Lauttasaaren välikohtaus

Lauttasaaren välikohtaus oli ampumistapaus, joka sattui Lauttasaaressa nykyisen Helsingin silloisen Huopalahden kunnan alueella 3. marraskuuta 1944.

Välikohtauksessa kuoli yksi neuvostoliittolainen upseeri, kapteeni Ivan Belov, joka oli osastonsa mukana matkalla Porkkalan vuokra-alueelle. Neuvostoliiton mukaan upseerin tappoi suomalainen sala-ampuja. Suomalaisten mukaan sala-ampuja ei ollut mahdollinen selitys ja he esittivät, että välikohtaus oli osaston sisäinen välienselvittely. Tapaus on edelleen selvittämätön.

Tausta

Suomessa elettiin sodanjälkeistä valvontakomission aikaa. Venäläiset alkoivat lokakuussa tuoda Porkkalan sotilastukikohtaan tarkoitettuja joukko-osastoja rahtilaivoilla Helsinkiin, josta ne siirrettiin maanteitse tukikohdan alueelle. Marraskuussa 1944 maantieyhteys oli ainoa mahdollisuus viedä joukkoja Porkkalaan, sillä vuokra-alueella ei vielä ollut rahtilaivoille sopivia satamia.

Ammuttu Ivan Mihailovitš Belov (1906–1944) oli arvoltaan talouskapteeni.

Edeltävät tapahtumat

Venäläinen rahtilaiva Maja oli neljäs joukkojenkuljetusalus, jolla Neuvostoliitto toi miehitysjoukkoja Porkkalaan Helsingin kautta. Maja lipui keskiviikkoiltana 1. marraskuuta Helsingin edustalle ja jäi ankkuriin Kruunuvuorenselälle. Laivan kapteeni ilmoitti Helsingin satamakonttorille, että se siirtyy torstaiaamuna Länsisatamaan. Maja kiinnittyi Jätkäsaaren laituriin klo 13.

Suomalaiset viranomaiset nousivat laivaan ja menivät päällikön puheille. Keskustelu käytiin englanniksi. Kapteeni ilmoitti, että tarkoitus oli täydentää hiilivarastoja ja jatkaa neljän tunnin kuluttua matkaa Porkkalaan. Kapteeni vakuutti, ettei kukaan aluksesta mene maihin. Suomalaisten saamat tiedot viittaavat kieliongelmiin, Maja ei näet olisi pystynyt purkamaan lastiaan Porkkalan rannoilla. Tullin esimies ei pitänyt aiheellisena mennä laivaan kuultuaan, että laivassa oli sotilaita, hevosia ja muuta sotilastavaraa. Kolmen aiemman tapauksen perusteella tiedettiin, että venäläiset siirtävät Jätkäsaaren kautta joukko-osastojaan Porkkalaan.

Sotilaskuljetus

Lastin purku

Sotilastavara Majan ruumassa oli puna-armeijan merijalkaväkidivisioonan tiedustelukomppania kuormastoineen. Kun suomalaisviranomaiset poistuivat laivasta, laiturille tuli venäläisiä sotilaita, jotka asettuivat laivan ympärille vartioon. Ruumasta alettiin purkaa sotilasmateriaalia. Raskaimpien taakkojen siirrossa venäläiset saivat apua Jätkäsaaren satamanostureilta.

Ennen kuin kolonna lähti liikkeelle Jätkäsaaresta, venäläiset hakivat valvontakomission kautta suomalaisilta rajanylitysluvat Porkkalaan, kuten oli toimittu aikaisemmissakin tapauksissa. Yksikköön kuulumattomana upseerina saattueessa oli mukana rannikkotykistön talouskapteeni Ivan Belov, joka asettui kolonnan keskivaiheilla oleviin hevoskärryihin.

Kolonna lähti liikkeelle klo 1:n jälkeen yöllä.

Laukaukset

Kolonnan kärki ehti Lauttasaaressa sijainneen Vulcanin kumikorjaamon rakennuksen luo, kun takaa kuultiin neljä laukausta klo 1.58. Pistoolilla ammutut luodit osuivat heinäkuorman päällä maanneeseen kapteeni Ivan Beloviin, joka putosi kuorman päältä ja jäi kuolleena makaamaan tielle lähellä Lauttasaarentien ja Pohjoisniementien (nyk. Gyldenintie) risteystä. Venäläiset eivät ehtineet nähdä ampujaa, joka pakeni paikalta. Yöllä hänestä kertoi poliisille suomalainen silminnäkijä, jota ei enää myöhemmin tavoitettu.

Hälytys

Vulcanin yövartijan soitto päävartioon herätti suomalaiset viranomaiset kiivaaseen toimintaan aamuyöllä. Helsingin rikospoliisi lähetti partiot tapahtumapaikalle samalla kun tieto levisi poliittisella tasolla hallitusta myöten. Venäläinen sotilaslääkäri tutki Ivan Belovin ruumiin Vulcanin tiloissa heti tapauksen jälkeen. Myös suomalainen lääkintämajuri Bertel Miesmäki sai vähän myöhemmin tutkia ruumiin pintapuolisesti.

Seuraukset

Nootti

Liittoutuneiden valvontakomissio lähetti perjantaina Suomen hallitukselle nootin, jossa komissio vyörytti Suomelle täyden vastuun ”provokatoorisesta murhasta”. Ulkopoliittisen kriisin rauhoittamiseksi pääministeri Urho Castrénin hallitus asetti kaikkein aikojen laajimman rikostutkimusorganisaation välikohtausta selvittämään. Johtoon nimettiin kolmen ministerin ryhmä (Kaarlo Hillilä, Ernst von Born ja Eero Wuori). Kenttätutkimuksiin lähetettiin yli sata rikospoliisin, valtiollisen poliisin ja päämajan valvontaosaston tutkijaa. Valvontakomission määräyksestä poliisin oli raportoitava päivittäin komissiolle Hotelli Torniin tutkimusten etenemisestä.

Tutkimukset

Pääepäiltynä poliisi etsi kuumeisesti yöllä kolonnan vieressä kulkenutta pitkää suomalaisupseeria, jolla oli silminnäkijöiden mukaan silmälasit ja salkku. Tietojen keräämistä vaikeutti se, että valvontakomissio julisti välikohtauksen täydelliseen uutissulkuun. Niinpä siitä ei kerrottu sanaakaan Suomen tiedotusvälineissä, ja esimerkiksi tieto hallituksen lupaamasta 300 000 markan vihjepalkkiosta jäi vain sisäpiirin tiedoksi.

Belovin murhan tutkimusten intensiivinen vaihe kesti neljä viikkoa, jona aikana muun muassa kuulusteltiin 2 200 henkilöä ja koeammuttiin 75 pistoolia. Kun ampujaa ei löydetty, tutkijoiden määrää vähennettiin asteittain. Käytännössä tutkimusten päätepisteenä voidaan pitää sisäministeri Kaarlo Hillilän kenraaliluutnantti Grigori Savonenkoville 15. tammikuuta 1945 lähettämää kirjettä, jossa Suomen viranomaiset myönsivät, että ”rikoksentekijään nähden ei ole olemassa mitään varmaa selvitystä”.

Tiedottaminen

Lauantain Helsingin Sanomat ei kertonut Belovin murhasta mitään sillä voimassa oli sotasensuuri. Tapauksesta levisi nopeasti villejä huhuja ympärilleen kunnes Belovin murhasta tiedotti virallisesti 8.11. ruotsalainen sanomalehti Stockholms Tidningen.

Hautaaminen

Venäläiset hautasivat kapteeni Ivan Belovin Mäkiluodon linnakesaareen. Porkkalan vuokra-alueen palauttamisen yhteydessä hänen jäännöksensä siirrettiin Kirkkonummen Kolsarin neuvostohautausmaalle. Belovin haudalla lukee kuoli suomalaisten valkobandiittien toimesta.

Jälkipyykki

Poliisin kannalta Ivan Belovin ampumisjuttu on edelleen avoin. Tietokirjailija Risto Nikun kirjassa Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin? (2003) esitetään aikalaistodistukseen perustuva tulkinta.

Nikun mukaan ampuja oli juopunut suomalainen luutnantti, joka oli yöllä menossa kävellen Espoon Matinkylään. Luutnantti oli myöhästynyt viimeisestä linja-autosta, joten hän yritti liftata kyseisen kolonnan kyytiin, jossa Belov oli matkalla Porkkalaan. Kun luutnantin ei sallittu nousta kolonnaan, hän ampui Belovia ilmeisesti sattumanvaraisesti ja vihanpuuskassaan. Humala ja äkkipikaisuus vaikuttivat Belovin murhaan.

Niku itse uskoo tietävänsä Belovin murhaajan nimen. Belovin murhaaja teki myöhemmin uran Helsingin kaupungilla ja valtion virkamiehenä ja jäi eläkkeelle 1970-luvun lopussa ja kuoli vuonna 1987. Hän asui Helsingin pohjoisessa esikaupungissa. Niku itse arvelee, että Pääesikunnan valvontaosastossa oli tieto murhaajasta, mutta nimi salattiin sillä perusteella, että murhaaja oli tekoaikana Suomen armeijan luutnantti.

Katso myös

• Matkalla Porkkalaan (näytelmä)
• Gregorius Ekholm

Kirjallisuutta

• Lauttasaaren mystinen murha (HS 18.2.1996)
• toimitusneuvosto Yrjö Blomstedt et al.: Suomen historia 8: Paasikiven aika, Kekkosen aika, taloudellinen kasvu ja yhteiskuntamurros, massakulttuurin maihinnousu, taistelu kulttuurista. Weilin + Göös, 1988. ISBN 951-35-2489-2.
• Smirnov, Stefan: Tornin miehet: valvontakomission upseeri muistelee. Helsinki : Tammi, 1996. ISBN 951-31-0014-6.
• Leskinen, Jari & Silvast, Pekka: Suljettu aika : Porkkala Neuvostoliiton sotilaallisena tukikohtana vuosina 1944–1956. Helsinki : WSOY, 2003. ISBN 951-0-25128-3.
• Niku, Risto: Kuka ampui kapteeni Ivan Belovin? : Suomen kaikkien aikojen tutkituin murhajuttu. Helsinki : Edita, 2003. ISBN 951-37-3946-5.