki tuntuu toimivan. Oikopolku:R jää myös toimintaan lyhyenä muistona vanhoista roskista ja koska se on paljon käytetty. Vaiheet I ja II on nyt tehty. Luokka:Roskaa jää odottamaan lisäkeskustelua. --Pxos (keskustelu) 5. maaliskuuta 2013 kello 23.31 (EET)

Aargh[muokkaa wikitekstiä]

Miksei näistä voi keskutella yhdellä sivulla? Ja eikö käytäntömuutoksista pitäisi äänestää? Tai edes saada hyväksyntä? Onko käytäntöjen muuttaminen todellakin näin helppoa? Antakaa linkki sivulle, jossa koko yhteisö on hyväksynyt tämän päätöksen? Takapihoilla tästä kyllä on keskustelu, mutta itseänikin on huomautettu siitä - varsn aiheellisesti, ettei se ole oikea menettelytapa. Nyt tämä suuri muutos on kuitenkin jo lähes toteutettu ilman yhteisön suostumusta?? --Nedergard (keskustelu) 28. helmikuuta 2013 kello 23.48 (EET)

Linkki johtaisi tälle sivulle. Tästä asiasta on keskusteltu aiemmin jo kolme kertaa: elokuussa 2007 se ei saavuttanut konsensusta, vuonna 2010 ei myöskään, maaliskuussa 2012 konsensus syntyi siten, että kukaan ei vastustanut muutosta. Nyt on melkein vuosi kulunut vuoden 2012 keskustelusta, joten on korkea aika ryhtyä toimenpiteisiin. Aloita äänestys jos haluat, että konsensus todetaan äänestämällä. Konsensus voidaan todeta myös muulla tavoin. Kommenttien puute kuvaa mielestäni konsensusta. Ryhdy tarvittaviksi katsomiisi toimenpiteisiin. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 00.13 (EET)
Jos takapihalla tarkoitat erityistä keskustelua Roskaa-sivun keskustelusivulla, vein keskustelun sinne, koska halusin rajata ensin keskustelun ja päätöksen uusista termeistä. Ensin uudet termit valmiiksi, sitten koko ehdotus käytäntösivulle, jossa tietysti termeistä olisi voinut keskustella taas uudestaan. Koska sinne ei tullut paljonkaan kommentteja, siirsin keskustelun tänne käytäntökahvihuoneeseen, joka on kaikkea muuta kuin takapiha. Ajankohtaista-sivulta on unohtunut linkki tähän keskusteluun, mutta kyseessä on tosiaan unohdus eikä takapihoitus. Lisään sen nyt. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 00.39 (EET)
Ei tämä nyt aivan kuvaamallasi tavalla mennyt. Kun keskustelu tuotiin keskutelusivulta kahvihuoneeseen - jossa sen useimmat käyttäjät varmasti helpommin huomaavat - termimuutosta lähdettiin samantien jo toteuttamaan...--Nedergard (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 20.30 (EET)
Sinäkään et näköjään vastusta termimuutoksia, ainoastaan menettelytapaa. Noh, vaihe I (malline ja painonappi) on tehty, vaihe II (käytäntösivun nimenmuutos ja roskanpoisto) on siinä vaiheessa, että WP:Roska on käytäntö ja siitä on työkopio WP:Pikapoisto, vaihe III (luokan nimenmuutos) on tekemättä. Nämä tehdyt muutokset ovat niin näkyviä, että vastustusta olisi jo tullut tähän mennessä. Edellinen keskustelu asiasta taukosi 6. maaliskuuta 2012, ja jatkui kannattavalla kommentilla 16. maaliskuuta 2012, ja päättyi siihen. Jos jäisin odottamaan yhteisön kannatusääniä, en luultavasti voisi toteuttaa muutosta ollenkaan. Asia näyttää pikemminkin olevan useimmille melko yhdentekevä. --Pxos (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 21.43 (EET)

Huono ideahan se oli. Hyvä tarkoitus johtaa huonoon lopputulokseen, eli wikikieli on taas asteen kapulaisempaa ja hämärämpää uusille käyttäjille. Roskan merkitys on ilmeinen, "pikapoisto" sekoittuu muiden poistolajien kanssa, erityisesti sen jossa ilmoitetaan poistosta muutaman vuorokauden kuluttua. --ML (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 08.46 (EET)

"Pikapoisto ja poistetaan" ovat selviä kaikille, jotka osaavat suomea. "Roska" tarkoittaa roskaa, ja sen merkitys on katsottava käytäntösivulta ja opeteltava osana wikimaailman kieltä. "Resentismiä" ei löytänyt edes sanakirjasta. Minä en uskaltaisi sanoa mitään siitä, mikä on hämärämpää uusille käyttäjille ja mikä ei. Nyt luokassa "Roskaa" on alaluokassa heti kaikki merkittävyyskeskustelut, jotka siirtyvät alaluokasta pääluokkaan 3 päivän kuluttua. Siis "esiroskaa" ensin ja sitten "roskaa". --Pxos (keskustelu) 3. maaliskuuta 2013 kello 01.03 (EET)
Lisäys: vuonna 2005 "roska" oli silkkaa puppua, täysin merkityksetöntä sisältöä ja muuta sellaista, joka ei mitenkään kelvannut Wikipediaan. Sitten "roska" muuttui yleisemmäksi nimeksi ja alkoi tarkoittaa kaikkea sellaista, joka poistetaan heti tai muutaman päivän sisällä. Vuonna 2012 kaikki olikin jo roskaa (esimerkiksi poistoäänestyksen hävinneet sivut, jotka on päätetty äänestämällä poistaa eli jotka on päätetty poistettavaksi vaan joita ei ole yleisesti julistettu roskaksi). Tämä yhden sanan leviäminen sinne, minne se ei kuulu, on jossain vaiheessa syytä pysäyttää. "Roska"-sana sopi mielestäni alkuwikiin. Nyt olemme "professionaalisempi" tietosanakirja, ja kielenkäytön tulisi kuvastaa sitä. --Pxos (keskustelu) 3. maaliskuuta 2013 kello 01.11 (EET)

Symbol support vote.svg Mielestäni tässä on hyvä idea ja hyvä tarkoitus, eli wikikieli olisi taas asteen selvempää uusille käyttäjille. Hyväntahtoisten käyttäjien tuotosten kutsuminen roskaksi voi tuntua loukkaavalta, eikä "pikapoisto" mielestäni juurikaan sekoitu muiden poistolajien kanssa. ¬Antilope 4. maaliskuuta 2013 kello 00.57 (EET)

Minusta pelkkä poistettavat olisi parempi roskan korvaava termi kuin pikapoisto --Zache (keskustelu) 4. maaliskuuta 2013 kello 12.48 (EET)

Luokkajärjestely[muokkaa wikitekstiä]

Tällä hetkellä luokat ovat ihan miten sattuu. Luokka:Roskaa on yläluokka, joka sisältää luokat "Hauki on kala" ja "Merkittävyys kyseenalaistettu", jotka eivät ole roskaa, koska artikkelit siirtyvät niistä luokista luokkaan Roskaa. Lisäksi luokka "Poistettavat" on luokan "Merkittävyys kyseenalaistettu" alaluokka, vaikka niillä ei ole juuri tekemistä toistensa kanssa. Aion muuttaa yläluokaksi luokan "Poistettavat", joka kuvaa kaikkea poistettavaa materiaalia, ja siirtää sen alaluokiksi nuo muut luokat. Tämä on paljon loogisempaa. --Pxos (keskustelu) 3. maaliskuuta 2013 kello 23.47 (EET)

Wikipedian ylläpitoon kuuluva yläluokka kaikille poistojuttuun liittyvälle on nyt Luokka:Poistettavat. Itse luokka on vanha, luotu jo vuonna 2004, mutta järjestelin sen siten, että se sisältää kaikki poistotavat alaluokkina. Luokka Roskaa on nyt sen alaluokka. Lisäksi poistokeskustelut ja poistoäänestykset saivat oman, upouudet luokkansa, jotta ne voidaan luokitella paremmin ja varsinkin, jotta poistokeskusteluissa on jotain järkeä kun ne ovat rinnakkaisia muiden poistomenetelmien kanssa eikä vain jonkun alaluokan alaluokan sillisalaatin osana vailla huomiota. --Pxos (keskustelu) 4. maaliskuuta 2013 kello 01.11 (EET)

Itse muotoilisin koko poistoon liittyvät luokat seuraavasti:
Näin kaikki poistettavat artikkelit ovat samassa luokkahierarkiassa ja ylläpitäjät näkevät suoraan roskia poistaessaan, että onko hauki on kala, merkittävyys kyseenalaistettu ja poistoäänestyksissä artikkeleita. Jos ne luokat ovat eri tasoilla niin niiden välisessä navigoinnissa on yksi turha klikkaus enemmän. Toinen seikka on, että nykyinen poistokeskustelu on tarpeeton ja se voitaisiin ihan hyvin yhdistää merkittävyyskeskusteluihin. Pääasiallinen syy käydä poistokeskusteluja on, että sitä kautta poistetaan luokkia ja muuta tauhkaa joissa kyse ei ole suoraan merkittävyydestä. Ero on kuitenkin varsin akateeminen ja prosessi on molemmissa sama. . --Zache (keskustelu) 4. maaliskuuta 2013 kello 12.41 (EET)
Hyviä pointteja luokkarakenteesta, mutta odotetaan lisäkommentteja. Eihän tuossa taida olla muuta eroa minun ehdotukseeni kuin että Poistettavat ei ole pelkkä alaluokkia sisältävä luokka vaan se saisi saman sisällön kun nykyinen Roskaa. Parannus tuokin on entiseen tapaan. Poistokeskustelu-mallineesta on äskettäin keskusteltu Jmk kyseenalaisti sen merkittävyyden, mutta tuli itse siihen tulokseen, että se on tarpeellinen kahvihuonekeskustelun perusteella. Merkittävyyskeskustelu on kuitenkin aika muotoihin sidottu, kun siinä keskustellaan yleensä vain merkittävyydestä ja keskustelulle on aikaa kolme päivää. Monien luokkien keskustelulle on syytä varata pitempi aika. Sitäpaitsi merkittävyysmalline tuo artikkelin sivulle ison laatikon, jossa uhataan nopealla poistolla. Poistokeskustelu-malline on paljon pienempi ja viittaa vain keskustelusivulle. Esimerkiksi tässä luokka oli asetettu merkittävyyskeskusteluun ajaksi 20.2.–23.2. Siellä se oli edelleen 3. maaliskuuta, jolloin vaihdoin mallineen. --Pxos (keskustelu) 4. maaliskuuta 2013 kello 20.48 (EET)
Poistokeskustelu sopii mielestäni hyvin erityisesti luokille ja melko hyvin mallineille. Asiaa ei useimmiten tarvitse päättää kolmessa vuorokaudessa, ja kun poistokeskusteluissa oleville sivuille on paljon suoria linkkejä eri puolilla, ne saavat enemmän huomiota eikä yksittäisten luokkien mielekkyyttä tarvitse aina tuoda kahvihuoneisiin, jotta keskustelut saisivat riittävää huomiota. On lisäksi otettava huomioon aiemmassa keskustelussa esitetty perustelu, että mikäli artikkeli halutaan poistaa sisältönsä vuoksi eikä merkittävyyden vuoksi, poistokeskustelu on parempi. Esimerkiksi uuteen tutkimukseen merkittävyyskeskustelu ei sovi lainkaan, ja suora poistoäänestys vasta viimeisenä vaihtoehtona. Keskustelun lopputuloksen tulkinta on sitten eri asia. --Pxos (keskustelu) 6. maaliskuuta 2013 kello 00.42 (EET)

Poistokäytäntösivun muutokset[muokkaa wikitekstiä]

Olen roskanpoiston yhteydessä tehnyt muitakin muutoksia käytäntösivulle Wikipedia:Poistokäytäntö. Osa on harmitonta taustaväritystä, mutta sisällöllisiä muutoksia olen tehnyt osioon "Ongelmia, jotka saattavat edellyttää artikkelin poistoa". Perusteluina muutoksille on, että sivun sisältö oli pahasti vanhentunut ja mielestäni kertoi poistokäytännöstä monia vuosia sitten. Esimerkiksi merkittävyysongelmissa käyttäjille suositeltiin poistoäänestystä eikä puhuttu merkittävyyskeskusteluista mitään. Ilmoitan nyt etupihalla ja kaupungintorilla näistä muutoksista, jotta voitte käydä katsomassa käytäntömuutoksia ja jotta keskustelua voidaan käydä täällä sekä a) jo tehdyistä muutoksista → diffi että b) sivun muustakin päivittämisestä. --Pxos (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 21.26 (EET)

Merkittävyyskäytäntö[muokkaa wikitekstiä]

Olen myös päivittänyt sivua Wikipedia:Merkittävyys. Sivulta puuttui kokonaan maininta merkittävyyskeskusteluista. Poistokäytännöstä kerrottiin vaihtoehtoina poisto heti roskana tai muutoin poistoäänestyksen kautta. Muotoilu oli vuodelta 2006 säilynyt koskemattomana. Lisäsin merkittävyyskeskustelun. --Pxos (keskustelu) 3. maaliskuuta 2013 kello 20.03 (EET)

Pikapoistosyyn Y1 muuttaminen[muokkaa wikitekstiä]

Ehdotan lisäksi, että pikapoistosyissä kriteeri Y1 muutetaan termiksi "tietosanakirjaan selvästi sopimaton sisältö". Etuna on kunnon ero termien "merkityksetön" ja "epämerkittävä" välillä sekä selkeämpi poistosyy myös lukijoille. Termi voidaan selittää kriteereissä seuraavasti: Y1 = Tietosanakirjaan selvästi sopimaton sisältö: Vailla mitään merkitystä olevat sivut, silkka puppu tai sivut, joiden sisällössä ei ole mitään järkeä. Huomaa, että kyseessä on eri poistosyy kuin artikkelien yhteydessä käytettävä A5 = Epämerkittävä. Lisäksi pikapoistonapin valikossa lyhennys voisi olla "Tietosanakirjaan sopimaton", ja ylläpitäjän tehtävä on päättää, voiko sivun poistaa tuolla syyllä. --Pxos (keskustelu) 5. maaliskuuta 2013 kello 23.28 (EET) Muutettu ja lisätty --Pxos (keskustelu) 5. maaliskuuta 2013 kello 23.43 (EET)

Vapaa kirjoitusmahdollisuus rekisteröitymättömilläkin[muokkaa wikitekstiä]

Tämä ärsyttää minua. Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa ja tieto ei ole lainkaan yhtä varmaa. Olisi käytännöllisenpää, jos tänne saisi kirjoittaa vain rekisteröityneet. Epäasiallinen voisi saada bannit ja niin edelleen.

Sintukka (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 11.48 (EET)Symbol oppose vote.svg VastustanSintukka (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 11.48 (EET)

Vapaaseen tietosanakirjaan voi kirjoittaa vapaasti ilman että tarvitsee rekisteröityä. Bannit saa kuka tahansa huonosti käyttäytyvä. --Stryn (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 11.49 (EET)
Käyttäjätunnuksenhan saa kuka tahansa, joka viitsii sellaisen laatia. IP voi aivan hyvin käyttää lähteitä ja viitteistää artikkelin vaikka huipputasolle, ja samoin käyttäjätunnuksella voi syytää artikkeleihin suoranaista satua ja valhetta. Epäilyttävää sisältöä ei tule katsoa sormien läpi vain siksi, että sen lisääjä on rekisteröitynyt. Perusteluista aivan vapaata muokkausmahdollisuutta puoltaen on varmasti kirjoitettu johonkin pitkät pätkät, mutta enhän minä muista missä sellaiset filosofiakäytännöt olisi piilossa... --Pitke (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 12.22 (EET)
Jos annettaisiin kirjoitusoikeus vain rekisteröityneille ja uuden nimimerkin 10 ensimmäistä muokkausta tarkistettaisiin ennen kuin ne tulevat näkyviin, vandalismi vähenisi. Pitäisi ensin tehdä 10 asiallista muokkausta, ja vasta sen jälkeen kirjoittaa pilailua. Pilailusta lähtisi nimimerkin kirjoitusoikeus pois, ja kirjoittajan pitäisi rekisteröidä uusi ja sitten taas tehdä 10 asiallista jne.--Vesahjr (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 17.50 (EET)
Onko meillä vandalismiongelmaa nykyiselläänkään? --Zache (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 17.55 (EET)
Kirjoittaminen pitäisi olla ainoastaan käyttäjätunnuksella ja yhdellä sellaisella mahdollista ja muokkaaja pitäisi aina olla Wikimedia Foundationin tiedossa. Näin saataisiin poliisin tietoon rikolliset helpommin ja myös vandaalien muokkaukset loppuisivat välittömästi. Esimerkiksi tunnistaminen on mahdollista pankkitunnuksilla. Muokkaaminen olisi silti mahdollista anonyymina nimimerkillä.
Pikkulapset kirjoittelee pissa-kakka-juttuja ja aikuiset ihmiset siivoilee niitä päivästä toiseen. Miettikää nyt oikeesti. –Makele-90 (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 19.56 (EET)
No kyllä mä mietinkin ihan oikeasti. Suurimmaksi osaksi viime vuosien sotkemisongelma on ratkennut väärinkäyttösuodattimella ja sellaisten ip:den kohtuullisen pitkillä estoilla joista tulee toistuvasti sotkemista. Se mitä on jäänyt jäljelle on vaivatonta poimia kokonaisuudessaan merkityillä versioilla. Ongelma vain on siinä, että vain osa artikkeleista on ensiarvioituna ja vain noin puolet muiden kuin seulojien muokkauksista osuu ensiarvioituihin artikkeleihin. Nykyiselläkin systeemillä kuitenkin aika hyvin nähdään, että nykyinen ongelmakohta ovat hyväntahtoiset muokkaukset joissa on ongelmia ja se miten niiden kanssa toimitaan. Eli jos lisäys on lähteetön niin etsitäänkö lähde, kumotaan muokkaus vai annetaan olla. jne Se sotkeminen mitä joukossa on menee samalla kun noita hyväntahtoisia muokkauksia käy läpi ja korjailee. --Zache (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 20.37 (EET)
Makele-90:n kommentti on ilmeisesti ihan vakavissaan kirjoitettu, joten kysyn selventävän kysymyksen: Mitä on tuo wikirikollisuus, jonka torjuminen helpottuisi, jos kaikkien muokkaajien henkilöllisyys olisi säätiön tiedossa? Sitä paitsi henkilöllisyyden tunnistaminen pankkitunnuksilla tai muilla sähköisillä allekirjoituksilla olisi mahdollista vain joissakin kehittyneissä maissa. Wikipediaan ei sitten saisi kirjoittaa, mikäli ei kykenisi luotettavasti todentamaan henkilöllisyyttään. Tällä tavalla kuolisi koko hevonen yhteen kavioiden puhdistukseen. --Pxos (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 21.43 (EET)



Mahdollisuus muokata rekisteröitymättä on yksi Wikimedia-projektien yhteisistä alkuperäisistä perusperiaatteista ("Founding principles"), joita Wikimedia-säätiön sivulla kehotetaan noudattamaan. ¬Antilope 25. helmikuuta 2013 kello 18.15 (EET)
Ei kannata rakentaa esteitä olematonta ongelmaa varten. Enneminkin satunnaisin piipahtajan muokkaukset pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi. --Harriv (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 18.41 (EET)

Symbol oppose vote.svg Vastustan jyrkästi tällaista ehdotusta. Wikipedia on vapaa tietosanakirja, ja kyllä adminit blokkaa jos pöhköyksiä puuhailee. Kuten Harriv, kaikki mahdollisimman yksinkertaiseksi ja esteettömäksi. –Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 25. helmikuuta 2013 kello 18.49 (EET)

Muistaakseni Tanar totesi merkittyjen versioiden käyttööönoton jälkeen hämmästyneensä, miten paljon asiallisia muokkauksia IP:ltä tulee. Äskeisessä projektissa ns. tikkaremmin asiantuntijat ovat korjanneet pyytämiäni artikkeleita, useimmat heistä IP:llä (harva teki tunnusta yhtä korjausta varten). --Tappinen (keskustelu) 25. helmikuuta 2013 kello 18.53 (EET)
Näin totesin ja olen edelleen samaa mieltä. Vapaassa sanakirjassa pitää olla vapaa muokkausoikeus. IP-tunnuksilla voidaan tehdä asiallisia muokkauksia yhtä lailla kuin käyttäjätunnuksillakin voidaan tehdä epäasiallisia..--Tanár 25. helmikuuta 2013 kello 20.37 (EET)
Vielä lisäys kommenttiini: En kannata myöskään sitä mitä saa nähdä jos klikkaa http://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Oajguokdeh&action=edit tätä linkkiä sisäänkirjautumattomana. Gálaniitoluodda (keskustelumuokkaukset) 25. helmikuuta 2013 kello 18.54 (EET)
Täällä Meta-wikin sivulla on pieni selitys sille, miksi englanninkielisessä Wikipediassa poistettiin sivujen luontioikeus kirjautumattomilta käyttäjiltä. Hassua kylläkin, että mitään perusteluja ei ole näkyvissä, jos yrittää luoda sivun en-wikiin kirjautumattomana. --Pxos (keskustelu) 26. helmikuuta 2013 kello 01.13 (EET)

Symbol oppose vote.svg Vastustan Mielestäni kynnys jolla wikipedian tekoo voi osallistua pitää pitää mahdollisimman matalana. --Ssavilam (keskustelu) 5. maaliskuuta 2013 kello 13.01 (EET)

Symbol oppose vote.svg Vastustan. Nykysysteemi toimii hyvin ja nähdäkseni täällä on vähän vandalismia. Tosin keskusteluun osallistuvia IP-muokkaajia voisi yställisen painokkaasti kehottaa käyttäjätunnuksen luontiin, jotta muut tietäisivät keskustelevansa yhden ja saman käyttäjän kanssa eikä x:n eri IP:n kanssa...--Nedergard (keskustelu) 5. maaliskuuta 2013 kello 16.47 (EET)

Takapiha-päätöksenteosta[muokkaa wikitekstiä]

Nedergard toteaa tuolla ylempänä [6] Roska-termi-keskustelun Arggh-osuudessaan, että asioista päätetään tai ainakin kanta muodostetaan jossakin "takapihalla", joka ainakin minulle ja varmasti useimmille muille on täysin tuntematon. Ilmeisesti esimerkiksi luettelo kuolleista henkilöistä käännettiin tällaisen takapihakeskustelun perusteella, sillä ilman minkäänlaista julkista yhteistä päätöstä Aulis Eskola vei prosessin läpi. Tällaiseen päätöksentekoon viittasi myös Otrfan eräässä keskustelussa. Missä tämä takapiha on? Kuuluuko avoimen Wikipedian luonteeseen, että päätökset tehdään jossakin pienen piirin keskustelussa eikä avoimesti koko yhteisön nähtävillä Wikipedian keskustelusivuilla? --Abc10 (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 09.47 (EET)

Kyllähän nuo keskustelut Wikipediassa käydään, mutta usein niistä voisi tiedottaa paremmin. Ja monta kertaa niihin osallistuu niin vähän keskustelijoita, että päätökset katsotaan hyväksytyksi, jos keskustelujoita on esim. 3, ja heistä kukaan ei vastusta. --Stryn (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 10.41 (EET)
Koska varsin moni asioista kiinnostunut varmaan seuraa kahvihuonetta, niin voisihan se olla hyvä pyrkiä tiedottamaan käytävistä keskusteluista ainakin kahvihuoneessa.--Urjanhai (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 15.25 (EET)
Mikä on se kyseinen keskustelusivu missä päätökset pitäisi tehdä? Kaikki keskustelusivut ovat avoimia, se on sitten oma päätös mitä pitää tarkkailulistoillaan tai seuraa muuten. --Harriv (keskustelu) 1. maaliskuuta 2013 kello 15.27 (EET)
Samalla takapihalla lienee aikoinaan päätetyn merkittävyyskäytännöstä. Siitä ainakaan ei sen käytännöksihyväksymisen aikaan ole keskusteltu yhtään missään julkisessa paikassa. Iivarius (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 08.01 (EET)
Merkittävyys-käytännössä on tähän nähden se ero, että siitä ei välttämättä keskusteltu missään muuallakaan ja sen hyväksyminen tuossa muodossa millaiseksi se enwikistä käännettiin oli lähinnä sattumaa. --Zache (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 08.22 (EET)
Kun nyt minut piti mainita, niin missä minä olen viitannut ja mihinkä? Ei mitään muistikuvaa tuollaisesta. --Otrfan (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 08.06 (EET)
Jos viittaat vuosittaisiin kuolleiden listoihin, niin tuo "päätöksenteon takapiha" oli akuutisti järjestelyn kohdalla aivan oman pääni sisällä. Tuo päätös syntyi nopeasti pääkopassani, kun totesin aikajärjestyksen olevan jo vanha käytäntö ja linjaus tuommoisissa listoissa sun muissa paikoissa. Ei pahimmillaan vuosia kestäviä WP-pyörityksiä ihan kaikista aiheista jaksa käydä. Jos kaikesta, mikä voisi sittenkin olla jotenkin toisin, lähtisi keskustelemaan ja äänestyttämään, artikkelien muokkaaminen hyytyisi. --Aulis Eskola (keskustelu) 13. maaliskuuta 2013 kello 20.13 (EET)
Se oli mielestäsi pikku juttu, pieni artikkelimuokkaus, joka syntyi pääkopassasi, etkä ottanut keskustelua huomioon. Olkoon niin. Olen jättänyt sen muiden hoidettavaksi. Mutta takapajuinenhan se on. Tuo järjestys on käytössä vironkielisessä Wikipediassa, äkkiä en löydä muita. Hätiköityä virheellistä ratkaisua on tietysti vaikea myöntää vääräksi. Minä en lähde palauttamaan sitä, sillä työ on turhan suuri. Odotan vain että järki jossakin pääkopassa vielä voittaa ja joku tekee sen työn, että voin jälleen antaa panostani sen hyväksi. --Abc10 (keskustelu) 13. maaliskuuta 2013 kello 21.56 (EET)
Nää on hauskoja :D Yleisiä linjauksia suomiwikipediasta katson, mutta yksittäiset kirjoittajat - tyyliin sinä - jyrään armotta. --Aulis Eskola (keskustelu) 16. maaliskuuta 2013 kello 02.40 (EET)

Lähtökohtaisesti Wikipediaa on tarkoitus muokata rohkeasti. Jos rohkeat muokkaukset katsotaan huonontaviksi, tällöin ne kumotaan (ja keskustellaan miksi kumottiin). Usein kuitenkin kysytään muiden kommentteja keskustelusivulla kun jokin ongelma on huomattu tai jotain suurta muutosta on ajateltu, ja tällöin jos tulee edes yksi tai kaksi kommenttia, niin ne riittävät. Ei muokkausten toteuttamiseen vaadita mitään määräenemmistöä. Jos vaadittaisiin, muokkaaminen olisi hidasta. Vapaa, rohkea, muilta kyselemätön muokkaaminen on hankkeen kannalta etu. Voi verrata siihen jos yritystoiminta tukehdutettaisiin suurella määrällä byrokratiaa, politiikkaa, äänestyksiä (eihän tällöin jogurttipurkit saapuisi kaupan hyllylle asti)! Muokkaa rohkeasti ja pyydä anteeksi jälkikäteen jos tarvetta ilmenee. --Hartz (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 08.09 (EET)

Tässähän ei nyt puhuta artikkelimuokkauksista, joita tuo rohkeus-mantra käsittääkseni varsinaisesti koskee, vaan laajemmin Wikipediaan vaikuttavista muutoksista. Niistä pitää keskustella hätiköimättä mahdollisimman julkisesti, ja muutokset on tehtävä saavutettavan konsensuksen mukaisesti. --Abc10 (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 09.38 (EET)
Tuo on sinun ajatuksesi asiasta ja siksi varmaan keskustelun aiheesta aloititkin. Kyllä kai saa muokata rohkeasti kaikkialla Wikipediassa, kunhan ei itsevaltaisesti muuta käytäntöjä aivan erilaisiksi. Käytäntöihin tehtävistä muutoksista on keskusteltava (mutta vaikea tärkeimpiä käytäntöjä on lähteä muuttamaan). Suomenkielisen Wikipedian käytännöt on apinoitu pääasiassa englanninkielisestä Wikipediasta ja loput on ilmestynyt aika sattumankaupalla. Mutta jos käytännöt toimivat ja ei synny mitään vastustusrintamaa, eikö kaikki ole tällöin hyvin? Sinua nyt ilmeisesti kiinnostaa enemmän itse prosessi kuin sen tulos... --Hartz (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 09.48 (EET)
Vastaisitko tuolla ylempänä olevaan kysymykseeni ja mielellään diffin kanssa. Vai tuliko valehdeltua? --Otrfan (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 10.01 (EET)

Mites paljon ircissä keskustellaan nykyään wikipedian asioista? Takavuosina sitä ilmeisesti käytettiin enempi myös päätöksentekoon? --Velma (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 13.57 (EET)

Joltain kerran kyselin wikipedian irc-kanavasta yleensä, ja muistaakseni vastaus oli, että siellä on nykyään melko hiljaista. Irc olisi kyllä mainio media, mutta jos kaikki eivät ole siellä, niin silloin se toimii huonommin. Itse en ole wikipedian ircissä tainnut käydä kuin joskus kauan sitten pistäytymässä. --Urjanhai (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 14.09 (EET)
Eipä oikeastaan päätöksen tekoon. Ajatuksia toki vaihdettu aktiivien kesken koska moni oli paikalla, joka sekin taisi olla joillekin liikaa. --Harriv (keskustelu) 2. maaliskuuta 2013 kello 18.34 (EET)

Ei voida lähteä siitä, että kaikki päätöksenteko koottaisiin yhteen paikkaan, jotta joku yksittäinen käyttäjä (oli tämä käyttäjä millainen tahansa) voisi osallistua helposti päätökseen tekoon. Jatketaan samanlailla kun aikaisemminkin: päätöksenteko perustuu satunnaisessa paikassa (tai paikoissa) käytyihin keskusteluihin. Näihin keskusteluihin osallistuu (yleensä) aiheesta kiinnostuneita käyttäjiä. Näiden keskusteluiden löytäminen on vaikeaa ja keskusteluihin viittaaminen perustuu lähinnä perimätietoon rinnastettavaan järjestelmään. Tämä toimintatapa ei sinänsä ole millään tavalla ongelmallinen, koska mikä tahansa päätös voidaan kumota uudella keskustelulla. Mitään ei koskaan missään päätetä lopullisesti ja monesti on ihan hyvä jos kukaan ei osaa viitata vanhaan kesksuteluun, jolloin voidaan päättää asiasta uudelta pohjalta. Eli vastauksena alkuperäiseen kysymykseen "Missä tämä takapiha on?" Takapiha on wikipedian käyttäjien välinen keskustelu, jos sellainen on käyty. Gopase+f (keskustelu) 7. maaliskuuta 2013 kello 23.32 (EET)