Władysław Anders
| Władysław Anders | |
|---|---|
 Anders vuonna 1944. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 11. elokuuta 1892 Błonie |
| Kuollut | 12. toukokuuta 1970 Lontoo |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Władysław Anders (11. elokuuta 1892 – 12. toukokuuta 1970) oli puolalainen kenraali ja poliitikko. Hän johti puolalaisia joukkoja toisessa maailmansodassa ensin Puolassa ja myöhemmin Neuvostoliitossa ja länsiliittoutuneiden alaisuudessa esimerkiksi Italiassa. Sodan jälkeen hän oli mukana Puolan pakolaishallituksen toiminnassa Britanniassa.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nuoruus ja sotilasura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Władysław Anders syntyi Błonien kylässä lähellä Kutnon kaupunkia tuolloin Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa nykyisessä Puolassa 11. elokuuta 1892.[1][2] Hän opiskeli Riian polyteknillisessä opistossa ja liittyi opiskelijajärjestöön nimeltä Arkonia.[2]
Ensimmäisessä maailmansodassa Anders otettiin asepalvelukseen Venäjän armeijassa. Vuosina 1914–1917 hän toimi ratsuväen upseerina. Vuonna 1917 hän valmistui opinnoista yleisesikunta-akatemiassa Pietarissa saaden tunnustuksena kultaisen miekan tsaari Nikolai II:lta. Myöhemmin hän oli mukana perustamassa kenraali Józef Dowbor-Muśnickin johtamaa ensimmäistä puolalaista armeijakuntaa Venäjällä. Kun yksikkö lakkautettiin Anders siirtyi Varsovaan, jossa hän valvoi maailmansodan hävinneiden saksalaisten aseistariisuntaa. Vuonna 1918 hän liittyi Puolan armeijaan ja otti osaa taisteluihin Suurpuolan kapinassa ja Puolan–Neuvosto-Venäjän sodassa.[2]
Vuonna 1921 Anders muutti Ranskan Pariisiin, jossa hän valmistui sotakorkeakoulusta École Supérieure de Guerre vuonna 1923. Hän palasi Puolaan everstinä ja toimi myöhemmin ratsuväen tarkastajana. Toukokuun 1926 vallankaappauksen yhteydessä Andersista tuli hallitukselle uskollisten joukkojen yleisesikunnan päällikkö. Kun hallitus kaadettiin kaappauksen aikana, Anders jatkoi uraansa armeijassa. Vuosien 1928 ja 1937 välillä hän johti kahta ratsuväen rykmenttiä. Vuonna 1937 Andersista tuli Nowogródzkan ratsuväen prikaatin komentaja kenraali Emil Przedrzymirskin komentamassa Modlinin armeijassa.[2]
Toinen maailmansota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939. Anders johti joukkoja saksalaisia, sekä pian maahan edennyttä Neuvostoliittoa vastaan. Kun Neuvostoliiton joukot miehittivät Puolan itäosat, maan johtoa pakeni rajan yli Romaniaan. Anders sai käskyn paeta Romanian kautta Unkariin, mutta hän haavoittui ja jäi vangiksi taistelussa neuvostojoukkoja vastaan lähellä Turkan kaupunkia. NKVD piti häntä vankina Lubjankassa ja useissa muissa eri kohteissa kaikkiaan 24 kuukautta.[2]
Heinäkuussa 1941 Puolan ja Neuvostoliiton välillä solmittiin sopimus. Anders vapautettiin ja hänestä tuli Neuvostoliitossa muodostettavan Puolan armeijan komentaja.[2] Niinsanottuun Andersin armeijaan kuului pian 80 000[1] puolalaista sotilasta. Brittien tukeman Puolan pakolaishallituksen ja Neuvostoliiton välille syntyi pian jännitteitä, etenkin kun saksalaiset uutisoivat Katynin joukkomurhasta heinäkuussa 1943.[3] Vuonna 1942 tämä armeija oli siirretty brittiläis-neuvostoliittolaisella sopimuksella Iraniin ja Anders toimi sen komentajana vuoteen 1943.[2] Vuodesta 1943 Anders oli länsiliittoutuneiden alaisen II puolalaisen armeijakunnan[3] (Polskie Siły Zbrojne na Zachodzie)[2] komentaja. Sen alaisuudessa oli kaksi jalkaväen divisioonaa, panssariprikaati ja tykistöryhmä. Puolalaiset olivat mukana esimerkiksi Monte Cassinon taistelussa Italiassa, sekä myöhemmin samalla rintamalla Gootti-linjan taisteluissa. Anders kritisoi liittoutuneiden Jaltan konferenssin päätöksiä.[2]
Maailmansodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun toinen maailmansota päättyi, Puolan kohtalosta tuli huomattava poliittinen kysymys liittoutuneiden parissa. Anders ja monet puolalaiset halusivat säilyttää länsiliittoutuneiden puolalaiset omana yksikkönään, jonka olisi mahdollista tukea Puolan itsenäisyyttä. Maaliskuussa 1946 britit tekivät kuitenkin päätöksen puolalaisten joukkojen lakkauttamisesta.[2] Puolassa valtaan nousseet kommunistit riistivät Andersilta kansalaisuuden samana vuonna. Anders asettui Britanniaan, jossa hänestä tuli sodan jälkeen puolalaisten maanpakolaisten tärkeä poliittinen johtohahmo.[1] Hän toimi edelleen Puolan pakolaishallituksen piireissä. Vuonna 1954 hänestä tuli sen kenraaliluutnantti ja saman vuoden elokuussa hän liittyi pakolaishallituksen valtionpäämiehen virkaa toimittavaan neuvostoon.[2]
Anders kuoli Lontoossa 12. toukokuuta 1970. Hänen haudattiin tahtonsa mukaan sotilashautausmaalle Monte Cassinossa. Puolan kommunistivallan luhistuttua myöhemmin valtio palautti Andersille hänen kansalaisuutensa.[2]
Anders julkaisi sodan jälkeen teoksia. Bez ostatniego rozdziału (1949) kertoo Neuvostoliiton puolalaisten kohtaloista vuosina 1939–1941 ja teos käännettiin useille kielille. Toinen teos oli Klęska Hitlera w Rosji (1952).[2]
Władysław Anders oli naimisissa näyttelijä ja laulaja Irena Andersin kanssa.[4] Pariskunnan tytär Anna Maria Anders on puolalainen poliitikko.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Władysław Anders Encyclopædia Britannica. Viitattu 29.5.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman (toim.): Biographical dictionary of Central and Eastern Europe in the twentieth century, s. 20-21. M.E. Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0 (englanniksi)
- ↑ a b Antony Beevor: ”14, 38, 49.”, Toinen maailmansota. (suom. Jorma-Veikko Sappinen) WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-39426-7
- ↑ Marcelina Obarska: Irena Anders Culture.pl. Adam Mickiewicz Institute. Viitattu 29.5.2025. (englanniksi)
- ↑ Anna Maria Anders The Senate of the Republic of Poland. Viitattu 29.5.2025. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Tieteilijät | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
