Vilho Linnamo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vilho Linnamo, nimi alun perin Klaus Wilhelm Lindgrén (15. heinäkuuta 1879 Terijoki25. lokakuuta 1953) oli suomalainen kansakoulunopettaja, kauppias, tilanomistaja, tehtailija ja lahjoittaja.[1][2][3]

Vilho Linnamon vanhemmat olivat Terijoen rautatieaseman tullivartija Gustaf Adolf Lindgren ja Maria Lovisa Söderström. Hänen vanhempi veljensä oli kauppaneuvos Juho Linnamo, vuoteen 1930 Ernst Johan Lindgren.[4][5]

Linnamo muutti jo nuorena Terijoelta Jyväskylään. Hän kävi Jyväskylän seminaarin ja sai sieltä päästötodistuksen vuonna 1902. Linnamo oli sitten kansakoulunopettajana Lumivaaran Huhtervussa 16 vuoden ajan. Linnamo oli tänä aikana mukana myös paikallisissa osuustoiminta-, nuoriso- ja maatalousharrastuksissa sekä osallistui Lumivaaran yhteismetsän hankkimiseen. Tämän jälkeen Linnamo oli vielä kuuden vuoden ajan opettajana Viipurin maalaiskunnassa Suurperolla.[1][2]

Linnamo siirtyi sitten liikealalle ja muutti Lempäälään, josta hänen vaimonsa kansakoulunopettaja Olga o.s. Pasi oli kotoisin. Hän perusti Lempäälään kauppaliikkeen ja piti liikettä kymmenen vuoden ajan. Liike menestyi hyvin ja siitä tuli yksi Hämeen suurimpia alallaan. Linnamo oli Lempäälässä mukana kunnan ja seurakunnan luottamustehtävissä ja toimi Kansallis-Osake-Pankin Lempäälän konttorin valvojana.[1][2] Ennen poismuuttoaan Linnamo myi Lempäälän liiketalonsa Osuusliike Tuotannolle huhtikuussa 1934 ja myi myös liikkeensä tavaravaraston loppuunmyynnissä.[6]

Vuonna 1934 Linnamot ostivat kuvanveistäjä Eemil Halosen myyntiin asettaman Viipurin lähellä Vahvialassa Rakkolanjoen varrella sijainneen Hovinmaan kartanon ja muuttivat sinne asumaan. Vuonna 1939 Linnamo osti Rakkolanjoen kaakelitehtaan ja aloitti siellä kattotiilien ja salaojaputkien valmistuksen. Hän kuului Vahvialassa kunnanvaltuustoon ja seurakunnan valtuustoon. Linnamo kuului myös Maanviljelyskauppa Oy:n johtokuntaan ja oli Karjalan Peruna Oy:n johtokunnan puheenjohtaja.[1][2]

Talvisodan puhkeaminen pakotti Linnamot lähtemään Hovinmaalta ja asuivat sitten Maaningalla Hussolansaaren kartanossa vuoteen 1946 saakka. Viimeksi he asuivat Hämeenlinnassa. Vilho Linnamo kuoli vuonna 1953 ja hänen puolisonsa Olga Linnamo lokakuussa 1960.[1] Heidät on haudattu Ahveniston hautausmaalle Hämeenlinnaan.[3]

Linnamot osallistuivat muun muassa Turun yliopiston ja Suomen Kulttuurirahaston perustamiskeräyksiin ja he tukivat vähävaraisten nuorten opiskelua. Vuonna 1961 perustettiin Linnomoiden testamentin perusteella Olga ja Vilho Linnamon Säätiö, joka jakaa apurahoja ja avustuksia taiteen ja tieteen tekijöille sekä yleishyödyllisiin tarkoituksiin.[1] Säätiö jakaa joka toinen vuosi Linnamo-kuvataidepalkinnon. Palkinnon sai ensimmäisenä vuonna 2021 helsinkiläinen kuvanveistäjä James Prevett (s. 1977).[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]