Vismuttioksikloridi
| Vismuttioksikloridi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | BiOCl |
| Moolimassa | 260,43 |
| Ulkomuoto | Valkoinen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 575 °C (hajoaa)[1] |
| Tiheys | 7,72 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene |
Vismuttioksikloridi (BiOCl) on vismutti-, oksidi- ja kloridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää väriaineena, kosmetiikassa ja paristoissa.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa vismuttioksikloridi on valkoista kiteistä ainetta, jolla on helmiäismäinen kiilto.[3] Yhdisteen alkeiskoppi on tetragonaalinen ja rakenne koostuu vuorottelevista vismutti-, oksidi- ja kloridi-ionien muodostamista kerroksista[4] Yhdiste ei liukene veteen, mutta liukenee happoihin ja reagoi kuumien ja väkevien emäsliuosten kanssa.[2][3][5][6]
Vismuttioksikloridia valmistetaan hydrolysoimalla vismuttitrikloridia vedellä, suodattamalla muodostunut veteen liukenematon aine ja kuumentamalla niin, että vesi poistuu.[2][3][5][6]
- BiCl3 + H2O → BiOCl + 2 HCl
Vismuttioksikloridia käytetään helmiäismaaleissa, keinotekoisten helmien valmistukseen, kosmetiikassa muun muassa huulipunissa ja kynsilakoissa. Sitä käytetään myös kuivaparien katodeissa.[2][3][5][6][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 770. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.8.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d Hans Joachim Breunig: Bismuth Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2002.
- ↑ a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 249. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ K. G. Keramidas, G. P. Voutsas & P. I. Rentzeperis: The crystal structure of BiOCl. Zeitschrift für Kristallographie - Crystalline Materials, 1993, 205. vsk, nro 1, s. 35–40. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Joachim Krüger, Peter Winkler, Eberhard Lüderitz, Manfred Lück & Hans Uwe Wolf: Bismuth, Bismuth Alloys, and Bismuth Compounds, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2003.
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 114-115. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ George W. A. Milne: Gardner's commercially important chemicals, s. 75-76. John Wiley and Sons, 2005. ISBN 978-0-471-73518-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.8.2020). (englanniksi)