Vuoristojuutalaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vuoristojuutalaiset
Mountain jews 4.jpg
Piirros vuoristojuutalaisista 1900-luvun alulta
Asuinalue Venäjän lippu Venäjä
Azerbaidžanin lippu Azerbaidžan[1]
Kieli (kielet) tati, venäjä, azeri
Uskonto (uskonnot) Juutalaisuus

Vuoristojuutalaiset (tatiksi džuhur) ovat Venäjän Kaukasiassa ja Azerbaidžanissa asuva iranilaista tatin kieltä puhuva juutalaisryhmä.

Asuinalue ja lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1989 entisessä Neuvostoliitossa laskettiin olevan 18 500 vuoristojuutalaista, joista 5 500 asui Azerbaidžanissa, 3 600 Dagestanissa, 3 200 Kabardi-Balkariassa sekä 2 600 Tšetšeniassa ja Ingušiassa. Huomattava osa kansasta oli rekisteröity tateiksi.[2] Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen suurin osa vuoristojuutalaisista on muuttanut Israeliin. Venäjän vuoden 2002 väestönlaskennassa rekisteröitiin 3 400 vuoristojuutalaista,[3] joista 1 100 asui Dagestanissa, 1 000 Moskovassa ja 200 Kabardi-Balkariassa.[4]

Etninen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmä koostuu Iranista ja mahdollisesti Bysantista Azerbaidžaniin ja edelleen Dagestaniin 600–1200-luvuilla muuttaneiden juutalaisten jälkeläisistä. Azerbaidžanissa juutalaiset omaksuivat paikallisen väestön puhuman tatin kielen. Dagestanissa heihin ilmeisesti sulautui kasaareja. Jo 1200-luvun puolivälissä Willem van Rubroeck kertoi, että Itä-Kaukasiassa asuu paljon juutalaisia. He ylläpitivät kontakteja Välimerenmaiden juutalaisyhteisöihin. Dagestanissa vuonna 1690 käynyt hollantilainen tutkimusmatkailija Nicolaes Witsen kertoo juutalaisia olleen varsinkin nykyisen Buinakskin kaupungin lähellä ja Kara-Kaitagissa. Hän arvioi heidän lukumääränsä 15 tuhanneksi. Pohjois-Azerbaidžanin Quban ja Etelä-Dagestanin Derbentin välillä oli yhtenäinen juutalaiskylien alue. Iranilaiset ja dagestanilaiset hävittivät juutalaisasutuksia vuosina 1742 ja 1797. Kaukasian sodan aikana vuosina 1839–1854 monien kylien asukkaat pakotettiin kääntymään muslimeiksi.[2]

1820–1830-luvuilla alkaneet yhteydet Venäjän aškenasijuutalaisiin vilkastuivat 1860-luvulta lähtien. 1900-luvun alussa Bakuun, Derbentiin ja Qubaan perustettiin venäjänkielisiä juutalaiskouluja. Vuosina 1908–1909 alettiin julkaista tatinkielistä kirjallisuutta. Samoihin aikoihin vuoristojuutalaisia alkoi muuttaa Palestiinaan. Venäjän kansalaissodan aikana osa juutalaiskylistä hävitettiin ja niiden asukkaat muuttivat kaupunkeihin. 1920–1930-lukujen vaihteessa perustettiin vuoristojuutalaisten kolhooseja Dagestaniin, Azerbaidžaniin, Krasnodarin aluepiiriin ja Krimille. Sotien välillä kehittyi tatinkielinen kaunokirjallisuus, julkaistiin sanomalehteä, perustettiin juutalainen ammattiteatteri ja tanssiyhtye. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset tuhosivat suuren osan Kislovodskin, Pjatigorskin, Krasnodarin aluepiirin ja Krimin vuoristojuutalaisista. Kansallinen kulttuuritoiminta oli kielletty vuosina 1948–1953. Sodan jälkeen monet vuoristojuutalaiset alkoivat käyttää venäjän kieltä.[2]

Elinkeinot ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisiä elinkeinoja ovat maanviljely ja käsityöammatit. 1900-luvun vaihteessa alettiin harjoittaa myös kaupankäyntiä, mutta varsinaisia suurkauppiaita oli vähän.[5]

1920–1930-lukujen vaihteeseen saakka vuorijuutalaiset asuivat kolmen–neljän sukupolven muodostamina jakamattomina suurperheinä. Moniavioisuus oli yleistä. Perheen päänä toimi isä tai tämän kuoltua vanhin poika. Naiset ja tytöt eivät näyttäytyneet ulkopuolisille. Perheet muodostivat pieniä naapuriyhteisöjä, joihin usein kuului myös naapurikansojen edustajia. Kaupungeissa vuorijuutalaiset asuivat erillisissä esikaupungeissa tai kortteleissa. Aineellinen kulttuuri ei juurikaan poikennut naapurikansoista.[6]

Uskonnollisina johtajina toimivat Temir-Han-Šuran (nykyinen Buinaksk) ja Derbentin päärabbit eli dajanit, jotka edustivat yhteisöä myös maallisissa asioissa. Naapurikansoilta oli lainattu monia pakanallisia uskomuksia. Kaukasialaisia perinteitä olivat vieraanvaraisuus, naapuriapu ja verikosto. Vuoristojuutalaiset noudattavat edelleen juutalaisia tapoja, ruokaan liittyviä sääntöjä ja viettävät juutalaisia kalenterijuhlia. Suullinen kansanperinne käsittää satuja, runoja ja lauluja, joita aikaisemmin esittivät ammattimaiset sadunkertojat ja runonlaulajat.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Red Book of the Peoples of the Russian Empire
  2. a b c Narody Rossii: entsiklopedija, s. 132. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  3. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 1.7.2009. (venäjäksi)
  4. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.3. Naselenije po natsionalnosti i vladeniju russkim jazykom po subjektam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 1.7.2009. (venäjäksi)
  5. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 132–133. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  6. a b Narody Rossii: entsiklopedija, s. 133. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]