Wikipedia:Heinäkuun lähdetalkoot/2021

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
REF.svg

Heinäkuun lähdetalkoot
201020112012201320142015201620172018201920202021

Tilannekuvaaja Tilannekuvaaja
Heinäkuun lähdetalkoot 2021
Tila KÄYNNISSÄ
Aihe Heinäkuun lähdetalkoot 2021
Ajankohta Alkaa: 2021-07-01
Päättyy: 2021-07-31
Palkinnot

31+ pisteestä
Ref2021.svg
Me olemme yhteensä
lähteistäneet
651
ennen lähteistämätöntä artikkelia

Palkinto aktiivisesta osallistumisestasi heinäkuun 2021 lähdetalkoisiin.

Heinäkuun lähdetalkoiden ideana on, että heinäkuun ajan mahdollisimman moni wikipedisti lisää joka päivä vähintään yhden lähteen tai lähdeviitteen sellaiseen artikkeliin, jossa ei ole vielä lainkaan lähteitä. Jos joku päivä jää väliin vaikkapa hyvän sään takia, tavoitteensa voi kiriä kiinni sadepäivänä, sillä vain lisättyjen viitteiden määrä lopussa ratkaisee. Heinäkuun jälkeen kaikki vähintään 31 lähteetöntä artikkelia lähteistäneet talkoolaiset saavat lähdetalkoiden palkintomerkin.

Heinäkuun lähdetalkoita on järjestetty säännöllisesti vuodesta 2010 lähtien ja nyt käynnissä ovat järjestyksessään jo 12. lähdetalkoot. Lähdetalkoissa on lähteistetty keskimäärin reilut 1 800 artikkelia joka vuosi, ja aktiivisesti talkoisiin on osallistunut vuosittain noin 25 käyttäjää. Lisätietoa lähdetalkoiden historiasta ja aikaisemmista lähdetalkoista löytyy täältä.

Voit kertoa osallistumisestasi lähdetalkoisiin {{Käyttäjä/Lähdetalkoot}}-käyttäjälaatikolla. Tarkemmat ohjeet mallineen käyttämiseksi löytyvät mallineen sivulta.

Ohjeet[muokkaa wikitekstiä]

UKBot-botti laskee automaattisesti pisteet ja päivittää ne tälle sivulle. Lähdetalkoissa hyväksytään muokkaukset artikkeleihin, jotka täyttävät seuraavat ehdot:

  • Sivu kuuluu pääavaruuteen, eli se on tietosanakirja-artikkeli
  • Artikkeli on luotu ennen heinäkuun alkua
  • Artikkeliin ei ole merkitty yhtäkään lähdettä tai lähdeviitettä
    • Botti tunnistaa lähteistetyt artikkelit väliotsikoista "Lähteet" ja "Viitteet"

Jos epäilet botin tehneen virheen, lisää Huomioita-osioon pisteidenhylkäyskoodi ohjeiden mukaisesti tai ilmoita siitä keskustelusivulle.

Apuneuvot[muokkaa wikitekstiä]

PetScan:

PetScanin avulla voit hakea lähteettömiä artikkeleita tietyistä luokista. Luokaksi kannattaa valita jokin luokkahierarkiassa alhaalla oleva luokka, jotta hakutulos olisi mielekkään kokoinen (eikä haku kestä tuhottoman kauan...). Haku sisältää artikkelit, joissa ei ole {{viitteet}}-mallinetta eikä joitain muita viitemallineita. Jos lähteet on merkitty jollain muulla tavalla (esim. ilman viitteitä tai <references/> -tagilla), ne valitettavasti ovat hakutulosten joukossa. Haku ei myöskään löydä sellaisia lähteettömiä artikkeleita, joissa viitemallineita on käytetty johonkin muuhun kuin lähteistämiseen (esim. "Aiheesta muualla" -osiossa).

Lähteettömät artikkelit -luokka:

Voit hakea lähteettömäksi merkittyjä artikkeleita myös manuaalisesti lähteettömät artikkelit -luokasta, josta löytyy yli 12 000 {{lähteetön}}-mallineella varustettua artikkelia. Huomaa kuitenkin, että iso osa luokkaan kuuluvista artikkeleista ei ole täysin lähteettömiä.

Wikipedian hakutoiminto:

Seuraavan haun avulla voit hakea valitsemasi luokan artikkelit, joissa ei ole <ref>-tagia missään muodossa eikä lähteet/viitteet-otsikkoa:
Haku (korvaa esimerkkihausta luokka "Suomalaiset elokuvat" haluamaksesi luokaksi, ilman Luokka:-nimiavaruusliitettä)
Muuten sama kuin ylempi haku, mutta tällä voit hakea samalla myös valitsemasi luokan alaluokista viiden luokan syvyydellä:
Haku (haun ylärajana 255 alaluokkaa; lisäksi luokan nimi pitää kirjoittaa hakuun isolla alkukirjaimella, jotta deepcat-haku toimisi toivotulla tavalla)

Osallistujat[muokkaa wikitekstiä]

Ilmoittaudu osallistujaksi lisäämällä käyttäjänimesi tämän otsikon alle

Pistelasku[muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuun lähdetalkoissa 2021 mukaan lasketaan kaikkien ennen heinäkuun alkua luotujen lähteettömien artikkelien lähteistäminen. Talkoissa saa yhden pisteen per lähteistetty artikkeli.


Kriteerikoodit: jotka ovat artikkeleita jotka ovat olemassa ennen kilpailun aloituspäivämäärää Jokaisesta lisätystä Lähteet tai Viitteet -osiosta annetaan 1 pistettä


Pisteet laskee automaattisesti UKBot-botti. Jos epäilet botin laskevan pisteet väärin, lisää Huomioita-osioon pisteidenhylkäyskoodi ohjeiden mukaisesti tai ilmoita siitä keskustelusivulle. Muista ilmoittautua osallistujaksi!

Huomioita[muokkaa wikitekstiä]

Jos olet saanut virheellisiä pisteitä, lisää tämän otsikon alle viimeiseksi tähän tapaan: *{{VK muokkaus hylätty|käyttäjänimesi|fi:artikkeli}} --~~~~ ESIMERKKI: *{{VK muokkaus hylätty|MiPe|fi:Lähdeviittaus}} --~~~~

Tulokset[muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty viimeksi 25. heinäkuuta 2021 kello 03.58. Kilpailu on avoinna 1. heinäkuuta 2021 kello 00.00 – 31. heinäkuuta 2021 kello 23.59.

Paju (111 p)[muokkaa wikitekstiä]

111 artikkelia, 332,90 kB

  1. Paraisten kaupunginkirjasto (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 10.55: 1.0 p (section)
    Total: 2 981 bytes, 61 words.
  2. Keminmaan kunnankirjasto (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 10.46: 1.0 p (section)
    Total: 2 703 bytes, 24 words.
  3. Merijärven kunnankirjasto (1.0 p)
  4. Joki-kirjastot (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 11.23: 1.0 p (section)
    Total: 1 173 bytes, 18 words.
  5. Biblioteca Nazionale Centrale di Firenze (1.0 p)
  6. Bibliotheca Alexandrina (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.13: 1.0 p (section)
    Total: 3 122 bytes, 56 words.
  7. Malatestianan kirjasto (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.57: 1.0 p (section)
    Total: 1 146 bytes, 9 words.
  8. MeSH (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 18.35: 1.0 p (section)
    Total: 802 bytes, 1 words.
  9. Lapin korkeakoulukirjasto (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 20.25: 1.0 p (section)
    Total: 3 757 bytes, 61 words.
  10. Slovakian kansallismuseo (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 13.34: 1.0 p (section)
    Total: 1 253 bytes, 19 words.
  11. Vallilan kirjasto (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 13.59: 1.0 p (section)
    Total: 1 945 bytes, 19 words.
  12. Itäkeskuksen kirjasto (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 14.41: 1.0 p (section)
    Total: 3 163 bytes, 34 words.
  13. Taidelainaamo (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 17.14: 1.0 p (section)
    Total: 5 460 bytes, 78 words.
  14. Ylikiimingin kirjasto (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 21.17: 1.0 p (section)
    Total: 2 003 bytes, 3 words.
  15. Satakirjastot (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 13.13: 1.0 p (section)
    Total: 2 417 bytes, 38 words.
  16. Korkeakoulujen yhteiskirjasto (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 00.14: 1.0 p (section)
    Total: 2 030 bytes, 56 words.
  17. Lahden tiedekirjasto (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 00.35: 1.0 p (section)
    Total: 429 bytes, 13 words.
  18. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 00.40: 1.0 p (section)
    Total: 1 008 bytes, 11 words.
  19. Vaski-kirjastot (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 07.29: 1.0 p (section)
    Total: 28 891 bytes, 73 words.
  20. Loisto-kirjastot (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 17.18: 1.0 p (section)
    Total: 5 966 bytes, 38 words.
  21. Jääkärilippu (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 23.17: 1.0 p (section)
    Total: 1 253 bytes, 75 words.
  22. Suomen Jääkärimuseo (1.0 p)
  23. Naantalin museo (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 13.59: 1.0 p (section)
    Total: 1 896 bytes, 17 words.
  24. Keitele-museo (1.0 p)
  25. Parikkalan meijerimuseo (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 15.04: 1.0 p (section)
    Total: 654 bytes, 4 words.
  26. Maailman digitaalinen kirjasto (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 17.16: 1.0 p (section)
    Total: 1 712 bytes, 74 words.
  27. Suecia antiqua et hodierna (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 19.41: 1.0 p (section)
    Total: 7 903 bytes, 585 words.
  28. Pasilan kirjasto (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 02.23: 1.0 p (section)
    Total: 2 759 bytes, 20 words.
  29. Fredrika-kirjastot (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 04.19: 1.0 p (section)
    Total: 1 898 bytes, 11 words.
  30. Kemin kulttuurikeskus (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 15.43: 1.0 p (section)
    Total: 2 262 bytes, 66 words.
  31. Kankaanpään kaupunginmuseo (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 16.26: 1.0 p (section)
    Total: 2 781 bytes, 57 words.
  32. Turun Taidehalli (1.0 p)
  33. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 02.04: 1.0 p (section)
    Total: 2 484 bytes, 55 words.
  34. Sairaalamuseo (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 04.34: 1.0 p (section)
    Total: 6 273 bytes, 82 words.
  35. Arts & Humanities Citation Index (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 07.28: 1.0 p (section)
    Total: 1 723 bytes, 77 words.
  36. Humboldt-yliopiston kirjasto (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 03.40: 1.0 p (section)
    Total: 3 563 bytes, 91 words.
  37. Jacob-und-Wilhelm-Grimm-Zentrum (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 03.49: 1.0 p (section)
    Total: 1 756 bytes, 1 words.
  38. Leikkaussali (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 23.57: 1.0 p (section)
    Total: 1 732 bytes, 48 words.
  39. Biblioteca Laurenziana (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 01.08: 1.0 p (section)
    Total: 1 322 bytes, 34 words.
  40. Teho-osasto (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 01.49: 1.0 p (section)
    Total: 1 855 bytes, 78 words.
  41. Hytölän koulu (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 02.03: 1.0 p (section)
    Total: 741 bytes, 3 words.
  42. Hytölä (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 17.01: 1.0 p (section)
    Total: 876 bytes, 6 words.
  43. Raikuu (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 21.55: 1.0 p (section)
    Total: 2 592 bytes, 13 words.
  44. Karvio (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 23.23: 1.0 p (section)
    Total: 1 689 bytes, 12 words.
  45. Raatti (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 01.35: 1.0 p (section)
    Total: 507 bytes, 3 words.
  46. Varistaipale (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 02.49: 1.0 p (section)
    Total: 2 139 bytes, 102 words.
  47. Simanala (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 03.13: 1.0 p (section)
    Total: 863 bytes, 1 words.
  48. Kuittua (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 03.26: 1.0 p (section)
    Total: 590 bytes, 2 words.
  49. Ripatti (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 12.44: 1.0 p (section)
    Total: 1 187 bytes, 21 words.
  50. Rummukkala (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 13.12: 1.0 p (section)
    Total: 622 bytes, 1 words.
  51. Petruma (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 13.42: 1.0 p (section)
    Total: 1 054 bytes, 12 words.
  52. Sarvikumpu (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 17.55: 1.0 p (section)
    Total: 1 933 bytes, 6 words.
  53. Tetrivaara (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 18.47: 1.0 p (section)
    Total: 682 bytes, 6 words.
  54. Koukunpolvi (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 19.04: 1.0 p (section)
    Total: 142 bytes, 4 words.
  55. Karvionkoski (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 22.44: 1.0 p (section)
    Total: 1 365 bytes, 11 words.
  56. Kylänlahti (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 23.03: 1.0 p (section)
    Total: 1 354 bytes, 4 words.
  57. Kontiovaara (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 23.25: 1.0 p (section)
    Total: 1 515 bytes, 11 words.
  58. Parkumäki (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 00.12: 1.0 p (section)
    Total: 1 678 bytes, 10 words.
  59. Sola (Polvijärvi) (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 01.12: 1.0 p (section)
    Total: 1 840 bytes, 50 words.
  60. Kinahmo (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 02.13: 1.0 p (section)
    Total: 2 902 bytes, 65 words.
  61. Kovero (Tuupovaara) (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 13.39: 1.0 p (section)
    Total: 4 240 bytes, 90 words.
  62. Pyylampi (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 17.58: 1.0 p (section)
    Total: 807 bytes, 10 words.
  63. Harjamäki (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 18.36: 1.0 p (section)
    Total: 1 121 bytes, 5 words.
  64. Kolmisoppi (Siilinjärven kylä) (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 19.18: 1.0 p (section)
    Total: 2 791 bytes, 52 words.
  65. Leppäkaarre (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 02.30: 1.0 p (section)
    Total: 382 bytes, 5 words.
  66. Canon EOS-1Ds Mark II (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 03.46: 1.0 p (section)
    Total: 971 bytes, 38 words.
  67. Moninmäki (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 14.03: 1.0 p (section)
    Total: 1 840 bytes, 1 words.
  68. Lastukoski (kylä) (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 15.24: 1.0 p (section)
    Total: 2 076 bytes, 39 words.
  69. Rantakylä (Kiuruvesi) (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 17.48: 1.0 p (section)
    Total: 1 816 bytes, 82 words.
  70. Hautakylä (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 19.51: 1.0 p (section)
    Total: 2 860 bytes, 114 words.
  71. Sonkakoski (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 20.47: 1.0 p (section)
    Total: 2 011 bytes, 30 words.
  72. Rauhalahden kesäteatteri (1.0 p)
  73. Tahtiteatteri (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 21.49: 1.0 p (section)
    Total: 989 bytes, 3 words.
  74. Kuopion Uusi Kesäteatteri (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 21.53: 1.0 p (section)
    Total: 376 bytes, 3 words.
  75. Koirakivi (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 03.24: 1.0 p (section)
    Total: 1 803 bytes, 7 words.
  76. Kiviapaja (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 13.27: 1.0 p (section)
    Total: 1 040 bytes, 8 words.
  77. Karkaus (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 14.03: 1.0 p (section)
    Total: 1 388 bytes, 35 words.
  78. Nojanmaa (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 14.49: 1.0 p (section)
    Total: 1 335 bytes, 18 words.
  79. Huuhilo (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 21.39: 1.0 p (section)
    Total: 658 bytes, 2 words.
  80. Vihantasalmi (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 22.20: 1.0 p (section)
    Total: 530 bytes, 17 words.
  81. Hokka (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 01.05: 1.0 p (section)
    Total: 2 428 bytes, 72 words.
  82. Kuitula (1.0 p)
  83. Pöyry (Hirvensalmi) (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 22.18: 1.0 p (section)
    Total: 4 150 bytes, 139 words.
  84. Kissakoski (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 02.47: 1.0 p (section)
    Total: 6 850 bytes, 144 words.
  85. Puso (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 14.40: 1.0 p (section)
    Total: 3 524 bytes, 95 words.
  86. Vanhamäki (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 17.13: 1.0 p (section)
    Total: 1 013 bytes, 10 words.
  87. Puntarikoski (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 19.47: 1.0 p (section)
    Total: 1 898 bytes, 44 words.
  88. Vieki (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 22.33: 1.0 p (section)
    Total: 4 049 bytes, 120 words.
  89. Kristinoppikoulu (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 01.03: 1.0 p (section)
    Total: 2 607 bytes, 111 words.
  90. Canon EOS-1D X (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 02.03: 1.0 p (section)
    Total: 993 bytes, 29 words.
  91. Larinsaari (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 02.28: 1.0 p (section)
    Total: 1 655 bytes, 48 words.
  92. Lahdenkylä (Punkaharju) (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 06.48: 1.0 p (section)
    Total: 1 126 bytes, 39 words.
  93. Petäjäveden yläaste (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 18.18: 1.0 p (section)
    Total: 3 160 bytes, 15 words.
  94. Paunun koulu (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 19.36: 1.0 p (section)
    Total: 3 684 bytes, 27 words.
  95. Vitikkalan koulu (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 20.23: 1.0 p (section)
    Total: 3 089 bytes, 54 words.
  96. Gradia Jämsä (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 00.25: 1.0 p (section)
    Total: 1 216 bytes, 38 words.
  97. Koiravaara (Valtimo) (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 04.42: 1.0 p (section)
    Total: 851 bytes, 16 words.
  98. Verkkojoki (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 12.57: 1.0 p (section)
    Total: 3 144 bytes, 146 words.
  99. Kaihlamäki (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 15.45: 1.0 p (section)
    Total: 3 397 bytes, 137 words.
  100. Kilkinkylä (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 16.30: 1.0 p (section)
    Total: 1 337 bytes, 21 words.
  101. Mäntsälän kirkonkylä (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.33: 1.0 p (section)
    Total: 3 979 bytes, 78 words.
  102. Kirveskoski (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 01.33: 1.0 p (section)
    Total: 3 013 bytes, 27 words.
  103. Vepsä (Tohmajärvi) (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 03.46: 1.0 p (section)
    Total: 880 bytes, 7 words.
  104. Silvola (Kerimäki) (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 14.31: 1.0 p (section)
    Total: 2 389 bytes, 17 words.
  105. Ekenäs gymnasium (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 16.05: 1.0 p (section)
    Total: 2 321 bytes, 17 words.
  106. Karjaan lukio (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 16.40: 1.0 p (section)
    Total: 2 849 bytes, 46 words.
  107. Ounasvaaran lukio (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 17.38: 1.0 p (section)
    Total: 2 925 bytes, 35 words.
  108. Nurmon lukio (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 23.59: 1.0 p (section)
    Total: 4 749 bytes, 104 words.
  109. Laitilan lukio (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 00.31: 1.0 p (section)
    Total: 2 025 bytes, 59 words.
  110. Tammerkosken lukio (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 01.33: 1.0 p (section)
    Total: 3 708 bytes, 27 words.
  111. Scandic Rosendahl (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 17.16: 1.0 p (section)
    Total: 3 078 bytes, 100 words.

Juha Kämäräinen (111 p)[muokkaa wikitekstiä]

111 artikkelia, 102,66 kB

  1. Yleistys (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 14.34: 1.0 p (section)
    Total: 1 403 bytes, 67 words.
  2. ASCII-taide (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 14.48: 1.0 p (section)
    Total: 405 bytes, 1 words.
  3. Binäärijärjestelmä (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.14: 1.0 p (section)
    Total: 538 bytes, 1 words.
  4. Ohjelmistotekniikka (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.27: 1.0 p (section)
    Total: 335 bytes, 1 words.
  5. Sulkeistaminen (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.37: 1.0 p (section)
    Total: 617 bytes, 24 words.
  6. Tarkoitus (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 09.30: 1.0 p (section)
    Total: 669 bytes, 15 words.
  7. Käyttöliittymä (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 14.54: 1.0 p (section)
    Total: 737 bytes, 2 words.
  8. Pluralismi (ontologia) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 15.06: 1.0 p (section)
    Total: 247 bytes, 3 words.
  9. Ydinosaaminen (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 15.29: 1.0 p (section)
    Total: 393 bytes, 5 words.
  10. Deontologia (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 15.34: 1.0 p (section)
    Total: 175 bytes, 1 words.
  11. Melvil Dewey (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 15.39: 1.0 p (section)
    Total: 303 bytes, 1 words.
  12. Essiivi (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 15.46: 1.0 p (section)
    Total: 405 bytes, 1 words.
  13. Virkamieshallitus (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 16.02: 1.0 p (section)
    Total: 722 bytes, 1 words.
  14. Joutsenlaulu (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 09.54: 1.0 p (section)
    Total: 1 412 bytes, 10 words.
  15. Louhinta (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 10.23: 1.0 p (section)
    Total: 403 bytes, 1 words.
  16. Ahjo (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 10.31: 1.0 p (section)
    Total: 325 bytes, 1 words.
  17. Tiedostamaton (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 12.06: 1.0 p (section)
    Total: 917 bytes, 8 words.
  18. Data (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 16.13: 1.0 p (section)
    Total: 1 910 bytes, 57 words.
  19. Averroismi (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 09.55: 1.0 p (section)
    Total: 876 bytes, 5 words.
  20. Luokittelujärjestelmä (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 10.03: 1.0 p (section)
    Total: 850 bytes, 42 words.
  21. Asiasana (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 10.35: 1.0 p (section)
    Total: 1 160 bytes, 21 words.
  22. Relaatiotietokanta (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 10.41: 1.0 p (section)
    Total: 469 bytes, 7 words.
  23. Bajonetti (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 13.29: 1.0 p (section)
    Total: 349 bytes, 1 words.
  24. Keskustelu (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 19.53: 1.0 p (section)
    Total: 2 273 bytes, 2 words.
  25. Hätäravinto (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 09.59: 1.0 p (section)
    Total: 1 827 bytes, 18 words.
  26. Tutkimusote (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 10.33: 1.0 p (section)
    Total: 1 217 bytes, 28 words.
  27. Informationsbyrån (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 17.32: 1.0 p (section)
    Total: 645 bytes, 1 words.
  28. Tiedustelupalvelu (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 19.41: 1.0 p (section)
    Total: 1 270 bytes, 24 words.
  29. Chomskyn hierarkia (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 08.47: 1.0 p (section)
    Total: 829 bytes, 1 words.
  30. Pinoautomaatti (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 09.00: 1.0 p (section)
    Total: 818 bytes, 3 words.
  31. Monismi (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 09.19: 1.0 p (section)
    Total: 1 736 bytes, 32 words.
  32. Fiat-raha (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 15.19: 1.0 p (section)
    Total: 404 bytes, 1 words.
  33. Rautahäkki (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 15.36: 1.0 p (section)
    Total: 878 bytes, 4 words.
  34. Rationaalisen valinnan teoria (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 18.20: 1.0 p (section)
    Total: 385 bytes, 1 words.
  35. Klassiset alkuaineet (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 18.38: 1.0 p (section)
    Total: 561 bytes, 2 words.
  36. Kieliteknologia (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 08.56: 1.0 p (section)
    Total: 1 382 bytes, 2 words.
  37. Tähtitieteilijä (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 12.26: 1.0 p (section)
    Total: 752 bytes, 2 words.
  38. Laissez-faire (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 09.02: 1.0 p (section)
    Total: 1 371 bytes, 2 words.
  39. Holismi (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 09.53: 1.0 p (section)
    Total: 2 162 bytes, 35 words.
  40. Tietojärjestelmätiede (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 15.01: 1.0 p (section)
    Total: 891 bytes, 2 words.
  41. Aksiooma (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 09.23: 1.0 p (section)
    Total: 660 bytes, 2 words.
  42. Maataloustiede (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 10.10: 1.0 p (section)
    Total: 918 bytes, 2 words.
  43. Tietojenkäsittelytiede (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 10.27: 1.0 p (section)
    Total: 2 951 bytes, 149 words.
  44. Harrastus (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 16.52: 1.0 p (section)
    Total: 1 128 bytes, 8 words.
  45. Merkistö (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 09.33: 1.0 p (section)
    Total: 571 bytes, 17 words.
  46. Morfeemi (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 10.07: 1.0 p (section)
    Total: 982 bytes, 1 words.
  47. Rajapintojen kuvauskieli (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 20.58: 1.0 p (section)
    Total: 362 bytes, 1 words.
  48. Valemuistisyndrooma (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 09.17: 1.0 p (section)
    Total: 702 bytes, 1 words.
  49. Individualismi (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 09.51: 1.0 p (section)
    Total: 1 403 bytes, 2 words.
  50. Rooli (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 10.05: 1.0 p (section)
    Total: 741 bytes, 1 words.
  51. Väkivaltakoneisto (1.0 p)
  52. Lisäpalvelu (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 10.32: 1.0 p (section)
    Total: 762 bytes, 1 words.
  53. Kuuria (1.0 p)
  54. Marginalismi (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 08.28: 1.0 p (section)
    Total: 382 bytes, 1 words.
  55. Havaintomaailma (1.0 p)
  56. Historisismi (relativismi) (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 09.06: 1.0 p (section)
    Total: 766 bytes, 1 words.
  57. Väärä tietoisuus (1.0 p)
  58. Joukkotiedotusväline (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 09.42: 1.0 p (section)
    Total: 2 018 bytes, 2 words.
  59. Hajamielisyys (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 11.01: 1.0 p (section)
    Total: 451 bytes, 1 words.
  60. Pluralismi (uskontotiede) (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 11.12: 1.0 p (section)
    Total: 814 bytes, 1 words.
  61. Sopimusyhteiskunta (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 08.52: 1.0 p (section)
    Total: 1 369 bytes, 1 words.
  62. Ydinminä (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 09.13: 1.0 p (section)
    Total: 329 bytes, 1 words.
  63. Erikoistuminen (1.0 p)
  64. Merihirviö (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 09.51: 1.0 p (section)
    Total: 882 bytes, 2 words.
  65. Kodifiointi (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 16.49: 1.0 p (section)
    Total: 564 bytes, 2 words.
  66. Umpimähkä (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 17.04: 1.0 p (section)
    Total: 412 bytes, 1 words.
  67. Subjektivismi (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 17.11: 1.0 p (section)
    Total: 383 bytes, 1 words.
  68. Luonnollisen kielen käsittely (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 09.33: 1.0 p (section)
    Total: 787 bytes, 4 words.
  69. Radiofarmasia (1.0 p)
  70. Vaatimusten käsittely (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 09.53: 1.0 p (section)
    Total: 317 bytes, 1 words.
  71. Luottamusverkko (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 10.09: 1.0 p (section)
    Total: 1 283 bytes, 2 words.
  72. Digitointi (1.0 p)
  73. Tuulisäkki (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 10.45: 1.0 p (section)
    Total: 478 bytes, 3 words.
  74. Muhvi (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 11.38: 1.0 p (section)
    Total: 876 bytes, 12 words.
  75. Käännösautomaatio (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 12.19: 1.0 p (section)
    Total: 535 bytes, 1 words.
  76. Itseisarvo (etiikka) (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 18.21: 1.0 p (section)
    Total: 990 bytes, 2 words.
  77. Yhteydetön kieli (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 18.33: 1.0 p (section)
    Total: 382 bytes, 1 words.
  78. Säännöllinen kieli (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 18.40: 1.0 p (section)
    Total: 355 bytes, 1 words.
  79. Nürnbergin säännöstö (1.0 p)
  80. Kaksoissokkokoe (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 10.25: 1.0 p (section)
    Total: 708 bytes, 1 words.
  81. Snowcat (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 10.43: 1.0 p (section)
    Total: 461 bytes, 1 words.
  82. Finsk Tidskrift (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 15.15: 1.0 p (section)
    Total: 611 bytes, 2 words.
  83. Yhteiskuntajärjestelmä (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 15.31: 1.0 p (section)
    Total: 754 bytes, 1 words.
  84. Rikotun ikkunan virhepäätelmä (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.12: 1.0 p (section)
    Total: 1 125 bytes, 6 words.
  85. Tuotantopuolen taloustiede (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.23: 1.0 p (section)
    Total: 352 bytes, 5 words.
  86. Auguste Piccard (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 18.13: 1.0 p (section)
    Total: 1 131 bytes, 7 words.
  87. Ruskean koiran tapaus (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 12.32: 1.0 p (section)
    Total: 924 bytes, 4 words.
  88. Aikakauskirja (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 12.57: 1.0 p (section)
    Total: 1 652 bytes, 1 words.
  89. Pekka Ripatti (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 13.07: 1.0 p (section)
    Total: 989 bytes, 2 words.
  90. Otto von Kotzebue (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 13.10: 1.0 p (section)
    Total: 797 bytes, 1 words.
  91. Stigma (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 13.59: 1.0 p (section)
    Total: 415 bytes, 1 words.
  92. Fantasiaan taipuvainen persoonallisuus (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 14.52: 1.0 p (section)
    Total: 993 bytes, 21 words.
  93. Armolahja (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 15.26: 1.0 p (section)
    Total: 441 bytes, 1 words.
  94. Luettelo paradokseista (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 09.57: 1.0 p (section)
    Total: 544 bytes, 4 words.
  95. Galilein paradoksi (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 10.19: 1.0 p (section)
    Total: 333 bytes, 1 words.
  96. IDL (ohjelmointikieli) (1.0 p)
  97. Brainfuck (1.0 p)
  98. Posthumanismi (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 19.31: 1.0 p (section)
    Total: 730 bytes, 1 words.
  99. Nykyfilosofia (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.26: 1.0 p (section)
    Total: 695 bytes, 31 words.
  100. Modeemi (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 09.04: 1.0 p (section)
    Total: 1 909 bytes, 6 words.
  101. Kieku ja Kaiku (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 08.54: 1.0 p (section)
    Total: 789 bytes, 1 words.
  102. Avustaja (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 09.09: 1.0 p (section)
    Total: 826 bytes, 1 words.
  103. Kansallisuus (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 09.46: 1.0 p (section)
    Total: 920 bytes, 3 words.
  104. Muinaisenglanti (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 09.52: 1.0 p (section)
    Total: 739 bytes, 1 words.
  105. Saruman (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 10.15: 1.0 p (section)
    Total: 660 bytes, 2 words.
  106. Runeberg-projekti (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 14.30: 1.0 p (section)
    Total: 643 bytes, 1 words.
  107. Monergismi (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 14.54: 1.0 p (section)
    Total: 563 bytes, 1 words.
  108. Synergismi (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 14.54: 1.0 p (section)
    Total: 562 bytes, 1 words.
  109. Pisaralla pisimmälle (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 15.03: 1.0 p (section)
    Total: 845 bytes, 3 words.
  110. Emic (1.0 p)
  111. Tšuhna (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 15.34: 1.0 p (section)
    Total: 458 bytes, 2 words.

Puppe100 (51 p)[muokkaa wikitekstiä]

51 artikkelia, 71,04 kB

  1. Neu-Ulm (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 12.07: 1.0 p (section)
    Total: 1 441 bytes, 18 words.
  2. Windischeschenbach (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 12.27: 1.0 p (section)
    Total: 578 bytes, 1 words.
  3. Tirschenreuth (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 12.59: 1.0 p (section)
    Total: 627 bytes, 5 words.
  4. Tiefenbach (1.0 p)
  5. Thyrnau (1.0 p)
  6. Sonnen (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 10.42: 1.0 p (section)
    Total: 766 bytes, 3 words.
  7. Witzmannsberg (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 15.58: 1.0 p (section)
    Total: 1 396 bytes, 1 words.
  8. Tittling (1.0 p)
  9. Malching (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 10.46: 1.0 p (section)
    Total: 1 282 bytes, 1 words.
  10. Ruhstorf an der Rott (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 15.51: 1.0 p (section)
    Total: 1 117 bytes, 9 words.
  11. Neuburg am Inn (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 16.12: 1.0 p (section)
    Total: 1 340 bytes, 2 words.
  12. Ruderting (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 17.05: 1.0 p (section)
    Total: 1 234 bytes, 2 words.
  13. Neukirchen vorm Wald (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 17.33: 1.0 p (section)
    Total: 1 372 bytes, 1 words.
  14. Windorf (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 10.40: 1.0 p (section)
    Total: 1 460 bytes, 4 words.
  15. Wegscheid (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 15.25: 1.0 p (section)
    Total: 1 277 bytes, 5 words.
  16. Untergriesbach (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 16.26: 1.0 p (section)
    Total: 1 152 bytes, 3 words.
  17. Crno i belo (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 09.57: 1.0 p (section)
    Total: 813 bytes, 12 words.
  18. Sun Wen (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 12.53: 1.0 p (section)
    Total: 729 bytes, 20 words.
  19. Rotthalmünster (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 13.40: 1.0 p (section)
    Total: 1 405 bytes, 1 words.
  20. Ortenburg (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 13.18: 1.0 p (section)
    Total: 1 024 bytes, 1 words.
  21. Nikon D3200 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 09.37: 1.0 p (section)
    Total: 714 bytes, 10 words.
  22. Juan Carlos Zabala (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 10.25: 1.0 p (section)
    Total: 667 bytes, 2 words.
  23. Raitamäki (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 15.51: 1.0 p (section)
    Total: 422 bytes, 4 words.
  24. Unterhaching (1.0 p)
  25. Prien am Chiemsee (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 12.30: 1.0 p (section)
    Total: 796 bytes, 11 words.
  26. Canon EOS 50D (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 15.16: 1.0 p (section)
    Total: 444 bytes, 25 words.
  27. Nikon D100 (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 16.20: 1.0 p (section)
    Total: 714 bytes, 9 words.
  28. Kiiskilänmäki (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 11.55: 1.0 p (section)
    Total: 604 bytes, 8 words.
  29. Mônica (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 14.01: 1.0 p (section)
    Total: 865 bytes, 18 words.
  30. Neuhaus am Inn (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 10.33: 1.0 p (section)
    Total: 1 436 bytes, 1 words.
  31. Edb (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 10.56: 1.0 p (section)
    Total: 515 bytes, 5 words.
  32. Jet Star (1.0 p)
  33. Sergei Yalovitsky (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 17.26: 1.0 p (section)
    Total: 796 bytes, 4 words.
  34. Canon EOS-1Ds (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 18.55: 1.0 p (section)
    Total: 788 bytes, 32 words.
  35. Neuwied (1.0 p)
  36. Canon EOS-1Ds Mark III (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 09.03: 1.0 p (section)
    Total: 559 bytes, 23 words.
  37. Kempten (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 10.10: 1.0 p (section)
    Total: 859 bytes, 5 words.
  38. Frankenthal (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 11.50: 1.0 p (section)
    Total: 879 bytes, 16 words.
  39. Pirmasens (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 12.25: 1.0 p (section)
    Total: 829 bytes, 6 words.
  40. Adenau (1.0 p)
  41. Canon EOS 700D (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 09.27: 1.0 p (section)
    Total: 1 586 bytes, 39 words.
  42. Schweinfurt (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 12.10: 1.0 p (section)
    Total: 765 bytes, 8 words.
  43. Simon rautatieasema (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 13.10: 1.0 p (section)
    Total: 1 240 bytes, 41 words.
  44. Rasimäen pysäkki (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 17.16: 1.0 p (section)
    Total: 991 bytes, 46 words.
  45. It’s All About You (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 19.59: 1.0 p (section)
    Total: 1 221 bytes, 14 words.
  46. Törmän rautatieasema (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 11.59: 1.0 p (section)
    Total: 1 291 bytes, 44 words.
  47. Marktl (1.0 p)
  48. Kivimäen pysäkki (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 11.15: 1.0 p (section)
    Total: 688 bytes, 1 words.
  49. Heinävaaran rautatieasema (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 12.06: 1.0 p (section)
    Total: 730 bytes, 18 words.
  50. Starnberg (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 21.21: 1.0 p (section)
    Total: 1 208 bytes, 1 words.
  51. Valence (Drôme) (1.0 p)

Pratodellaspiaggia (46 p)[muokkaa wikitekstiä]

46 artikkelia, 230,03 kB

  1. Fuck for Forest (1.0 p)
  2. Marc Dorcel (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 01.31: 1.0 p (section)
    Total: 322 bytes, 1 words.
  3. Édouard-Henri Avril (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 10.38: 1.0 p (section)
    Total: 1 697 bytes, 51 words.
  4. Insestinen pornografia (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 14.51: 1.0 p (section)
    Total: 349 bytes, 1 words.
  5. Bel Ami (aikuisviihdeyhtiö) (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 15.52: 1.0 p (section)
    Total: 404 bytes, 1 words.
  6. Okane ga nai (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 21.09: 1.0 p (section)
    Total: 365 bytes, 1 words.
  7. Junjō romantica (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 21.14: 1.0 p (section)
    Total: 402 bytes, 1 words.
  8. Playmen (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 21.37: 1.0 p (section)
    Total: 332 bytes, 1 words.
  9. Formula 3.5 V8 (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 00.40: 1.0 p (section)
    Total: 4 863 bytes, 1 words.
  10. Lancia Formula 1 -sarjassa (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 14.59: 1.0 p (section)
    Total: 5 898 bytes, 197 words.
  11. Modena (Formula 1 -talli) (1.0 p)
  12. Larrousse (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 19.40: 1.0 p (section)
    Total: 18 107 bytes, 108 words.
  13. LDS (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 19.58: 1.0 p (section)
    Total: 1 106 bytes, 1 words.
  14. LEC Refrigeration Racing (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 20.23: 1.0 p (section)
    Total: 2 561 bytes, 4 words.
  15. Leyton House Racing (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 22.57: 1.0 p (section)
    Total: 2 924 bytes, 16 words.
  16. Lamberto Leoni (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 23.20: 1.0 p (section)
    Total: 389 bytes, 5 words.
  17. Life Racing Engines (1.0 p)
  18. March Engineering (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 00.51: 1.0 p (section)
    Total: 3 595 bytes, 135 words.
  19. Martini (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 14.23: 1.0 p (section)
    Total: 2 240 bytes, 1 words.
  20. Scuderia Milano (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 15.03: 1.0 p (section)
    Total: 3 744 bytes, 23 words.
  21. Peugeot autourheilussa (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 17.41: 1.0 p (section)
    Total: 2 759 bytes, 1 words.
  22. Pacific Racing (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 20.19: 1.0 p (section)
    Total: 3 753 bytes, 27 words.
  23. RAM Racing (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.11: 1.0 p (section)
    Total: 3 306 bytes, 38 words.
  24. Rial Racing (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.56: 1.0 p (section)
    Total: 1 030 bytes, 1 words.
  25. Shadow Racing Cars (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 18.30: 1.0 p (section)
    Total: 29 096 bytes, 484 words.
  26. Shannon (Formula 1 -talli) (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 11.42: 1.0 p (section)
    Total: 439 bytes, 3 words.
  27. Simtek (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 12.28: 1.0 p (section)
    Total: 4 685 bytes, 19 words.
  28. Spirit Racing (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 13.36: 1.0 p (section)
    Total: 5 682 bytes, 25 words.
  29. Spyker F1 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 14.58: 1.0 p (section)
    Total: 6 975 bytes, 67 words.
  30. Stebro (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 17.04: 1.0 p (section)
    Total: 1 299 bytes, 4 words.
  31. Surtees (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 17.30: 1.0 p (section)
    Total: 11 888 bytes, 393 words.
  32. Tec-Mec (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 01.14: 1.0 p (section)
    Total: 1 323 bytes, 22 words.
  33. Tecno (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 20.46: 1.0 p (section)
    Total: 3 241 bytes, 24 words.
  34. Miguel Muñoz (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 21.21: 1.0 p (section)
    Total: 363 bytes, 1 words.
  35. Eduard Streltsov (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 21.29: 1.0 p (section)
    Total: 417 bytes, 1 words.
  36. Ernst Happel (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 21.53: 1.0 p (section)
    Total: 445 bytes, 1 words.
  37. Jock Wallace (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 22.09: 1.0 p (section)
    Total: 264 bytes, 1 words.
  38. Helenio Herrera (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 22.20: 1.0 p (section)
    Total: 488 bytes, 8 words.
  39. Igor Netto (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 22.48: 1.0 p (section)
    Total: 342 bytes, 1 words.
  40. Shay Brennan (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 23.44: 1.0 p (section)
    Total: 381 bytes, 6 words.
  41. Mauro Ramos (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 23.58: 1.0 p (section)
    Total: 347 bytes, 1 words.
  42. Luettelo vuonna 1948 kuolleista henkilöistä (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 14.50: 1.0 p (section)
    Total: 702 bytes, 1 words.
  43. Luettelo vuonna 2002 kuolleista henkilöistä (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 19.22: 1.0 p (section)
    Total: 756 bytes, 1 words.
  44. Luettelo vuonna 2005 kuolleista henkilöistä (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 19.58: 1.0 p (section)
    Total: 1 431 bytes, 1 words.
  45. Luettelo vuonna 2006 kuolleista henkilöistä (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 20.49: 1.0 p (section)
    Total: 4 354 bytes, 1 words.
  46. Luettelo vuonna 2007 kuolleista henkilöistä (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 21.00: 1.0 p (section)
    Total: 4 993 bytes, 1 words.

Lax (40 p)[muokkaa wikitekstiä]

41 artikkelia, 156,78 kB

  1. Suwon World Cup Stadium (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 16.04: 1.0 p (section)
    Total: 987 bytes, 29 words.
  2. Roscoe Lee Browne (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 17.15: 1.0 p (section)
    Total: 397 bytes, 1 words.
  3. Martín Palermo (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 11.04: 1.0 p (section)
    Total: 3 987 bytes, 236 words.
  4. Federico Fazio (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 12.20: 1.0 p (section)
    Total: 1 730 bytes, 120 words.
  5. Fernando Redondo (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 12.42: 1.0 p (section)
    Total: 507 bytes, 11 words.
  6. Diego Perotti (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 12.57: 1.0 p (section)
    Total: 717 bytes, 38 words.
  7. Jalkapallon alle 21-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailut (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 07.14: 1.0 p (section)
    Total: 602 bytes, 15 words.
  8. Cristiano Zanetti (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 10.28: 1.0 p (section)
    Total: 1 581 bytes, 79 words.
  9. Germán Denis (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 08.39: 1.0 p (section)
    Total: 1 463 bytes, 64 words.
  10. César Delgado (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 08.59: 1.0 p (section)
    Total: 561 bytes, 11 words.
  11. Héctor Yazalde (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 09.25: 1.0 p (section)
    Total: 985 bytes, 13 words.
  12. Mateo Musacchio (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 09.34: 1.0 p (section)
    Total: 257 bytes, 13 words.
  13. José María Basanta (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 09.58: 1.0 p (section)
    Total: 614 bytes, 32 words.
  14. Gabriel Paletta (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 10.26: 1.0 p (section)
    Total: 1 581 bytes, 54 words.
  15. Jalkapallon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailut 2007 (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 10.47: 1.0 p (section)
    Total: 782 bytes, 3 words.
  16. Matías Delgado (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 10.16: 1.0 p (section)
    Total: 495 bytes, 32 words.
  17. Matías Lequi (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 10.32: 1.0 p (section)
    Total: 542 bytes, 41 words.
  18. Fernando Cavenaghi (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 10.43: 1.0 p (section)
    Total: 976 bytes, 70 words.
  19. Luettelo Wimbledonin miesten kaksinpelin voittajista (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 11.04: 1.0 p (section)
    Total: 410 bytes, 1 words.
  20. Luettelo Italian ympäriajon voittajista (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 12.08: 1.0 p (section)
    Total: 1 871 bytes, 1 words.
  21. Luettelo Espanjan jalkapallomaajoukkueen otteluista (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 12.47: 1.0 p (section)
    Total: 3 324 bytes, 23 words.
  22. Luettelo ratamoottoripyöräilyn maailmanmestareista (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 13.39: 1.0 p (section)
    Total: 2 751 bytes, 1 words.
  23. Seppo Lindroos (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 22.39: 1.0 p (section)
    Total: 407 bytes, 7 words.
  24. Mathías Vidangossy (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 11.24: 1.0 p (section)
    Total: 398 bytes, 25 words.
  25. Diego Rubio (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 11.36: 1.0 p (section)
    Total: 375 bytes, 24 words.
  26. Júnior Fernandes (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 11.58: 1.0 p (section)
    Total: 916 bytes, 70 words.
  27. Luis Jiménez (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 12.16: 1.0 p (section)
    Total: 480 bytes, 29 words.
  28. Fabián Canobbio (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 11.32: 1.0 p (section)
    Total: 621 bytes, 11 words.
  29. Diego Ifrán (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 11.49: 1.0 p (section)
    Total: 652 bytes, 10 words.
  30. Marcelo Zalayeta (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 12.14: 1.0 p (section)
    Total: 1 017 bytes, 58 words.
  31. Nicolás Lodeiro (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 14.31: 1.0 p (section)
    Total: 887 bytes, 69 words.
  32. Egidio Arévalo (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 20.46: 1.0 p (section)
    Total: 1 091 bytes, 72 words.
  33. Sebastián Fernández (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 21.08: 1.0 p (section)
    Total: 985 bytes, 67 words.
  34. Qsicon Achtung.png Lp (1.0 p )
    20. heinäkuuta 2021 kello 07.56: 1.0 p (section)
    Total: 385 bytes, 1 words.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  35. Iván Alonso (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.28: 1.0 p (section)
    Total: 733 bytes, 22 words.
  36. Carlos Diogo (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.49: 1.0 p (section)
    Total: 937 bytes, 48 words.
  37. Milton Coimbra (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 12.39: 1.0 p (section)
    Total: 896 bytes, 40 words.
  38. Marco Etcheverry (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 13.00: 1.0 p (section)
    Total: 1 638 bytes, 63 words.
  39. Óscar Carmelo Sánchez (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 13.22: 1.0 p (section)
    Total: 749 bytes, 28 words.
  40. Juan Carlos Arce (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 14.16: 1.0 p (section)
    Total: 1 301 bytes, 69 words.
  41. Jukka Piekkanen (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 11.47: 1.0 p (section)
    Total: 1 932 bytes, 32 words.

(35 p)[muokkaa wikitekstiä]

35 artikkelia, 60,01 kB

  1. Aja ääneti, aja syvällä (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 12.48: 1.0 p (section)
    Total: 566 bytes, 14 words.
  2. Rick Davies (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 13.06: 1.0 p (section)
    Total: 1 328 bytes, 1 words.
  3. Arjadi (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 14.13: 1.0 p (section)
    Total: 186 bytes, 1 words.
  4. Peter Griffin (1.0 p)
  5. Hirvaskangas (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 14.49: 1.0 p (section)
    Total: 912 bytes, 1 words.
  6. Qsicon Achtung.png Synthpop (2.0 p 1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 10.19: 1.0 p (section) − 1.0 p (Tuplapisteet pois.--Henswick (keskustelu) 13. heinäkuuta 2021 kello 17.07 (EEST))
    3. heinäkuuta 2021 kello 10.30: 1.0 p (section)
    Total: 1 733 bytes, 2 words.
  7. Tampereen kristillinen koulu (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 11.17: 1.0 p (section)
    Total: 1 051 bytes, 21 words.
  8. Mäntsälän jäähalli (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 11.38: 1.0 p (section)
    Total: 1 529 bytes, 14 words.
  9. Aamuset (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 11.46: 1.0 p (section)
    Total: 621 bytes, 1 words.
  10. Tony Platt (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 11.53: 1.0 p (section)
    Total: 457 bytes, 1 words.
  11. Ska (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 13.07: 1.0 p (section)
    Total: 626 bytes, 22 words.
  12. Philosophiæ Naturalis Principia Mathematica (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 13.29: 1.0 p (section)
    Total: 2 383 bytes, 28 words.
  13. Julle Ankanpää (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 13.37: 1.0 p (section)
    Total: 254 bytes, 1 words.
  14. Aitoon koulutuskeskus (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 14.03: 1.0 p (section)
    Total: 720 bytes, 40 words.
  15. Aitoon kirkastusjuhlat (1.0 p)
  16. Alpo Jaakolan patsaspuisto U (1.0 p)
    Revision 19866460: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (19866373) of size 0, possibly due to unclosed tags or templates in that revision. 5. heinäkuuta 2021 kello 19.28: 1.0 p (section)
    Total: 5 103 bytes, 239 words.
  17. Splatoon 3 (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 08.22: 1.0 p (section)
    Total: 786 bytes, 3 words.
  18. Kaupanvahvistaja (1.0 p)
  19. Myyntimies Jethro matkoilla (1.0 p)
  20. Huhtinen (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 08.36: 1.0 p (section)
    Total: 409 bytes, 1 words.
  21. Maatiaiskissa (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 08.42: 1.0 p (section)
    Total: 219 bytes, 1 words.
  22. Kyläyhdistys (1.0 p)
  23. Läski-Tony (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 09.03: 1.0 p (section)
    Total: 476 bytes, 1 words.
  24. Pyhä Silvia (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 07.59: 1.0 p (section)
    Total: 295 bytes, 1 words.
  25. Hietaman koulu (1.0 p)
  26. Kari K. Laurla (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 08.23: 1.0 p (section)
    Total: 307 bytes, 13 words.
  27. Turku Black Sox (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 09.54: 1.0 p (section)
    Total: 251 bytes, 11 words.
  28. Flying Tiger Copenhagen (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.07: 1.0 p (section)
    Total: 1 132 bytes, 10 words.
  29. Poljuško-pole (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.17: 1.0 p (section)
    Total: 419 bytes, 12 words.
  30. Lelumuseo Hevosenkenkä (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.46: 1.0 p (section)
    Total: 939 bytes, 28 words.
  31. Callisto (sarjakuvahahmo) (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 17.05: 1.0 p (section)
    Total: 533 bytes, 1 words.
  32. Kapteeni Hatteras (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 17.13: 1.0 p (section)
    Total: 706 bytes, 1 words.
  33. Bad (kappale) (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 17.16: 1.0 p (section)
    Total: 720 bytes, 1 words.
  34. Muistolaatta (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 19.16: 1.0 p (section)
    Total: 762 bytes, 23 words.
  35. Hampshire (lammasrotu) (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 08.26: 1.0 p (section)
    Total: 904 bytes, 43 words.

BenevolentShadow (28 p)[muokkaa wikitekstiä]

28 artikkelia, 39,25 kB

  1. Patria Land & Armament (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 23.23: 1.0 p (section)
    Total: 200 bytes, 1 words.
  2. Radion kamarikuoro (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 23.42: 1.0 p (section)
    Total: 256 bytes, 5 words.
  3. Nokia N92 (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 23.59: 1.0 p (section)
    Total: 301 bytes, 1 words.
  4. Yomi Media (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 00.16: 1.0 p (section)
    Total: 444 bytes, 21 words.
  5. Nokia E75 (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 00.33: 1.0 p (section)
    Total: 425 bytes, 9 words.
  6. Pistorasia (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 19.45: 1.0 p (section)
    Total: 956 bytes, 54 words.
  7. Afri-Cola (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 12.12: 1.0 p (section)
    Total: 229 bytes, 1 words.
  8. Vastakauppa (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 12.42: 1.0 p (section)
    Total: 1 655 bytes, 74 words.
  9. Jungle Juice Bar (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 20.10: 1.0 p (section)
    Total: 1 475 bytes, 3 words.
  10. Fresh Servant (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 20.31: 1.0 p (section)
    Total: 461 bytes, 2 words.
  11. Marketvisio (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 20.36: 1.0 p (section)
    Total: 752 bytes, 16 words.
  12. Greenled (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 20.55: 1.0 p (section)
    Total: 1 322 bytes, 1 words.
  13. Fastrax (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 21.00: 1.0 p (section)
    Total: 293 bytes, 1 words.
  14. Santech Micro Group Finland (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 21.24: 1.0 p (section)
    Total: 657 bytes, 11 words.
  15. Kavika (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 21.38: 1.0 p (section)
    Total: 1 337 bytes, 11 words.
  16. Tuko-Maatalous (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 21.48: 1.0 p (section)
    Total: 355 bytes, 1 words.
  17. Inventaario (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 22.14: 1.0 p (section)
    Total: 1 045 bytes, 46 words.
  18. Prosessikartta (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 22.27: 1.0 p (section)
    Total: 469 bytes, 10 words.
  19. Kansalaisteknologia (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 22.44: 1.0 p (section)
    Total: 345 bytes, 1 words.
  20. Järjestelmäintegraatio (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 17.43: 1.0 p (section)
    Total: 3 412 bytes, 79 words.
  21. NTP (tietotekniikka) (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 22.55: 1.0 p (section)
    Total: 465 bytes, 24 words.
  22. WPA (salausprotokolla) (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.19: 1.0 p (section)
    Total: 1 319 bytes, 19 words.
  23. IEEE 802.11i (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.46: 1.0 p (section)
    Total: 755 bytes, 27 words.
  24. Verkkotallennustila (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 21.26: 1.0 p (section)
    Total: 1 991 bytes, 90 words.
  25. Teleoperaattori (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 21.46: 1.0 p (section)
    Total: 407 bytes, 10 words.
  26. Tukiasema (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 19.37: 1.0 p (section)
    Total: 1 057 bytes, 64 words.
  27. VOD (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 21.30: 1.0 p (section)
    Total: 617 bytes, 13 words.
  28. 6LoWPAN (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 23.23: 1.0 p (section)
    Total: 2 903 bytes, 137 words.

Tappinen (24 p)[muokkaa wikitekstiä]

24 artikkelia, 21,57 kB

  1. Osman Jama Ali (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.04: 1.0 p (section)
    Total: 207 bytes, 1 words.
  2. Riad as-Solh (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 15.13: 1.0 p (section)
    Total: 661 bytes, 18 words.
  3. Christian Ntsay (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 17.57: 1.0 p (section)
    Total: 331 bytes, 1 words.
  4. Maurice Bishop (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 18.18: 1.0 p (section)
    Total: 1 944 bytes, 25 words.
  5. József Antall (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 22.33: 1.0 p (section)
    Total: 422 bytes, 1 words.
  6. Katsura Tarō (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 10.41: 1.0 p (section)
    Total: 538 bytes, 1 words.
  7. Trygve Bratteli (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 11.04: 1.0 p (section)
    Total: 567 bytes, 3 words.
  8. Rosie Douglas (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 22.34: 1.0 p (section)
    Total: 1 275 bytes, 13 words.
  9. Pierre Charles (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 22.54: 1.0 p (section)
    Total: 1 053 bytes, 18 words.
  10. Yngve Svinhufvud (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 11.18: 1.0 p (section)
    Total: 538 bytes, 13 words.
  11. Jack Lynch (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 11.40: 1.0 p (section)
    Total: 2 772 bytes, 123 words.
  12. Ferenc Szálasi (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 17.15: 1.0 p (section)
    Total: 511 bytes, 3 words.
  13. Goh Chok Tong (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 17.22: 1.0 p (section)
    Total: 252 bytes, 12 words.
  14. Yamamoto Gonnohyōe (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 22.50: 1.0 p (section)
    Total: 262 bytes, 1 words.
  15. Yamagata Aritomo (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 23.00: 1.0 p (section)
    Total: 559 bytes, 6 words.
  16. Tiit Vähi (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 01.18: 1.0 p (section)
    Total: 538 bytes, 1 words.
  17. Sonthi Boonyaratkalin (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 09.55: 1.0 p (section)
    Total: 665 bytes, 17 words.
  18. Ahmad Qurai’ (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 10.07: 1.0 p (section)
    Total: 1 114 bytes, 14 words.
  19. Dries van Agt (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 10.14: 1.0 p (section)
    Total: 917 bytes, 38 words.
  20. Per Albin Hansson (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 10.54: 1.0 p (section)
    Total: 696 bytes, 22 words.
  21. Kuisma Korhonen (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 11.28: 1.0 p (section)
    Total: 588 bytes, 15 words.
  22. Yhdysvaltojen kansallinen hurrikaanikeskus (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 14.10: 1.0 p (section)
    Total: 1 851 bytes, 119 words.
  23. Hurrikaani Blanca (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 19.52: 1.0 p (section)
    Total: 694 bytes, 14 words.
  24. Hurrikaani Stan (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 20.52: 1.0 p (section)
    Total: 1 293 bytes, 31 words.

Sakramentti-Jaakko (24 p)[muokkaa wikitekstiä]

24 artikkelia, 24,14 kB

  1. Warkauden Pallo -35 (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 01.48: 1.0 p (section)
    Total: 1 082 bytes, 38 words.
  2. Koovee (jalkapallo) (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 02.14: 1.0 p (section)
    Total: 703 bytes, 16 words.
  3. Joutsan Seutu (1.0 p)
  4. Paikallisuutisia (1.0 p)
  5. Paikallissanomat (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 21.09: 1.0 p (section)
    Total: 724 bytes, 13 words.
  6. Kansanturvamusiikkikomissio (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 21.27: 1.0 p (section)
    Total: 687 bytes, 9 words.
  7. Tiede (lehti) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 00.53: 1.0 p (section)
    Total: 523 bytes, 13 words.
  8. Bislett stadion (1.0 p)
  9. Risto (yhtye) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 03.24: 1.0 p (section)
    Total: 1 648 bytes, 55 words.
  10. Mistakes (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 04.19: 1.0 p (section)
    Total: 1 316 bytes, 45 words.
  11. The Valkyrians (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 04.52: 1.0 p (section)
    Total: 1 959 bytes, 4 words.
  12. Arttu Suuntala (1.0 p)
  13. Nicepappi (1.0 p)
  14. Royals (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 12.51: 1.0 p (section)
    Total: 566 bytes, 1 words.
  15. Robert Wyatt (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 23.08: 1.0 p (section)
    Total: 1 450 bytes, 18 words.
  16. Lehtivihreät (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 12.32: 1.0 p (section)
    Total: 897 bytes, 37 words.
  17. Reprise Records (1.0 p)
  18. Rocket Records (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 15.15: 1.0 p (section)
    Total: 1 262 bytes, 13 words.
  19. P.O.D. (1.0 p)
  20. Cold Lake (albumi) (1.0 p)
  21. Ross The Boss (1.0 p)
  22. Haloo!-lehti (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 12.50: 1.0 p (section)
    Total: 734 bytes, 43 words.
  23. Helmi Levyt (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 14.37: 1.0 p (section)
    Total: 380 bytes, 1 words.
  24. If Society (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 14.47: 1.0 p (section)
    Total: 140 bytes, 1 words.

Kaislea (24 p)[muokkaa wikitekstiä]

24 artikkelia, 45,60 kB

  1. Maria Reiche (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 18.12: 1.0 p (section)
    Total: 1 923 bytes, 1 words.
  2. Katherine Cook Briggs (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 18.10: 1.0 p (section)
    Total: 2 043 bytes, 82 words.
  3. Donna Haraway (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 18.30: 1.0 p (section)
    Total: 850 bytes, 32 words.
  4. Kathleen Kenyon (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 22.16: 1.0 p (section)
    Total: 1 941 bytes, 115 words.
  5. Alice Miller (1.0 p)
  6. Annikki Kaivola-Bregenhøj (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 23.32: 1.0 p (section)
    Total: 2 955 bytes, 49 words.
  7. Kristina Rolin (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.34: 1.0 p (section)
    Total: 1 655 bytes, 33 words.
  8. Elisabeth Noelle-Neumann (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.34: 1.0 p (section)
    Total: 5 497 bytes, 211 words.
  9. Elaine Pagels (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.34: 1.0 p (section)
    Total: 1 789 bytes, 49 words.
  10. Morna Hooker (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.33: 1.0 p (section)
    Total: 859 bytes, 3 words.
  11. Ljudmila Tšernyh (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.32: 1.0 p (section)
    Total: 2 687 bytes, 93 words.
  12. Silvana De Mari (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.33: 1.0 p (section)
    Total: 837 bytes, 30 words.
  13. Elin Wägner (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.33: 1.0 p (section)
    Total: 2 680 bytes, 118 words.
  14. Monique Wittig (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 19.40: 1.0 p (section)
    Total: 2 102 bytes, 138 words.
  15. Lena Einhorn (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.30: 1.0 p (section)
    Total: 1 849 bytes, 91 words.
  16. Marja-Leena Viljamaa (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.41: 1.0 p (section)
    Total: 1 102 bytes, 55 words.
  17. Birgitta Trotzig (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.56: 1.0 p (section)
    Total: 859 bytes, 1 words.
  18. Sue Savage-Rumbaugh (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 00.03: 1.0 p (section)
    Total: 384 bytes, 1 words.
  19. Helen Lynd (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 16.59: 1.0 p (section)
    Total: 1 285 bytes, 66 words.
  20. Aina Lähteenoja (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 17.13: 1.0 p (section)
    Total: 931 bytes, 12 words.
  21. Viviana Zelizer (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 17.45: 1.0 p (section)
    Total: 2 127 bytes, 58 words.
  22. Merja Leppälahti (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 18.18: 1.0 p (section)
    Total: 1 860 bytes, 58 words.
  23. Els Aarne (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 18.53: 1.0 p (section)
    Total: 1 557 bytes, 45 words.
  24. Jennifer Paige (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 18.58: 1.0 p (section)
    Total: 559 bytes, 1 words.

Naz gul (22 p)[muokkaa wikitekstiä]

22 artikkelia, 10,05 kB

  1. Aivoliitto (1.0 p)
  2. Aurinkotuli (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 00.29: 1.0 p (section)
    Total: 341 bytes, 1 words.
  3. Atomikallo (1.0 p)
  4. Aurora (sarjakuvahahmo) (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 00.44: 1.0 p (section)
    Total: 446 bytes, 2 words.
  5. Barbie Pähkinänsärkijä-baletissa (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 01.06: 1.0 p (section)
    Total: 233 bytes, 1 words.
  6. Ben (kappale) (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 01.09: 1.0 p (section)
    Total: 284 bytes, 1 words.
  7. Britney: For the Record (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 01.23: 1.0 p (section)
    Total: 889 bytes, 1 words.
  8. Centaurus A (1.0 p)
  9. Chinatown (albumi) (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 14.53: 1.0 p (section)
    Total: 643 bytes, 1 words.
  10. Dangerous Remix (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 15.33: 1.0 p (section)
    Total: 272 bytes, 1 words.
  11. Deering (Alaska) (1.0 p)
  12. Disney Infinity 2.0 (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 16.25: 1.0 p (section)
    Total: 531 bytes, 1 words.
  13. Doghouse (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 16.29: 1.0 p (section)
    Total: 226 bytes, 1 words.
  14. Disney Infinity 3.0 (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 16.58: 1.0 p (section)
    Total: 991 bytes, 1 words.
  15. Kiwalik (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 18.16: 1.0 p (section)
    Total: 156 bytes, 5 words.
  16. Killisnoo (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 18.24: 1.0 p (section)
    Total: 237 bytes, 1 words.
  17. Eagle Village (1.0 p)
  18. Syðrugøta (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 18.48: 1.0 p (section)
    Total: 457 bytes, 7 words.
  19. Weldon (Illinois) (1.0 p)
  20. Council (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 21.34: 1.0 p (section)
    Total: 223 bytes, 1 words.
  21. Rauhanasema (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 22.01: 1.0 p (section)
    Total: 447 bytes, 1 words.
  22. Ursan tähtitorni (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 23.43: 1.0 p (section)
    Total: 782 bytes, 3 words.

Henswick (22 p)[muokkaa wikitekstiä]

22 artikkelia, 17,75 kB

  1. William P. Rogers (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 20.05: 1.0 p (section)
    Total: 670 bytes, 17 words.
  2. Rufus King (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 20.34: 1.0 p (section)
    Total: 1 441 bytes, 21 words.
  3. Val Demings (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 20.47: 1.0 p (section)
    Total: 1 684 bytes, 28 words.
  4. Frank Knox (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 21.01: 1.0 p (section)
    Total: 718 bytes, 48 words.
  5. William E. Miller (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 21.06: 1.0 p (section)
    Total: 274 bytes, 8 words.
  6. Carl T. C. Gutierrez (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 17.17: 1.0 p (section)
    Total: 576 bytes, 16 words.
  7. Nolan Karras (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 22.19: 1.0 p (section)
    Total: 1 217 bytes, 3 words.
  8. William Ellery (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 20.19: 1.0 p (section)
    Total: 569 bytes, 17 words.
  9. Thomas Bibb (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 20.28: 1.0 p (section)
    Total: 1 562 bytes, 30 words.
  10. Simon Pollard Hughes, Jr. (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 21.31: 1.0 p (section)
    Total: 1 604 bytes, 25 words.
  11. John William Brown (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 22.44: 1.0 p (section)
    Total: 956 bytes, 47 words.
  12. Jim Douglas (1.0 p)
    10. heinäkuuta 2021 kello 22.56: 1.0 p (section)
    Total: 1 088 bytes, 61 words.
  13. M. Jodi Rell (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 16.38: 1.0 p (section)
    Total: 451 bytes, 7 words.
  14. Adlai Stevenson (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 16.40: 1.0 p (section)
    Total: 93 bytes, 1 words.
  15. Antonio Villaraigosa (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 16.49: 1.0 p (section)
    Total: 304 bytes, 19 words.
  16. Josiah Bartlett (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 16.53: 1.0 p (section)
    Total: 1 210 bytes, 4 words.
  17. Sidney Preston Osborn (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.13: 1.0 p (section)
    Total: 557 bytes, 20 words.
  18. Thomas J. Herbert (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.17: 1.0 p (section)
    Total: 720 bytes, 33 words.
  19. Allen Trimble (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.23: 1.0 p (section)
    Total: 758 bytes, 28 words.
  20. William R. Day (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 21.15: 1.0 p (section)
    Total: 251 bytes, 16 words.
  21. Bill Sheffield (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 21.16: 1.0 p (section)
    Total: 421 bytes, 3 words.
  22. Rawghlie Clement Stanford (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 21.20: 1.0 p (section)
    Total: 625 bytes, 17 words.

Lentokonefani (20 p)[muokkaa wikitekstiä]

20 artikkelia, 71,66 kB

  1. TAM Transportes Aéreos Regionaisin lento 402 (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 23.47: 1.0 p (section)
    Total: 3 860 bytes, 259 words.
  2. Pan Amin lento 830 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 00.25: 1.0 p (section)
    Total: 3 454 bytes, 103 words.
  3. USAirin lento 427 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 21.55: 1.0 p (section)
    Total: 5 342 bytes, 369 words.
  4. Air Algérien lento 5017 (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 23.11: 1.0 p (section)
    Total: 4 282 bytes, 302 words.
  5. American Airlinesin lento 965 (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 01.25: 1.0 p (section)
    Total: 3 212 bytes, 233 words.
  6. Trans World Airlinesin lento 841 (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 02.31: 1.0 p (section)
    Total: 2 963 bytes, 123 words.
  7. AnadoluJet (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 03.14: 1.0 p (section)
    Total: 1 760 bytes, 48 words.
  8. Kulula.com (1.0 p)
  9. Malaysia Airlines (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 00.35: 1.0 p (section)
    Total: 2 748 bytes, 3 words.
  10. Philippine Airlines (1.0 p)
    17. heinäkuuta 2021 kello 01.07: 1.0 p (section)
    Total: 1 547 bytes, 15 words.
  11. SilkAir (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 21.10: 1.0 p (section)
    Total: 10 232 bytes, 642 words.
  12. Air New Zealand (1.0 p)
  13. Air Algérie (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 17.05: 1.0 p (section)
    Total: 1 109 bytes, 13 words.
  14. TUI Airways (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 17.38: 1.0 p (section)
    Total: 1 857 bytes, 2 words.
  15. Jat Airways (1.0 p)
    21. heinäkuuta 2021 kello 22.17: 1.0 p (section)
    Total: 1 147 bytes, 16 words.
  16. LAM Mozambique Airlines (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 00.00: 1.0 p (section)
    Total: 549 bytes, 11 words.
  17. Sun Country Airlines (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 00.43: 1.0 p (section)
    Total: 2 084 bytes, 39 words.
  18. Širazin kansainvälinen lentoasema (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 22.14: 1.0 p (section)
    Total: 438 bytes, 1 words.
  19. Naurun kansainvälinen lentoasema (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 22.28: 1.0 p (section)
    Total: 270 bytes, 3 words.
  20. Sharjahin kansainvälinen lentoasema (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 23.51: 1.0 p (section)
    Total: 3 613 bytes, 13 words.

Jukka Kolppanen (17 p)[muokkaa wikitekstiä]

18 artikkelia, 8,37 kB

  1. Kairon julistus (1943) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 08.21: 1.0 p (section)
    Total: 259 bytes, 1 words.
  2. Koolhoven (1.0 p)
  3. Boeing 7J7 (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 09.51: 1.0 p (section)
    Total: 414 bytes, 1 words.
  4. Mjasištšev M-50 (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 11.01: 1.0 p (section)
    Total: 569 bytes, 22 words.
  5. Grigorovitš (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 21.36: 1.0 p (section)
    Total: 287 bytes, 1 words.
  6. Iljušin Il-96 (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 13.30: 1.0 p (section)
    Total: 480 bytes, 1 words.
  7. Ikarus C 42 (1.0 p)
    13. heinäkuuta 2021 kello 13.50: 1.0 p (section)
    Total: 298 bytes, 1 words.
  8. Messerschmitt Me 321 (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 21.45: 1.0 p (section)
    Total: 611 bytes, 2 words.
  9. Royal Aircraft Factory B.E.2 (1.0 p)
    15. heinäkuuta 2021 kello 08.34: 1.0 p (section)
    Total: 595 bytes, 18 words.
  10. Qsicon Achtung.png Fokker Dr.I (1.0 p )
    15. heinäkuuta 2021 kello 08.43: 1.0 p (section)
    Total: 29 bytes, 1 words.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  11. Northrop Grumman E-8 Joint STARS (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 09.04: 1.0 p (section)
    Total: 257 bytes, 1 words.
  12. Rotax 912 (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 11.50: 1.0 p (section)
    Total: 286 bytes, 2 words.
  13. Northrop Grumman E-10 MC2A (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 12.01: 1.0 p (section)
    Total: 335 bytes, 1 words.
  14. Eurocopter Cougar (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 10.49: 1.0 p (section)
    Total: 337 bytes, 3 words.
  15. Zeppelin Staaken R.VI (1.0 p)
  16. Henschel Hs 123 (1.0 p)
    20. heinäkuuta 2021 kello 18.53: 1.0 p (section)
    Total: 358 bytes, 2 words.
  17. Lockheed YF-12 (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 11.04: 1.0 p (section)
    Total: 1 848 bytes, 2 words.
  18. Boeing 307 (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 22.04: 1.0 p (section)
    Total: 389 bytes, 5 words.

Kanasalaatti (13 p)[muokkaa wikitekstiä]

13 artikkelia, 7,17 kB

  1. C More Total (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 16.40: 1.0 p (section)
    Total: 57 bytes, 1 words.
  2. Tavastila (1.0 p)
  3. Insuliinikynä (1.0 p)
  4. Bio-Salo (1.0 p)
  5. Rogmo FM (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 17.46: 1.0 p (section)
    Total: 318 bytes, 1 words.
  6. Kylvökone (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 18.00: 1.0 p (section)
    Total: 397 bytes, 9 words.
  7. Jethro Tull (henkilö) (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 18.02: 1.0 p (section)
    Total: 352 bytes, 3 words.
  8. ACT UP (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 15.30: 1.0 p (section)
    Total: 527 bytes, 1 words.
  9. ACARS (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 18.02: 1.0 p (section)
    Total: 830 bytes, 1 words.
  10. Abelin lause (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 22.19: 1.0 p (section)
    Total: 171 bytes, 1 words.
  11. Pistokärpänen (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 19.13: 1.0 p (section)
    Total: 772 bytes, 35 words.
  12. Lämminverinen ravihevonen (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 19.26: 1.0 p (section)
    Total: 532 bytes, 5 words.
  13. Mukkulan peruskoulu (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 11.29: 1.0 p (section)
    Total: 683 bytes, 6 words.

PtG (12 p)[muokkaa wikitekstiä]

12 artikkelia, 63,78 kB

  1. Härkä (tähdistö) (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 18.13: 1.0 p (section)
    Total: 1 865 bytes, 39 words.
  2. Jin-dynastia (1115–1234) (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 23.57: 1.0 p (section)
    Total: 1 928 bytes, 140 words.
  3. Kevättä ja syksyä -kausi (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 14.56: 1.0 p (section)
    Total: 598 bytes, 28 words.
  4. Vladimir Menšov (1.0 p)
    5. heinäkuuta 2021 kello 21.43: 1.0 p (section)
    Total: 1 378 bytes, 69 words.
  5. HTTPS (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.54: 1.0 p (section)
    Total: 2 549 bytes, 205 words.
  6. Hyacinthe Rigaud (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 22.48: 1.0 p (section)
    Total: 1 436 bytes, 65 words.
  7. Ahmad Jibril (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 18.50: 1.0 p (section)
    Total: 1 990 bytes, 111 words.
  8. Dianne Wiest (1.0 p)
    9. heinäkuuta 2021 kello 23.34: 1.0 p (section)
    Total: 2 026 bytes, 178 words.
  9. Annie Fratellini (1.0 p)
    12. heinäkuuta 2021 kello 23.35: 1.0 p (section)
    Total: 5 607 bytes, 406 words.
  10. Forest Whitaker (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 23.35: 1.0 p (section)
    Total: 4 563 bytes, 331 words.
  11. Gemini-palkinto (1.0 p)
    19. heinäkuuta 2021 kello 23.07: 1.0 p (section)
    Total: 507 bytes, 57 words.
  12. Semmeringin rautatie (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 20.04: 1.0 p (section)
    Total: 5 516 bytes, 414 words.

Pahkiqaz (11 p)[muokkaa wikitekstiä]

11 artikkelia, 51,09 kB

  1. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 15.56: 1.0 p (section)
    Total: 1 224 bytes, 4 words.
  2. Vantaan Salamat (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 16.09: 1.0 p (section)
    Total: 1 099 bytes, 6 words.
  3. Runkolinja 300 (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 17.36: 1.0 p (section)
    Total: 971 bytes, 1 words.
  4. Jussi Niinenmaa (1.0 p)
  5. Niklaus "Nick" Schmid (1.0 p)
  6. Tero Holopainen (1.0 p)
  7. Kauppakeskus Kallentori (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 16.29: 1.0 p (section)
    Total: 936 bytes, 1 words.
  8. Kauppakeskus Revontuli (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 17.40: 1.0 p (section)
    Total: 409 bytes, 1 words.
  9. Sampokeskus (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 17.43: 1.0 p (section)
    Total: 1 042 bytes, 1 words.
  10. Megakeskus (1.0 p)
  11. Kauppakeskus Elo (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 18.13: 1.0 p (section)
    Total: 412 bytes, 1 words.

Linkkerpar (11 p)[muokkaa wikitekstiä]

13 artikkelia, 98,66 kB

  1. Qsicon Achtung.png Varpu Tikanoja (1.0 p )
    1. heinäkuuta 2021 kello 01.01: 1.0 p (section)
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  2. Viides valta (1.0 p)
    25. heinäkuuta 2021 kello 00.29: 1.0 p (section)
    Total: 930 bytes, 3 words.
  3. Nimeni on Bill W. (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 22.39: 1.0 p (section)
    Total: 2 051 bytes, 1 words.
  4. Qsicon Achtung.png Ballerina (elokuva) (1.0 p )
    9. heinäkuuta 2021 kello 07.55: 1.0 p (section)
    Total: 176 bytes, 2 words.
    Huomio: Muokkaukset tähän artikkeliin on toistaiseksi hylätty.
  5. Agentti Cody Banks (1.0 p)
    25. heinäkuuta 2021 kello 03.05: 1.0 p (section)
    Total: 3 263 bytes, 100 words.
  6. Talttumaton Tarzan (elokuva) (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 02.43: 1.0 p (section)
    Total: 706 bytes, 3 words.
  7. John Bevis (1.0 p)
    22. heinäkuuta 2021 kello 21.37: 1.0 p (section)
    Total: 3 450 bytes, 136 words.
  8. Alejandro Jodorowsky (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 05.31: 1.0 p (section)
    Total: 1 486 bytes, 2 words.
  9. Kō Shibasaki (1.0 p)
  10. Kasi Lemmons (1.0 p)
    23. heinäkuuta 2021 kello 20.33: 1.0 p (section)
    Total: 5 403 bytes, 236 words.
  11. Hotelli Ruanda (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 07.10: 1.0 p (section)
    Total: 4 363 bytes, 128 words.
  12. Amore Libero (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 07.59: 1.0 p (section)
    Total: 470 bytes, 1 words.
  13. Miracle Run (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 08.56: 1.0 p (section)
    Total: 932 bytes, 49 words.

Pihamies (9 p)[muokkaa wikitekstiä]

9 artikkelia, 6,75 kB

  1. G. Pula-aho -patsas (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 22.55: 1.0 p (section)
    Total: 309 bytes, 1 words.
  2. Kurun ammuskelu 1957 (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 13.54: 1.0 p (section)
    Total: 303 bytes, 1 words.
  3. Edward Anyamkyegh (1.0 p)
    4. heinäkuuta 2021 kello 10.53: 1.0 p (section)
    Total: −12 bytes, 1 words.
  4. Heikki Eklöf (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 14.09: 1.0 p (section)
    Total: 450 bytes, 7 words.
  5. Markku Hakuri (1.0 p)
    7. heinäkuuta 2021 kello 15.49: 1.0 p (section)
    Total: 143 bytes, 3 words.
  6. Kjell Hallbing (1.0 p)
  7. Eddie Hall (1.0 p)
  8. Sosialistinen urheiluinternationaali (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 11.40: 1.0 p (section)
    Total: 2 348 bytes, 162 words.
  9. Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1906 (1.0 p)
    16. heinäkuuta 2021 kello 13.26: 1.0 p (section)
    Total: 239 bytes, 1 words.

ComradeUranium (4 p)[muokkaa wikitekstiä]

4 artikkelia, 2,60 kB

  1. Volkswagen Bora (2018) (1.0 p)
    3. heinäkuuta 2021 kello 20.54: 1.0 p (section)
    Total: 314 bytes, 3 words.
  2. Holden Camira (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 21.52: 1.0 p (section)
    Total: 257 bytes, 6 words.
  3. Citroën Dyane (1.0 p)
    8. heinäkuuta 2021 kello 21.23: 1.0 p (section)
    Total: 485 bytes, 27 words.
  4. Aston Martin DB7 (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 20.22: 1.0 p (section)
    Total: 253 bytes, 1 words.

Joona1999 (3 p)[muokkaa wikitekstiä]

3 artikkelia, 4,89 kB

  1. Sophie Marceau (1.0 p)
    1. heinäkuuta 2021 kello 20.38: 1.0 p (section)
    Total: 321 bytes, 1 words.
  2. Ríkisútvarpið (1.0 p)
    14. heinäkuuta 2021 kello 02.47: 1.0 p (section)
    Total: 235 bytes, 7 words.
  3. Erftstadt (1.0 p)
    18. heinäkuuta 2021 kello 08.16: 1.0 p (section)
    Total: 914 bytes, 26 words.

Lakritsa (3 p)[muokkaa wikitekstiä]

3 artikkelia, 201,50 kB

  1. Mario Kindelán (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.29: 1.0 p (section)
    Total: 197 bytes, 1 words.
  2. Aleksandr Ragulin (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.30: 1.0 p (section)
    Total: 199 bytes, 1 words.
  3. Vjatšeslav Staršinov (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.34: 1.0 p (section)
    Total: 203 bytes, 1 words.

Mäntysato (2 p)[muokkaa wikitekstiä]

2 artikkelia, 23,21 kB

  1. Joseph Williams (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 09.12: 1.0 p (section)
    Total: 8 174 bytes, 305 words.
  2. Steve Lukather (1.0 p)
    11. heinäkuuta 2021 kello 09.24: 1.0 p (section)
    Total: 480 bytes, 1 words.

Cortex (1 p)[muokkaa wikitekstiä]

1 artikkeli, 0,30 kB

  1. Lintuasema (1.0 p)
    2. heinäkuuta 2021 kello 13.51: 1.0 p (section)
    Total: 250 bytes, 3 words.

J.K Nakkila (1 p)[muokkaa wikitekstiä]

1 artikkeli, 19,03 kB

  1. Asevaraston kukkulan taistelu (1.0 p)
    24. heinäkuuta 2021 kello 20.05: 1.0 p (section)
    Total: 6 424 bytes, 449 words.

Kärrmes (1 p)[muokkaa wikitekstiä]

1 artikkeli, 13,71 kB

  1. Täytyy uskaltaa (Kirkan albumi) (1.0 p)
    6. heinäkuuta 2021 kello 22.39: 1.0 p (section)
    Total: 6 304 bytes, 103 words.

Armaanikaks (0 p)[muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Epiq (0 p)[muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

Kirkhakkinen (0 p)[muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

AinScept (0 p)[muokkaa wikitekstiä]

Hyväksyttyjä muokkauksia ei ole vielä rekisteröity

UKBot päivittää tuloslistan automaattisesti kerran tunnissa vuorokauden ympäri. Botti kumoaa manuaaliset muutokset tuloslistaan. Mikäli lista ei ole päivittynyt on mahdollista, että botti on jumiutunut. Tämän tapahtuessa botti laskee aikaisemmatkin muokkaukset mukaan alkaessaan taas toimia.
Lista päivitettiin viimeksi 25. heinäkuuta 2021 kello 03.58. Botti havaitsi pieniä ongelmia:
  • UKBot encountered the following problems with the page Pyhäjärvi (Kuhmoinen)
    • Revision 19891951: The word count difference might be wrong, because the word count increase (26) is larger than the byte increase (11). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Terrijärvi (Kuhmoinen, Hämepohja)
    • Revision 19881655: The word count difference might be wrong, because the word count increase (23) is larger than the byte increase (-25). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Alankomaiden jalkapallomaajoukkue
    • Revision 19859272: The word count difference might be wrong, because the word count increase (484) is larger than the byte increase (-1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Simtek
    • Revision 19871707: The word count difference might be wrong, because the word count increase (12) is larger than the byte increase (-5). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Lapiojärvi (Kuhmoinen, pohjoinen)
    • Revision 19873054: The word count difference might be wrong, because the word count increase (24) is larger than the byte increase (-93). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Alpo Jaakolan patsaspuisto
    • Revision 19866460: The word count difference might be wrong, because no words were found in the parent revision (19866373) of size 0, possibly due to unclosed tags or templates in that revision.
  • UKBot encountered the following problems with the page Christian Boltanski
    • Revision 19879928: The word count difference might be wrong, because the word count increase (23) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Kinajärvi
    • Revision 19883109: The word count difference might be wrong, because the word count increase (20) is larger than the byte increase (-308). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Belgian jalkapallomaajoukkue
    • Revision 19880628: The word count difference might be wrong, because the word count increase (40) is larger than the byte increase (-11784). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page São Tomé ja Príncipe
    • Revision 19864453: The word count difference might be wrong, because the word count increase (169) is larger than the byte increase (1). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Lapiojärvi (Kuhmoinen, itäinen)
    • Revision 19873045: The word count difference might be wrong, because the word count increase (12) is larger than the byte increase (-131). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Siilinjärvi
    • Revision 19882376: The word count difference might be wrong, because the word count increase (1295) is larger than the byte increase (3). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Terrijärvi (Kuhmoinen, Kärpänkylä)
    • Revision 19891928: The word count difference might be wrong, because the word count increase (17) is larger than the byte increase (-44). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Englannin jalkapallomaajoukkue
    • Revision 19858990: The word count difference might be wrong, because the word count increase (200) is larger than the byte increase (10). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Varpu Tikanoja
    • Revision 19861021: The word count difference might be wrong, because the word count increase (17) is larger than the byte increase (-103). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Pajulammi (Kuhmoinen)
    • Revision 19860500: The word count difference might be wrong, because the word count increase (11) is larger than the byte increase (-168). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Syväjärvi (Kuhmoinen, Jyrkysenkulma)
    • Revision 19860511: The word count difference might be wrong, because the word count increase (16) is larger than the byte increase (-53). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
  • UKBot encountered the following problems with the page Kurkijärvi (Kuhmoinen, Harjunsalmi)
    • Revision 19883114: The word count difference might be wrong, because the word count increase (33) is larger than the byte increase (2). Wrong word counts can occur for invalid wiki text.
Bot icon.svg