Viitehintajärjestelmä
Lääkkeiden viitehintajärjestelmä on reseptilääkkeisiin liittyvä käytäntö, jossa lääkkeestä maksettavalle korvaukselle määritellään katto. Potilaan yhteiskunnalta saama korvaus voidaan esimerkiksi laskea lääkettä vastaavan edullisemman rinnakkaislääkkeen perusteella. Viitehintajärjestelmä on käytössä miltei kaikissa läntisen Euroopan maissa, mm. Tanskassa, Saksassa ja Ruotsissa sekä Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa[1]. Järjestelmä kannustaa edullisempien rinnakkaislääkkeiden käyttöön ja lisää lääkealan kilpailua tuoden yhteiskunnalle ja potilaille merkittäviä säästöjä.
Eri maissa on käytössä erilaisia viitehintajärjestelmiä, joissa lääkkeet jaotellaan tietyin perustein viitehintaryhmiin. Geneerinen viitehintajärjestelmä perustuu samaan vaikuttavaan lääkeaineeseen, ja siinä valmisteet ryhmitellään vaikuttavan aineen, käyttötarkoituksen ja vahvuuden mukaan. Terapeuttinen viitehintamalli puolestaan perustuu lääkevalmisteiden hoidolliseen samanarvoisuuteen; vaikuttavan lääkeaineen ei siis tarvitse ryhmään kuuluvilla lääkkeillä olla sama.
Suomessa otettiin käyttöön geneerinen viitehintajärjestelmä 1.4.2009. Suomen viitehintajärjestelmä koostuu viitehintaryhmistä, joissa maksettava korvaus määritellään edullisemman markkinoilla olevan rinnakkaisvalmisteen mukaan. Potilaalle maksettava Kela-korvaus lasketaan siis edullisemman vastaavan, vaihtokelpoisen rinnakkaislääkkeen perusteella, vaikka lääkäri olisi määrännyt kalliimman alkuperäisvalmisteen. Jos potilas haluaa viitehintaa kalliimman lääkkeen, hän maksaa itse lääkkeen hinnan ja Kela-korvauksen välisen erotuksen.
Viitehintaryhmät perustuvat Lääkelaitoksen neljännesvuosittain vahvistamaan luetteloon keskenään vaihtokelpoisista lääkevalmisteista. Viitehintaryhmässä on siis alkuperäisvalmistajan lääke ja yksi tai useampia sitä vastaavia vaihtokelpoisia rinnakkaisvalmisteita.
Viitehintaryhmään kuuluville lääkkeille on määritelty ns. hintaputki. Hintaputki tarkoittaa, että Kela-korvaus maksetaan myös edullisimmasta lääkevalmisteesta hinnaltaan vähän poikkeavista viitehintaryhmään kuuluvista valmisteista. Hintaputken tarkoituksena on taata potilaalle Kela-korvaus, vaikka apteekissa ei olisi saatavilla esimerkiksi aivan halvinta rinnakkaisvalmistetta. Hintaputkessa viitehinta on 1,50 euroa ryhmän halvimman lääkkeen hintaa korkeampi, jos ryhmän edullisimman valmisteen hinta on alle 40 euroa. Yli 40 euroa maksavien lääkkeiden hintaputki on kaksi euroa. Jos siis viitehintaryhmän edullisin lääke maksaa esimerkiksi 25 euroa, saman Kela-korvauksen saa myös 26,50 euroa maksavasta lääkkeestä.
Viitehintajärjestelmä täydentää Suomessa huhtikuusta 2003 voimassa ollutta lääkevaihtoa. Lääkevaihto on käytäntö, jossa lääkärin määräämän alkuperäislääkkeen tilalle vaihdetaan potilaan suostumuksella apteekissa edullisempi rinnakkaisvalmiste. Vaihdon ansiosta potilas saa edullisemman lääkkeen, jonka mukaan maksetaan myös Kela-korvaus viitehintajärjestelmän tultua voimaan.
Viitehintajärjestelmään on sisällytetty vuoden 2006 lääkelain muutoksessa lääkevaihdon ulkopuolelle jätetyt tietyt rinnakkaisvalmisteet. Tuolloin lääkevaihdon ulkopuolelle rajattiin sellaiset Suomessa analogiamenetelmäpatentilla suojatut lääkkeet, joilla oli tuotepatentti voimassa vähintään viidessä EU-maassa.
Lääkäri voi kieltää lääkevaihdon hoidollisin tai lääketieteellisin perustein. Tällöin hän merkitsee vaihtokiellon lääkemääräykseen, ja potilaan saama Kela-korvaus lasketaan alun perin määrätyn lääkkeen hinnan perusteella.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Viitehintajärjestelmä Lääkkeiden hintalautakunta