Viimeisten päivien vaellus
Viimeisten päivien vaellus on Raamatun mukaisista lopunajoista kertova Tyndale Pressin julkaisema kirjasarja. 12-osaisen sarjan ovat kirjoittaneet Tim LaHaye ja Jerry B. Jenkins.[1] Kokoelma on dramaattinen, tarinamuotoon kasattu kertomus, jota jotkut pitävät myös Johanneksen ilmestyksen selitysteoksena. Kirjasarja on pysynyt vuodesta 1995 lehtien best seller -listoilla[lähde? ].
Kummatkin kirjasarjan kirjoittajat ovat teologeja. LaHaye on kirjoittanut yli 40 teosta ja Jenkinsin tuotantoon kuuluu sekä kristillisiä että maallisia teoksia. Jenkins on kirjoittanut useiden saarnamiesten elämäkertoja ja toiminut pitkään Moody-instituutin julkaiseman aikakauslehden päätoimittajana.
Jokainen kirjasarjan osa on hieman yli kolmesataasivuinen.
Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjan pohjalta on myös tehty kolmiosainen elokuvasarja Left Behind. Suomessa sarja tunnetaan nimellä Kadotettu maailma, joka on myös kirjasarjan ensimmäinen osa.
Vaikutteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjan on esitetty saaneen vaikutteita Salem Kirbanin vuonna 1970 julkaistusta kirjasta 666. Molemmissa esiintyy samankaltaisia hahmoja merkittävissä rooleissa sekä samankaltaisia juonen elementtejä.[1]
Tarina
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viimeisten päivien vaellus kertoo nuoresta journalistista, Buckista, joka sattuu olemaan lentokoneessa, kun miljoonia ihmisiä katoaa ympäri maailmaa. Toinen päähenkilö on lentokapteeni Rayford Steele, joka on mainitun lentokoneen kapteenina katoamispäivänä. Muita päähenkilöitä ovat muun muassa Nikolai Karpatia, Chloe Steele, Hattie Durham, Bruce Barnes, Tsion Ben-Judah, Chaim Rosenzweig sekä Leon Fortunato. Katoamiset paljastuvat myöhemmin kristittyjen ylöstempaukseksi ja Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeriksi valittu Karpatia itse Antikristukseksi. Buck, Rayford, Chloe ja Bruce perustavat ns. Todistajien tiimin, joka alkaa taistelun Antikristusta vastaan.
Pian Karpatian valitsemisen jälkeen YK vaihtaa nimensä Maailmanyhteisöksi, eli MY:ksi. Samalla Karpatian vastaiset puolisotilaalliset joukot valmistelevat sotaa MY:tä vastaan. Alkaa kolmas maailmansota, joka vaatii monen miljoonan ihmisen hengen, muun muassa Todistajien tiimin pastorin, Bruce Barnesin sekä Karpatian alaisen, Leon Fortunaton. Karpatia kuitenkin herättää tämän kuolleista, tosin todistajia ylösnousemukselle ei ole. Fortunato itse alkaa kuitenkin pitää Karpatiaa jumalallisena tapahtuman johdosta. Todistajat saavat uuden hengellisen johtajan Tsion Ben-Judahista. Ben-Judah on uskonnollinen juutalainen, joka oli tutkinut Vanhan Testamentin ennustuksia Messiaasta, ja julkaissut kolmivuotisen työnsä tulokset koko maailmalle suorassa TV-lähetyksessä. Tutkimuksen perusteella Ben-Judah tuli siihen tulokseen, että kaksituhatta vuotta sitten elänyt Jeesus Nasaretilainen on messias. Ben-Judahin perhe tapettiin tämän johdosta, ja rabbi julistetaan lainsuojattomaksi. Tämän jälkeen Buck auttaa Tsionin pakoon Israelista Amerikkaan, jolloin Todistajien tiimi Brucen menehdyttyä pyytää Tsionia uudeksi johtajakseen.
Ben-Judah perustaa nettisivut, joille hän kirjoittaa päivittäin. Hänen tekstejänsä lukeva joukko kasvaa hetki hetkeltä, lopulta yli miljardipäiseksi. MY julistaa kristityt, eli "ben-judahilaiset", kumouksellisiksi ja maailmanrauhaa vastustaviksi.
Karpatia kuolee Jerusalemissa. Seuraavana arvoasteikossa oleva Fortunato julistaa edesmenneen Nikolain jumalalliseksi johtajaksi. Monet Maailmanyhteisön kansalaiset yhtyvät mielipiteeseen. Ylivaltias Karpatian hautajaisissa Fortunato pakottaa kaikki osallistujat kumartamaan Nikolain kuusimetristä patsasta. Fortunato iskee taivaasta salaman niihin, jotka eivät kumarra tai juoksevat pakoon. Tämä tapahtuu Fortunaton omin sanoin hänen korkeutensa Karpatian jumalallisella voimalla. Ihmisten kumartaessa Karpatia herää kuolleista, ja julistaa itsensä Jumalaksi. Hän siteeraa Jeesuksen käyttämiä sanontoja puheissaan, ja vaatii kaikkia kumartamaan hänen edessään.
Pian MY ottaa käyttöönsä ns. Pedon merkin, jota he itse eivät sillä nimellä tietenkään kutsu. Merkin on tarkoitus osoittaa uskollisuutta ja alamaisuutta Nikolai Karpatialle. Merkistä avoimesti kieltäytyvät teloitetaan uskollisuudenvalvontavälineellä, eli kansanmukaisesti giljotiinilla. Ilman merkkiä ei saa ostaa eikä myydä. Uskovat joutuvat perustamaan maanalaisen osto- ja myyntiverkoston, jotta ihmiset tulisivat toimeen.
Tällä välin uskoontullut tohtori Chaim Rozenweig johtaa kaikki Israelin kristityt turvaan Petraan, jonka hän uskoo olevan Jumalan turvakaupunki. Maailmanyhteisön hävittäjät pudottavat kaupunkiin kaksi palopommia sekä ohjuksen, mutta kaikki säilyy vahingoittumana. MYUV, Maailmanyhteisön uutiskanava, julistaa maailmalle lentäjien ampuneen kaksi kilometriä ohi kohteesta.
Maailmanyhteisö alkaa koota historian suurinta armeijaa, joka lopulta kerääntyy paikkaan, jota kutsutaan Harmageddoniksi. Alkaa niin sanottu Harmageddonin taistelu, jossa juutalaiset ja kristityt ottavat Maailmanyhteisön joukoista mittaa. Kun noin puolet päähenkilöistä on saanut surmansa, ilmestyy taivaalle valtava hehkuva risti. Tämä selitetään Ihmisen Pojan Merkiksi, joka enteilee Jeesuksen toista tulemista. MY:n joukot eivät vähästä lannistu ja jatkavat taistelua. Lopulta taivas halkeaa keskeltä, ja Jeesus sekä hänen edesmenneet seuraajansa saapuvat kulkueessa maanpinnalle. Jeesus lausuu muutaman raamatunjakeen, minkä seurauksena koko satamiljoonapäinen armeija kaatuu kuolleena maahan.
Viimeisellä tuomiolla Karpatia sekä Leon Fortunato, toisin sanoen Antikristus ja hänen Väärä profeettansa, saavat palkkansa ja pudotetaan tuliseen järveen. Lusifer seuraa perässä, oteltuaan ensin muutaman erän arkkienkeli Mikaelin kanssa. Ahdistuksen ajan pyhät palkitaan ja Tuhatvuotinen valtakunta alkaa.
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kadotettu maailma. (Left Behind, 1995) Suomentanut Kai Takkula. Aika, 1998. [2]
- Todistajat. (Tribulation Force, 1996) Suomentanut Kai Takkula. Aika, 1999. [3]
- Nikolai. (Nicolae, 1997) Suomentanut Kai Takkula. Aika, 1999. [4]
- Sinetillä merkityt. (Soul Harvest, 1998) Suomentanut Kai Takkula. Aika, 2000. [5]
- Apollyon. (Apollyon, 1999) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2000. [6]
- Salaliitto. (Assassins, 1999) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2001. [7]
- Kuolinhaava. (The Indwelling, 2000) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2001. [8]
- Pedon merkki. (The Mark, 2000) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2002. [9]
- Kadotuksen lapsi. (Desecration, 2001) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2002. [10]
- Vihan maljat. (The Remnant, 2002) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2003. [11]
- Harmageddon. (Armageddon, 2003) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2004. [12]
- Voittoisa paluu. (Glorious Appearing, 2004) Suomentanut Pekka Nieminen. Aika, 2005. [13]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Olson, Carl E.:Recycled Rapture, 2001 (arkistoitu 12.10.2004)
- ↑ Kadotettu maailma Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Todistajat Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Nikolai Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Sinetillä merkityt Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Apollyon Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Salaliitto Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Kuolinhaava Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Pedon merkki Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Kadotuksen lapsi Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Vihan maljat Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Harmageddon Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.
- ↑ Voittoisa paluu Kirjasampo. Viitattu 2.8.2023.