Volkstrauertag

Volkstrauertagin kunniaksi järjestetty juhlatilaisuus vuonna 1932.

Volkstrauertag (suom. Kansan surupäivä) on Saksassa vietettävä juhlapäivä, joka on omistettu sodan uhrien muistolle (vrt. kaatuneiden muistopäivä). Kyseinen muistopäivä otettiin käyttöön ensimmäisen maailmansodan jälkeen muistuttamaan maailmansodassa kaatuneista. Vuodesta 1952 juhlaa on vietetty kaksi sunnuntaita ennen ensimmäistä adventtia (suomalaisessa kirkkovuodessa valvomisen sunnuntai), ja se on omistettu kaikissa sodissa kaatuneiden sekä sotien siviiliuhrien muistolle.

Volkstrauertag otettiin käyttöön ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuonna 1919. Tällöin haluttiin luoda yksi yhteinen muistopäivä, jolloin sodassa kaatuneiden omaisten olisi mahdollista muistaa sodassa kaatuneita. Muistopäivän alkuperäisenä tarkoituksena oli sekä kunnioittaa sodassa kaatuneiden muistoa että toimia muistutuksena sodan mielettömyydestä. Muistopäivä sijoitettiin 2. paastonajan sunnuntaihin, koska kristillisessä perinteessä paastonaika mielletään katumuksen ja parannuksen ajaksi. Mukana oli siis ajatus siitä, että Volkstrauertagin tulisi olla, paitsi kaatuneiden muistopäivä, myös katumuspäivä sodan mielettömyyksien katumiseksi. Tosin jo tuolloin monet olisivat halunneet sijoittaa muistopäivän loka-, marraskuulle, jolloin kristillinen perinne muistuttaa kuolemasta ja iankaikkisuudesta.

Volkstrauertag ei ollut Weimarin tasavallassa valtiollinen juhlapäivä – mikä osittain johtui siitä, ettei ollut selkeää käytäntöä siitä, onko uusien juhlapäivien määrääminen liittovaltion vai osavaltioiden asia –, mutta sen viettäminen yleistyi nopeasti. Jo vuonna 1921 järjestettiin ensimmäinen valtiollinen muistotilaisuus valtiopäivillä. Volkstrauertagia vietettiin yleisesti sotilaallisin kunnianosoituksin – olihan se omistettu sodassa kaatuneille. Tämä sai monet valittamaan, että kaatuneiden muistopäivää käytettiin militarismin ja sotakiihkon ihannointiin. Erityisesti äärivasemmisto koki juhlan vieraaksi.

Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan 1933 Volkstrauertagin luonne muuttui. Vuonna 1934 annetun asetuksen perusteella juhlan nimeksi muutettiin Heldengedenktag (suom. Sankarien muistopäivä). Kun aikaisempi Volkstrauertag oli omistettu sodassa kaatuneiden muistolle, omistettiin Heldengedenktag ennen muuta sotilaalliselle sankaruudelle. Tämän merkiksi kansanvalistus- ja propagandaministeri Joseph Goebbels käski nostaa liput, jotka aiemmin oli pidetty surun merkkeinä puolitangossa, kokotankoon. Uuden Heldengedenktagin ajankohdaksi määrättiin 16. maaliskuuta, jos se oli sunnuntai, muussa tapauksessa tätä edeltävä sunnuntai. Kyseisenä päivänä natsi-Saksa oli ottanut uudelleen käyttöön yleisen asevelvollisuuden, vastoin Versailles’n rauhansopimuksen määräyksiä. Tämä irrotti muistopäivän kristillisestä perinteestä ja liitti sen selkeästi militarismin perinteeseen. Viimeistä Heldengedenktagia vietettiin keväällä 1945.

Toisen maailmansodan jälkeen vanha Volkstrauertag otettiin käyttöön vuonna 1948 sekä Saksan liittotasavallassa että Saksan demokraattisessa tasavallassa. DDR:ssä siitä tehtiin Fasistisen terrorin uhrien kansainvälinen muistopäivä sekä taistelupäivä fasismia ja imperialistien sotaa vastaan (saks. Internationaler Gedenktag für die Opfer des faschistischen Terrors und Kampftag gegen Faschismus und imperialistischen Krieg). Liittotasavalta päätti vuonna 1952 siirtää muistopäivän syksyyn, jolloin se osuu kristillisen perinteen mukaiseen kuolleiden muistamisen aikaan. Samalla Volkstrauertagista tehtiin yleinen sodassa kaatuneiden muistopäivä.

Volkstrauertagia vietetään yleensä sotilaallisin kunnianosoituksin, tosin myös muistojumalanpalveluksia järjestetään. Muistotilaisuuksia pidetään yleensä sankarihautausmailla ja sodassa surmansa saaneiden muistomerkeillä. Myös Saksan liittotasavallan parlamentissa, Bundestagissa, on tapana järjestää muistojuhla, jossa Saksan liittopresidentti pitää puheen sodassa surmansa saaneiden muistolle. Volkstrauertagin seremonioihin kuuluvat surumarssit, muistopuheet ja seppelten lasku muistomerkeille ja sankarihaudoille. Yleensä ohjelmaan kuuluu myös Saksan kansallislaulu Deutschlandlied sekä laulu Ich hatt’ einen Kameraden.