Viktor Tšernov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viktor Tšernov

Viktor Mihailovitš Tšernov (ven. Ви́ктор Миха́йлович Черно́в; 1. joulukuuta (J: 19. marraskuuta) 1873 Kamyšin15. huhtikuuta 1952 New York) oli yksi Venäjän sosialistivallankumouksellisen puolueen perustajista.[1]

Tšernov opiskeli Moskovassa lakia, ja hänestä tuli laittoman opiskelijaliiton johtaja. Hänet pidätettiin, ja häntä pidettiin Pietari-Paavalin linnoituksessa Pietarissa. Vuonna 1899 Tšernov muutti Sveitsiin opiskelemaan Bernin yliopistossa.

Tšernov palasi Venäjälle vuonna 1901 ja oli perustamassa sosialistivallankumouksellista puoluetta. Hänestä tuli puolueen keskuskomitean jäsen, hän kirjoitti puolueen ohjelman ja oli sen julkaiseman Revoljutsionnaja Rossija -lehden toimittaja. Tšernov karkotettiin, hän palasi uudelleen Venäjälle vuoden 1905 vallankumouksen jälkeen, mutta hänet karkotettiin uudelleen.

Ollessaan maanpaossa Sveitsissä ensimmäisen maailmansodan syttyessä Tšernov osallistui sosialistien Zimmerwaldin liikkeen konferenssiin 1915. Helmikuun 1917 vallankumouksen jälkeen hän palasi Venäjälle ja sai paikan Kerenskin hallituksessa maatalousministerinä toukokuussa 1917.[1] Hallituksen ohjelmaan kuului kuitenkin sodan jatkaminen ja maan puolustaminen Saksaa vastaan. Tšernov erosi hallituksesta syyskuussa.

Tšernov toimi Delo Naroda -lehden toimittajana ja saavutti suosiota ajettuaan talonpoikien asemaa ja vastustettuaan puolueensa vasemmistosiipeä ja bolševikkeja. Hänet valittiin lokakuun vallankumouksen jälkeisissä vaaleissa 18. tammikuuta 1918 kokoontuneen perustuslakia säätävän kokouksen puhemieheksi, mutta bolševikit hajottivat kokouksen seuraavana päivänä.

Tšernov oli lyhyesti mukana Venäjän sisällissodan aikana Samarassa muodostetussa sosialistivallankumouksellisessa hallituksessa. Hän pakeni vuonna 1921 Pariisiin, jossa hän asui toisen maailmansodan syttymiseen asti. Sen jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin ja oli mukana kommunisminvastaisessa toiminnassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan suuri ensyklopedia 6. osa : Malaijit-Oppiminen, s. 4656. Otava, 1979. ISBN 951-1-05122-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]