Siirry sisältöön

Werner West

Wikipediasta

Petter Werner West (25. maaliskuuta 1890 Tuusula6. heinäkuuta 1959 Helsinki)[1] oli suomalainen muotoilija. Westin on sanottu luoneen pohjan suomalaiselle teolliselle huonekalumuotoilulle. Hän oli aikanaan monen nuoren suomalaisen suunnittelijan ohjaaja ja oppi-isä. West osallistui myös Suomen Koristetaiteilijain Liitto Ornamon perustamiseen vuonna 1911.

West opiskeli vuosina 1908–11 Taideteollisuuskeskuskoulussa. Tämän jälkeen hän työskenteli muun muassa Nordiska Kompanietin huonekaluliikkeessä Moskovassa vuosina 1916–17 ja Kotiteollisuusyhtiö Pirtissä. Päätyönsä West teki vuosina 1923–59 huonekaluarkkitehtina ja piirustuskonttorin päällikkönä Stockmannilla.[2]

West suunnitteli uransa aikana sisustuksia lukuisiin julkisiin tiloihin, kuten eduskuntataloon, tavarataloihin, pankkeihin, ravintoloihin ja hotelleihin. Muun muassa kuuluisan ravintola Eliten sisustus on Westin käsialaa. Hänen erityiseksi ansiokseen luetaan lisäksi hyvää muotoilua edustavien ja kestävien huonekalumallien kehittely teolliseen tuotantoon. West toimi päällikkönä Stockmannin piirustuskonttorissa, jossa tehtiin hänen aikanaan merkittävää huonekalujen ja sisustustuotteiden suunnittelutyötä. Teollisesti valmistetuilla tyyppihuonekaluilla Stockmann teki funktionalismia ja modernia sisustamista Suomessa tunnetuksi. West kannatti työssään kuitenkin myös käsityöläisyyttä ja yksilöllisyyttä.

West kuoli vuonna 1959 auto-onnettomuudessa.[2]

  1. Kuolinilmoitus, Werner West, Hufvudstadsbladet, 1959, No 180, sivu 8, julkaistu 8.7.1959
  2. 1 2 Kari-Otso Nevaluoma: Kuka oli Werner West? Suurelle yleisölle tuntemattoman muotoilijan huonekalut kelpasivat jopa Eduskuntataloon Kotona. 29.2.2024. Viitattu 13.5.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]