Wikipedia:Heinäkuun lähdetalkoot/2024

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heinäkuun lähdetalkoot
201020112012201320142015201620172018201920202021202220232024

Tilannekuvaaja Tilannekuvaaja
Heinäkuun lähdetalkoot 2024
Tila KÄYNNISSÄ
Aihe Heinäkuun lähdetalkoot 2024
Ajankohta Alkaa: 2024-07-01
Päättyy: 2024-07-31
Palkinnot

31+ pisteestä
Me olemme yhteensä
lähteistäneet
595
ennen lähteistämätöntä artikkelia

Palkinto aktiivisesta osallistumisestasi heinäkuun 2024 lähdetalkoisiin.

Heinäkuun lähdetalkoiden ideana on, että heinäkuun ajan mahdollisimman moni wikipedisti lisää joka päivä vähintään yhden lähteen tai lähdeviitteen sellaiseen artikkeliin, jossa ei ole vielä lainkaan lähteitä. Jos joku päivä jää väliin vaikkapa hyvän sään takia, tavoitteensa voi kiriä kiinni sadepäivänä, sillä vain lisättyjen viitteiden määrä lopussa ratkaisee. Heinäkuun jälkeen kaikki vähintään 31 lähteetöntä artikkelia lähteistäneet talkoolaiset saavat lähdetalkoiden palkintomerkin.

Muistathan myös pitää huolta siitä, että noudatat myös heinäkuun lähdetalkoiden aikana Wikipedian normaaleja lähteistämiseen liittyviä käytänteitä. Huolimattomasta lähteistyksestä tai epäluotettavien lähteiden käyttämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Heinäkuun lähdetalkoita on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2010 lähtien ja nyt käynnissä ovat järjestyksessään jo 15. lähdetalkoot. Lähdetalkoissa on lähteistetty keskimäärin noin 1 600 artikkelia joka vuosi, ja aktiivisesti talkoisiin on osallistunut vuosittain reilut parikymmentä käyttäjää. Lisätietoa lähdetalkoiden historiasta ja aikaisemmista lähdetalkoista löytyy täältä.

Voit kertoa osallistumisestasi lähdetalkoisiin {{Käyttäjä/Lähdetalkoot}}-käyttäjälaatikolla. Tarkemmat ohjeet mallineen käyttämiseksi löytyvät mallineen sivulta.

UKBot-botti laskee automaattisesti pisteet ja päivittää ne tälle sivulle. Lähdetalkoissa hyväksytään muokkaukset artikkeleihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

  • Sivu kuuluu pääavaruuteen, eli se on tietosanakirja-artikkeli
  • Artikkeli on luotu ennen heinäkuun alkua
  • Artikkeliin ei ole merkitty yhtäkään lähdettä tai lähdeviitettä
    • Botti tunnistaa lähteistetyt artikkelit väliotsikoista "Lähteet" ja "Viitteet"

Jos epäilet botin tehneen virheen, lisää Huomioita-osioon pisteidenhylkäyskoodi ohjeiden mukaisesti tai ilmoita siitä keskustelusivulle.

PetScan:

PetScanin avulla voit hakea lähteettömiä artikkeleita tietyistä luokista. Luokaksi kannattaa valita jokin luokkahierarkiassa alhaalla oleva luokka, jotta hakutulos olisi mielekkään kokoinen (eikä haku kestä tuhottoman kauan...). Haku sisältää artikkelit, joissa ei ole {{viitteet}}-mallinetta eikä joitain muita viitemallineita. Jos lähteet on merkitty jollain muulla tavalla (esim. ilman viitteitä tai <references/> -tagilla), ne valitettavasti ovat hakutulosten joukossa. Haku ei myöskään löydä sellaisia lähteettömiä artikkeleita, joissa viitemallineita on käytetty johonkin muuhun kuin lähteistämiseen (esim. "Aiheesta muualla" -osiossa).

Lähteettömät artikkelit -luokka:

Voit hakea lähteettömäksi merkittyjä artikkeleita myös manuaalisesti lähteettömät artikkelit -luokasta, josta löytyy yli 14 000 {{lähteetön}}-mallineella varustettua artikkelia. Huomaa kuitenkin, että iso osa luokkaan kuuluvista artikkeleista ei ole täysin lähteettömiä.

Wikipedian hakutoiminto:

Seuraavan haun avulla voit hakea valitsemasi luokan artikkelit, joissa ei ole <ref>-tagia missään muodossa eikä lähteet/viitteet-otsikkoa:
Haku (korvaa esimerkkihausta luokka "Suomalaiset elokuvat" haluamaksesi luokaksi, ilman Luokka:-nimiavaruusliitettä)
Muuten sama kuin ylempi haku, mutta tällä voit hakea samalla myös valitsemasi luokan alaluokista viiden luokan syvyydellä:
Haku (haun ylärajana 255 alaluokkaa; lisäksi luokan nimi pitää kirjoittaa hakuun isolla alkukirjaimella, jotta deepcat-haku toimisi toivotulla tavalla)

Osallistujat

[muokkaa wikitekstiä]

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Heinäkuun lähdetalkoissa 2024 mukaan lasketaan kaikkien ennen heinäkuun alkua luotujen lähteettömien artikkelien lähteistäminen. Talkoissa saa yhden pisteen per lähteistetty artikkeli.


Kriteerikoodit: jotka ovat artikkeleita jotka ovat olemassa ennen kilpailun aloituspäivämäärää Jokaisesta lisätystä Lähteet tai Viitteet -osiosta annetaan 1 pistettä


Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskevan pisteet väärin, lisää Huomioita-osioon pisteidenhylkäyskoodi ohjeiden mukaisesti tai ilmoita siitä keskustelusivulle. Muista ilmoittautua osallistujaksi!

Jos olet saanut virheellisiä pisteitä, lisää tämän otsikon alle viimeiseksi tähän tapaan: *{{VK muokkaus hylätty|käyttäjänimesi|fi:artikkeli}} --~~~~ ESIMERKKI: *{{VK muokkaus hylätty|MiPe|fi:Lähdeviittaus}} --~~~~

Päivitetty viimeksi 14. heinäkuuta 2024 kello 17.17. Kilpailu on avoinna 1. heinäkuuta 2024 kello 00.00 – 31. heinäkuuta 2024 kello 23.59.

66 artikkelia, 87,92 kB

  1. Martta Kontula (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 18.57: 1.0 p (section)
    Total: 647 bytes, 34 words.
  2. Innocenti (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 21.09: 1.0 p (section)
    Total: 790 bytes, 9 words.
  3. Veikko Linna (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 06.46: 1.0 p (section)
    Total: 825 bytes, 38 words.
  4. Yöjuttu (televisiosarja) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 12.36: 1.0 p (section)
    Total: 582 bytes, 31 words.
  5. Anton Soini (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 20.41: 1.0 p (section)
    Total: 423 bytes, 10 words.
  6. Antti Virmavirta (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 20.57: 1.0 p (section)
    Total: 3010 bytes, 87 words.
  7. Tom Wentzel (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 22.06: 1.0 p (section)
    Total: 956 bytes, 14 words.
  8. Jan Nyquist (1.0 p)
  9. Pauli Poranen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 07.53: 1.0 p (section)
    Total: 1099 bytes, 10 words.
  10. Markus Järvenpää (1.0 p)
  11. Tarja Siimes (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 09.33: 1.0 p (section)
    Total: 1545 bytes, 85 words.
  12. Seppo Sariola (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 10.02: 1.0 p (section)
    Total: 1073 bytes, 26 words.
  13. Erkki Viljos (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 10.32: 1.0 p (section)
    Total: 265 bytes, 3 words.
  14. Klaus Thomasson (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 10.46: 1.0 p (section)
    Total: 1361 bytes, 75 words.
  15. Heikki Rantanen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 11.25: 1.0 p (section)
    Total: 918 bytes, 35 words.
  16. Paavo Piironen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 11.37: 1.0 p (section)
    Total: 1697 bytes, 57 words.
  17. Martta Suonio (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 12.49: 1.0 p (section)
    Total: 1434 bytes, 86 words.
  18. Anita Sohlberg (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 13.28: 1.0 p (section)
    Total: 2942 bytes, 71 words.
  19. Mirjam Salminen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 15.14: 1.0 p (section)
    Total: 106 bytes, 3 words.
  20. Mika Räinä (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 15.41: 1.0 p (section)
    Total: 857 bytes, 42 words.
  21. Jukka Toivonen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 15.53: 1.0 p (section)
    Total: 261 bytes, 12 words.
  22. Julius Lavonen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 16.11: 1.0 p (section)
    Total: 425 bytes, 13 words.
  23. Martti Seilo (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 17.11: 1.0 p (section)
    Total: 830 bytes, 48 words.
  24. Paula Siimes (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 18.06: 1.0 p (section)
    Total: 545 bytes, 16 words.
  25. Marjut Sariola (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 18.19: 1.0 p (section)
    Total: 3271 bytes, 164 words.
  26. Valli Raita (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.06: 1.0 p (section)
    Total: 1119 bytes, 48 words.
  27. Jose Viitala (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.28: 1.0 p (section)
    Total: 481 bytes, 29 words.
  28. Risto Palm (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.48: 1.0 p (section)
    Total: 730 bytes, 23 words.
  29. Jarkko Sarjanen (1.0 p)
  30. Martti Kuosmanen (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 22.19: 1.0 p (section)
    Total: 829 bytes, 19 words.
  31. Kai Bäckström (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 08.16: 1.0 p (section)
    Total: 509 bytes, 14 words.
  32. Eero Tommila (näyttelijä) (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 08.23: 1.0 p (section)
    Total: 250 bytes, 1 words.
  33. Sue Willberg (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 08.37: 1.0 p (section)
    Total: 1188 bytes, 9 words.
  34. Arttu Soilumo (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 08.55: 1.0 p (section)
    Total: 1269 bytes, 25 words.
  35. Toivo Tuomainen (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 15.44: 1.0 p (section)
    Total: 1272 bytes, 19 words.
  36. Lauramaija Luoto (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 16.24: 1.0 p (section)
    Total: 558 bytes, 11 words.
  37. Gunilla Nyroos (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 16.46: 1.0 p (section)
    Total: 1451 bytes, 88 words.
  38. Kyösti Käyhkö (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 19.56: 1.0 p (section)
    Total: 532 bytes, 14 words.
  39. Kauko Vuorensola (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 20.07: 1.0 p (section)
    Total: 524 bytes, 10 words.
  40. Sven Relander (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 07.00: 1.0 p (section)
    Total: 1390 bytes, 89 words.
  41. Oscar Tengström (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 07.30: 1.0 p (section)
    Total: 1096 bytes, 42 words.
  42. Eira Soriola (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 09.52: 1.0 p (section)
    Total: 2947 bytes, 141 words.
  43. Juha Laitila (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 11.52: 1.0 p (section)
    Total: 3474 bytes, 255 words.
  44. Martta Kinnunen (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 14.37: 1.0 p (section)
    Total: 664 bytes, 34 words.
  45. Ensio Jouko (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 14.58: 1.0 p (section)
    Total: 653 bytes, 33 words.
  46. Kerstin Nylander (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 16.09: 1.0 p (section)
    Total: 825 bytes, 48 words.
  47. Kalle Viherpuu (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 16.25: 1.0 p (section)
    Total: 839 bytes, 46 words.
  48. Leo Sarri (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 17.31: 1.0 p (section)
    Total: 842 bytes, 38 words.
  49. Nestori Sarri (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 17.46: 1.0 p (section)
    Total: 550 bytes, 21 words.
  50. Gunnar Korhonen (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 19.16: 1.0 p (section)
    Total: 1315 bytes, 89 words.
  51. Finn Feiring (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 19.52: 1.0 p (section)
    Total: 635 bytes, 30 words.
  52. Liisa Roine (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 21.29: 1.0 p (section)
    Total: 904 bytes, 40 words.
  53. Lauri Korpela (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 08.37: 1.0 p (section)
    Total: 1064 bytes, 45 words.
  54. Irmeli Mäkelä (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 09.04: 1.0 p (section)
    Total: 713 bytes, 20 words.
  55. Toivo Hämeranta (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 09.37: 1.0 p (section)
    Total: 1598 bytes, 86 words.
  56. Emil Vinermo (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 20.03: 1.0 p (section)
    Total: 1131 bytes, 60 words.
  57. Rafael Pihlaja (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 10.32: 1.0 p (section)
    Total: 382 bytes, 22 words.
  58. Rami Rusinen (1.0 p)
  59. Misa Lommi (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 12.41: 1.0 p (section)
    Total: 199 bytes, 3 words.
  60. Rurik Ekroos (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 13.07: 1.0 p (section)
    Total: 1025 bytes, 61 words.
  61. Tuulikki Pohjola (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 16.26: 1.0 p (section)
    Total: 742 bytes, 43 words.
  62. Erkki Glad (1.0 p)
  63. Tuomas Korkia-Aho (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 17.10: 1.0 p (section)
    Total: 821 bytes, 20 words.
  64. Atmostech Oy (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 22.12: 1.0 p (section)
    Total: 1646 bytes, 220 words.
  65. Vahaskopiokone (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 16.26: 1.0 p (section)
    Total: 1340 bytes, 78 words.
  66. Sylvie Vartan (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 20.54: 1.0 p (section)
    Total: 651 bytes, 39 words.

51 artikkelia, 65,69 kB

  1. Iwal (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 15.50: 1.0 p (section)
    Total: 2471 bytes, 38 words.
  2. Malol (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 16.07: 1.0 p (section)
    Total: 1425 bytes, 27 words.
  3. Kairiru (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 21.35: 1.0 p (section)
    Total: 1277 bytes, 4 words.
  4. Satawalin kieli (1.0 p)
  5. Barbadoksen dollari (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 01.21: 1.0 p (section)
    Total: 336 bytes, 2 words.
  6. Saaroa (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 01.29: 1.0 p (section)
    Total: 541 bytes, 6 words.
  7. Motu Iti (Ranskan Polynesia) (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 14.39: 1.0 p (section)
    Total: 1294 bytes, 17 words.
  8. Motu Oa (1.0 p)
  9. Motu One (1.0 p)
  10. Mehetia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 15.29: 1.0 p (section)
    Total: 451 bytes, 1 words.
  11. Mopelia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 15.41: 1.0 p (section)
    Total: 550 bytes, 1 words.
  12. Tupai (1.0 p)
  13. Motu Iti (Pääsiäissaari) (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 16.11: 1.0 p (section)
    Total: 558 bytes, 16 words.
  14. Furigana (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 21.42: 1.0 p (section)
    Total: 594 bytes, 1 words.
  15. Belait (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 21.53: 1.0 p (section)
    Total: 375 bytes, 1 words.
  16. Espanjankielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.08: 1.0 p (section)
    Total: 399 bytes, 6 words.
  17. Puolankielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.14: 1.0 p (section)
    Total: 387 bytes, 5 words.
  18. Katalaaninkielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.18: 1.0 p (section)
    Total: 504 bytes, 7 words.
  19. Thainkielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.22: 1.0 p (section)
    Total: 447 bytes, 10 words.
  20. Indonesiankielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.50: 1.0 p (section)
    Total: 434 bytes, 7 words.
  21. Vietnaminkielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.53: 1.0 p (section)
    Total: 426 bytes, 6 words.
  22. Malaijinkielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.01: 1.0 p (section)
    Total: 443 bytes, 10 words.
  23. Albaniankielinen Wikipedia (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.04: 1.0 p (section)
    Total: 485 bytes, 10 words.
  24. Syyrian kieli (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 13.20: 1.0 p (section)
    Total: 1140 bytes, 25 words.
  25. Ugaritin kieli (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 13.31: 1.0 p (section)
    Total: 682 bytes, 3 words.
  26. Rungan kieli (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 13.41: 1.0 p (section)
    Total: 267 bytes, 3 words.
  27. Hakassin kieli (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.01: 1.0 p (section)
    Total: 1012 bytes, 7 words.
  28. Tanguutin kieli (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.10: 1.0 p (section)
    Total: 719 bytes, 11 words.
  29. Sveitsinitalia (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.32: 1.0 p (section)
    Total: 1058 bytes, 6 words.
  30. Mundurukulaiset kielet (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.36: 1.0 p (section)
    Total: 190 bytes, 1 words.
  31. Romaniankielinen Wikipedia (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.39: 1.0 p (section)
    Total: 419 bytes, 4 words.
  32. Romaaniset kielet (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 15.42: 1.0 p (section)
    Total: 567 bytes, 2 words.
  33. Lampungin kieli (1.0 p)
  34. Luettelo korean kielen murteista (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 15.57: 1.0 p (section)
    Total: 318 bytes, 5 words.
  35. Ketšualaiset kielet (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.14: 1.0 p (section)
    Total: 506 bytes, 8 words.
  36. Eyak (1.0 p)
  37. Algilaiset kielet (1.0 p)
  38. Wiyot (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.33: 1.0 p (section)
    Total: 417 bytes, 8 words.
  39. Yurok (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.41: 1.0 p (section)
    Total: 560 bytes, 6 words.
  40. Todo bitšig (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.51: 1.0 p (section)
    Total: 388 bytes, 4 words.
  41. Waray-waray (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.55: 1.0 p (section)
    Total: 596 bytes, 5 words.
  42. Hepburn-järjestelmä (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 20.29: 1.0 p (section)
    Total: 967 bytes, 17 words.
  43. Võron instituutti (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 20.39: 1.0 p (section)
    Total: 587 bytes, 14 words.
  44. Vironkielinen Wikipedia (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.00: 1.0 p (section)
    Total: 954 bytes, 9 words.
  45. Latviankielinen Wikipedia (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.03: 1.0 p (section)
    Total: 420 bytes, 4 words.
  46. Islanninkielinen Wikipedia (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.08: 1.0 p (section)
    Total: 479 bytes, 7 words.
  47. Oneidan kieli (1.0 p)
  48. Tory (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.04: 1.0 p (section)
    Total: 2379 bytes, 54 words.
  49. Tongalaiset kielet (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.30: 1.0 p (section)
    Total: 419 bytes, 1 words.
  50. Kanakanabu (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.33: 1.0 p (section)
    Total: 609 bytes, 9 words.
  51. Abung (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.38: 1.0 p (section)
    Total: 214 bytes, 4 words.

47 artikkelia, 18,02 kB

  1. NRG Stadium (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 06.57: 1.0 p (section)
    Total: 356 bytes, 1 words.
  2. Wells Fargo Center (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 07.07: 1.0 p (section)
    Total: 217 bytes, 1 words.
  3. TD Garden (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 06.44: 1.0 p (section)
    Total: 308 bytes, 2 words.
  4. Enterprise Center (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 06.48: 1.0 p (section)
    Total: 132 bytes, 1 words.
  5. American Airlines Center (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 06.54: 1.0 p (section)
    Total: 240 bytes, 1 words.
  6. Ball Arena (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 06.59: 1.0 p (section)
    Total: 195 bytes, 1 words.
  7. The O2 Arena (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 06.43: 1.0 p (section)
    Total: 226 bytes, 1 words.
  8. Bradley Center (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 06.48: 1.0 p (section)
    Total: 157 bytes, 1 words.
  9. AT&T Stadium (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 06.42: 1.0 p (section)
    Total: 171 bytes, 1 words.
  10. Citi Field (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 06.51: 1.0 p (section)
    Total: 227 bytes, 1 words.
  11. Fenway Park (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 07.03: 1.0 p (section)
    Total: 162 bytes, 1 words.
  12. Hard Rock Stadium (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 06.48: 1.0 p (section)
    Total: 170 bytes, 1 words.
  13. Jesse Owens Memorial Stadium (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 06.52: 1.0 p (section)
    Total: 168 bytes, 1 words.
  14. Lumen Field (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 06.56: 1.0 p (section)
    Total: 253 bytes, 1 words.
  15. Caesars Superdome (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 07.06: 1.0 p (section)
    Total: 511 bytes, 4 words.
  16. Robert F. Kennedy Memorial Stadium (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 15.46: 1.0 p (section)
    Total: 213 bytes, 6 words.
  17. Rice-Eccles Stadium (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 15.50: 1.0 p (section)
    Total: 213 bytes, 1 words.
  18. Soldier Field (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 15.59: 1.0 p (section)
    Total: 173 bytes, 1 words.
  19. SeatGeek Stadium (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 16.05: 1.0 p (section)
    Total: 330 bytes, 4 words.
  20. Drew McIntyre (1.0 p)
  21. Michael Cole (1.0 p)
  22. Layla El (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 11.28: 1.0 p (section)
    Total: 169 bytes, 1 words.
  23. Solofa Fatu (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 11.49: 1.0 p (section)
    Total: 1746 bytes, 45 words.
  24. Scott Garland (showpainija) (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 12.02: 1.0 p (section)
    Total: 696 bytes, 21 words.
  25. Veterans Memorial Stadium (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 07.20: 1.0 p (section)
    Total: 199 bytes, 1 words.
  26. Wrigley Field (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 07.26: 1.0 p (section)
    Total: 212 bytes, 1 words.
  27. The Major Players (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 07.43: 1.0 p (section)
    Total: 226 bytes, 8 words.
  28. Jesse Ventura (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 08.01: 1.0 p (section)
    Total: 1051 bytes, 1 words.
  29. Darren Young (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 11.43: 1.0 p (section)
    Total: 478 bytes, 13 words.
  30. Eve Torres (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 11.50: 1.0 p (section)
    Total: 302 bytes, 8 words.
  31. Kia Stevens (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 12.00: 1.0 p (section)
    Total: 442 bytes, 8 words.
  32. Scott Steiner (1.0 p)
  33. Jake Roberts (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.36: 1.0 p (section)
    Total: 257 bytes, 1 words.
  34. Shawn Michaels (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.46: 1.0 p (section)
    Total: 401 bytes, 5 words.
  35. Ric Flair (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 09.38: 1.0 p (section)
    Total: 307 bytes, 1 words.
  36. Gorilla Monsoon (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 09.50: 1.0 p (section)
    Total: 423 bytes, 3 words.
  37. Stu Hart (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 10.01: 1.0 p (section)
    Total: 321 bytes, 10 words.
  38. Toe Blake (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 10.17: 1.0 p (section)
    Total: 297 bytes, 1 words.
  39. Drew Carey (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 10.30: 1.0 p (section)
    Total: 350 bytes, 5 words.
  40. Clive Davis (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 13.50: 1.0 p (section)
    Total: 578 bytes, 1 words.
  41. John Derek (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.02: 1.0 p (section)
    Total: 136 bytes, 1 words.
  42. Chris Sabin (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 07.06: 1.0 p (section)
    Total: 338 bytes, 1 words.
  43. Steve Corino (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 06.45: 1.0 p (section)
    Total: 377 bytes, 14 words.
  44. Michelle McCool (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 07.00: 1.0 p (section)
    Total: 867 bytes, 37 words.
  45. Cleveland Williams (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.38: 1.0 p (section)
    Total: 440 bytes, 1 words.
  46. Bryan Vera (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.47: 1.0 p (section)
    Total: 139 bytes, 1 words.
  47. Tony Thompson (nyrkkeilijä) (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.58: 1.0 p (section)
    Total: 148 bytes, 1 words.

43 artikkelia, 90,09 kB

  1. Terminator (tuotesarja) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 13.53: 1.0 p (section)
    Total: 1669 bytes, 1 words.
  2. Skynet (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 14.01: 1.0 p (section)
    Total: 1122 bytes, 36 words.
  3. Arya Stark (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 20.33: 1.0 p (section)
    Total: 258 bytes, 12 words.
  4. Parkitseminen (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 13.33: 1.0 p (section)
    Total: 589 bytes, 14 words.
  5. Jon Nietos (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 16.43: 1.0 p (section)
    Total: 408 bytes, 17 words.
  6. Daenerys Targaryen (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 17.03: 1.0 p (section)
    Total: 2411 bytes, 124 words.
  7. Benjamin Linus (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 00.26: 1.0 p (section)
    Total: 563 bytes, 24 words.
  8. Libby Smith (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 06.18: 1.0 p (section)
    Total: 798 bytes, 14 words.
  9. Ana Lucia Cortez (1.0 p)
  10. Charlie Pace (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.03: 1.0 p (section)
    Total: 522 bytes, 3 words.
  11. Charlotte Lewis (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.06: 1.0 p (section)
    Total: 269 bytes, 1 words.
  12. Claire Littleton (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.10: 1.0 p (section)
    Total: 313 bytes, 1 words.
  13. Daniel Faraday (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.11: 1.0 p (section)
    Total: 422 bytes, 1 words.
  14. Desmond Hume (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.15: 1.0 p (section)
    Total: 338 bytes, 6 words.
  15. Frank Lapidus (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.19: 1.0 p (section)
    Total: 285 bytes, 1 words.
  16. Hugo ”Hurley” Reyes (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.21: 1.0 p (section)
    Total: 304 bytes, 1 words.
  17. Ilana Verdansky (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.23: 1.0 p (section)
    Total: 297 bytes, 1 words.
  18. Jin-Soo Kwon (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.30: 1.0 p (section)
    Total: 671 bytes, 20 words.
  19. Richard Alpert (Lost) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.43: 1.0 p (section)
    Total: 509 bytes, 7 words.
  20. Alex Rousseau (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.45: 1.0 p (section)
    Total: 300 bytes, 1 words.
  21. John Locke (Lost) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 01.49: 1.0 p (section)
    Total: 422 bytes, 1 words.
  22. Walt Lloyd (1.0 p)
  23. Miles Straume (1.0 p)
  24. Michael Dawson (Lost) (1.0 p)
  25. Mr. Eko (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 02.16: 1.0 p (section)
    Total: 970 bytes, 68 words.
  26. Paulo (Lost) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 02.37: 1.0 p (section)
    Total: 935 bytes, 72 words.
  27. Nikki Fernandez (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 02.37: 1.0 p (section)
    Total: 1217 bytes, 93 words.
  28. James ”Sawyer” Ford (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 02.50: 1.0 p (section)
    Total: 258 bytes, 1 words.
  29. Kate Austen (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 02.59: 1.0 p (section)
    Total: 408 bytes, 2 words.
  30. Shannon Rutherford (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.12: 1.0 p (section)
    Total: 718 bytes, 42 words.
  31. Sun-Hwa Kwon (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.18: 1.0 p (section)
    Total: 267 bytes, 1 words.
  32. Christian Shephard (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.21: 1.0 p (section)
    Total: 299 bytes, 2 words.
  33. David Shephard (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.25: 1.0 p (section)
    Total: 208 bytes, 1 words.
  34. Eloise Hawking (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.30: 1.0 p (section)
    Total: 276 bytes, 1 words.
  35. Dogen (Lost) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.34: 1.0 p (section)
    Total: 358 bytes, 10 words.
  36. Martin Keamy (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.37: 1.0 p (section)
    Total: 312 bytes, 1 words.
  37. Rose Henderson (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.41: 1.0 p (section)
    Total: 296 bytes, 3 words.
  38. Danielle Rousseau (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.51: 1.0 p (section)
    Total: 302 bytes, 3 words.
  39. Penelope ”Penny” Widmore (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.55: 1.0 p (section)
    Total: 276 bytes, 1 words.
  40. Mies mustissa (Lost) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 04.09: 1.0 p (section)
    Total: 606 bytes, 36 words.
  41. Oceanic Airlines (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 04.16: 1.0 p (section)
    Total: 328 bytes, 1 words.
  42. Lost: Via Domus (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 04.35: 1.0 p (section)
    Total: 201 bytes, 1 words.
  43. Lohikäärmekivi U (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 00.41: 1.0 p (section)
    Total: 8755 bytes, 401 words.

36 artikkelia, 24,20 kB

  1. ZSD Nysa (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 18.02: 1.0 p (section)
    Total: 678 bytes, 2 words.
  2. PIK-27 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 18.10: 1.0 p (section)
    Total: 724 bytes, 1 words.
  3. Hylky (2.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 18.31: 1.0 p (section)
    12. heinäkuuta 2024 kello 18.34: 1.0 p (section)
    Total: 2385 bytes, 8 words.
  4. Kiskobussi (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 18.51: 1.0 p (section)
    Total: 1265 bytes, 2 words.
  5. Hydrokopteri (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.06: 1.0 p (section)
    Total: 1126 bytes, 1 words.
  6. Puutavara-auto (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.21: 1.0 p (section)
    Total: 706 bytes, 22 words.
  7. Saattohinaaja (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.29: 1.0 p (section)
    Total: 334 bytes, 1 words.
  8. Aero L-29 Delfin (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 17.03: 1.0 p (section)
    Total: 308 bytes, 1 words.
  9. Telapaine (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 17.09: 1.0 p (section)
    Total: 320 bytes, 1 words.
  10. Troolari (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 17.20: 1.0 p (section)
    Total: 1881 bytes, 4 words.
  11. Lavetti (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 17.35: 1.0 p (section)
    Total: 442 bytes, 1 words.
  12. Nukkuja-alus (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 20.59: 1.0 p (section)
    Total: 598 bytes, 1 words.
  13. Museoraitiovaunu (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.04: 1.0 p (section)
    Total: 366 bytes, 1 words.
  14. Välikaasu (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 06.31: 1.0 p (section)
    Total: 633 bytes, 1 words.
  15. Hevosponttoo (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 06.40: 1.0 p (section)
    Total: 456 bytes, 10 words.
  16. Reaktiivipanssari (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 07.03: 1.0 p (section)
    Total: 343 bytes, 1 words.
  17. Orjalaiva (1.0 p)
  18. Ruutilaiva (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 07.36: 1.0 p (section)
    Total: 362 bytes, 6 words.
  19. Isotta Fraschini (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 16.28: 1.0 p (section)
    Total: 454 bytes, 1 words.
  20. Panssariässä (1.0 p)
  21. Liidin (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 18.48: 1.0 p (section)
    Total: 686 bytes, 1 words.
  22. Avaruuskoukku (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 18.56: 1.0 p (section)
    Total: 547 bytes, 4 words.
  23. SAR-Lupe (1.0 p)
  24. Vetopöytä (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 17.58: 1.0 p (section)
    Total: 809 bytes, 1 words.
  25. Junalautta (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 18.26: 1.0 p (section)
    Total: 305 bytes, 1 words.
  26. Nostava runko (1.0 p)
  27. Pelastustorni (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 19.57: 1.0 p (section)
    Total: 490 bytes, 2 words.
  28. Moottorivaunu (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 08.15: 1.0 p (section)
    Total: 320 bytes, 1 words.
  29. Lähiliikennevaunu (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 08.29: 1.0 p (section)
    Total: 319 bytes, 1 words.
  30. Dm11 (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 08.31: 1.0 p (section)
    Total: 319 bytes, 1 words.
  31. Avaruuslentokone (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 15.43: 1.0 p (section)
    Total: 299 bytes, 1 words.
  32. Sota-alus (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 15.54: 1.0 p (section)
    Total: 395 bytes, 5 words.
  33. Päärata (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 19.54: 1.0 p (section)
    Total: 320 bytes, 1 words.
  34. Ajonestolaite (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 14.52: 1.0 p (section)
    Total: 604 bytes, 1 words.
  35. Lentokonehalli (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.33: 1.0 p (section)
    Total: 793 bytes, 1 words.
  36. Almaz (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.47: 1.0 p (section)
    Total: 700 bytes, 1 words.

37 artikkelia, 49,21 kB

  1. Vanwall (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 00.49: 1.0 p (section)
    Total: 400 bytes, 1 words.
  2. Marussia MR03 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 19.21: 1.0 p (section)
    Total: 2055 bytes, 35 words.
  3. Sauber C15 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 19.29: 1.0 p (section)
    Total: 519 bytes, 1 words.
  4. Sauber C16 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 20.05: 1.0 p (section)
    Total: 796 bytes, 1 words.
  5. Sauber C17 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 20.30: 1.0 p (section)
    Total: 1084 bytes, 1 words.
  6. Sauber C18 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 20.53: 1.0 p (section)
    Total: 2689 bytes, 24 words.
  7. Sauber C19 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 21.19: 1.0 p (section)
    Total: 2682 bytes, 18 words.
  8. Sauber C21 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.19: 1.0 p (section)
    Total: 4258 bytes, 61 words.
  9. Sauber C22 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.31: 1.0 p (section)
    Total: 983 bytes, 17 words.
  10. Gerhard Zemann (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 01.17: 1.0 p (section)
    Total: 251 bytes, 1 words.
  11. Fritz Muliar (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 01.25: 1.0 p (section)
    Total: 281 bytes, 1 words.
  12. David Dencik (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 09.52: 1.0 p (section)
    Total: 751 bytes, 11 words.
  13. Bérénice Marlohe (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 10.06: 1.0 p (section)
    Total: 482 bytes, 1 words.
  14. Mathieu Amalric (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 10.34: 1.0 p (section)
    Total: 709 bytes, 6 words.
  15. Giancarlo Giannini (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 10.50: 1.0 p (section)
    Total: 1031 bytes, 11 words.
  16. Anatole Taubman (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 11.43: 1.0 p (section)
    Total: 428 bytes, 1 words.
  17. Stana Katic (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 11.57: 1.0 p (section)
    Total: 695 bytes, 1 words.
  18. Caterina Murino (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 12.03: 1.0 p (section)
    Total: 498 bytes, 1 words.
  19. Isaac de Bankolé (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 12.12: 1.0 p (section)
    Total: 382 bytes, 1 words.
  20. Ivana Miličević (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.18: 1.0 p (section)
    Total: 384 bytes, 10 words.
  21. Sébastien Foucan (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.34: 1.0 p (section)
    Total: 683 bytes, 1 words.
  22. Claudio Santamaria (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.42: 1.0 p (section)
    Total: 437 bytes, 1 words.
  23. Pojan huone (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.50: 1.0 p (section)
    Total: 516 bytes, 1 words.
  24. Emilio Echevarría (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 15.01: 1.0 p (section)
    Total: 653 bytes, 2 words.
  25. Lawrence Makoare (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 15.16: 1.0 p (section)
    Total: 459 bytes, 11 words.
  26. Colin Salmon (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 15.53: 1.0 p (section)
    Total: 237 bytes, 1 words.
  27. Connie Booth (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 16.07: 1.0 p (section)
    Total: 501 bytes, 1 words.
  28. Maria Grazia Cucinotta (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 16.16: 1.0 p (section)
    Total: 521 bytes, 1 words.
  29. Ulrich Thomsen (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 16.28: 1.0 p (section)
    Total: 485 bytes, 11 words.
  30. Michael Byrne (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 16.36: 1.0 p (section)
    Total: 333 bytes, 1 words.
  31. Joe Don Baker (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 16.47: 1.0 p (section)
    Total: 674 bytes, 1 words.
  32. Jonathan Pryce (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 17.29: 1.0 p (section)
    Total: 2102 bytes, 26 words.
  33. Sauber C23 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 18.00: 1.0 p (section)
    Total: 1303 bytes, 23 words.
  34. Sauber C44 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 18.13: 1.0 p (section)
    Total: 693 bytes, 7 words.
  35. Caterham CT03 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.04: 1.0 p (section)
    Total: 1612 bytes, 29 words.
  36. Caterham CT05 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 20.14: 1.0 p (section)
    Total: 2742 bytes, 50 words.
  37. Lotus T127 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 20.37: 1.0 p (section)
    Total: 1672 bytes, 31 words.

37 artikkelia, 14,58 kB

  1. Jordan Oesterle (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 00.04: 1.0 p (section)
    Total: 59 bytes, 1 words.
  2. Jordan Weal (1.0 p)
  3. Sergei Berezin (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 00.21: 1.0 p (section)
    Total: 143 bytes, 1 words.
  4. Sean Backman (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 00.35: 1.0 p (section)
    Total: 51 bytes, 1 words.
  5. Derek Meech (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 00.43: 1.0 p (section)
    Total: 58 bytes, 1 words.
  6. Stu Bickel (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 00.52: 1.0 p (section)
    Total: 58 bytes, 1 words.
  7. Francis Bouillon (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 01.00: 1.0 p (section)
    Total: 58 bytes, 1 words.
  8. Herb Brooks (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 01.10: 1.0 p (section)
    Total: 112 bytes, 1 words.
  9. Neal Broten (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 11.59: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  10. Bill Christian (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 12.13: 1.0 p (section)
    Total: 115 bytes, 1 words.
  11. Steve Christoff (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 12.22: 1.0 p (section)
    Total: 65 bytes, 1 words.
  12. Bill Cleary (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 12.28: 1.0 p (section)
    Total: 171 bytes, 1 words.
  13. Dmitri Altarjov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 12.47: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  14. Konstantin Astrahantsev (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 13.06: 1.0 p (section)
    Total: 65 bytes, 1 words.
  15. Jevgeni Bumagin (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 13.13: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  16. Vjatšeslav Butsajev (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 13.22: 1.0 p (section)
    Total: 66 bytes, 1 words.
  17. Jevgeni Davydov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 13.46: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  18. Aleksei Gusarov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 13.55: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  19. Mihail Jakubov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 15.18: 1.0 p (section)
    Total: 63 bytes, 1 words.
  20. Ilja Kablukov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 15.46: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  21. Jan Kaminski (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 15.54: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  22. Sergei Krivokrasov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 16.08: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  23. Aleksei Melnitšuk (1.0 p)
  24. Jevgeni Muratov (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 16.27: 1.0 p (section)
    Total: 63 bytes, 1 words.
  25. David Akers (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 16.35: 1.0 p (section)
    Total: 104 bytes, 1 words.
  26. Davis Drewiske (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 16.52: 1.0 p (section)
    Total: 58 bytes, 1 words.
  27. Dale Dunbar (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 17.01: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  28. Matt Lindblad (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 17.16: 1.0 p (section)
    Total: 59 bytes, 1 words.
  29. Vincent LoVerde (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 17.23: 1.0 p (section)
    Total: 58 bytes, 1 words.
  30. Jesse Blacker (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 18.47: 1.0 p (section)
    Total: 99 bytes, 1 words.
  31. Nick Foles (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 22.27: 1.0 p (section)
    Total: 150 bytes, 1 words.
  32. Red Berenson (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 22.50: 1.0 p (section)
    Total: 56 bytes, 1 words.
  33. Tommy Anderson (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 00.33: 1.0 p (section)
    Total: 98 bytes, 1 words.
  34. Cody Almond (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 23.45: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  35. Ivo Rüthemann (1.0 p)
  36. Thierry Paterlini (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 00.24: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.
  37. Martin Höhener (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 16.25: 1.0 p (section)
    Total: 64 bytes, 1 words.

32 artikkelia, 30,26 kB

  1. Kilkenny (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 12.12: 1.0 p (section)
    Total: 1712 bytes, 1 words.
  2. Kinsale (1.0 p)
  3. Castello Sforzesco (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.03: 1.0 p (section)
    Total: 933 bytes, 2 words.
  4. Birr (kaupunki) (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.38: 1.0 p (section)
    Total: -442 bytes, 1 words.
  5. Moville (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.42: 1.0 p (section)
    Total: 454 bytes, 6 words.
  6. Dioscorus (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 10.59: 1.0 p (section)
    Total: 861 bytes, 71 words.
  7. Superga (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 11.02: 1.0 p (section)
    Total: 258 bytes, 1 words.
  8. Camerata (1.0 p)
  9. Windmill (jolla) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 12.01: 1.0 p (section)
    Total: 813 bytes, 43 words.
  10. Batam (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 15.06: 1.0 p (section)
    Total: 1837 bytes, 81 words.
  11. Kupang (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 15.30: 1.0 p (section)
    Total: 1022 bytes, 99 words.
  12. Kuta (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 15.55: 1.0 p (section)
    Total: 1396 bytes, 62 words.
  13. Soima (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.17: 1.0 p (section)
    Total: 554 bytes, 3 words.
  14. Priki (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.22: 1.0 p (section)
    Total: 314 bytes, 1 words.
  15. Vikla (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.28: 1.0 p (section)
    Total: 418 bytes, 1 words.
  16. Louhi (purjevenetyyppi) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 16.46: 1.0 p (section)
    Total: 1631 bytes, 21 words.
  17. Granadan yliopisto (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.31: 1.0 p (section)
    Total: 712 bytes, 29 words.
  18. Caja Madrid (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.49: 1.0 p (section)
    Total: 1420 bytes, 88 words.
  19. Eläköön tuonenkielo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.04: 1.0 p (section)
    Total: 454 bytes, 7 words.
  20. Ferdinand IV (Kastilia) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.15: 1.0 p (section)
    Total: 876 bytes, 32 words.
  21. Kastilia (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.59: 1.0 p (section)
    Total: 709 bytes, 3 words.
  22. Camp de Les Corts (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 09.18: 1.0 p (section)
    Total: 185 bytes, 1 words.
  23. Estadio Vicente Calderón (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 09.22: 1.0 p (section)
    Total: 246 bytes, 1 words.
  24. Sancho IV (Kastilia) (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 10.14: 1.0 p (section)
    Total: 450 bytes, 17 words.
  25. Alfonso IX (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 10.33: 1.0 p (section)
    Total: 2105 bytes, 36 words.
  26. Ferdinand II (León) (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 11.34: 1.0 p (section)
    Total: 1111 bytes, 68 words.
  27. Luigi Amedeo (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 11.37: 1.0 p (section)
    Total: 397 bytes, 8 words.
  28. Ferdinand III (Kastilia) (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 11.42: 1.0 p (section)
    Total: 2194 bytes, 51 words.
  29. Leontios (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 15.14: 1.0 p (section)
    Total: 783 bytes, 55 words.
  30. Artina 33 (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 15.49: 1.0 p (section)
    Total: 217 bytes, 1 words.
  31. Still 900 (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 15.53: 1.0 p (section)
    Total: 456 bytes, 1 words.
  32. Targa 96 (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 16.00: 1.0 p (section)
    Total: 249 bytes, 1 words.

32 artikkelia, 14,01 kB

  1. Ruusukvartsi (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 09.10: 1.0 p (section)
    Total: 145 bytes, 10 words.
  2. Glaukofaani (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 09.56: 1.0 p (section)
    Total: 203 bytes, 5 words.
  3. Uskomattomat ympäristörikokset (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 10.06: 1.0 p (section)
    Total: 751 bytes, 23 words.
  4. Savukvartsi (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 10.11: 1.0 p (section)
    Total: 180 bytes, 2 words.
  5. Antonio Soler (kirjailija) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 07.40: 1.0 p (section)
    Total: 359 bytes, 2 words.
  6. Sophia de Mello Breyner Andresen (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 07.45: 1.0 p (section)
    Total: 190 bytes, 1 words.
  7. António Lobo Antunes (1.0 p)
  8. Manuel Alegre (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 07.48: 1.0 p (section)
    Total: 248 bytes, 6 words.
  9. Jussi Adler-Olsen (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 08.21: 1.0 p (section)
    Total: 157 bytes, 2 words.
  10. Péter Nádas (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 08.25: 1.0 p (section)
    Total: 213 bytes, 1 words.
  11. John Banville (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 08.32: 1.0 p (section)
    Total: 368 bytes, 8 words.
  12. Sherman Alexie (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 08.43: 1.0 p (section)
    Total: 274 bytes, 9 words.
  13. Lygia Bojunga Nunes (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 09.38: 1.0 p (section)
    Total: 359 bytes, 1 words.
  14. Tormod Haugen (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 09.42: 1.0 p (section)
    Total: 314 bytes, 2 words.
  15. Annika Thor (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.02: 1.0 p (section)
    Total: 365 bytes, 1 words.
  16. Susan Cooper (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.06: 1.0 p (section)
    Total: 169 bytes, 1 words.
  17. Robin McKinley (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.10: 1.0 p (section)
    Total: 241 bytes, 2 words.
  18. Lois Lowry (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.11: 1.0 p (section)
    Total: 245 bytes, 2 words.
  19. Musta mies (romaani) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.14: 1.0 p (section)
    Total: 239 bytes, 9 words.
  20. Colin Greenland (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.16: 1.0 p (section)
    Total: 245 bytes, 9 words.
  21. Rudy Rucker (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.21: 1.0 p (section)
    Total: 248 bytes, 2 words.
  22. Kalpea aavistus (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.27: 1.0 p (section)
    Total: 205 bytes, 10 words.
  23. Madeleine L’Engle (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.30: 1.0 p (section)
    Total: 171 bytes, 1 words.
  24. Philip Reeve (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 10.44: 1.0 p (section)
    Total: 132 bytes, 2 words.
  25. Jean-Pierre Changeux (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 08.41: 1.0 p (section)
    Total: 417 bytes, 1 words.
  26. Yann Martel (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 09.15: 1.0 p (section)
    Total: 1133 bytes, 7 words.
  27. Henri Barbusse (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 10.02: 1.0 p (section)
    Total: 201 bytes, 1 words.
  28. Romain Gary (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 10.12: 1.0 p (section)
    Total: 225 bytes, 2 words.
  29. Patrick Chamoiseau (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 10.14: 1.0 p (section)
    Total: 171 bytes, 1 words.
  30. Tony Hillerman (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 12.52: 1.0 p (section)
    Total: 228 bytes, 6 words.
  31. Rambo (omena) (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 09.33: 1.0 p (section)
    Total: 356 bytes, 3 words.
  32. Blasieholmstorg (1.0 p)

32 artikkelia, 71,28 kB

  1. Luis de la Fuente (1.0 p)
  2. Finn Laudrup (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 17.39: 1.0 p (section)
    Total: 870 bytes, 7 words.
  3. Antti Setälä (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 09.24: 1.0 p (section)
    Total: 930 bytes, 1 words.
  4. Kimmo Latvamäki (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 09.59: 1.0 p (section)
    Total: 1110 bytes, 32 words.
  5. Kalle Eerola (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 12.10: 1.0 p (section)
    Total: 3004 bytes, 122 words.
  6. Jonathan Cristaldo (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 15.02: 1.0 p (section)
    Total: 403 bytes, 35 words.
  7. Sebastián Viera (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 10.36: 1.0 p (section)
    Total: 1061 bytes, 73 words.
  8. Martín Silva (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 08.59: 1.0 p (section)
    Total: 1034 bytes, 52 words.
  9. Andrés Scotti (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 09.36: 1.0 p (section)
    Total: 2505 bytes, 156 words.
  10. Gustavo Puerta (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 10.04: 1.0 p (section)
    Total: 1194 bytes, 61 words.
  11. Brayan Perea (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 09.49: 1.0 p (section)
    Total: 331 bytes, 16 words.
  12. Abel Aguilar (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 10.28: 1.0 p (section)
    Total: 2206 bytes, 146 words.
  13. CF Os Belenenses (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 10.58: 1.0 p (section)
    Total: 1036 bytes, 33 words.
  14. Gil Vicente FC (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 11.35: 1.0 p (section)
    Total: 307 bytes, 1 words.
  15. CD Nacional (1.0 p)
  16. Rio Ave FC (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 12.20: 1.0 p (section)
    Total: 472 bytes, 2 words.
  17. Vitória SC (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 12.36: 1.0 p (section)
    Total: 623 bytes, 9 words.
  18. Nana Attakora (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.33: 1.0 p (section)
    Total: 237 bytes, 17 words.
  19. Luca Bellisomo (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.50: 1.0 p (section)
    Total: 719 bytes, 24 words.
  20. Renato (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 20.25: 1.0 p (section)
    Total: 1802 bytes, 164 words.
  21. Robin Söder (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 19.43: 1.0 p (section)
    Total: 739 bytes, 56 words.
  22. Jakob Johansson (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 20.22: 1.0 p (section)
    Total: 1736 bytes, 116 words.
  23. Elias Tuominen (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 09.42: 1.0 p (section)
    Total: 460 bytes, 36 words.
  24. Ramón Díaz (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 10.19: 1.0 p (section)
    Total: 2271 bytes, 177 words.
  25. Marcelo Carrusca (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 10.32: 1.0 p (section)
    Total: 311 bytes, 20 words.
  26. Santiago Gentiletti (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 10.53: 1.0 p (section)
    Total: 750 bytes, 43 words.
  27. Mark Iuliano (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 23.58: 1.0 p (section)
    Total: 1270 bytes, 80 words.
  28. Roberto Mussi (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 00.15: 1.0 p (section)
    Total: 460 bytes, 29 words.
  29. Daniele Bonera (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 00.38: 1.0 p (section)
    Total: 662 bytes, 32 words.
  30. Paolo De Ceglie (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 00.59: 1.0 p (section)
    Total: 777 bytes, 45 words.
  31. Marco Amelia (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 11.33: 1.0 p (section)
    Total: 1452 bytes, 92 words.
  32. Emiliano Moretti (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 10.22: 1.0 p (section)
    Total: 749 bytes, 42 words.

20 artikkelia, −0,02 kB

  1. Ilmajoen museo (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 22.15: 1.0 p (section)
    Total: -111 bytes, 1 words.
  2. Suomen pienin kauppamuseo (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.50: 1.0 p (section)
    Total: -60 bytes, 1 words.
  3. Sipoon koulumuseo (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 21.44: 1.0 p (section)
    Total: 41 bytes, 1 words.
  4. Rakennusalan työvälinemuseo (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.23: 1.0 p (section)
    Total: 675 bytes, 2 words.
  5. Vetelin museo (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.22: 1.0 p (section)
    Total: 29 bytes, 1 words.
  6. Kovelan traktorimuseo (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.34: 1.0 p (section)
    Total: 188 bytes, 1 words.
  7. Nurmon museo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.19: 1.0 p (section)
    Total: -3 bytes, 1 words.
  8. Kuhmoisten ase- ja varusmuseo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.35: 1.0 p (section)
    Total: -169 bytes, 1 words.
  9. Lapin metsämuseo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.42: 1.0 p (section)
    Total: 25 bytes, 1 words.
  10. Nordean pankkimuseo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.44: 1.0 p (section)
    Total: 29 bytes, 1 words.
  11. Miehikkälän Salpalinja-museo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.51: 1.0 p (section)
    Total: 39 bytes, 1 words.
  12. Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 21.56: 1.0 p (section)
    Total: 22 bytes, 1 words.
  13. Hausjärven kotiseutumuseo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.01: 1.0 p (section)
    Total: -130 bytes, 1 words.
  14. Kotkon ulkomuseoalue (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.14: 1.0 p (section)
    Total: -17 bytes, 1 words.
  15. Jokioisten Pappilamuseo (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.18: 1.0 p (section)
    Total: -320 bytes, 1 words.
  16. Hollolan esinemuseo (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 22.04: 1.0 p (section)
    Total: 42 bytes, 1 words.
  17. Ossi Somman veistospuisto (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 22.24: 1.0 p (section)
    Total: 20 bytes, 1 words.
  18. Suomen Siirtolaisuusmuseo (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 23.03: 1.0 p (section)
    Total: 272 bytes, 1 words.
  19. Vita Björn (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 21.45: 1.0 p (section)
    Total: -51 bytes, 1 words.
  20. Ahvenanmaan museo (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 22.01: 1.0 p (section)
    Total: -27 bytes, 1 words.

20 artikkelia, 19,62 kB

  1. Tongareva (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 16.18: 1.0 p (section)
    Total: 1389 bytes, 44 words.
  2. Takutea (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 17.42: 1.0 p (section)
    Total: 720 bytes, 17 words.
  3. Sandra Lee-Vercoe (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 23.09: 1.0 p (section)
    Total: 702 bytes, 20 words.
  4. Nukunonu (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 13.38: 1.0 p (section)
    Total: 755 bytes, 14 words.
  5. Fakaofo (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 14.02: 1.0 p (section)
    Total: 699 bytes, 17 words.
  6. Isoniitun koulu (1.0 p)
  7. Avon (joki Canterburyssa) (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 20.50: 1.0 p (section)
    Total: 806 bytes, 7 words.
  8. The Press (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 21.02: 1.0 p (section)
    Total: 759 bytes, 19 words.
  9. Motutapu (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 18.59: 1.0 p (section)
    Total: 1874 bytes, 88 words.
  10. Lake Wānaka (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 20.35: 1.0 p (section)
    Total: 844 bytes, 40 words.
  11. Taupōjärvi (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 17.05: 1.0 p (section)
    Total: 1128 bytes, 57 words.
  12. Konzerthaus Berlin (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 21.03: 1.0 p (section)
    Total: 1514 bytes, 15 words.
  13. Maantievirus matkalla pohjoiseen (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 13.41: 1.0 p (section)
    Total: 6 bytes, 4 words.
  14. Pedon sydän (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 14.58: 1.0 p (section)
    Total: 800 bytes, 13 words.
  15. Auringonlaskun jälkeen (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 20.11: 1.0 p (section)
    Total: 571 bytes, 5 words.
  16. Sydänyö (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 09.46: 1.0 p (section)
    Total: 1190 bytes, 11 words.
  17. Uneton yö (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 20.03: 1.0 p (section)
    Total: 450 bytes, 13 words.
  18. Julma leikki (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 10.02: 1.0 p (section)
    Total: 611 bytes, 13 words.
  19. Adjumani (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 16.01: 1.0 p (section)
    Total: 882 bytes, 9 words.
  20. Ihmissuden vuosi (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.04: 1.0 p (section)
    Total: 529 bytes, 10 words.

18 artikkelia, 50,44 kB

  1. BM-30 (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 01.56: 1.0 p (section)
    Total: 846 bytes, 5 words.
  2. Krim-foorumi (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 03.17: 1.0 p (section)
    Total: 1908 bytes, 33 words.
  3. RSK Olimpijskyi (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 04.08: 1.0 p (section)
    Total: 1006 bytes, 5 words.
  4. MASINT (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 13.11: 1.0 p (section)
    Total: 5063 bytes, 160 words.
  5. Novator (ajoneuvo) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 22.41: 1.0 p (section)
    Total: 6071 bytes, 174 words.
  6. Rekyyli (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 00.05: 1.0 p (section)
    Total: 609 bytes, 12 words.
  7. Patruuna (1.0 p)
  8. Mustanmeren saksalaiset (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 01.54: 1.0 p (section)
    Total: 1719 bytes, 45 words.
  9. Mk 84 (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 03.35: 1.0 p (section)
    Total: 1882 bytes, 67 words.
  10. Budžak (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 19.37: 1.0 p (section)
    Total: 2985 bytes, 93 words.
  11. Länsi-Ukraina (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 02.28: 1.0 p (section)
    Total: 2146 bytes, 12 words.
  12. Konetuliase (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 07.14: 1.0 p (section)
    Total: 1398 bytes, 26 words.
  13. Ydinasevakoilu (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 20.06: 1.0 p (section)
    Total: 3650 bytes, 127 words.
  14. PUK-koodi (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 23.47: 1.0 p (section)
    Total: 1038 bytes, 12 words.
  15. Tunkeilijan havaitsemisjärjestelmä (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 02.39: 1.0 p (section)
    Total: 1400 bytes, 21 words.
  16. Aero Contractors (1.0 p)
  17. Mittaustiedustelu (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 21.29: 1.0 p (section)
    Total: 469 bytes, 11 words.
  18. Suojelu- ja sääkoulu (1.0 p)

17 artikkelia, 31,87 kB

  1. Uudet territoriot (1.0 p)
  2. Tsuen Wan (piiri) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 22.35: 1.0 p (section)
    Total: 5839 bytes, 324 words.
  3. Lamma (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 23.51: 1.0 p (section)
    Total: 6664 bytes, 285 words.
  4. Lam Tsuenin toivomuspuut (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 23.39: 1.0 p (section)
    Total: 3069 bytes, 187 words.
  5. Tai Mo Shan (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 00.07: 1.0 p (section)
    Total: 740 bytes, 17 words.
  6. Vision City (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 19.58: 1.0 p (section)
    Total: 775 bytes, 28 words.
  7. Kowloon (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 21.28: 1.0 p (section)
    Total: 922 bytes, 19 words.
  8. Buckingham Fountain (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 21.51: 1.0 p (section)
    Total: 1140 bytes, 67 words.
  9. Merda d’artista (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 21.47: 1.0 p (section)
    Total: 1297 bytes, 78 words.
  10. Assistens-hautausmaa (1.0 p)
  11. Suudelma (Auguste Rodin) (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 22.48: 1.0 p (section)
    Total: 216 bytes, 1 words.
  12. Hongkongin roomalaiskatolinen hiippakunta (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 10.42: 1.0 p (section)
    Total: 914 bytes, 7 words.
  13. Causeway Bay (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 10.58: 1.0 p (section)
    Total: 534 bytes, 4 words.
  14. Hongkongin filharmoninen orkesteri (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 11.18: 1.0 p (section)
    Total: 1049 bytes, 35 words.
  15. David Atherton (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 11.41: 1.0 p (section)
    Total: 975 bytes, 1 words.
  16. Largo do Senado (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 14.45: 1.0 p (section)
    Total: 775 bytes, 19 words.
  17. Atlas Air (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.42: 1.0 p (section)
    Total: 1751 bytes, 13 words.

14 artikkelia, 3,50 kB

  1. Kuvataiteilija (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 19.50: 1.0 p (section)
    Total: 646 bytes, 16 words.
  2. Tuomas von Boehm (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 20.04: 1.0 p (section)
    Total: -38 bytes, 3 words.
  3. Tatlinin torni (1.0 p)
  4. Charles Sheeler (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 20.48: 1.0 p (section)
    Total: 173 bytes, 1 words.
  5. Porin Mies-Laulu (1.0 p)
  6. Ragnar Ekelund (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 18.27: 1.0 p (section)
    Total: 343 bytes, 24 words.
  7. Totte Mannes (1.0 p)
  8. Lennu Juvela (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 19.30: 1.0 p (section)
    Total: 506 bytes, 19 words.
  9. Sirkka-Liisa Lonka (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 20.23: 1.0 p (section)
    Total: 381 bytes, 1 words.
  10. Erik Westzynthius (nuorempi) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 20.39: 1.0 p (section)
    Total: 206 bytes, 1 words.
  11. Mika Karhu (kuvataiteilija) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.15: 1.0 p (section)
    Total: 500 bytes, 3 words.
  12. Birger Selin (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.43: 1.0 p (section)
    Total: 643 bytes, 52 words.
  13. Timo Kara (1.0 p)
  14. Anssi Asunta (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 23.01: 1.0 p (section)
    Total: 327 bytes, 25 words.

14 artikkelia, 25,92 kB

  1. Akavan sairaanhoitajat ja Taja (1.0 p)
  2. Abandonware (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 21.35: 1.0 p (section)
    Total: 257 bytes, 1 words.
  3. Crocus City Hall (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 15.02: 1.0 p (section)
    Total: 607 bytes, 3 words.
  4. Vegeta (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 12.17: 1.0 p (section)
    Total: 268 bytes, 1 words.
  5. Adygeian kansallishymni (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 10.38: 1.0 p (section)
    Total: 222 bytes, 1 words.
  6. Akseli Ahvenainen (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 14.34: 1.0 p (section)
    Total: 269 bytes, 1 words.
  7. Aikamatkustajat (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 14.38: 1.0 p (section)
    Total: 286 bytes, 1 words.
  8. Adygeian lippu (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 17.28: 1.0 p (section)
    Total: 513 bytes, 1 words.
  9. Adygeian vaakuna (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 20.42: 1.0 p (section)
    Total: 173 bytes, 1 words.
  10. Aikahahmoja (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 21.01: 1.0 p (section)
    Total: 222 bytes, 3 words.
  11. Josh Abramson (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 19.34: 1.0 p (section)
    Total: 1590 bytes, 10 words.
  12. Afrikan salaisuudet (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 10.25: 1.0 p (section)
    Total: 215 bytes, 1 words.
  13. Alue 333 (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 20.07: 1.0 p (section)
    Total: 3500 bytes, 2 words.
  14. AFC DWS (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 17.33: 1.0 p (section)
    Total: 528 bytes, 1 words.

13 artikkelia, 35,79 kB

  1. D’Entrecasteaux’nsaaret (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 23.16: 1.0 p (section)
    Total: 933 bytes, 17 words.
  2. Fly (joki) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 23.28: 1.0 p (section)
    Total: 1505 bytes, 81 words.
  3. Motukawaosaaret (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 21.55: 1.0 p (section)
    Total: 663 bytes, 1 words.
  4. Kakanui (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 23.05: 1.0 p (section)
    Total: 1363 bytes, 25 words.
  5. Liana Isakadze (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 22.35: 1.0 p (section)
    Total: 1218 bytes, 25 words.
  6. Jon Landau (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 23.43: 1.0 p (section)
    Total: 2434 bytes, 93 words.
  7. Sydney Football Stadium (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 23.15: 1.0 p (section)
    Total: 1379 bytes, 54 words.
  8. Sydney FC (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 23.30: 1.0 p (section)
    Total: 857 bytes, 2 words.
  9. Kohokuva (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.20: 1.0 p (section)
    Total: 4395 bytes, 344 words.
  10. Tamara de Lempicka (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 23.56: 1.0 p (section)
    Total: 6463 bytes, 515 words.
  11. Jannica och dockvagnen (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 22.57: 1.0 p (section)
    Total: 447 bytes, 22 words.
  12. Orfeusgruppen (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 23.42: 1.0 p (section)
    Total: 740 bytes, 51 words.
  13. Akroliitti (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 22.38: 1.0 p (section)
    Total: 1070 bytes, 50 words.

12 artikkelia, 15,53 kB

  1. Brita Borg (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2024 kello 23.34: 1.0 p (section)
    Total: 619 bytes, 3 words.
  2. Erik Henrikinpoika Fleming (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2024 kello 22.57: 1.0 p (section)
    Total: 681 bytes, 2 words.
  3. Nordlandin rata (1.0 p)
  4. Ernst Trygger (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 23.16: 1.0 p (section)
    Total: 590 bytes, 1 words.
  5. Inger Lise Hansen (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2024 kello 23.04: 1.0 p (section)
    Total: 304 bytes, 2 words.
  6. Gustaf Åkerhielm (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2024 kello 22.35: 1.0 p (section)
    Total: 481 bytes, 1 words.
  7. Nina Gunke (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2024 kello 22.24: 1.0 p (section)
    Total: 417 bytes, 1 words.
  8. Grini (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.26: 1.0 p (section)
    Total: 518 bytes, 24 words.
  9. Eva Dahlbeck (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 22.17: 1.0 p (section)
    Total: 442 bytes, 3 words.
  10. Rolf Lassgård (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 01.16: 1.0 p (section)
    Total: 210 bytes, 1 words.
  11. Gustaf Skarsgård (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 01.17: 1.0 p (section)
    Total: 213 bytes, 1 words.
  12. Alexandra Dahlström (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 01.23: 1.0 p (section)
    Total: 443 bytes, 3 words.

12 artikkelia, 4,56 kB

  1. James Loughran (1.0 p)
  2. Phil Nimmons (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 00.14: 1.0 p (section)
    Total: 403 bytes, 5 words.
  3. Orlando Cepeda (1.0 p)
  4. John Pisano (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 00.52: 1.0 p (section)
    Total: 436 bytes, 11 words.
  5. Don S. Williams (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 01.05: 1.0 p (section)
    Total: 474 bytes, 9 words.
  6. Shōzō Tsugitani (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 19.40: 1.0 p (section)
    Total: 103 bytes, 4 words.
  7. Margaret Lee (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 19.46: 1.0 p (section)
    Total: 466 bytes, 3 words.
  8. Turun velodromi (1.0 p)
  9. Turbiinitekniikka (1.0 p)
  10. Éric Tappy (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 21.30: 1.0 p (section)
    Total: 425 bytes, 5 words.
  11. Valeri Fomenkov (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 21.39: 1.0 p (section)
    Total: 311 bytes, 7 words.
  12. Kupittaan maauimala (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 19.57: 1.0 p (section)
    Total: 317 bytes, 7 words.

8 artikkelia, 6,52 kB

  1. M5 Industries (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 13.42: 1.0 p (section)
    Total: 1381 bytes, 14 words.
  2. Dash (yritys) (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 13.52: 1.0 p (section)
    Total: 1340 bytes, 3 words.
  3. IHOP (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 01.09: 1.0 p (section)
    Total: 1423 bytes, 10 words.
  4. O.F. Mossberg & Sons (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 01.14: 1.0 p (section)
    Total: 562 bytes, 20 words.
  5. Neutrogena (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 01.22: 1.0 p (section)
    Total: 495 bytes, 10 words.
  6. Vivint (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 01.31: 1.0 p (section)
    Total: 864 bytes, 18 words.
  7. Carhartt (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2024 kello 02.18: 1.0 p (section)
    Total: 1209 bytes, 2 words.
  8. David Beasley (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 23.19: 1.0 p (section)
    Total: 446 bytes, 7 words.

7 artikkelia, 27,45 kB

  1. Miranda July (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 11.04: 1.0 p (section)
    Total: 2155 bytes, 8 words.
  2. Cao Xueqin (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 15.58: 1.0 p (section)
    Total: 1177 bytes, 12 words.
  3. Wu Cheng’en (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 16.50: 1.0 p (section)
    Total: 423 bytes, 26 words.
  4. Abd al-Aziz Rantisi (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 17.26: 1.0 p (section)
    Total: 1558 bytes, 55 words.
  5. Maryam Namazie (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 07.19: 1.0 p (section)
    Total: 309 bytes, 11 words.
  6. Hu Yaobang (1.0 p)
  7. Gong Li (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 15.29: 1.0 p (section)
    Total: 543 bytes, 1 words.

4 artikkelia, 5,45 kB

  1. Alijó (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 22.57: 1.0 p (section)
    Total: 648 bytes, 13 words.
  2. Boticas (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 12.21: 1.0 p (section)
    Total: 668 bytes, 11 words.
  3. Sabrosa (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 12.34: 1.0 p (section)
    Total: 707 bytes, 15 words.
  4. Valpaços (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2024 kello 12.45: 1.0 p (section)
    Total: 691 bytes, 13 words.

4 artikkelia, −0,30 kB

  1. Lamu (Oulu) (1.0 p)
  2. Niemikylä (Oulu) (1.0 p)
  3. Mae Lehto (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.22: 1.0 p (section)
    Total: 570 bytes, 6 words.
  4. Koivula ja tähdet (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 22.32: 1.0 p (section)
    Total: 306 bytes, 1 words.

4 artikkelia, 19,52 kB

  1. Linnea Kuusela (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 08.31: 1.0 p (section)
    Total: 12 bytes, 1 words.
  2. Jesse Mäntylä (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 09.25: 1.0 p (section)
    Total: 226 bytes, 3 words.
  3. Toni Vahela (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 09.53: 1.0 p (section)
    Total: 206 bytes, 1 words.
  4. Aita Gasparin (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2024 kello 13.29: 1.0 p (section)
    Total: 658 bytes, 3 words.

4 artikkelia, 10,62 kB

  1. Mike Ploog (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 01.05: 1.0 p (section)
    Total: 1478 bytes, 1 words.
  2. Pieniä voittoja (1.0 p)
  3. Pienet jumalat (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2024 kello 03.45: 1.0 p (section)
    Total: 594 bytes, 29 words.
  4. Edward Mulhare (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2024 kello 10.07: 1.0 p (section)
    Total: 3114 bytes, 44 words.

3 artikkelia, −4,74 kB

  1. Oleksi Kyrytšenko (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.09: 1.0 p (section)
    Total: 624 bytes, 11 words.
  2. Nikolai Malko (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.18: 1.0 p (section)
    Total: 579 bytes, 7 words.
  3. Stanislav Kosior (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2024 kello 21.27: 1.0 p (section)
    Total: 515 bytes, 1 words.

3 artikkelia, 4,68 kB

  1. Palomies Sami (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 17.40: 1.0 p (section)
    Total: 357 bytes, 1 words.
  2. ABC (nuotinnus) (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 17.49: 1.0 p (section)
    Total: 316 bytes, 1 words.
  3. The Age of Reason (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 17.54: 1.0 p (section)
    Total: 301 bytes, 1 words.

3 artikkelia, −125,18 kB

  1. Reinebringen (1.0 p)
  2. Nikolai Astrup (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2024 kello 17.53: 1.0 p (section)
    Total: 297 bytes, 9 words.
  3. Ääretön allas (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2024 kello 12.17: 1.0 p (section)
    Total: 326 bytes, 3 words.

1 artikkeli, 36,24 kB

  1. Jere Juutilainen (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2024 kello 15.39: 1.0 p (section)
    Total: 9379 bytes, 377 words.

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Ellei lista ole päivittynyt, botti on voinut jumiutua. Käynnistyttyään uudestaan botti laskee mukaan aikaisemmatkin muokkaukset.
Lista päivitettiin viimeksi 14. heinäkuuta 2024 kello 17.17. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot encountered the following problems with the page Lennu Juvela
    • Revision 22490312: The word count difference might be wrong, because the word count increase (12) is larger than the byte increase (-6). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Atmostech Oy
    • Revision 22505895: The word count difference might be wrong, because the word count increase (218) is larger than the byte increase (35). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.