Vittorio Ambrosio
Vittorio Ambrosio (28. heinäkuuta 1879 Torino – 20. marraskuuta 1958 Alassio)[1][2] oli italialainen kenraali, joka oli toisen maailmansodan aikana Italian yleisesikunnan päällikkönä helmikuusta marraskuuhun 1943. Hän tuki diktaattori Benito Mussolinin syrjäyttämistä ja Italian irtautumista sodasta.
Ambrosio valmistui Modenan sotakoulusta vuonna 1898 ja palveli sen jälkeen Italian ratsuväessä, jonka riveissä hän osallistui vuosien 1911–1912 Italian–Turkin sotaan Libyassa sekä vuosina 1915–1918 ensimmäiseen maailmansotaan.[2][1] Hänet nimitettiin 1922 Savoijin ratsuväkirykmentin komentajaksi, 1926 Pinerolon ratsuväkikoulun johtajaksi, 1932 moottoroidun Emanuele Filiberto Testa di Ferro -divisioonan komentajaksi, 1933 moottoroitujen joukkojen tarkastajaksi, 1935 Sisiliaan sijoitetun XII panssariarmeijakunnan komentajaksi ja 1938 2. armeijan komentajaksi. Italian liittyessä vuonna 1940 toiseen maailmansotaan 2. armeija oli osa kenraali Camillo Grossin komentamaa idän armeijaryhmää.[2]
Ambrosio komensi vuonna 1941 Jugoslavian valtaukseen ja miehitykseen osallistuneita italialaisia joukkoja.[2][1] Hänen joukkonsa valtasivat Ljubljanan 11. huhtikuuta 1941.[2] Ambrosio nimitettiin tammikuussa 1942 Italian maavoimien esikuntapäälliköksi ja helmikuussa 1943 suuren yleisesikunnan päälliköksi marsalkka Ugo Cavalleron tilalle.[2][1] Hän sai lokakuussa 1942 armeijakenraalin sotilasarvon.[2] Yleisesikunnan päällikkönä Ambrosio halusi ottaa etäisyyttä Italian liittolaiseen Saksaan, keventää armeijan raskasta komentorakennetta sekä vetää Balkanille, Pohjois-Afrikkaan ja Saksan itärintamalle sijoitetut italialaisjoukot kotimaan turvaksi. Saksalaiset komentajat kuitenkin sivuuttivat hänen näkemyksensä operaatioiden suunnittelussa, komentorakenteen uudistaminen ei edennyt eikä Mussolini suostunut perääntymään Afrikasta tai Balkanilta.[2][1] Ainoastaan Neuvostoliitossa olleet joukot vedettiin Italiaan.[1]
Afrikan joukkojen antauduttua toukokuussa 1943 ja liittoutuneiden noustua maihin Sisiliassa heinäkuussa Ambrosio vaati Mussolinia luopumaan liitosta Saksan kanssa ja aloittamaan rauhanneuvottelut. Kun Mussolini kieltäytyi, Ambrosio antoi tukensa vallankaappaukselle. Hän siirsi kaappauksen aikaan 24.–25. heinäkuuta Mussolinin henkivartiodivisioonan pois Roomasta, jolloin pääkaupunki jäi kuninkaalle uskollisten joukkojen haltuun. Ambrosio väitti Italian pysyvän uskollisena Saksalle mutta tuki todellisuudessa uudeksi pääministeriksi tulleen marsalkka Pietro Badoglion pyrkimystä irtautua sodasta.[2][1] Kun salassa neuvoteltu aselepo julkistettiin 8. syyskuuta, Ambrosio pakeni Roomasta Badoglion kanssa välttääkseen Saksan koston.[1] Hän allekirjoitti lopullisen aseleposopimuksen Maltalla Badoglion kanssa 29. syyskuuta.[2]
Badoglio siirsi Ambrosion 18. marraskuuta 1943 vähäpätöiseen armeijan ylitarkastajan virkaan.[2][1] Hänen tilalleen nimitettiin marsalkka Giovanni Messe. Ambrosio luopui tästäkin tehtävästä heinäkuussa 1944 ja jäi kokonaan eläkkeelle heinäkuussa 1945.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i John M. Jennings: ”Ambrosio, Vittorio (1879–1958)”, s. 101 teoksessa World War II – The Definitive Encyclopedia and Document Collection (Spencer C. Tucker). ABC-CLIO 2016. Google Books
- ↑ a b c d e f g h i j k l Mirko Harjula: Saksan liittolaiset toisessa maailmansodassa 1939–1945 – Poliitikkojen ja sotilaiden elämäkertoja, s. 14–15, 304. Books on Demand (omakustanne) 2009. Google Books
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Alberto Monticone: AMBROSIO, Vittorio (italiaksi) Dizionario Biografico degli Italiani (1960)
| ||||||||||||||
