Viskaaminen

Viskaaminen on puidun viljan lajittelemista ja puhdistamista, joka suoritetaan heittelemällä puituja jyviä lapiontapaisella viskaimella.

Perinteisessä riihityksessä riihessä kuivatettu vilja puitiin eli jyvät irrotettiin tähkistä varstoilla lyömällä, joko riihessä tai erityisessä puintihuoneessa eli luuvassa. Lattialle jääneestä jyväharjusta eli riihosta eroteltiin oljen ja tähkien kappaleet ja isoimmat roskat haravalla sekä seulomalla. Tämän jälkeen alkoi varsinainen viskaaminen. Viskaaja asettui riihon viereen ja alkoi äyskärillä tai viskaimella heitellä jyviä kohti nurkkaa. Raskaimmat, parhaat jyvät lensivät kauimmas ja kertyivät kasaan reunimmaiseksi. Tätä reunusta nimitettiin pääomaksi (sana sai sittemmin modernin merkityksensä Lönnrotin sanakirjan välityksellä). Lähimmäksi viskaajaa jäivät kevyimmät jyvät, joita nimitettiin kielellisiksi ja rajaisiksi. Viskaamisen jälkeen jyviä voitiin vielä hypitellä vinoseinäisessä pohtimessa, jossa tärinä ja heikko ilmavirta irrottivat jyvien seasta loput akanat, pikkukivet ja roskat.

Puusta valmistettu viskain oli lapion tai ison, litteän kauhan tapainen esine. Se koostui kädensijasta ja lavasta, joka saattoi olla rei’itetty.

Viskaamisen, seulomisen ja pohtimisen ohella viljaa on voitu puhdistaa myös ilmavirran avulla eli tuultamalla, joko ns. löyhöttimellä, oksaan kiinnitetyillä tuohilevyillä, tai ulkona tuulessa valuttamalla jyviä astiasta sileälle kalliolle tai maahan levitetylle kankaalle.

1700-luvulla Ruotsiin saapuivat Kiinasta ensimmäiset koneelliset, käsin pyöritettävät viskauskoneet eli viskurit. Tällaisia pyöritettäviä viskauskoneita käytettiin Suomessa vielä 1900-luvun alulle asti. Lopullisesti viskaaminen jäi käytöstä, kun puinti ja viljan lajittelu kauttaaltaan koneistui ja lopulta toisen maailmansodan jälkeen käyttöön tulivat leikkuupuimurit.