Volkswagenin päästöhuijausskandaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Volkswagenin osakekurssi romahti päästöhuijausskandaalin seurauksena syyskuun puolivälissä 2015.

Volkswagenin päästöhuijausskandaali (myös dieselgate) alkoi syyskuussa 2015, kun Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto (EPA) julkaisi ilmoituksen, jonka mukaan saksalainen autonvalmistajakonserni Volkswagen Group oli rikkonut Clean Air Act -lakia vääristellessään automalliensa päästölukemia.

Volkswagen Golf oli yksi automalleista, johon oli asennettu mittaustilanteessa päästöjä vääristelevä tietokoneohjelma.

Yhdysvalloissa paljastuneessa Volkswagen-dieselautojen päästöhuijauksessa oli kyse autoon asennetusta tietokoneohjelmasta, joka mittaustilanteessa alentaa moottorin päästöjä ja myrkyllisiä kaasuja. Autojen päästöt olivat todellisuudessa 35–40 kertaa ilmoitettuja suuremmat.[1] Väärennöksessä ovat kyseessä dieselmallit Jetta, Beetle ja Golf vuosilta 2009–2015 ja Passat vuosimallia 2014–2015 sekä myös Audi A3 -malli vuosilta 2009–2015.[2] Volkswagen on Saksan liikenneministerin mukaan manipuloinut myös paketti- ja avolava-autojensa päästötestien tuloksia.[3] Volkswagen joutui myöntämään, että 11 miljoonassa sen valmistamassa dieselautossa oli päästöjä väärentävä laite. Viranomaiset eri puolilla maailmaa ilmoittivat aloittaneensa tutkimukset päästöhuijauslaitteista ja uhkasivat yhtiötä oikeustoimilla. Yhtiötä vastaan on käynnistetty rikostutkimukset sekä Yhdysvalloissa että Saksassa.[4] Pelkästään Yhdysvalloissa Volkswagen joutuu maksamaan sakkoa huijauksesta jopa 16 miljardia euroa ja maksamaan autojen korjauskulut. Volkswagenin maine luotettavana autovalmistajana kärsi ja sen taloudellinen tilanne heikkeni skandaalin seurauksena.[1] Volkswagenin pörssikurssi romahti sen jälkeen, kun tieto väärennöksestä paljastui.[5][4] Myös Volkswagenin dieselautojen myynti romahti Saksassa päästöskandaalin vuoksi.[6] Volkswagenin toimitusjohtaja Martin Winterkorn ilmoitti eroavansa päästöskandaalin vuoksi.[7] Volkswagen joutui myöntämään päästöhuijauksen tapahtuneen myös eurooppalaisissa päästötesteissä. Euroopassa päästöhuijaus koskee ainakin 1,2-, 1,6- ja 2,0-litraisia dieselmoottoreita.[8]

Volkswagen-konserniin kuuluva Audi on ilmoittanut päästöhuijauksen koskevan myös Audin A1-, A3-, A4-, A5-, A6-, TT-, Q3- ja Q5-malleja.[9] Päästömittausten vääristelyohjelma on asennettu 2,1 miljoonaan Audiin ympäri maailmaa.[10][11] Noin 1,42 miljoonaa näistä Audin ajoneuvoista on myyty Länsi-Eurooppaan.[9] Volkswagen-konserniin kuuluva Škoda tunnusti, että myös sen valmistamissa autoissa on päästömittauksia vääristelevä ohjelma. Kaikkiaan ohjelma on asennettu 1,2 miljoonaan Škodaan.[12] Päästöhuijaus koskee Škodan Fabia-, Octavia-, Superb-, Roomster-, Rapid- ja Yeti- malleja.[13][14] Volkswagen-konserni on asentanut päästötuloksia vääristelevää ohjelmistoa myös SEAT-merkin autoihin. Ohjelmisto on asennettu 700 000 SEAT-autoon.[15][16] Suomessa päästöhuijaus koskee 64 266 autoa.[17] Näistä 26 215 on Volkswagen-henkilöautoja, 4 612 Volkswagen-hyötyajoneuvoja, 17 142 Škoda-henkilöautoja, 13 896 Audi-henkilöautoja ja 2 401 SEAT-henkilöautoja.[18][19] Päästöhuijaus koskee myös Volkswagen-konserniin kuuluvaa Porschea. Yhtiö on vetänyt Porsche Cayenne -katumaasturinsa pois myynnistä Pohjois-Amerikassa. Päätös koskee dieselmoottorilla varustettuja vuosien 2014–2016 Cayenne-malleja.[20]

Konsernin toimitusjohtajaksi tuli Winterkornin jouduttua eroamaan Matthias Müller. Jo aiemmin oli Ferdinand Piech menettänyt konsernin hallituksen puheenjohtajan paikan valtataistelun seurauksena, mutta hän on yhä vaikutusvaltainen Porsche-Pier-suvun edustajana.[21]

Päästöhuijaus koskee myös Volkswagen-konsernin bensiiniautoja. Huijaus koskee Volkswagen Poloa, Golfia ja Passatia sekä Audin A1- ja A3-malleja, Škoda Octaviaa, SEAT Ibizaa ja SEAT Leónia. Volkswagenin mukaan autojen hiilidioksidipäästöt ja kulutus on ilmoitettu liian mataliksi. Yhtiön mukaan ne koskevat aiemmin ilmoitettujen 11 miljoonan ajoneuvon lisäksi 800 000 autoa.[22][23][24] Päästöhuijaus koskee ainakin 1,4-, 1,6- ja 2,0-litraisia bensiinimoottoreita.[25] Konserni kertoi myös vuosimallin 2016 autoistaan, joiden bensiinimoottoreita huijaus koskee. Kyseisiä autoja on yli 430 000. Näitä ovat muun muassa 1,0-, 1,2-, 1,4-, 1,8- ja 2,0-litraiset moottorit.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b 7 kysymystä: Mistä Volkswagenin skandaalissa on kyse? Iltalehti. 22.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  2. Päästöhuijaus käy Volkswagenille kalliiksi – jättisakkojen uhka romahdutti jo pörssikurssin Helsingin Sanomat. 22.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  3. Seateja ja Volkswagenin hyötyautojakin manipuloitu MTV Uutiset. 29.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  4. a b Volkswagenin toimitusjohtaja eroaa: ”Yhtiö tarvitsee uuden alun” Ilta-Sanomat. 23.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  5. VW narahti jättimäisestä päästöhuijauksesta – osake syöksyy Kauppalehti. 21.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  6. VW-dieseleiden myynti romahti skandaalin takia Kauppalehti. 23.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  7. Volkswagenin toimitusjohtaja eroaa päästöskandaalin vuoksi Iltalehti. 23.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  8. Päästöskandaali laajenee entisestään: laitteisto saattaa olla myös 1,2-litraisissa autoissa MTV Uutiset. 28.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  9. a b Päästöskandaali laajenee koskemaan myös Audeja – 1,4 miljoonaa myyty Länsi-Eurooppaan MTV Uutiset. 28.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  10. Skandaali laajenee – Volkswagen huijasi myös Euroopassa Kauppalehti. 24.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  11. Päästöskandaali laajeni – yli 2 miljoonassa Audissa huijausohjelma Iltalehti. 28.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  12. Skandaali paisuu entisestään: Myös yli miljoonassa Skodassa huijausohjelma Iltalehti. 28.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  13. Peukaloituja Skodia Suomessa yli 17 000 Yle Uutiset. 30.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  14. Yle: Suomessa yli 17 000 päästömanipuloitua Skodaa Iltalehti. 30.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  15. Huijausohjelma myös 700 000 Seatissa Iltalehti. 29.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  16. Huijausohjelma myös 700 000 Seatissa MTV Uutiset. 29.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  17. Maahantuojat kertovat: Päästöhuijaus koskee yli 64 000 autoa Suomessa Helsingin Sanomat. 1.10.2015. Viitattu 23.1.2020.
  18. Volkswagenin päästöhuijaus koskee yli 64 000 autoa Suomessa – katso jakauma Iltalehti. 1.10.2015. Viitattu 23.1.2020.
  19. Katso lista merkeistä: Suomessa noin 64 000 päästömanipuloitua autoa Iltalehti. 7.10.2015. Viitattu 23.1.2020.
  20. Skandaali paisuu: Porsche veti katumaasturin markkinoilta Ilta-Sanomat. 4.11.2015. Viitattu 23.1.2020.
  21. Omistajasuvun luottomies valittiin päästöskandaalissa ryvettyneen Volkswagenin johtoon Helsingin Sanomat. 25.9.2015. Viitattu 23.1.2020.
  22. Volkswagen huijasi myös bensakoneissa – koskee näitä autoja Ilta-Sanomat. 4.11.2015. Viitattu 23.1.2020.
  23. Volkswagen myönsi: Bensapetkutus koskeekin luultua useampia Ilta-Sanomat. 16.11.2015. Viitattu 23.1.2020.
  24. Volkswagen-skandaali laajeni dieselistä bensiiniin: 800 000 uudessa autossa epäselvyyksiä MTV Uutiset. 3.11.2015. Viitattu 23.1.2020.
  25. Volkswagen vääristellyt myös kulutuslukemia – mukana bensiinimoottoreita MTV Uutiset. 4.11.2015. Viitattu 23.1.2020.
  26. Volkswagenille rysähtivät ensimmäiset sakot Kauppalehti. 16.11.2015. Viitattu 23.1.2020.