Volvo 740 ja 760

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Volvo 740)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Volvo 740 ja 760 ovat Volvon vuosina 1982–1992 valmistamia edustusluokan henkilöautomalleja. 700-sarjaan kuuluu myös coupé-korinen Volvo 780.

Volvo 740[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1987 Volvo 740 GLE.

Volvo 740 on Volvon valmistama henkilöautomalli. Se kuuluu Volvon 700-sarjaan. Mallia valmistettu 1984-1992

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Volvo 740 oli suosittu auto ympäri maailmaa. Yhdysvalloissa heti markkinoille tulon jälkeen auto saavutti suuren suosion. 700-sarjaa edeltänyt 200-sarja kävi hyvin kaupaksi Yhdysvaltain automarkkinoilla, joten 740 sai hyvät lähtökohdat luoda ihmisille merkistä hyvän kuvan. Käytettynä tänäkin päivänä auto käy hyvin kaupaksi. Korkeat ajomäärät kertovat laadusta paljon. Keskimäärin monella dieselkäyttöisellä Volvo 740:llä on ajettu yli 500 000 kilometriä. Koodinimeltään sedanmalli on 744 ja farmarimalli 745. Molemmissa autoissa lukee takana ainoastaan mallinumerona 740, koska tästä ovien mukaan luettavasta nimeämisjärjestelmästä luovuttiin syystä tai toisesta. Yhteensä mallia valmistettiin 650 443 kappaletta sedania ja 358 952 kappaletta vuonna 1985 myyntiin tullutta farmarimallia. Autossa on hydrauliset levyjarrut joka renkaassa.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosimalliin 1987 tuli täyssinkitty kori. Vuonna 1989 mallivuoden 1990 mallille tehtiin pieni kasvojenkohotus. Ajovalot, maski sekä puskurit vaihtuivat. Takavalot muuttuivat 780-mallin mukaisiksi. Taka-akselistoon tehtiin pieniä muutoksia talviominaisuuksien parantamiseksi. Kojelaudan tyyli muutettiin vuosimalliin 1991 samankaltaiseksi, jota löytyy Volvo 940-mallissa.

Rekisteröinti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

740 -mallia rekisteröitiin Suomessa seuraavasti:

Vuosi 1989 1993 1997
Määrä (kpl) 2384 9 1

Volvo 760[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Volvo 760.

Volvo 760 on Volvon automalli, joka esiteltiin vuonna 1982. 760-malli oli 260:n seuraaja.

Varustelista on kattava: automaattivaihteisto, automaatti-ilmastointi, ABS-jarrut, keskuslukitus, sähköikkunat, sähkösäätöiset+sähkölämmitteiset peilit, sähkötoiminen kattoluukku, ohjauspyörän korkeudensäätö, penkkien korkeudensäätö, sisävalo viivesammutuksella jne. Lisävarusteena oli saatavana mm. vakionopeussäädin, nahkasisustus ja sähkösäätöiset etuistuimet.

Mallivuodelle 1988 otettiin sedan-mallissa käyttöön MultiLink-monivarsituenta takana.

Moottorivaihtoehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bensiinimoottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2.3i turbo (B23ET) 2316cm³ 173 hv (1982-84) rivi-4
  • 2.3i turbo (B230ET) 2316 cm³ 182 hv (1985-88) rivi-4
  • 2.3i turbo (B230FT) 2316 cm³ 156/165 hv (1988→) rivi-4 (katalysaattori)
  • 2.8i V6 (B28E) PRV 2849 cm³ 156 hv (1983-86)
  • 2.8i V6 (B280E) PRV 2849 cm³ 170 hv (1987-88)
  • 2.8i V6 (B280F) PRV 2849 cm³ 147 hv (1988→) (katalysaattori)

Dieselmoottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2.4 turbo (D24T) 2383 cm³ 109 hv (1982→)
  • 2.4 turbo intercooler (D24TIC) 2383 cm³ 122 hv (1986→)

Vaihteistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • AW70/AW70L automaattivaihteisto (3 vaihdetta + sähköinen ylivaihde, lukkoturbiini joissakin malleissa)
  • AW71 automaattivaihteisto (3 vaihdetta + sähköinen ylivaihde)
  • AW72L automaattivaihteisto (4 vaihdetta, lukkoturbiini)
  • ZF4HP22 automaattivaihteisto (4 vaihdetta, lukkoturbiini)
  • M46 manuaalivaihteisto (4 vaihdetta + sähköinen ylivaihde)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]