Warday

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Warday – tuhon päivä, ja mitä sen jälkeen
Warday and the Journey Onward
Alkuperäisteos
Kirjailija Whitley Strieber ja James W. Kunetka
Kieli englanti
Genre post-apocalypse, matkakirjallisuus
Kustantaja Warner Books
Holt, Rinehart and Winston
Julkaistu 1984
Suomennos
Suomentaja Eero Mänttäri
Ari Penttilä (asiakirjaosiot)
Kansitaiteilija Pekka Loiri
Kustantaja Tammi
Julkaistu 1984
Sivumäärä 372
ISBN 951-30-6020-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Warday – tuhon päivä, ja mitä sen jälkeen on tieteiskirjailija Whitley Strieberin yhdessä James W. Kunetkan kanssa kirjoittama postapokalyptinen romaani, joka julkaistiin vuonna 1984. Se kertoo kirjoittajien fiktiivisten versioiden matkasta rajoitetun ydinsodan runtelemien Yhdysvaltojen halki vuonna 1993, viisi vuotta sodan jälkeen. Maa on muuttunut sodan jälkeen merkittävästi, huolimatta siitä, että Yhdysvaltojen sanotaan voittaneen sodan.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain käymän sodan yksityiskohdista kuullaan luvussa, jossa Strieber ja Kunetka haastattelevat entistä apulaispuolustusministeriä Wilson T. Ackermania.

Iltapäivällä 28. lokakuuta 1988 Yhdysvaltain tiedustelupalvelut saavat tiedon, että Neuvostoliitto on avannut useiden ohjussiilojensa luukut vastaukseksi siihen, että yhdysvaltalainen avaruussukkula Enterprise on kuljettanut ballististen ohjusten torjuntaan käytettävän Spiderweb-puolustusjärjestelmän ensimmäisen osan avaruuteen. Enterprise tuhoutuu pian tämän jälkeen, ja Yhdysvaltain asevoimat siirtyvät korkeimpaan mahdolliseen valmiustilaan. Air Force Onen kyydissä Yhdysvaltain presidentti yrittää ottaa yhteyden Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriin, mutta tämän yrityksiin ei vastata.

Neuvostoliiton omat avaruuteen sijoitetut asejärjestelmät pudottavat Pohjois-Amerikan ylle neljä elektromagneettisen pulssin luovaa pommia, jotka tekevät suurimman osan yhdysvaltalaisesta elektroniikasta käyttökelvottomaksi. Pulssi myös vahingoittaa Air Force Onen järjestelmiä ja aiheuttaa varapresidenttiä kuljettavan helikopterin putoamisen. Presidentti valmistautuu laukaisemaan Minuteman-ohjukset Neuvostoliittoa vastaan ja tekee niin viime hetkellä ennen kuin Neuvostoliiton avaruudesta laukaisema ase tuhoaa ohjussiilot. Neuvostoliiton omat ohjukset iskeytyvät Yhdysvalloissa New Yorkin, Washington D.C:n ja San Antonion kaupunkeihin. Noin 7,3 miljoonaa ihmistä kuolee Neuvostoliiton iskussa – Yhdysvaltain iskun arvioidaan tappavan kahdeksan prosenttia Neuvostoliiton väestöstä.

Air Force One tekee lopulta pakkolaskun Yhdysvaltain kaakkoisrannikolla lähellä Kitty Hawkia, jolloin presidentti kuolee.

Sodan jälkeen vuonna 1988 Yhdysvalloissa koetaan talousromahdus ja nälänhätä, ja vuonna 1990 Cincinnatin flunssa -niminen influenssasairaus alkaa tappaa ihmisiä.[2] Maassa alkaa myös levitä uusi sairaus nimeltä epäspesifinen skleroosi (non-specific sclerosing disease, NSD), joka vaikuttaa keskushermoston toimintaan[3] ja jonka leviäminen ei noudata normaaleja epidemiologisia malleja.

Strieberin ja Kunetkan matka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wardayn varsinaisen juonen seassa on useita fiktiivisiä asiakirjoja, kuten mielipidemittauksia ja tilastotietoja, jotka antavat lukijalle lisätietoa teoksen maailmasta.[4]

Vuonna 1993 Strieber ja Kunetka aloittavat Dallasista Texasista matkan Yhdysvaltain halki. Heidän ensimmäiset vierailupaikkansa ovat texasilainen sairaala, jota Yhdistyneen kuningaskunnan avustustyöntekijät pyörittävät, ja Texasin kuvernööri Oliver Palmerin toimisto. Tämän jälkeen he matkustavat El Pason ympäristössä sijaitsevaan sosialistiseen Aztlánin valtioon, joka on syntynyt sodan jälkeen latinojen ansiosta ja jolla on läheiset suhteet Japaniin.[2] Aztlánista poistuttuaan he käyvät lähellä Los Alamosin kansallista laboratoriota, jota ollaan siirtämässä Japaniin.

Arizonan ja Kalifornian rajalla Strieber ja Kunetka kohtaavat ongelman, sillä Kalifornia on sulkenut rajansa muulle osalle maata. He pääsevät lopulta ihmissalakuljettajan ultrakevyellä lentokoneella rajan yli ja matkustavat Los Angelesiin. Yhdysvaltain tynkähallitus presidentti Mark Campbellin johdolla on sijoitettuna sinne, ja sieltä ollaan myös rakentamassa japanilaisten johdolla Maglev-rataa suurkaupunkien välille. Kaiken kaikkiaan länsirannikko on huomattavasti muita Yhdysvaltoja paremmassa kunnossa. Strieber ja Kunetka kuulevat Kaliforniassa kuitenkin myös huhuja mutanteista ja Mothmania muistuttavasta hirviöstä.[5]

Matkatessaan Kaliforniasta jälleen itään päin pölymyrskyt runtelevat Strieberin ja Kunetkan junaa suurilla tasangoilla. Lopulta he saapuvat itärannikolle autioituneeseen New Yorkiin, missä Strieber asui ennen sotaa ja sen aikana. Seurattuaan jonkin aikaa Yhdysvaltain armeijan operaatiota materiaalien ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien esineiden pelastamiseksi kaupungista Strieber pääsee lopulta vierailemaan entisen kotinsa jäänteissä.

Lähdettyään New Yorkista Strieber ja Kunetka suuntaavat takaisin Dallasiin päin. Georgiassa heidän mukanaan junassa kulkeva maan huonommilta alueilta tuleva ja etelävaltioihin matkalla oleva lapsijoukko suljetaan vankileirille, eivätkä he pääse näkemään, mitä näille tapahtuu. Kaksikon matka päättyy Dallasissa 10. lokakuuta 1993 epävarman tulevaisuuden edessä – Strieberillä on arvioitu olevan elinaikaa alle kymmenen vuotta ja 70 prosentin todennäköisyys sairastua syöpään.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Senaattori Ted Kennedy ja Notre Damen yliopiston rehtori Theodore Hesburgh ilmoittivat pitävänsä Wardaystä. Lääkäri ja aktivisti Helen Caldicottin mukaan teos oli ensimmäinen, joka todella esitti realistisesti rajoitetun ydinsodan vaikutukset Yhdysvaltain teknologiaan. Hänen mukaansa myös teoksen kuvaukset sairauksista ja kuolemasta olivat valideja.[2]

Johns Hopkinsin yliopiston tohtori Michael Vlahos kehui kirjaa kiehtovaksi, mutta kritisoi sen kuvausta tautien leviämisestä Yhdysvalloissa niin pessimistiseksi, ettei sellainen voisi olla mahdollista niin kauan kuin maan terveydenhoitoviranomaiset olisivat toimintakuntoisia. Lisäksi nälänhätä Yhdysvalloissa olisi hänen mukaansa mahdoton, koska maalla on suuret huoltovarmuusvarastot. Myöskään teoksen kuvaamaa taloudellista romahdusta valtiovallan vielä ollessa olemassa hän ei pidä uskottavana.[2]

Kirkus Reviews kommentoi Wardayn olevan suhteellisen uskottava ja synkkä kuvauksena, mutta tarinallisesti ja emotionaalisesti köykäinen.[4]

Strieber ja Kunetka harkitsivat alun perin kirjoittavansa Wardaylle jatko-osan, joka käsittelisi Eurooppaa ja Neuvostoliittoa.[2] Koska Strieberiä olivat lähestyneet Wardayn julkaisemisen jälkeen monet lapset, joista eräs oli kysynyt eläinten kohtalosta ydinsodassa, hän kirjoitti myöhemmin lastenkirjan Wolf of Shadows, jossa suuri tumma susi johtaa laumaansa kohti etelää ydintalven laskeuduttua.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Children's books The New York Times. 1.12.1985. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e Plummer, William: Two Authors Plot a Nuclear Nightmare to Wake Up Americans People. 30.4.1984. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  3. The Ottawa Citizen, 28.4.1984. (englanniksi)
  4. a b WARDAY: And the Journey Onward Kirkus Reviews. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
  5. Redfern, Nick: Whitley Strieber: Nuclear Holocaust & Mothman Mysterious Universe. 26.8.2017. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]