Walde Sario
Walde (Valde, Vladimir) Sario (9. heinäkuuta 1888 Suistamo – 30. syyskuuta 1952) oli suomalainen konsuli ja liikkeenharjoittaja, joka osallistui vänrikkinä aktiivisesti niin Suomen sisällissotaan kuin myöhemmin heimosotiin. Walde Sario oli myös vahva vaikuttaja Lapuan liikkeessä ja Mäntsälän kapinan johtohenkilöitä.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sarion vanhemmat olivat metsäpiiripäällikkö Nikolai Ivaninpoika Zherbin-Sario (1853–1917) ja Anna Bogdanova (s. 1862). Hän oli naimisissa kaksi kertaa ensin vuodesta 1913 Katri (Jekaterina) Gertzinan (1894–1980) kanssa ja sitten Marja Rängmanin (1910–1980) kanssa.[1]
Sario työskenteli Viipurin Saha Oy:n palveluksessa ja oli puutavaran hankkijana Pohjois-Karjalassa asemapaikkanaan Lieksa. Sario kiersi puutavaran hankintamatkoillaan myös Venäjän puolella Repolassa ja hän tutustui siellä Hörtsän talon kauppiasperheeseen. Sario meni vuonna 1913 naimisiin perheen tyttären Katarina Gertzinin kanssa. [2]
Sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisen maailmansodan aikana Sario toimi jääkärivärvärinä ja hoiti etappipistettä. Vuonna 1917 hänet valittiin Pohjois-Karjalan suojeluskuntien alue-esikunnan jäseneksi. Sisällissodan aikana helmikuussa 1918 Sario kokosi Joensuussa itäkarjalaiset kokoukseen ja oli jäsenenä Sortavalassa perustetun Karjalan Vapautusseuran lähetystössä joka kävi valkoisten hallituksen puheilla Vaasassa. Samana vuonna vänrikiksi ylennetty Sario nimitettiin Joensuun kaupungin komendantiksi ja jäseneksi Viipurissa toimineeseen Itä-Karjalan komiteaan joka suunnitteli Aunukseen tehtävää sotaretkeä. Huhtikuussa 1918 Sario kutsuttiin kenraali Mannerheimin päämajan tiedusteluosastolle Karjalan asioiden esittelijäksi. Sarion esitys Suomen armeijan avusta Aunuksen retken järjestämiseksi ei kuitenkaan tuolloin saanut kenraali Hannes Ignatiuksen tukea. [2]
Kesällä 1918 Karjalan kansallisliiton jäsenenä ollut Sario palasi Pohjois-Karjalaan. Hän matkusti Repolaan ja neuvotteli siellä suomenmielisten karjalaisten kanssa Repolan liittämisestä Suomeen. Tätä koskeva päätös tehtiinkin Repolassa 31. elokuuta 1918. Tämän jälkeen Sario määrättiin Repolaan siirretyn suomalaisen III Rajavartiopataljoonan esikuntaan päälliköksi. Sario hankki muun muassa viljaa Suomen puolelta Repolaan ja rakennutti puhelinyhteyden Lieksasta Repolaan. [2]
Vuonna 1919 Sario toimi heimoaktivistien Karjalan kansalaisliiton asiantuntijana tammikuusta 1919 ja Vienan komitean jäsenenä huhtikuusta 1919 alkaen. Sen jälkeen hänestä tuli Suomen hallituksen Itä-Karjalan toimituskunnan edustaja Porajärvelle touko-heinäkuussa 1919. Keväällä 1919 Sarion ja jääkärivänrikki Ville Maurasen perustmat joukot karkottivat bolsevikit Repolan naapuripitäjästä Porajärveltä joka oli tehnyt Suomeen liittymispäätöksen 5. joulukuuta 1918. Porajärvi liittyi sitten virallisesti Suomeen 6. kesäkuuta 1919. Myös Lintajärvi jonne Sarion ja Maurasen joukot olivat edenneet liittyi tällöin Suomeen mutta sen venäläiset valtasivat pian takaisin. Sario palasi Repolasta takaisin Viipuriin loppuvuodesta 1919. [2]
1920-luvulta jatkosotaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heimosotien loppuvaiheessa 1920-luvulla Sario toimi Karjalan kansalaisliiton Itä-Karjalan komiteassa 1921-22, osallistui vakoiluun Neuvosto-Karjalassa ja kuului metsäsissikapinan aikana avustustoimikuntaan Viipurissa. Sario liittyi valtioneuvos E. N. Setälän johtamaan Pro Carelia -järjestöön joka avasi kouluja Repolaan ja Porajärvelle. Nämä koulut jouduttiin kuitenkin pian Tarton rauhansopimuksen solmimisen jälkeen sulkemaan. Vuonna 1930 Sario oli mukana ulkoministeri Hjalmar J. Procopén luona käyneessä Itä-Karjalan komitean valtuuskunnassa joka esitti ministerille huolensa Itä-Karjalan sen hetkisestä tilanteesta. [2]
Sario liittyi Lapuan liikkeeseen 1929, osallistui talonpoikaismarssiin 1930 ja nousi liikkeen johtajistoon. Myöhemmin hän oli mukana Mäntsälän kapinan valmisteluissa, josta hän sai yhdeksän kuukauden tuomion. 1930-luvulla Sario toimi Lapuan liikkeen aatteelliseksi puolueeksi perustetussa IKL:ssä. Sario toimi myös muun muassa Liettuan kunniakonsulina sekä oli Viipurissa toimivien liikemiesten johtohenkilöitä. Hän osallistui aktiivisesti Viipurin Pamauksen toimintaan. Viipurissa ollessaan hän oli Viipurin Saha Oy:n isännöisijänä ja toimitusjohtajana. Sittemmin hänellä oli oma saha Inkilässä.
Talvi- ja jatkosodassa Sario toimi viestiupseerina. Sarion ja hänen puolisonsa Katri Gertzinin poika luutnantti Toivo Sario (s. 1914) osallistui talvisotaan lentäjänä ja menehtyi joulukuussa 1939 Simpeleellä.[3]
Sotien jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sotien jälkeen Sario osti sahan ja myllyn Rautjärven Miettilästä , jonne hän otti työhön armeijasta eronneita upseereita. Hän oli mukana syksyn 1944 asekätkennässä. Tästä hän jäi kiinni maaliskuussa 1946 ja oli käräjillä saman vuoden lokakuussa, mutta hänet vapautettiin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Jussi Niinistö: Heimosotien historia 1918–1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-687-0.
- Mirko Harjula: ”Liite 6: Venäjän Karjalassa 1917-1922 vaikuttaneiden henkilöiden henkilötietoja”, Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922, s. 317. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2007.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Geni.com : Valde (Vladimir) Nikolainpoika Sario
- ↑ a b c d e Kosti Pamilo : Valde Sario - Suistamolainen Repolan vävy, Karjalan Heimo N:o 11-12/1996
- ↑ Isänmaan puolesta. Talvisodassa 1939-1940 kaatuneiden upseereiden elämäkerrasto, s. 488-489. WSOY, 1949.