Vojakkala (Tornio)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Vojakkala on kylä Tornion kaupungissa noin 9. km pohjoiseen kaupungin keskustasta. Ala- ja Ylävojakkala sijaitsevat Tornionjoen itäpuolella ja vastaavat Ruotsin kylät, Nedre ja Övre Vojakkala, joen länsipuolella.

Vojakkala on kylä Tornionjoen varrella Tornion kaupungissa Lapin maakunnassa. Aiemmin Vojakkala oli osa Alatornion kuntaa. Kylä sijaitsee Tornion–Kolarin rautatien sekä valtatien 21 varrella, noin yhdeksän kilometriä Tornion keskustasta pohjoiseen. Kylä jakaantuu Ala- ja Ylivojakkalaan, joissa vuonna 2012 asui 761 asukasta - karkeasti 2/3-osaa Alavojakkalassa ja 1/3 Ylivojakkalassa.[1] Vojakkalassa on muun muassa kyläkauppa ja huoltoasema. Vojakkalassa toimi 1960-luvulle asti rautatien seisake, 1970-luvulle asti postikonttori[1] ja vuoteen 2015 asti koulu.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vojakkalan kylä syntyi asutustutkimuksen perusteella keskiajalla 1300-luvulla. Kustaa Vaasan vuoden 1543 maaverokirjojen mukaan kylässä oli 28 tilaa Tornionjoen itä- ja länsirannalla ja rantojen väliin jäävillä Oravaisensaarella, Teppolansaarella, Heikinsaarella ja Revonsaarella.[3] Tämä osoitti asutuksen vahvuuden jo siinä vaiheessa.[4] Vojakkalan alueen asutuksen mahdollisti maankohoaminen, jolloin alueelle muutti aluksi hämäläisiä ja myöhemmin asukkaita Ylä-Satakunnasta ja Karjalasta.[5]

Keskiajan johtava pirkkalaiskylä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vojakkalan kylä oli keskeinen asuinpaikka pirkkalaisille, joille Ruotsin kuningas Maunu Ladonlukko oli antanut privilegion saamelaisten kanssa käytävälle kaupankäynnille. Pirkkalaiset olivat joukko Tornion, Luulajan ja Piitimen pitäjissä asuneita talonpoikia, jotka mainitaan Lappia ja Länsipohjaa koskevissa hallinnollisissa asiakirjoissa 1300-luvun alusta aina 1600-luvun alkuun, ja joilla oli oikeus verottaa saamelaisia ja käydä kauppaa heidän kanssaan.[6] Vojakkalassa pirkkalaistalonpoikia oli useita sukuja eli Alavojakkalassa Alatalot ja Oravaiset sekä Ylivojakkalassa Pakkaset, Kourit ja Peräntiet. Nimekkäimpänä pirkkalaisvoutina Lapissa toimi Alavojakkalan Oravaisensaaren eteläpäässä asunut Niilo Niilonpoika Oravainen (1550-1596). Hänen nimensä on jäänyt kirjallisuushistoriaan Santeri Ivalon vuonna 1894 julkaiseman romaanin Juho Vesainen -yhteydessä.[6] Pirkkalaiskausi päättyi 1600-luvun alussa. Siihen vaikutti Tornion kaupungin perustaminen 1621, johon osa Vojakkalan pirkkalaistalonpojista muuttui kauppaa käyviksi porvareiksi.[6]

Vojakkala Ruotsinvallan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vojakkalan kylä oli 1500-luvulla Tornionjokilaakson kylien "lippulaiva", kuten Jouko Vahtola jokilaakson kyläesittelyssään kertoo perustellen sitä birkarl-toiminnalla ja lohenkalastuksella normaalin maaviljelyn ja karjanhoidon lisäksi.[3]

Vuoden 1563 veroluettelossa talonpojat kirjattiin jo joko Ala- tai Ylivojakkalan kyliin kuuluviksi. Ruotujakolaitoksesta tuli ruotsinvallan aikaan keskeinen tekijä kylän toiminnassa. Vojakkalasta muodostettiin 21 ruotua, joista 11 Alavojakkalaan ja 10 Ylivojakkalaan. Ruotuihin kuului tilan koosta riippuen 2-5 taloa. Vojakkalan ruodun sotilaat kuuluivat Västerbottenin eli Länsi-Pohjan rykmenttiin lääninsä mukaan.[7]

Ajalle tyypilliset nälkävuodet, rutto ja Pohjan sota olivat 1600- ja 1700-luvun alussa vojakkalalaisille vaikeita aikoja. Pohjan sodan seurauksena Suomessa vallinnut Isoviha aiheutti kärsimyksiä niin Torniossa kuin alisessa Tornionjokilaaksossa. Venäläiset tekivät ryöstöretkiä alueelle vuosina 1715-1717.[8]

Tultaessa 1700-luvulle Alavojakkala oli jo tiheään asuttu molemmin puolin jokea - länsipuolella 11 ja itäpuolella jokea 29 tilaa. Vastaavasti ruotutorppia oli joen länsirannalla neljä ja itärannalla 12. Vastaavasti Ylivojakkalassa oli itärannalla 32 taloa ja länsirannalla kuusi verotaloa. Ylivojakkalan ruotutorpat sijoittivat laajenevan kylän myötä sisämaan uusille asuinalueille Kourilehtoon ja Arpelaan. Uutena asukasryhmänä syntyivät mäkitupalaiset Vojakkalaan 1700-luvun lopulla. Alavojakkalassa asutus laajeni olemassa olevien talojen maille ja Ylivojakkalassa yhteismaille, jotka sijaitsivat etäämmällä Tornionjokivarren asutuksesta.[9] Väkilukutietojakin oli jo saatavissa vuonna 1766. Sen mukaan Alavojakkalassa oli 389 ja Ylivojakkalassa 343 asukasta. Näin molemmin puolin Tornionjokea sijaitsevassa Vojakkalassa asui kaikkiaan 732 asukasta. Vojakkalan väkiluku kasvoi merkittävästi tultaessa 1800-luvun alkuun ennen Haminan rauhaa. Sen mukaan Vojakkaloiden väkiluku oli kohonnut 1 015:een.[10]

Vojakkalan asukkaat eivät kokeneet maanviljelyksen katovuosia yhtä ankarina kuin sisämaan asukkaat. Selittäjänä oli kalastus, joka muodosti keskeisen osan talojen ruoanhankintaa. Vojakkalan kohdalla oli aina 1600-luvun alkuun useita nuottakuntia. Kulteen vedon vaikeuduttua tulvien ja verotuksen vuoksi siirryttiin kiinteisiin lohipatoihin. Vuonna 1765 Ruotsin kuningas hyväksyi Tornionjoen kalastuksen keskittämisen kahdeksaan suureen karsinapatoon, jotka ulottuivat melkein joen yli. Alavojakkalassa ja Ylivojakkalassa oli omat karsinapatonsa - Sumisaaren pato Alavojakkalassa[11] [12] ja Törmän pato Ylivojakkalassa[13] [14]. Kalastuksen kohdalla päädyttiin karsinapatojen osalta 100-vuotiseen talonpoikien vuokraoikeuteen vuodesta 1792 alkaen. Tämä rauhoitti pyyntiriidat.[15] Sopimus pysyi voimassa myös vuoden 1809 Haminan rauhanteon jälkeen, jolloin joki jakoi kylät kahteen valtioon.

Suomen sota ja kyläyhteisöjen jakautuminen Tornionjoen varrella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsinvallan ajan sodat olivat vieneet Vojakkalasta kuten muistakin alueen kylistä sotilaita aina Keski-Euroopan sotakentille Västerbottenin rykmentin sotilaina. Helmikuussa 1808 käynnistynyt Suomen sota toi sodan ensi kerran lähelle myös Vojakkalaa. Ruotsin armeija Suomessa joutui perääntymään venäläisten hyökätessä kohti pohjoista. Marraskuussa 1808 solmitun Olkijoen aselevon mukaan ruotsalaisarmeija vetäytyi Kaakamojoen taakse.[16]

Näin joulukuun alussa 1808 Ruotsin armeijaan kuuluvia ruotsalaisia ja suomalaisia sotilaita alkoi perääntyä Tornion seudulle. Yksi prikaati majoittui Vojakkalaan. Jouluna 1808 Vojakkalassa oli 150 sairasta seitsemässä pirtissä. Terveillä sotilailla oli myös ahdasta, sillä yhteen ainoaan taloon oli majoitettu pataljoona sotilaita. Kulkutaudit levisivät niin, että 6 000 sotilasta sairastui ja heistä 2 000 lasketaan kuolleen.[17] Sota päättyi lopulta 17. syyskuuta 1809 solmittuun Haminan rauhaan, jolloin Tornionjoesta tuli Venäjän keisarikuntaan kuuluvan Suomen suuriruhtinaskunnan länsiraja jakaen näin Vojakkalan kylät Suomen ja Ruotsin puoleisiin osiin.

Alavojakkalaan pystytettiin vuonna 1957 arkkitehti-kuvataitelija Matti Visannin suunnittelema patsas muistuttamaan Suomen sodan 1808-1809 aikaisista traagisista tapahtumista Alavojakkalassa.

Vojakkala Venäjän vallan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luku toi muutoksia kylän ilmeeseen. Väestön lisääntyminen niin Ala- ja Ylivojakkalassa 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla näkyi käytännössä tilattomassa väestössä, joita varten muodostui torppia ja mäkitupia. Samaan ajanjaksoon sijoittuu myös isojako, joka Vojakkalassa oli tehty 1840-luvulle tultaessa. Tornionjokivarren tie meni aina 1830-luvulle asti Ruotsin puolella. Kylälle tuli kestikievari.[18] Merkittävä asia kylälle oli lohenkalastuksen 100-vuotisen vuokrakauden päättyminen 1892. Tällöin siirryttiin vuosittaiseen huutokauppaan. Lohipadosta muodostui kyläläisten yhteisöllisyyttä tukeva toiminta. Tornionjoki oli keskeinen puiden uittoväylä. Aina ensimmäisen maailmansodan aikaan asti puita uitettiin lauttoina, ja tässä toiminnassa Vojakkalan miehet olivat mukana.[19]

1800-luvun puolivälissä syntynyt lestadiolainen kirkollinen herätysliike levisi Tornionjokilaaksossa niin, että 1864 Alatorniolla oli noin 150 lestadiolaista. Ala- ja Ylivojakkalassa oli heistä merkittävä osa.[20] 1860- ja 1870-luvut olivat lestadiolaisuuden leviämiseen aikaa Alatorniolla. Osa merkittävistä alueen puhujista asui Vojakkalassa.[21]

Kunnallisen itsehallinnon syntyminen vuonna 1866 tapahtui Alatorniolla, kuten monella muullakin Suomen paikkakunnalla. Vojakkalan kyläyhteisö oli kokonsa vuoksi keskeinen vaikuttaja Alatornion kunnallisessa toiminnassa. Kylältä, Ylivojakkalan puolelta, tuli kunnallislautakunnan ensimmäinen pitkäaikainen vuosien 1866-1896 puheenjohtaja K.J. Peräntie. Hänet valittiin lisäksi vuoden 1872 säätyvaltiopäivien talonpoikaissäädyn edustajaksi Tornion tuomiokunnasta.[22]

Työväenliikkeen synty heijastui myös Vojakkalaan 1900-luvun alussa. Työväenyhdistys perustettiin helmikuussa 1908. Aktiivinen toiminta sai aikaan oman työväentalon rakentamisen, joka valmistui vuonna 1910 Yli- ja Alavojakkalan rajalle.[23] Samoihin aikoihin Vojakkalaan syntyi myös paikallinen nuorisoseura, joka käytti aluksi nimeä Alatornion Nuorisoseura. Seura vaihtoi nimensä Vojakkalan Nuorisoseuraksi vuonna 1921. Seuran yhteyteen perustettiin heti syntyhetkellä raittiusseura vuonna 1898, näytelmätoiminta 1904 ja laulukuoro 1905. Seura sai oman talonsa vuonna 1911 Iisakanmäen etelärinteelle paikalle, jossa nykyinenkin uudempi toimitalo sijaitsee.[24]

Siirtolaisuus oli tunnusomaista Vojakkalassa, kuten muuallakin Suomessa. Nälkävuosina 1860-luvulla suuntana oli Norjan Ruija, jonne kuljettiin ylös Tornionjokilaaksoa ja edelleen yli rajan Norjaan. Myöhemmin 1880-luvulla siirtolaisuuden suunnaksi tuli Amerikka ja sen tyypilliset suomalaisalueet Amerikan järvialueella ja Oregonissa. Lähtö tapahtui hyvin usein Ruotsin puolelta Haaparannalta.[25]

Ensimmäisen maailmansodan aika mullisti elämän Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Elokuussa 1914 käynnistynyt maailmansota aiheutti vilkkaan rajaliikenteen. Rautatie ulottui Ruotsin puolella Karunkiin ja Suomen puolella Tornioon. Niinpä Vojakkalankin läpi oli vilkas liikenne syksyllä 1914. Marraskuussa 1914 käynnistyi rautatien rakentaminen Torniosta Karunkiin. Vojakkala oli siis rautatien varrella. Ruotsin puoleisen radan valmistuttua Karungista Haaparannalle ohjasi liikenteen tälle väylälle.[26] [27]

Iston tunnetuin teos, Hyökkäys (öljy kankaalle, 1899).

Kansallinen herääminen näkyi 1800-lopulla myös Vojakkalassa. Ylivojakkalaan perustettiin kansakoulu syksyllä 1896. Alavojakkala sai omansa 1903. Alavojakkalassa alakansakoulu sijaitsi mantereen puolella ja yläkansakoulu Oravaisensaaressa.[28] Vojakkala on valtakunnallisesti tunnettu kahdesta aikakauden henkilöstä. Alavojakkalassa syntynyt taiteilija Eetu Isto tuli tunnetuksi ensimmäisen sortokauden aikana maalauksestaan Hyökkäys, josta tuli symbolinen mielenosoitus kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin venäläistämistoimille.[29] Saman aikakauden Ylivojakkalassa syntynyt kansanvalistaja ja itsenäisyyden alun kansanedustaja ja ministeri Niilo Liakka toimi 1900-luvun alussa naapurikylään Kivirannalle perustetun Peräpohjolan kansanopiston rehtorina siirtyäkseen sen jälkeen Helsinkiin[30].

Helsingin ylioppilaspiireissä käynnistettiin marraskuussa 1914 keskustelut Saksan kanssa mahdollisuudesta saada sotilaskoulutusta. Syntyi jääkäriliike. Laiton rajanylitys tapahtui aluksi pääosin Tornionseudun kautta. Näin myös erityisesti Alavojakkalasta muodostui keskeinen jääkäriliikkeen etappitie. Iisakan talo Alavojakkalassa muodostui keskeiseksi etapiksi Suomen puolella Ruotsiin siirryttäessä Oravaisensaaren eteläpään kautta Ruotsin Alavojakkalaan. Vojakkalassa asuneita jääkäreiksi lähteneitä olivat Uuno Esko, Akseli Heikka, Pekka Heikka, Juho Juntikka, Jaakko Martikainen, Elias Mustaparta, Jaakko Pänttäjä, Hugo Suoranta ja Elias Teppola.[31] Vuoden 1915 lopulla keisarillisen Venäjän viranomaiset saivat selvyyden jääkäriliikkeen toiminnasta ehkäisten Tornionseudun jääkärien etappitoiminnan.[32]

Vojakkala Suomen itsenäisyyden aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vojakkala sotien välisenä aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavutettu itsenäisyys ja käyty sisällissota loivat vaatimukset suojeluskuntatoiminnan organisoimiseksi Suomessa. Vojakkalan nuoria miehiä osallistui vuoden 1918 sisällissotaan valkoisten puolella Tornion pataljoonaan. Heistä kaatui kaikkiaan neljä vojakkalalaista. Sodan jälkeen perustetun Alatornion suojeluskunnan jäsenistä oli 49 Vojakkalan kyläosaston jäseniä.[33] Rinnan suojeluskuntatoiminnan Vojakkalan naiset osallistuivat Lotta Svärd-järjestön toimintaan Alatorniolla.[34]

Itsenäistymisen jälkeen porvarillisena ykköspuolueena Alatorniolla niin kuin myös Vojakkalan kylässä oli Maalaisliitto noin 40% kannatuksella. Vasemmistososialistien ja kommunistien kannattajia oli lähes yhtä paljon niin Alatorniolla kuin Vojakkalassa.[35] 1920-luvun lopulla vasemmistososialistien ja kommunistien toiminta kiellettiin. Näin Vojakkalassa suljettiin työväentalo, joka Vojakkalan Nuorisoseuran talon tuhouduttua tulipalossa siirtyi Vojakkalan Nuorisoseuran haltuun vuoteen 1945 asti.[36]

Itsenäisyyden alussa ratkesi myös lohenkalastus Vojakkalan alueella. Vuonna 1920 vuokrattiin Tornionjoen lauttausyhdistykselle kaikki muut paitsi Kivirannan ja Sumisaaren padot, joissa lohen- ja taimenenkalastus tapahtui kesäkuun puolenvälin ja syyskuun alun välisenä aikana.[37] Näin Vojakkalan alueelle jäi ainoastaan Oravaisensaaren eteläpäähän rakennettu Sumisaaren pato, joka padottiin kesään 1937 asti ja lopetettiin sen jälkeen kannattamattomana.[38]

Irtouitto vaati joessa oman uittoväylän erottamista joella. Tätä varten uiton työntekijät asensivat keväisin puomit joelle. Uittopuomit olivatkin kesäkauden tunnusomainen näky Vojakkalan kohdalla. Puomeissa oli joen ylittämistä varten aukkoja, jossa peräkkäiset puomit oli yhdistetty kettingillä toisiinsa. Välistä siis pääsi puomien läpi, ja kulku molemmin puolin jokea oli mahdollista. Kesäkautena itsenäisyyden ajalle uutena kyläläisten kesäkauden työpaikaksi muodostui irtouiton erottelutyöt alisella Tornionjoella. Metsäteollisuuden jalostusasteen nosto toi lyhyttä puutavaraa tukkien lisäksi irtouittoon. Sitä varten Alavojakkalan kohdalla Sumisaaren eteläpäähän luotiin vuonna 1934 ns. karkea erottelu lyhyen puun ja tukkien erottelemiseksi. Vedenvaihtelun vuoksi Sumisaaren erottelu siirrettiin kuitenkin Kukkolankosken yläpuolelle. Sotavuosina työvoimapulan vuoksi erottelu siirrettiin Tornionjoen suistoon Hellälään. Uitto tarjosi itsenäisyyden ensi vuosikymmeninä maanviljelyn ja kalastuksen lisäksi paljon työtä myös vojakkalalaisille.[39]

Maatalouden kehittymisen osana oli maataloudellisten yhdistysten perustaminen. Näin kylälle luotiin maamiesseura jo vuonna 1908. Samoin perustettiin yhteinen viljankuivausriihi ja puimakoneosuuskunta.[40]

Vojakkalan miehet talvi- ja jatkosodan tapahtumissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisotaa edeltävän YH:n aikana Vojakkalan miehet koottiin kenttäarmeijaan reserviläisinä Kemiin JR 27:n joukkoihin. Osa reserviläisistä oli lisäksi mukana JR 64:n riveissä. Pääosa Vojakkalan asevelvollisista puolestaan palveli Pohjan Rykmentissä Kuopiossa, jotka siirtyivät Karjalankannakselle osallistuen talvisodan sytyttyä suojajoukkoihin. Ensimmäinen vojakkalalainen kaatui suojajoukkotaisteluissa 3. joulukuuta 1939.[41] JR 27 oli keskeinen osa jääkärieversti Hjalmar Siilasvuon 9. divisioonan joukkoja, jotka taistelivat ensin Suomussalmen ja Raatteen alueella pysäyttäen siellä puna-armeijan etenemisen. Tammikuussa JR 27:n joukot siirrettiin edelleen Kuhmoon, jossa ne taistelivat sodan loppuun eli 13. maaliskuuta 1940 asti.[42] Talvisodassa, joka kesti kaikkiaan 105 päivää, kaatui kaikkiaan 17 Vojakkalan miestä.[43]

Uusi vaihe sodassa alkoi, kun saksalaisia sotilaita ilmestyi Tornion ympäristöön talvisodan jälkeisen Välirauhan kesänä 1941. Vojakkalan taloihin majoittui joukko saksalaissotilaita siihen asti, kunnes he olivat rakentaneet Arpelan tien varteen varikkonsa, jossa oli asuntoparakkeja, huoltokorjaamo ja polttoainevarasto. Samaan aikaan Suomen armeija ryhmittyi itärajalle jatkosodan käynnistyessä. Vojakkalan miehet kuuluivat JR 12:een, JR 33:een ja JR 54:een, jotka taistelivat Sallan suunnalla saksalaisille alistettuna. Näistä JR 12 eli lempinimeltään Jänkäjääkärit oli pääosin varusmiesyksikkö. Sallan sotavaihe päättyi syyskuussa 1941, jonka jälkeen joukoista muodostettiin 12. Prikaati. Joukot olivat mukana mm. Itä-Karjalan alueella käydyissä kesän 1942 partisaanitaisteluissa. Sen jälkeen joukot olivat asemasotavaiheessa.[44]

Kesäkuun lopulla 1944 Itä-Karjalasta alkoi suomalaisjoukkojen perääntyminen. Näistä JR 33 ja 21.Prikaati, joissa oli myös Vojakkalan miehiä, vetäytyi kohti kanta-Suomea käyden viimeiset menestykselliset taistelut Ilomantsin suunnalla elokuussa 1944. Jänkäjäärien tie sodan viime vaiheessa vei Karjalankannakselle, jossa JR 12 osallistui menestyksellisiin Talin–Ihantalan taisteluihin kesä-heinäkuussa 1944.[45] Jatkosodassa, joka kesti yli 3 vuotta, kaatui 31 Vojakkalan miestä.[46]

Lapin sota - koskettaa myös Vojakkalaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä alkoi 4. syyskuuta 1944. Rauhansopimus hyväksyttiin 19. syyskuuta. Se edellytti saksalaisjoukkojen karkottamista tai internointia Pohjois-Suomesta. Tämä johti lopulta sotatilan syttymiseen Suomen ja natsi-Saksan joukkojen välillä eli alkoi Lapin sota. Kenraali Siilasvuon joukot kärkiosastona JR 11 tekivät maihinnousun Tornion Röyttään 1. lokakuuta 1944. Sen jälkeen käynnistyi Tornionlaakson taistelut. JR 11 eteni Tornioon, edelleen pohjoiseen ja itään Kemiä kohti.[47] Pohjoisen suunnassa kärki oli 2. lokakuuta 1944 Alavojakkalassa Iisakanmäen kohdalla. Vojakkalan siviiliasukkaat pakenivat tässä vaiheessa Oravaisensaaren kautta joen yli Ruotsin puolelle. Ylivojakkalan asukkaat pakenivat myös veneillä joen yli. Saksalaisten vastahyökkäys pakotti suomalaiset perääntymään. Tässä vaiheessa osa Alavojakkalan taloista tuhoutui. Oravaisensaaresta ei karjaa viety turvaan, joten se tuhoutui miltei kokonaan. Mantereen puolen karja oli viety joko Haaparannalle tai pohjoiseen Kukkolan suntaan. Suomalaisten onnistui seuraavina päivinä motittaa saksalaisjoukot Vojakkalan ja Kivirannan rajalle, jossa ne antautuivat 8. lokakuuta. Taistelussa kaatui noin 400 niin saksalaisia kuin suomalaisia. Vojakkalan siviiliuhreja sodassa oli kolme haavoittunutta ja sodan jo päätyttyä kahden veljeksen menehtyminen löytämänsä suutariammuksen räjähtäessä.[48]

Vojakkalan miehiä osallistui myös Lapin sodan joukkoihin. Heitä kaatui kaikkiaan neljä Vojakkalan miestä.[49]

Sodan jälkeinen jälleenrakennuksen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1945 Vojakkalakin pääsi takaisin siviiliaikaan. Sotavuodet olivat 52 nuoren vojakkalaismiehen hengen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pekka Puistosalo: Kylät ja kaupunginosat Torniossa. Tornion kaupunki. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 12.11.2021).
  2. Hannukainen, Heidi: Tornio lakkauttaa Vojakkalan koulun Yle Uutiset. 16.12.2014. Helsinki: Yleisradio Oy. Viitattu 2.1.2017.
  3. a b Vahtola 1990, s. 241
  4. Vuento 1990, s. 10, 8
  5. Vahtola, Jouko: Tornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty : nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus. Rovaniemi: Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 1980. ISBN 952-90-0230-0.
  6. a b c Vuento 1990, s. 10
  7. Vuento 1990, s. 30
  8. Teerijoki 1993, s. 20
  9. Vuento 1990, s. 80
  10. Teerijoki 1993, s. 52
  11. Vuento 1990, s. 110-117
  12. Niskala 2018, s. 11
  13. Vuento 1990, s. 119-121
  14. Niskala 2018, s. 16
  15. Lundholm 1993, s. 170-172
  16. Luoto, Reima et al.(2008), s. 113
  17. Luoto, Reima et al.(2008), s. 118
  18. Rantatupa 1988, s. 243
  19. Vuento 1990, s. 125-129
  20. Heinänen 1987, s. 11
  21. Rantatupa 1988, s. 360
  22. Kuollut. Kaiku, 21.9.1896, nro 108, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 23.3.2022.
  23. Vuento 1990, s. 182
  24. Vuento 1990, s. 178
  25. Vuento 1990, s. 200-201
  26. Rantatupa 1988, s. 258
  27. Vuento 1990, s. 150
  28. Rantatupa 1988, s. 413-416
  29. Vuento 1990, s. 187-188
  30. Vuento 1990, s. 189-190
  31. Vuento 1990, s. 205-206
  32. Vegelius 1926, s. 140-142
  33. Vuento 1990, s. 168-170
  34. Vuento 1990, s. 175
  35. Rantatupa 1988, s. 532
  36. Vuento 1990, s. 182-183
  37. Rantatupa 1988, s. 207
  38. Muistot: Sumisaaren patoa ei panna pyyntiin. Pohjolan Sanomat, 13.5.1938, s. 2. Kansallisarkisto. Viitattu 23.3.2022.
  39. Vuento 1990, s. 132
  40. Vuento 1990, s. 183-185
  41. Pelttari-Alamäki et.al, s. 24-25
  42. Pelttari-Alamäki et.al, s. 25-30
  43. Vuento 1990, s. 225
  44. Pelttari-Alamäki et.al, s. 35-61
  45. Pelttari-Alamäki et.al, s. 67-68
  46. Vuento 1990, s. 225-226
  47. Pelttari-Alamäki et.al, s. 71-75
  48. Vuento 1990, s. 206-218
  49. Vuento 1990, s. 226

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vegelius, K.A.: Routaa ja rautaa I - Tornion etappi. WSOY, 1926.
  • Heinänen, Hannu (toim.): Silta virran yli - Vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden vaiheista Tornion seudulla. Tornion Rauhanyhdistys, 1987. ISBN 951-9422-73-0.
  • Rantatupa, Heikki: Alatornion historia. Tornio: Tornion kaupunki, 1988. ISBN 952-90-0230-0.
  • Vuento, Pertti: Vojakkala – pirkkamiesten kylä : historiaa ja perimätietoa edesmenneiden sukupolvien muistoksi. Tornio: Vojakkalan kylätoimikunta, 1990. ISBN 951-95-4721-5.
  • Vahtola, Jouko: ”Jokilaakson kylät ja yhteiskunta”, Tornionlaakson historia I, s. 225-265. Tornionlaakson kuntien historiatoimikunta, 1991. ISBN 91-630-0263-9.
  • Teerijoki, Ilkka: ”Tornonlaakson asutuskehitys 1600-1809 / Väkiluku ja väestön rakenne 1600- ja 1700-luvulla”, Tornionlaakson historia II, s. 11-69. Tornionlaakson kuntien historiatoimikunta, 1993. ISBN 91-971293-3-X.
  • Lundholm, Kjell: ”Kalastus rannikolla, joissa ja järvissä”, Tornionlaakson historia II, s. 148-180. Tornionlaakson kuntien historiatoimikunta, 1993. ISBN 91-971293-3-X.
  • Pelttari, Reino; Alamäki, Yrjö et.al: Sotiemme veteraanit 1918, 1939-1945 - Tornio. Tornion Rintamaveteraanit, 2001. ISBN 952-91-3738-9.
  • Luoto, Reima T.A., Talvitie, Heikki ja Visuri, Pekka: Suomen sota 1808-1809. Taustat, tapahtumat, muistomerkit., s. 113, 120. Espoo: Fenix-kustannus Oy, 2008. ISBN 978-951-862-183-9.
  • Niskala, Jarno: Vojakkalan kalastus - Elämää kalastuksen ympärillä Yli- ja Alavojakkalan kylissä.. Tornio: Tornionlaakson kesäsiika -hanke, 2018. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.3.2022).
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.