Walter Becker

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Walter Becker vuonna 2013.

Walter Carl Becker (20. helmikuuta 1950 Queens, New York3. syyskuuta 2017 Maui, Havaiji) oli yhdysvaltalainen rockmuusikko, joka tunnettiin Steely Dan -yhtyeen toisena voimahahmona Donald Fagenin ohella. Hänen instrumenttejaan olivat kitara ja bassokitara, ja hän oli yleensä päävastuussa yhtyeen levytysten hiotuista ja vaativista sovituksista.[1][2]

New Yorkin Queensissä ja New Yorkin pohjoispuolella sijaitsevassa Westchesterin piirikunnassa varttunut Becker aloitti musiikkiuransa 1960-luvun lopulla ja perusti vuonna 1972 Steely Danin yhdessä Donald Fagenin kanssa. He olivat tavanneet opiskellessaan Bard Collegessa New Yorkin osavaltion Annandale-on-Hudsonissa. Molemmat olivat kiinnostuneita pikemminkin jazzista kuin rockista tai popista. He alkoivat kehitellä yhdessä omia lauluja opiskelija-asuntolansa pystypianon ääressä. 1960- ja 1970-luvun vaihteessa molemmat muuttivat New Yorkista Los Angelesiin parantaakseen mahdollisuuksiaan työskennellä lauluntekijäkaksikkona. Vuonna 1972 kootun Steely Danin ensimmäiseltä albumilta Can’t Buy a Thrill nousivat listamenestyksiksi kappaleet ”Do It Again” ja ”Reelin’ In the Years”. Myöhemmät albumit olivat yhä enemmän jazzvaikutteisia ja koostuivat Beckerin johdolla laadituista ja huippuluokan studiomuusikoiden toteuttamista sovituksista. Tämän tyylin huippua edustivat albumit Aja (1977) ja Gaucho (1980) huolimatta Beckerin tuolloisista päihdeongelmista.[2]

Steely Dan hajosi vuonna 1981, ja Becker muutti Kaliforniasta Havaijille, jossa asui siitä lähtien ja toimi läpi 1980-luvun levytuottajana. Becker ja Fagen kokosivat Steely Danin uudelleen vuonna 1993 sekä levytysstudioon että kiertueille. Albumi Two Against Nature voitti neljä Grammy-palkintoa vuonna 2000. Beckerin ja Fagenin viimeiseksi yhteiseksi Steely Dan -albumiksi jäi vuoden 2003 Everything Must Go.[1][2]

Becker julkaisi uransa mittaan myös kaksi sooloalbumia: 11 Tracks of Whack (1994) ja Circus Money (2009).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]