Viktor But

Viktor But
Viktor But vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt	13. tammikuuta 1967 Dušanbe
Kansalaisuus	Venäjä
Muut tiedot
Muut nimet	”kuoleman kauppias”
Rikokset	salaliitto Yhdysvaltain kansalaisten vahingoittamiseksi, salaliitto tukea terroristeja, rahanpesu
Rangaistus	25 vuotta vankeutta
Aiheesta muualla
victorbout.ru
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Viktor Anatoljevitš But (ven. Ви́ктор Анато́льевич Бут) on venäläinen asekauppias ja salakuljettaja. Häntä on pidetty maailman merkittävimpänä asekauppiaana. Hänet tuomittiin Yhdysvalloissa vuonna 2012 lukuisista aseiden salakuljetuksista 25 vuodeksi vankeuteen. Hän vapautui vuonna 2022 Yhdysvaltain ja Venäjän välisessä vankienvaihdossa.

Tausta

But on tiettävästi syntynyt Dušanbessa Tadžikistanin neuvostotasavallassa silloisessa Neuvostoliitossa. Hän on kansallisuudeltaan ukrainalainen mutta otti Venäjän kansalaisuuden Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991.

But palveli Neuvostoliiton armeijassa ja kävi Ulkomaisten kielten sotilasinstituutin Moskovassa. Kielinerona hän oppi portugalia, englantia, ranskaa, arabiaa ja persiaa. Hän on tiettävästi puhuu sujuvasti myös esperantoa, jota opiskeli 12-vuotiaana Dušanbessa esperantokerhossa. Omien verkkosivujensa mukaan But oli neuvostoarmeijassa kääntäjänä luutnantin arvoisena.

But oli Angolassa 1980-luvun lopulla avustamassa Angolan hallitusta maan sisällissodassa. Afrikassa hän opiskeli xhosaa ja zulua.

Butilla on isoveli Sergei, joka auttoi hänen rahtiyhtiöidensä toiminnassa. Ystävänsä Chichaklin mukaan But on kasvissyöjä ja ekologisti, joka haluaa pelastaa sademetsät.

Lentorahti

But osti kolme Antonov-rahtikonetta vuonna 1992 ja alkoi lentää rahtia Moskovasta. Vuonna 1995 hän perusti Liberiassa Air Cess -lentorahtiyhtiön, joka on ainut Butiin liitetty yhtiö. Aluksi hän kuljetti kukkia Etelä-Afrikasta Dubaihin, sitten pakastekanaa, timantteja, kaivoskoneita, aseita ja ammuksia. But otti 1997 tukikohdakseen hylätyn lentokentän Pietersburgissa Etelä-Afrikassa ja rakensi pakastamon, josta toimitti pakastekanoja Nigeriaan. But kertoo myös kuljettaneensa YK:n rauhanturvaajia, ranskalaisia sotilaita ja Afrikan valtionpäämiehiä. Butin asiakkaisiin ja tuttuihin ovat kuuluneet Zairen presidentti Mobutu Sese Seko, UNITA:n johtataja Jonas Savimbi, Liberian presidentti Charles Taylor ja kongolainen kapinallisjohtaja Jean-Pierre Bemba. Ruandan kansanmurhan aikana But lennätti 2 500 Ranskan sotilasta Ruandaan.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu ja Britannian ulkomaantiedustelupalvelu MI6 alkoivat seurata Butia 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 But siirsi operaationsa Arabiemiraatteihin Sharjan emiraattiin. Emiraateissa But tutustui Richard Chichakliin, joka on syyrialaissyntyinen Yhdysvaltain kansalainen. Chichaklista tuli Butin kirjanpitäjä ja liikekumppani. Vuoteen 1996 mennessä But pyöritti Emiraattien suurinta lentorahtiyhtiötä, jolla oli tuhat työntekijää.

Vuodesta 1995 But laajensi toimintojaan Ostendiin Belgiaan ja myöhemmin Odessaan Ukrainaan. Vuosina 1996–1998 Butin lentoyhtiö Air Cess kuljetti suuren määrän aseita Bulgarian Burgasista togolaisilla papereilla. Tämä on ensimmäinen tapaus, jossa But yhdistettiin asekauppoihin.

Afganistan

But oli Afganistanin Pohjoisen liiton Ahmed Shah Massoudin ystävä. Afganistanissa hän kertoo avustaneensa ainoastaan Burhanuddin Rabbanin hallitusta. Vuonna 1995 Taliban pakotti yhden hallitukselle ammuksia toimittaneen koneen laskeutumaan Kandahariin. Butin kone oli viimeinen, joka lähti Bagramin lentotukikohdasta ennen kuin Taliban valloitti sen.

Yhdysvallat kiinnostuu Butista

Vasta kesällä 2000 Yhdysvaltain turvallisuusneuvosto tajusi Butin olevan ehkä maailman merkittävin asekauppias. Butin väitetyt rikokset olivat tapahtuneet Yhdysvaltain ulkopuolella, joten häntä vastaan ei voitu nostaa syytteitä. Presidentti Bill Clintonin hallinto painosti useita valtiota, ja seuraavana vuonna Belgia nosti Butia vastaan syytteen rahanpesusta ja timanttien salakuljetuksesta. Clintonin seuraajan George W. Bushin hallinto ei pitänyt aseiden salakuljetusta Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuuteen liittyvänä asiana, ja ulkoministeri Condoleezza Rice jätti asian diplomaattien hoidettavaksi. Tuolloin But asui avoimesti Moskovassa. Hän oli silti melko tuntematon ja ainut olemassa ollut kuva hänestä oli otettu salaa maaliskuussa 2001 lentokentällä Kongossa.

CNN yritti haastatella Butia vuonna 2002, mutta hän kieltäytyi. Maaliskuussa 2002 Los Angeles Times teki jutun, jossa Butia syytettiin aseiden toimituksesta Talibanille ja Al-Qaidalle. But kiisti jutun väitteet eikä kommentoinut sitä enempää. Kesällä 2003 But antoi lopulta haastattelun New York Timesille.

Heinäkuussa 2004 presidentti George W. Bush allekirjoitti presidentin asetuksen (Executive Order 13348), jolla Butin varat jäädytettiin hänen yhteyksistään Liberian presidentti Charles Tayloriin.

Maine

Butin teki tunnetuksi Yhdysvalloissa vuoden 2005 elokuva Lord of War, jossa Nicholas Cage esittää Butiin perustuvaa Yuri Orlov -hahmoa. Vuonna 2007 Douglas Farah ja Stephen Braun julkaisivat Butin elämäkerran Merchant of Death: Guns, Planes, and the Man Who Makes War Possible.

Vangitseminen ja vapauttaminen

Vuonna 2008 Yhdysvaltain huumepoliisi järjesti operaation, jossa Yhdysvaltain agentit tapasivat Butin Thaimaassa esiintyen kolumbialaisina FARC-sissiliikkeen edustajina ja pyysivät häntä toimittamaan sata olkapääohjusta. Pian Thaimaan poliisi pidätti Butin. Kahden vuoden kuluttua Thaimaa karkotti Butin Yhdysvaltoihin, jossa hänet tuomittiin vuonna 2012 salaliitosta tukea terroristeja, salaliitosta tappaa Yhdysvaltain kansalaisia sekä rahanpesusta 25 vuoden vankeuteen.

But vapautettiin joulukuussa 2022, kun Yhdysvallat ja Venäjä sopivat vankien vaihdosta. Hänet vaihdettiin Abu Dhabissa koripalloilija Brittney Grineriin.

Vapauttamisensa jälkeen But liittyi Venäjän liberaalidemokraattiseen puolueeseen.