Wienin ensimmäinen välitystuomio

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wienin ensimmäinen välitystuomio
František Chvalkovský, Galeazzo Ciano, Joachim von Ribbentrop ja Kálmán Kánya.
František Chvalkovský, Galeazzo Ciano, Joachim von Ribbentrop ja Kálmán Kánya.
Allekirjoitettu 2. marraskuuta 1938
Astui voimaan 5. marraskuuta - 8. marraskuuta 1938
Sijainti Flag of Germany (1935–1945).svg Wien, Saksa
Allekirjoittajat Flag of Hungary (1915-1918, 1919-1946).svg Unkarin kuningaskunta
Flag of the Czech Republic.svg Tšekkoslovakia

Wienin ensimmäinen välitystuomio oli Münchenin sopimuksen jälkeen Saksan ja Italian antama välitystuomio koskien Tšekkoslovakian ja Unkarin rajakiistoja. Tuomiolla 2. marraskuuta 1938 Unkarille annettiin unkarilaisten asuttamia alueita Tšekkoslovakiaan kuuluneiden Slovakian ja Taka-Karpatian eteläosista.

Ensimmäistä välitystuomiota seurasi myöhemmin Unkarin ja Romanian välinen Wienin toinen välitystuomio. Molemmat välitystuomiot mitätöitiin toisen maailmansodan lopulla.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekkoslovakian pilkkominen. Unkarin saamat alueet punaisella.

Unkari oli menettänyt suuria alueita ensimmäistä maailmansotaa seuranneessa Trianonin rauhassa ja itsenäistyneen Unkarin ulkopuolelle jäi suuri määrä etnisiä unkarilaisia. Suuri unkarilaisvähemmistö oli esimerkiksi Tšekkoslovakiaan kuuluneessa Slovakiassa ja Karpaatto-Ruteniassa. Natsi-Saksa oli liittänyt Itävallan Saksaan maaliskuussa 1938 ja kesällä maailmanpoliittista tilannetta kärjisti kysymys Tšekkoslovakian niin sanotun sudeettikysymys. Saksaa johtanut Adolf Hitler oli päättänyt hankkiutua eroon Tšekkoslovakiasta odottaen apua Unkarilta, jossa vaadittiin vähintään unkarilaisenemmistöisten alueiden palauttamista Unkarille, sekä laajemmassa mittakaavassa koko ennen vuotta 1918 Unkariin kuulunutta Slovakiaa ja Karpaatto-Ruteniaa. Maailmanpoliittisen tilanteen takia uhkana oli kuitenkin sota länsimaisia suurvaltoja, kuten Isoa-Britanniaa vastaan. Unkarin yleisesikunta ei katsonut olevansa valmis mahdolliseen sotaan.[1]

Sodan uhan takia unkarilaiset eivät halunneet sitoutua Saksan suunnitelmiin, vaikka Hitler tarjosikin Unkarille koko Slovakiaa ja Karpaatto-Ruteniaa. Unkarin valtionhoitaja Miklós Horthy vieraili Hitlerin luona elokuussa 1938, jossa hän selitti että Unkari ei olisi valmis sotaan vielä ainakaan vuoteen. Hän lisäsi vieläpä uskovansa Britannian voittavan lopulta mahdollisen sodan. Kysymys sudeettialueista kärjistyi syyskuussa. Unkari esitti Tšekkoslovakialle unkarilaisten alueiden luovuttamista koskeneen nootin, mutta ei puuttunut muuten asiaan. 29. syyskuuta Saksa, Italia, Iso-Britannia ja Ranska sopivat Münchenissä sudeettialueen liittämisestä Saksaan.[1] Länsivaltojen hylkäämällä Tšekkoslovakian Edvard Benešillä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin hyväksyä sopimuksen ehdot.[2] Italian Benito Mussolini oli tuonut esille myös Unkarin kysymyksen ja sopimukseen tehtiinkin lisäys, jonka mukaan muita maan vähemmistöjä unkarilaisia ja puolalaisia koskevat kysymykset ratkaistaisiin kolmen kuukauden kuluessa.[1]

Välitystuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suursodan uhka oli väistynyt Münchenin sopimuksen myötä, ja Tšekkoslovakiasta oli tullut silvottu ja puolustuskyvytön. Nyt unkarilaisetkin ilmoittivat Hitlerille olevansa valmiita sotilaallisiinkin toimiin omien aluevaatimustensa täyttämiseksi. Saksa oli nyt kuitenkin kylmäkiskoisempi. Unkarilaisia vaadittiin rajoittamaan vaatimuksensa unkarilaisten asuttamiin alueisiin, ja Unkarin ja Tšekkoslovakian kahdenkeskiset neuvottelut asiaa koskien eivät johtaneet lopputulokseen. Suurvalloista Saksa ja italia päättivät lopulta sanella välitystuomion maiden välille 2. marraskuuta 1938.[1] Tuomiosta vastasivat Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop ja Italian Galeazzo Ciano.[2] Länsivallat eivät puuttuneet asiaan. Välitystuomio veti Unkarin uuden pohjoisrajan melko tarkasti etnisiä rajoja myöten. Unkariin liitettiin alueita Etelä-Slovakiasta ja Karpaatto-Rutenian eteläosista. Unkarille annettiin esimerkiksi Košice, Užgorod ja Kukačevo. Yhteensä alueella oli pinta-alaa 12 000 km² ja asukkaita alueella oli noin miljoona. Alueen asukkaista 592 000 oli unkarilaisia, 290 000 slovakialaisia, 37 000 ruteenia ja 14 000 saksalaista. Alueen ulkopuolelle jäivät unkarilaisten havittelemat Bratislava ja Karpaatto-Rutenian valtaosa.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unkarissa alueisiin oltiin tyytymättömiä, vaikkakin liitokseen liittyen järjestettiin juhlallisuuksia. Horthy ratsasti valkoisella hevosella unkarilaisen juhlakulkueen kärjessä Košiceen. Unkarilaiset suunnittelivat myös Karpaatto-Rutenian sotilaallista valtausta, mutta Hitler kielsi heitä toteuttamasta suunnitelmaansa toistaiseksi. Tilanne muuttui kuitenkin vielä maaliskuussa 1939. Saksa miehitti vielä jäljellä olleen tynkä-Tšekkoslovakian. Böömistä ja Määristä tehtiin Saksan protektoraatti, kun taas Slovakiasta tuli itsenäinen valtio Saksan suojeluksessa. Saksalaisten joukkojen marssiessa Prahaan 15. maaliskuuta unkarilaiset joukot hyökkäsivät itsenäiseksi julistautuneeseen Karpato-Ukrainan tasavaltaan. Unkarilaiset kukistivat paikallisen vastarinnan ja alue liitettiin Unkariin.[1]

Unkarilla oli rajakiistoja vielä ensimmäisen välitystuomion jälkeen ja kysymys Romanian hallitseman Transsilvanian kohtalosta ratkaistiin myöhemmin Wienin toisessa välitystuomiossa.[1] Molemmat Wienin välitystuomiot mitätöitiin toisen maailmansodan lopulla 26. helmikuuta 1945 asetuksella 526/1945.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Juhani Huotari ja Olli Vehviläinen: Unkari - Maa, kansa, historia, s. 216-219, 221, 240. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2.
  2. a b William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho I, s. 482-484. Suomentanut Tapio Hiisivaara. Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6633-5.