Vishapakarit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaksi vishapakaria Goghtin kylän lähellä Armeniassa. Ne on ajoitettu ajalle 2000–3000 eaa.
Naudan pää vishapakarissa.
Kalan muotoinen vishapakar, joka on siirretty jerevanilaiseen puistoon, noin. 2000 eaa.

Vishapakarit (armeniaksi višapak‘ar , višap lohikäärme ja k‘a kivi) eli lohikäärmekivet ovat Armeniassa olevia megaliittisia monoliittejä. Ne saattavat olla yli viisi metriä korkeita.

Nykyisen tiedon mukaan vishapakareiden tihein esiintymisalue on nyky-Armenia, mutta niitä esiintyy myös ympäröivillä seuduilla. Vastaavien monoliittien esiintymialueita on tavattu myös Pohjois-Kaukasukselta Mongoliaan ulottuvalta vyöhykkeeltä.[1]

Vishapakareita on pääasiassa kolmea eri tyyppiä. Yksi niistä ovat kivet, joiden kaiverrus muistuttaa urosnaudan taljaa. Erityisesti eläimen pään veistämiseen on kiinnitetty huomiota. Lisäksi kiviin saattaa olla veistetty vesilintujen kuvia, jotka esiintyvät aina kaksittain, antiteettisinä pareina. Näiden kivien muoto on prismaattinen tai tetragonaalinen ja alapää on tavallisesti kapeampi kuin yläosa.

Toinen vishapakarien luokka ovat kalan muotoiset tasoitetut megaliitit. Niissä on usein mukana anatomisia yksityiskohtia, kuten kalan sieraimet, evät, kylkiviivat tai kiduskannet. Näiden visapakarien muoto on usein sukkulamainen ja joskus kaareva. Kalan pyrstö on jätetty veistämättä, mikä vittaa siihen, että ne on alun perin tarkoitettu esitettävän pystyasennossa.

Kolmas vishapakarien tyyppi on edellisten sekamuoto. Monoliitit ovat kalan muotoisia, ja kalan vatsa on muotoiltu tasaiseksi, ja siihen on kaiverrettu yksi tai useampia urosnaudan taljaa. Ne ovat kiven pystyakselilla, ja taljan pää saattaa osoittaa megaliitin ylä- tai alaosaan.[2]

Tutkijat olettavat vishapakareilla olleen uskonnollista merkitystä. Oletetaan, että ne olivat mukana rituaaleissa ja että jotkut niistä myös verhottiin oikean eläimen taljalla.

Oleellista on myös, että kiviä on löydetty korkeiden seutujen kesälaitumilta ja vesien läheltä. Armenialainen arkeologi Ashkharbek Kalantar tutki vuosina 1929–1933 Argatsvuoren etelärinteitä ja huomasi, että kivien ohella siellä oli monimutkainen, keinotekoinen kastelujärjestelmä, jonka kanaviin kerättiin vuorten huipulta sulavaa vettä. Kalantar ajoitti tämä vesiverkoston Urartun valtakunnan ajoille.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hnila, Pavol: Deer stones, not dragon stones:"vishapoids" of North Caucasus and Mongolia reconsidered, s. 211–218. kirjassa Petrosyan, Armen ja Bobokhyan, Arsen, The Vishap Stone Stelae. Yerevan: Gitutyun, 2015. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.9.2016). (englanniksi) (vaatii kirjautumisen)
  2. a b Gilibert, Alessandra: The Armenian dragon stones and a seal impression from Acemhöyük, s. 205–210. kirjassa Petrosyan, Armen ja Bobokhyan, Arsen, The Vishap Stone Stelae. Yerevan: Gitutyun, 2015. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.9.2016). (englanniksi) (vaatii kirjautumisen)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]