Viinakortti (kirja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viinakortti
Hilvo, Viinakortti.jpg
Kirjailija Sami Hilvo
Kansitaiteilija Markko Taina
Kieli suomi
Genre romaani
Kustantaja Tammi
Julkaistu 2010
Ulkoasu sid.
Sivumäärä 208 s.
ISBN 978-951-31-5403-5
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Viinakortti on Sami Hilvon esikoisromaani vuodelta 2010. Sen on kustantanut Tammi.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hilvon teos on kahdesta näkökulmasta, isoisän ja pojanpojan, kerrottu kuvaus kahden miehen sodan aikana syntyneestä rakkaudesta. Suku vaikenee vaikeaksi koetusta asiasta. Urhon pojanpojalle Mikaelille isoisän ja tämän rakastetun Toivon menneisyys valkenee isoäidin hautajaisissa. Mikael huomaa jakavansa isoisän kanssa muutakin kuin isoisän virkapaidan taskusta löytyneen viinakortin,[1] ja vähä vähältä isoisä ja pojanpoika alkavat näyttäytyä kuin identtisiltä kaksosilta, mutta siihen väliin jäävä sukupolvi kenties kieltää itsensä. Isoisä rakensi kulissit, meni naimisiin, ehkä jo nimismiehen virkansa vuoksi. Pojanpoika ei tarvitse kulisseja, vaikka aivan ristiriidaton ei hänkään ole: hän tarvitsee isoisän konjakin tuomaa lohtua päivästä, viikosta toiseen,[2] tehdessään terapeuttista matkaa syntymäänsäkin kauemmaksi menneisyyteen ja erityisesti isoisänsä vaiheisiin.[3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motossa, jonka Hilvo on teokseen poiminut Erik Lindgrenin Kasvitarhakirjasta vuodelta 1903, sanotaan muun muassa: ” ...emme saa koskaan pakottaa puuta muodostumaan vastoin sen omaa taipumusta...”[4]

Teos pohjautuu paljolti Kansallisarkistossa säilytettäviin sotapäiväkirjoihin ja kahden rintamasotilaan väliseen kirjeenvaihtoon, joiden pohjalta kirjan päiväkirjanomaiset jaksot on hienosti rakennettu.[5]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antti Majanderin mukaan Hilvo kuvaa karskejakin yksityiskohtia mutta oikeassa suhteessa. Kriitikon mukaan Viinakortti on hieno romaani.[2] Toinen kriitikkoselvennä on varovaisempi sanoissaan: ”Ehkä vähempikin olisi riittänyt.”[5]

Keskisuomalaisen Pertti Ehrnroothin mukaan teos tarjoaa merkittäviä lupauksia kirjailijan tulevasta urasta.[5]

Hilvo on kirjoittanut kielellisesti hyvin tarkkaa tekstiäkenen mukaan?, jolla hän on tavoitellut ja myös saavuttanut tavoittelemaansa herkkyyttä, kunnioitusta ja haavoittuvuutta. Teos on ehjä ja hallittu, muoto ja sisältö istuvat yhteen kuin hansikas käteen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teoksen esittely kustantajan sivulla
  2. a b Antti Majander, Teit isoisäin astumaan, Helsingin Sanomat, 8.4.2010 s. C 2, Arvostelun verkkoversio
  3. a b Satu Taskinen, Rakkaus kuuluu vapauden valtakuntaan, Kiiltomato.net, Arvostelu
  4. Hilvo s. 7.
  5. a b c Pertti Ehrnrooth, "Viinakortti", Keskisuomalainen.fi, Arvostelu

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]